Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Lopultakin onnellinen

Johanna Talamo putosi 16-vuotiaana parvekkeelta ja sai neliraajahalvauksen – Hän pakeni huumeisiin, joita kaverit auttoivat vetämään

Johanna Talamo, 42, jäi henkiin pudottuaan 16-vuotiaana viidennestä kerroksesta. Hän sai neliraajahalvauksen ja aivovamman ja ajautui päihdekoukkuun. Putoaminen ei tappanut Johannaa, mutta suru ja päihteet melkein tekivät sen.

16.1.2026 Apu
Kuuntele artikkeli · 21.44

Bileet pidettiin Johannan kotona, kerrostalon viidennessä kerroksessa. Juotiin alkoholia, musiikki soi kovaa. Oli kesä vuonna 2000. Johanna Talamo oli 16-vuotias ja kovassa humalassa.

Jostain syystä Johanna oli ottanut keittiöstä veitsen ja heilunut sen kanssa aggressiivisen oloisena. Sen jälkeen hän oli mennyt istumaan parvekkeen kaiteelle. Johanna oli uskonut hallitsevansa tilanteen. Näin hänelle on kerrottu.

Itse Johanna muistaa tuosta illasta vain sen, kun oli ennen bileitä laittautunut kotonaan. Humala oli 1,8 promillea. Se selvisi jälkikäteen sairaalan merkinnöistä.

Naapurit soittivat metelin vuoksi poliisit. Johanna oli huutanut uhmakkaasti, että jos poliisit tulevat, hän hyppää parvekkeelta alas. Siinä iässä ajattelee olevansa kuolematon. Ja toisaalta hän oli niin sekaisin, ettei oikein edes ymmärtänyt mitään.

Joku soitti hätänumeroon. Pelastusyksikkö ja lääkärihelikopteri hälytettiin paikalle. Pihalle alkoi kerääntyä ihmisiä. Kului ehkä 20 minuuttia. Sitten Johannan puhelin tipahti parvekkeelta maahan. Sen myötä meni tasapaino. Sekunnin päästä hän roikkui kaiteen ulkopuolella käsistään ja piti kiinni henkensä edestä.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt