Anna piilotteli juomista lopulta jopa puolisoltaan – ”Voi elää ihan hyvää elämää ja juoda silti liian paljon”

Mentiin ensimmäisen koronavuoden kesää, heinäkuuta 2020. Anna Karhunen oli päätynyt Tinder-deittisovelluksessa yhteyteen Svante Thilmanin kanssa. Anna ja Svante päättivät tavata piknikillä Lapinlahdessa, Helsingin kantakaupungin kylkeen jääneellä kauniilla puistoalueella.

Tapaamisesta tuli hyvä. Anna ja Svante söivät ja pelasivat petankkia. Ja tietenkin siemailivat viiniä puistonpenkillä.

Anna ja Svante ovat nyt naimisissa, mutta yksi tärkeä palanen on pudonnut kuvasta. Se ei ole petankki, vaikka pallot ovatkin kuulemma sellaisessa tallessa, ettei niitä löydy.

Molemmat lopettivat juomisen runsas vuosi sitten. Ensin Anna ja sitten Svante. Alkoholin mukana elämästä lähti kaikenlaista muutakin. Niin paljon, että Anna päätti kirjoittaa alkoholinkäytöstään ja sen lopettamisesta kirjan. Juomishäiriö ilmestyy lokakuussa.

Kirjassaan Anna Karhunen kertoo siitä, miten hän alkoi juoda kuukautta vaille 14-vuotiaana, vappuna, Helsingin Esplanadilla. Samana iltana Anna sai ensisuudelmansa, ja alkoholi yhdistyi huikeisiin kokemuksiin ja vapauteen.

Juominen oli yli 20 vuotta iso osa identiteettiäni. Olin hauska bilehile, järjestin juhlia ja illallisia viineineen, ja alkoholi sopi minulle. En alkanut ärhennellä tai itkeskellä, enkä yleensä sammunut liian aikaisin. Rakastin hyvää viiniä ja humaltumista, Karhunen kirjoittaa.

Vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä Anna lopetti juomisen.

Miksi? Suomessahan alkoholiton elämä on edelleen asia, jota joutuu selittämään. Harvemmin kysytään, miksi juot.

Annan päätös lopettaa syntyi vähän vahingossa. Hohto ja ilo alkoholin juomisesta oli himmennyt jo usean vuoden ajan. Vuoden 2022 viimeisenä päivänä Anna päätti pitää seuraavan vuoden tammikuun tipattomana. Ennen vuoden vaihtumista Svante kaatoi molemmille shottilasilliset virolaista yrttilikööriä.

Mikäli olisin tiennyt tuon hömpsyn jäävän toivottavasti viimeiseksi alkoholijuomakseni, olisin ehkä valinnut jotain paremman makuista kuin Vana Tallinn, Anna kirjoittaa.

Viimeiseksi lasilliseksi se tosiaan jäi. Kun tipaton alkoi tuntua hyvältä, Anna päätti olla juomatta myös helmikuun, sehän kuluisi helposti, se kun on niin lyhytkin. Sillä tiellä hän on yhä.

– Se oli täysin mun oma projekti, Anna kertoo.

Annan päätös vaikutti kuitenkin nopeasti myös Svanten juomiseen. Alkoholista nauttiminen oli ollut Annan ja Svanten yhteinen juttu.

– Omat määrät vähenivät tosi paljon, kun Anna lopetti. Jo 10. tammikuuta Anna lähetti viestin. Hän kertoi, että tuntee nyt olevansa oma itsensä. Mä ajattelin, että vau. Esimerkin voima on suuri, kun vieressä on ihminen, joka voi ilman alkoholia tosi hyvin.

Alkuvuoden aikana myös Svante lopetti alkoholinkäytön. Jälkikäteen Anna on usein ajatellut, miten tärkeää oli, että kumppanikin lopetti.

– Ensimmäisten kuukausien aikana oli tosi vaikeaa olla juovien ihmisten seurassa. Olisi ollut hankalaa, jos puoliso olisi juonut. En tajunnut ennen kuin lopetin, miten tärkeää oli, että puoliso on tukena.

Annan ja Svanten alkoholinkäyttö ei ollut päivittäistä, mutta usein juomiseen löytyi syy: hyvän päivällisen kruunasi laadukas viini.

Annalla on poika aikaisemmasta suhteesta, joten vuoroviikkoisin kotona oli myös lapsi. Silloin alkoholia kului vähemmän. Toisaalta, kun lapsi oli isällään, tuntui siltä, että silloin aikaa oli aikuisten nautiskelulle.

– Määrät kasvoivat vähän itseltäkin salaa. Sitä ajatteli, että kun ostaa hyvää viiniä ruoan kanssa, pitäisikö ottaa myös pari lonkeroa lisäksi. Vai pitäisikö ottaa toinenkin pullo viiniä.

Anna ja Svante joivat molemmat sillä tavalla, että kun otettiin, otettiin kunnolla. Juominen ei jäänyt kahteen tai kolmeen lasilliseen.

Juuri se, miten paljon alkoholijuomia kului, alkoi ahdistaa Annaa. Toleranssi kasvoi, nousuhumala oli entistä vaikeampi saavuttaa. Anna alkoi salailla sitä, miten paljon joi.

– Tuli olo, että joudun juomaan paljon ja joudun piilottelemaan sitä, piilottelin juomista jopa Svantelta.

Juomishäiriö itse asiassa käynnistyy kuvauksella siitä, miten Anna juo nopeasti ja salaa kaksi ginipaukkua ennen kuin alkaa viettää viiniä siemaillen perjantai-iltaa poikansa ja Svanten kanssa.

Runsaasta juomisesta tuli tietenkin myös rajumpia kokemuksia. Anna kertoo hurjista krapuloista ja siitä, miten hän on telonut itseään humalassa. Viimeinen kunnon känni Tallinnassa vuoden 2022 joulukuussa aiheuttaa todella pahan kankkusen ja morkkiksen.

Minulla ei ollut varsinaista pohjakosketusta, joka olisi pakottanut lopettamaan. Sen sijaan liiallinen alkoholinkäyttöni tuotti useita erillisiä pettymyksiä, jotka unohtuivat, kun tuli helpompia humalia, niitä, missä pystyin handlaamaan homman. Lopulta kuitenkin kyllästyin ylilyöntien arvaamattomuuteen. En pystynyt pitämään itsestäni huolta. En voinut luottaa itseeni, etten joisi liikaa, Anna kirjoittaa.

Vaikka tarinoissa alkoholin juominen loppuu kovan pohjakosketuksen jälkeen, niin käy todellisuudessa harvoin. Kukaan Annan kirjaan haastattelemista kymmenestä alkoholin kanssa painineesta naisesta ei ollut lopettanut juomista yhteen isoon mokaan, vaikka eräiden kokemukset olivat rajuja.

Yksi naisista esimerkiksi heräsi putkasta lompakkonsa ja puhelimensa hukanneena – ja muutaman tunnin päästä piti olla vastaanottamassa lasta tämän isältä.

– Asiantuntijoidenkin mukaan käy yleensä niin, että lamput syttyvät yksitellen, ja se johtaa lopettamiseen.

Yksi Anna Karhusen kirjan ydinaiheista on se, miten vaikeaa on tunnustaa, ettei juominen ole hallinnassa. Tai ehkä kyse on siitäkin, ettei ilmiölle ole selvää nimitystä.

Annan haastattelemista naisista vain pari sanoi olevansa alkoholisteja. Ei Annakaan itseään alkoholistiksi kutsu, sillä hän ei esimerkiksi käynyt ongelmajuomisen vuoksi lääkärissä eikä ole saanut lääkehoitoa.

Vaikka ei pitäisi itseään alkoholistina, suurkuluttajana tai ongelmakäyttäjänä, suhde alkoholiin voi olla silti vaikea.

– Ihminen voi elää ihan hyvää elämää, käydä töissä ja olla hyvässä parisuhteessa, mutta juoda silti liian paljon. Alkoholinkäyttö häiritsee elämää, tekee päätökset ihmisen puolesta. Senkin takia mä toin tämän uuden nimikkeen, juomishäiriön.

Anna kertoo, että ymmärsi vasta lopettamisen jälkeen, miten paljon alkoholi oli vaikuttanut hänen elämäänsä. Kun hän vielä joi, hän ajatteli, että alkoholi auttaa pääsemään irti kiireisestä arjesta, lievittää vaivoja ja oikaisee ongelmia.

– Luulin, että ongelmat johtuvat muusta ja juominen auttaa niihin. Raitistumisen jälkeen tajusin, miten paljon ongelmat olivat johtuneet juuri juomisesta.

Raittiina Annalle on selvinnyt, että juomisesta tuli itse asiassa yksi suoritettava asia lisää kiireiseen elämään: siihen piti valmistautua, käydä Alkossa ostoksilla, ja se piti suunnitella niin, että juomista saa tarpeeksi. Sekä yrittää pitää vielä tilanne hallinnassa niin, ettei juominen menisi yli.

Alkoholilla on hyvin helppo pyrkiä lääkitsemään itseään. Se selvisi myös Annan kirjaa varten tekemistä haastatteluista.

– Haastateltavina oli duunarinaisia, palveluammateissa olevia ja asiantuntijoita. Kaikilla syy juomiseen oli traumaperäinen. Olen huolissani siitä, mihin suuntaan mennään, kun tukea vähennetään. Alkoholia on helposti saatavilla, sitä voi hakea lähimmästä kaupasta.

Ovatko Anna ja Svante joutuneet luopumaan jostakin juomisen lopettamisen vuoksi? Tai ovatko jotkin miellyttävät tilanteet muuttuneet epämiellyttäviksi?

– Muistan, että ihan alussa joissakin illanvietoissa kuppilassa tuntui, että jää jostakin paitsi, kun otti itse sen alkoholittoman oluen. Mutta sitten pääsi ajoissa kotiin, ei mennyt juuri rahaakaan. Tajusi sen, että hei, tälläkin lailla voi elää, Svante sanoo.

Myös tilanteista, joissa ennen tuli juotua alkoholia, saa enemmän irti selvinpäin: keikoilla voi keskittyä musiikkiin ja urheilutapahtumissa urheiluun.

– Nuorempana mietti, että olisipa kaljaa. Vanhempana ehkä useammin, että onko pakko juoda. Ja nyt voi ajatella, että ei tarvitse juoda, Svante jatkaa.

– Hyvin sanottu, että ei tarvitse, Anna sanoo.

Anna kertoo huomanneensa, ettei hän ehkä viihdykään niin suurissa porukoissa ja hälyisissä tilanteissa kuin kuvitteli vielä juodessaan. Nykyään Anna ei esimerkiksi enää mene keikalla lavan edustan tungokseen, vaan seuraa sitä vähän sivummalta.

– Alkoholi vei rajat. En tunnistanut sitä, mikä kuormitti ja mistä nautin.

Kun alkoholi ei ole enää kuvioissa, sekä Anna että Svante ovat alkaneet liikkua enemmän. Aikaa kaikkeen on yksinkertaisesti enemmän kuin ennen. Aamut eivät ole tahmeita pitkäksi venyneen illan vuoksi.

– Juomattomuus tuo esiin ihmisen hyviä puolia, Svante sanoo.

Annan mielestä suurin muutos on tapahtunut sisäisesti. Alkoholin käyttöä ei tarvitse enää suunnitella tai piilotella – eikä alkoholi enää muuta omaa käytöstä.

– Olen oikeasti tällainen ihminen. Mun ei tarvitse esittää tai valehdella.