Apu

Jörn Donner: Legendat tulevat ja menevät, osa jää historiaan


Jörn Donner kirjoittaa legendoista ja siitä, miten pysyvää tai katoavaista legendaarisuus on.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Legendat tulevat ja menevät, kaikki eivät jää historian aikakirjoihin. Jotkut ovat päiväperhosia.

Maine on pitkälti sidoksissa maantieteeseen. Urho Kekkonen ei ole legenda Italiassa, eikä italialainen vapaustaistelija Giuseppe Garibaldi meillä.

Sen sijaan maailmanmaineeseen ovat nousseet sellaiset henkilöt kuin Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela. Häntä en koskaan tavannut, mutta kävin pyhiinvaelluksella Robben-saarella Kapkaupungin edustalla. Näkymät hänen selliinsä ja kalkkikiviluolaan, jossa vangit työskentelivät milloin eivät raataneet ulkona armottoman auringon alla, antoivat aavistuksen siitä ihmeestä, jonka avulla Mandela nousi kaiken sorron ja koston yläpuolelle.

Kimi ja Zlatan ovat pysyviä urheilulegendoja

Joskus voidaan tietysti arvuutella, että legendaarisen maineen saavuttaa vasta kuollut henkilö.

Aivan totta se ei ole. Urheilun piirissä harrastetaan vilkasta sankaripalvontaa, mutta maine tai nousu legendaksi on katoavaista. Kuvittelisin kuitenkin, että Formuloiden supertähti Kimi Räikkönen on melkoisen pysyvä urheilulegenda, kuten naapurimaan jalkapalloilija Zlatan Ibrahimović. Kari Hotakaisen kirjoittama Tuntematon Kimi Räikkönen on nousemassa bestselleriksi muuallakin kuin Suomessa. Ehkä silti Väinö Linna, jonka tunsin hyvin, ”elää” kauemmin.

Toisaalta urheilun avulla saavutettu maine ei aina riitä. Nyrkkeilijä Cassius Clay, joka uskontonsa myötä muutti nimensä Muhammad Aliksi, ei koskaan olisi saavuttanut mainettaan tavallisena nyrkkeilijänä, vaikka hän olikin maailman paras. Se, että hän vastusti Vietnamin sotaa ja puhui värillisen väestönosan oikeuksista, teki hänestä legendan.

Haastattelin häntä kahteen kertaan. Käsitykseni mukaan hän ei enää ollut kovin selväjärkinen. Hän oli kova puhumaan ja kertasi samaa litaniaa, jonka olin kuullut aiemmista yhteyksistä. Olin hänen yksinpuhelunsa todistaja. Se ei kuitenkaan hänen mainettaan pahentanut. Hän ”elää” erään protestin symbolina.

Nurmi on legenda aasialaistenkin mielestä

Paavo Nurmi on ainakin hieman vanhemman polven suomalaisten mielestä urheilun suuri legenda. Nuoremmat ehkä tunnistavat hänen nimensä, mutta eivät tarkkaan tiedä, mitä hän saavutti. Tunnetuin Nurmi-patsas sijaitsee Olympiastadionin kupeessa. Nykyään Aasian maista saapuu yhä enemmän matkaajia, ja olen havainnut, että aika monet käyvät kuvaamassa itsensä Nurmi-patsaalla. Nurmi on heidänkin mielestään legenda. Selfie Nurmen patsasta vasten on hyvä muisto Helsingistä.

Toimiessani Los Angelesissa 1995 otin yhteyttä paikallisen maratonin järjestäjiin sillä takaa-ajatuksella, että vuoden 1997 maraton olisi ”Paavo Nurmi Centennial”, jolloin Nurmen syntymästä tulisi kuluneeksi sata vuotta. Tiesin, että hänen maineensa Yhdysvalloissa oli hengissä – siitäkin huolimatta, että häntä kiellettiin osallistumasta vuoden 1932 Olympiakisoihin Los Angelesissa, joissa hän varmuudella olisi voittanut kultaa maratonilla. Vuonna 1940 Nurmi oli lähetetty maahan hankkimaan sympatiaa Suomen taistelulle talvisodassa.

Los Angelesin maratonin järjestäjät kutsuivat minut lounaalle. Nämä mustiin pukeutuneet, arvokkaat keski-ikäiset miehet – kaikki afroamerikkalaisia – kuuntelivat näkökohtia ja suhtautuivat ajatukseeni suopeasti. Tultiin jälkiruokaan ja ratkaisuun. Yhdellä suulla seurue kysyi minulta: Kuinka monta miljoonaa te maksatte?

Kiitin lounaasta ja poistuin.

Legendaan liittyy karismaa ja mystiikkaa

Aikaisemmin tuli jo todettua, että elävät legendat ovat urheilupiirejä lukuun ottamatta harvassa. WSOY julkaisi aikoinaan teossarjaa Legenda jo eläessään, mutta useimmat kuvatut henkilöt olivat kuolleita. Paitsi Pentti Saarikoski ja Armi Ratia, jotka molemmat jäivät kuolemansakin jälkeen elämään maineensa avulla.

Pienessä Suomessa ainoastaan presidentit Kekkonen ja Mannerheim ovat nousseet pysyvään legendaariseen suuruuteen täysin riippumatta siitä, olisiko objektiivisesti katsoen syytä todeta, että jotkut muut näyttelivät yhtä tärkeätä roolia.

Legendaan liittyy aina henkilökohtaista karismaa ja hieman mystiikkaa, jota ei puuttunut Kekkoselta eikä Mannerheimiltä. Molempien elämänvaiheissa on vielä paljon tutkittavaa ja epäselvyyttä, mutta arvaan, että he pysyvät kansakunnan muistissa.

Silti monumenteista eli legendoista puhuttaessa on aina muistettava kirjailija Arthur Koestlerin vastaus eräälle haastattelijalle, joka piti häntä elävänä monumenttina: ”Monumentti, senpä päälle linnut kakkaavat.”

On siis syytä varoa!

Löydät lisää eläviä legendoja Avun erikoisnumerosta 54/2018, myynnissä tammikuun ajan. Mukana kaikki suosikit Katri Helenasta Dannyyn, Teemu Selänteestä Mika Häkkiseen, Paula Koivuniemestä Jari Litmaseen ja Anne Pohtamoon ja paljon, paljon muuta!

Julkaistu: 12.1.2019