Johanna Paavola luuli, ettei hänellä ole laulun lahjaa – sitten hän lauloi lehmilleen ja video levisi somessa kuin kulovalkea
Maitotilan yrittäjä Johanna Paavola aloitti musiikkiuransa pikkupelimannina, mutta ei koskaan uskonut omiin kykyihinsä. Ensimmäinen koronavuosi toi muutoksen musiikkia rakastavan naisen elämään.
Sähköpiano seisoo keskellä navetan käytävää. Maitotilan emäntä Johanna Paavola asettuu pianon ääneen ja availee ääntään. Satakunta lehmää seuraa vierestä.
Laulua ja soittoa lukuun ottamatta Kaustisen Köyhäjoen kylässä kohoavassa navetassa tehdään ihan tavallisia maitotilan töitä syksyisenä sunnuntai-iltapäivänä. Haalarit ja kumisaappaat vaihdetaan, eläimet tervehtivät tulijoita satunnaisilla ammuu-äänillä, koneelta vilkaistaan, ovatko kaikki lehmät käyneet lypsyllä.
Tänään suurimman osan navettatöistä hoitaa isäntä Kari Paavola. Emäntä laulaa tekemäänsä Pelimanni-laulua pianon säestyksellä ja kertoo tarinaansa.
– Olen aina ollut jännittäjä ja kuvitellut, että laulaminen on lahja, jota minulla ei ole.
Johanna Paavola alkoi uskoa laulutaitoonsa vasta vuosien yrittämisen jälkeen. Kuulijat tykkäsivät ja tulipa yhdestä esityksestä melkoinen hitti sosiaalisessa maailmassa. Johanna oli jo lapsena herkkä, ala-asteella koulukiusattu ja vielä pitkään sen jälkeen varsin ujo.
Lintu-Paavolan maitotilalla Johanna opetellut rohkeutta yksinlaulamiseen maailman parhaan yleisön seurassa. Noin 70 lehmän ja 40 nuorkarjan yleisö on kiitollista, sillä kielteistä palautetta ei tule. Lehmien ammuut toimivat taustalauluna.
Näppäripelimanneista kaikki alkoi
Johanna on maatalon emäntä, joka toimii myös yhden ihmisen henkilökohtaisena avustajana osan viikosta, kun maatalon töissä on talvisin rauhallisempaa.
Musiikki on tärkeää ajankulua ja sielunravintoa. Se on ollut koko elämän ajan harrastus, mutta yksin laulamisesta yleisölle tuli totta vasta koronavuonna 2020.
Johanna osti pianon vuonna 2018 ja aloitti harjoittelun.
– Aloitin navetassa laulamisen ja videoiden tekemisen kännykässä olleen pienen karaokelaitteen avulla.
Ensimmäisenä Johanna julkaisi joululaulun. Sitten, pääsiäisenä 2020, hän lauloi navetassa lehmilleen nuorena oppimansa laulun, Hijo de la Lunan, Kuun pojan.
Video lähti leviämään sosiaalisessa mediassa, herätti huomiota ja keräsi tykkäyksiä. Laulaja itse mietti, että kyse oli korona-ajan ilmiöstä ja kun siihen vielä liittyi lehmiä, syntyi ihmisille tunnemyräkkä.
– Minulle, maatilan tytölle, oli shokki, kun video lähti leviämään pitkin Suomea. Olen jatkanut sen jälkeenkin videoiden tekemistä aina välillä. Menen lehmille laulamaan ja teen siitä videon. Nykyään laulan navetassakin vähemmän, kun olen alkanut säveltää ja sanoittaa.
Oman bändin Johanna perusti syksyllä 2020. Kitaristilla on maatila ja lypsylehmiä, rumpali ajaa välitysvasikka-autoa ja kaksi muuta ovat rumpalin poikia, toinen musiikkilukiossa ja toinen yläasteella. Alkuperäisessä bändissä soittanut basisti oli vähän aikaa Lintu-Paavolassa töissäkin.
Aluksi Johanna sävelsi muiden sanoituksiin tai aiheisiin. Ensimmäisiä kappaleita oli Johannan edesmenneen isän Matti Kivelän lapsuusmuistoihin tehty laulu, Poika Puustellista.
– Kun viime kesänä esiinnyttiin Kaustisen kansanmusiikkifestareilla, sanoin bändille, että minulla olisi yksi kansanmusiikkikappale, juuri tämä isän lapsuudesta ja hevosesta kertova laulu. Siihen tarvittiin viulu, joten soitin ensimmäisen kerran livenä viulua ilman Näppäreitä.
Navetassa lehmille laulamista voi pitää poikkeuksellisena, mutta monikin karjanhoitaja on aikojen kuluessa laulanut lehmilleen niitä kotiin kutsuessaan ja lypsäessään.
Kaustislaiseen tapaan Johannan ensimmäinen soitin oli viulu. Johanna soitti lasten ja nuorten musiikkiryhmä Näppäripelimanneissa. Kaustisilta mestariviulisti Mauno Järvelän kehittämä musiikinopetuksen pedagogiikka on myöhemmin levinnyt myös muualle maailmaan.
Pelimanni-Johanna on löytänyt instrumentikseen laulun ja viulun lisäksi pianon. Sähköpianolla voi soittaa navetassakin, sisällä suureen tupaan johtavassa aulassa on tavallinen piano, jonka ääressä laulut syntyvät.
Katso video: Johanna Paavola laulaa lehmille
Koulukiusaaminen jätti pitkät jäljet
Johanna tunnistaa itsessään pelot ja itsetunnon puutteen, jotka ovat vaikuttaneet aikuisuudessakin. Pahinta oli koulukiusaaminen, jolla oli pitkät jäljet.
– Kun on valmiiksi herkkä ihminen, sitä muokkaa maailmankuvansa sen mukaan, miten muut suhtautuvat. Jouduin koulukiusatuksi jo ala-asteella. Sulkeuduin kuoreeni. Oli pelko siitä, että mitä tahansa sanoo, sitä voi käyttää sinua vastaan.
Kiusaaminen oli Johannan oma salaisuus, josta hän ei kertonut edes omille vanhemmille. Kiusaamisesta Johannalle jäi tunne, ettei hän kuulu joukkoon. Yläasteella kiusaaminen loppui, mutta oma ujous esti ystävyyssuhteita.
Kotikunnan Kaustisen musiikkilukiossa elämä muuttui. Musiikkia harrastettiin porukalla, muun muassa viihdekuorossa. Ulkopuolelle jäämisen tunne ei silti poistunut lukiossakaan.
Aika on auttanut toipumisessa. Kolmenkympin jälkeen Johanna alkoi vähitellen työstää asioita mielessään. Äidiksi tuleminen kolmetoista vuotta sitten oli yksi ratkaiseva käänne.
– Laulaminen on vahvistunut viime aikoina niin, että en mene anteeksipyytäen keikalle. Olen tyytyväinen, jos yksikin ihminen on tyytyväinen.
Johanna lauloi parikymmentä vuotta Hääkuorossa, joka on kaustislainen pelimannikuoro.
– Kuoro oli sellainen turvallinen paikka laulaa muiden seassa. Pariin vuoteen en ole ollut kuorossa, kun tuli nämä omat laulujutut. Rivikuorolaiselle tuli halu yksinlaulamiseen.
Johanna on aina ollut jännittäjä. On tullut puhuttua anteeksipyydellen ja hiljaisella äänellä. Hän puhuu omasta lauluäänestään vieläkin kuin ihmetellen onnistumisia.
– Kun vertaa pop-laulajiin, oma ääni on lintujen pieni piiperrys. Onneksi ääntä ja tekniikkaa voi kehittää. Muutama vuosi sitten otin muutaman laulutunnin Emma Salokoskelta. Siinä tuli tunne, että ääntä voi kehittää. Laulaessa hoksaa, että nyt ääni on vähän erilainen, syntyy pikkuisia oivalluksia.
”Emännäksi ryhtyminen oli itsestään selvää”
Kari ja Johanna alkoivat seurustella, kun Johanna oli hädin tuskin 16-vuotias. Nyt kolmekymmentä vuotta yhdessä ollut pariskunta tapasi monien muiden kaustislaisnuorten tapaan kansanmusiikkijuhlilla.
– Kun alettiin kulkea yhdessä, ja toisella oli maatila, emännäksi ryhtyminen oli itsestään selvää.
Kihloihin nuoripari meni vuonna 1995, talo rakennettiin 2002 ja häitä juhlittiin 2005. Perheessä on nyt melkein 13-vuotias Sirja-tytär.
Vuonna 2013 rakennetun navetan ympärillä on metsää, ja loppusyksyn hämärässä vuodenaika näyttäytyy keltaisina väreinä. Vanhasta parsinavetasta luovuttiin sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten lehmät käyskentelevät navetassa vapaasti.
Tien toisella puolella on parikymmentä vuotta vanha hulppea hirsitalo, jonka Kari Paavola rakensi Johannan isän avulla ottaessaan tilan haltuunsa. Hirret ovat tietysti omasta metsästä. Appivanhemmat asuvat naapurissa.
Tuvan pöydän ääressä istuessaan Johanna kuvailee elämänsä valintoja samalla, kun silmät seuraavat sisään päästetyn kissan touhuja. Punaturkkinen Linguini astelee ruokakupilleen ja hyppää notkeasti pöydälle. Kolmen kissan talouteen kuuluu Linguinin lisäksi Pannukakku eli Pannari ja Pete, joka nimestään huolimatta on tyttökissa.
– Jos väkisin yritän istua pianon ääreen tekemään, se ei onnistu. Olen lukenut, että monet ammattimuusikot tekevät musiikkia kahdeksan tuntia päivässä. Minulta se ei työnä onnistuisi.
Tuvan saarekkeen päällä on punaista, turkoosia ja vihreää lankaa. Jämälangoista valmistuu villasukkia.
– Nyt tikkaan eli neulon hyväntekeväisyyteen sukkia. Luovuus kanavoituu aina johonkin.
Ystävyyttä, ei rakkautta
Emännän mielestä Lintu-Paavolassa päästään ”aika helpolla”. Navetassa lypsyrobotti hoitaa työtään yhteistyössä karjan kanssa. Ruokkijarobotti antaa ruokaa sitä odottaville lehmille. Siivousrobotti kulkee käytäviä pitkin säännöllisesti piippaillen.
Helppohoitoinen nykynavetta hoituu yhdeltäkin, kun eläimiä on kohtuullinen määrä.
– Kesällä osallistun peltotöihin, hoidan siemennykset ja tietokonehommat. Talvi on sen verran helppoa, että teen parina päivänä muitakin töitä, kertoo Johanna.
Johanna tunnistaa senkin, kun tekee mieli vetää henkeä, jos henkiset kuormitukset ja mielen oikut ajavat alakuloisuuteen. Fyysisestä työstä kuormittuminen tuntuu kropassa erilaisena väsymyksenä kuin henkinen.
– Olen käynyt läpi senkin, ettei jaksa. Nyt on virtaa ja energiaa ja haluan tehdä asioita. Joskus aikaisemmin on ollut niinkin, että ei ole saanut mitään tehtyä. Se virkistää, kun pääsee kokeilemaan muita asioita.
Johanna tekee päivätyönsä lehmien parissa, mutta vapaa-aikana hän ei kauheasti työkavereitaan mieti. Muutenkin hän haluaa hiukan pyristellä eroon perinteisen emännän roolista.
– Lehmätkin elää niin omaa elämäänsä. Ne ovat hirveän tärkeitä meille, kun tuovat tienestin. Mutta ei minulla ole sellaista kainalokaveria, joka joka kerta tulisi siihen, kun menen navettaan. Se on pikemminkin ystävyyssuhde, ei rakkaussuhde niin kuin monilla.
”Minulla on jo kaikkea”
Olipa kyse ystävyydestä tai rakkaudesta, navetassa lehmät saavat silityksiä ja tervehdyksiä niin isännältä kuin emännältä. Elokuussa syntyneet vasikat kerääntyvät riviin katsomaan Johannan lauluesityksen valmisteluja.
Talon isäntä Kari juttelee töiden lomassa eläinten merkityksestä.
– En ole kovan tehomaatalouden kannattaja. Ettei koko ajan verrata tuloksia Suomen maitotilojen tuottavuuteen vaan verrataan omiin tuloksiin. Tämäkin Herukka on 13-vuotias. Eihän se tuota mitään, mutta en ole hennonut luopua. Se on tässä nuoren hiehon kaverina, varsinainen persoona.
Johanna kutsuu miestään hellästi roudariksi. Karin tehtävänä on auttaa lauluhommissa muun muassa kantamalla sähköpianoa ja auttamalla keikkatilanteissa.
Lehmät työntyvät lähelle seuraamaan Johannan esitystä. Mahdollisuuksien mukaan on laulavan emännän kasvojakin nuolaistava tai ainakin kosketettava 50-vuotiasta perintövillapaitaa.
– Sitähän ei voi tietää, mitä ne miettivät. Osa jatkaa touhujaan, ovat niin tottuneita. On mukava katsoa joskus, kun tehdään videoita, kun muutama tulee ihmettelemään.
Johanna Paavolan elämänfilosofiaan kuuluu se, että pitää tehdä itselleen mieluisia asioita. Silloin ei tule ikinä kiire. Onni tarkoittaa sitä, että oppii huomaamaan hyvät asiat eikä keskity huonoihin. Yhtenä haaveena on mennä ”hyvää hyvyyttään” järjestelemään ihmisten koteja, kesyttämään kaaosta, jos joku tarvitsee apua.
Miksi ilmaiseksi, eikä rahaa vastaan?
– Koska minulla itselläni on jo kaikkea. Kaikki on hyvin. Olen onnellinen, ainakin nyt.
