Johanna Kurkelalle sadunomaisuus ei ole rakennettua, vaan se on hänen koko elämäänsä määrittelevä asia

Uudenvuoden aattona 2012 Johanna Kurkela ja Tuomas Holopainen kiinnittivät makuuhuoneensa seinälle aarrekartan. Kartan keskelle muusikkopariskunta luonnosteli mantereen, jonka ympärille he alkoivat piirtää saaria. Ne edustivat tulevaisuuden tavoitteita ja unelmia, jotka pari halusi saavuttaa.

Yksi unelmista koski bändiprojektia ja lähtemistä yhteisille keikoille. Muutamaa vuotta myöhemmin projekti sai nimekseen Auri.

Nyt unelma on saamassa viimein sinettinsä. Auri julkaisee elokuun 15. päivä kolmannen albuminsa III - Candles & Beginnings.

Samalla käynnistyy yhtyeen historian ensimmäinen kiertue. Uutta levyä työstettiin aktiivisesti parin vuoden ajan eri puolilla maailmaa.

Johanna Kurkela kuvaa levytekoprosessia ”jännäksi matkaksi”.

– Alussa ei vielä koskaan tiedä, minkälainen levystä tulee. Emme yritä koskaan ennalta ohjata prosessia. Se on ihana leikkikenttä, josta voi syntyä ihan mitä vaan.

Kaikki voisi olla kuitenkin toisin. Vielä reilu vuosikymmen sitten Johanna Kurkela oli menestyvä sooloartisti. Hänet tunnettiin herkkien ja iskelmällisten popballadien tulkitsijana, muun muassa sellaisten kuin Rakkauslaulu tai Sun särkyä anna mä en. Ne tekivät Johannasta tähden.

Se kaikki tuntui aluksi hienolta, mutta pikkuhiljaa hän alkoi kyseenalaistaa laulajan uraansa.

Tilanne tuntui ahdistavalta. Vaikka levyille päätyneet kappaleet olivat hienoja, eivät ne olleet hänen itse tekemiään, eivätkä tuntuneet siksi koskaan täysin omilta.

Johanna yritti ajoittain vihjata halustaan tehdä myös toisenlaista musiikkia – sellaista, joka olisi vapaata ulkopuolisista rajoitteista. Levy-yhtiössä toive ei herättänyt innostusta. Tärkeämpää oli tuottaa radiosoittoon sopivia pophittejä.

Lopulta Johanna tunsi, että erilaisia ehtoja oli yksinkertaisesti liikaa. Hän ilmoitti soolouransa päättämisestä Ingrid-levyn nauhoitusten yhteydessä vuonna 2015.

– Totta kai se oli vaikeaa. Se oli valtava hyppy tuntemattomaan. Mutta minulla oli niin vahva tunne sisälläni, että jatkossa teen musiikkia vain omilla ehdoillani tai sitten en ollenkaan.

Johanna sanoo saaneensa päätökselleen tukea Nightwishin perustajana ja kosketinsoittajana tunnetuksi tulleelta puolisoltaan, musiikkituottaja Tuomas Holopaiselta. Hän rohkaisi kuuntelemaan sydäntä.

– Hän oli valtavana henkisenä tukena ja sanoi, että anna palaa vain. Haluaisin rohkaista myös muita ihmisiä, ettei tyydy mihinkään sellaiseen, joka näyttää paperilla hirveän hienolta, mutta ei tunnu sielussa oikealta.

Johanna naurahtaa. Hän sanoo tuntevansa itsensä nykyisin enemmän sooloartistiksi kuin kertaakaan soolouransa aikana. Tilanne tuntuu paradoksaaliselta.

– Olin kyllä nimellisesti sooloartisti, mutta tosiasiassa ympärilläni oli valtava määrä ihmisiä tekemässä kappaleita puolestani. Nyt bändissä ollessani saan tehdä kappaleeni ensimmäisen kerran itse.

Kymmenen vuotta sitten Avulle antamassaan haastattelussa Johanna Kurkela kertoi pelkäävänsä eniten yksinäisyyttä – sellaista, jota tuntee silloin, kun ei koe kunnolla kuuluvansa joukkoon.

Sillä hän viittasi juuri soolouraansa. Ei hän tuolloin asiaa suoraan sanonut, mutta sitä hän haastattelun hetkellä mietti.

Soololevyjä työstettiin isolla väellä, mutta albumien valmistuttua porukka aina hajosi, ja keikoille hän lähti aivan toisten ihmisten kanssa. Se teki olon monesti orvoksi.

Johanna kertoo kaivanneensa ympärilleen perheen kaltaista yhteisöä. Sellaisen hän kertoo löytäneensä Aurista.

Johannan ja Tuomaksen lisäksi yhtyeeseen kuuluu myös englantilainen säveltäjä ja multi-instrumentalisti Troy Donockley.

Johanna kuvailee musiikin tekemistä itselleen läheisten kanssa mahtavaksi kokemukseksi. Heidän seurassaan voi miltei aistia, mitä toinen tulee seuraavaksi tekemään.

– Siitä tulee maaginen taso yhdessä olemiseen. Se on vähän varmaan sama fiilis kuin jos löytää samanhenkisen ihmisen. Tuntuu siltä kuin voisitte keskustellessanne päättää toistenne lauseita. Nyt tunnen, että olen löytänyt henkisen kotini.

Johanna Kurkela hakee haastattelun aikana vertauksia fantasiakirjallisuuden ja elokuvien maailmasta. Hänen puheessaan vilahtelevat muun muassa Harry Potter, Walt Disney ja Liisa ihmemaassa.

Tietty sadunomaisuus on ollut aina keskeinen osa Johannan artisti-imagossa. Hän vakuuttaa, ettei kyse ole mistään rakennetusta brändistä, vaan hänen koko elämäänsä aidosti määrittelevästä asiasta.

Johanna sanoo mieltävänsä fantasian eräänlaiseksi elämän käyttöliittymäksi. Taajuudeksi, joka ylevöittää ympärillämme olevaa todellisuutta ja jonka kautta voi jäsentää maailmaa.

Johannan mukaan kyse on valinnasta. Hän sanoo haluavansa nähdä maailman maagisena ja mahdollisuuksia täynnä olevana paikkana.

Samasta syystä hän kieltäytyy lukemasta päivittäin sanomalehtiä tai katsomasta televisiouutisia. Johannan mukaan kyse ei ole todellisuuspaosta, vaan siitä, ettei hän halua täyttää arkeaan negatiivisilla ajatuksilla.

Hän yrittää muistuttaa itseään päivittäin siitä, miten paljon taianomaisuutta ympärillä on.

– Ajattele, onhan se ihmeellistä, että tässä mekin nyt istumme ja puhumme toisillemme. Mitä enemmän sitä ajattelee, sitä ihmeellisemmältä kaikki tämä, siis koko maailman olemassaolo, tuntuu. Me kuitenkin helposti turrumme kaikkeen tähän ympärillämme olevaan ihmeeseen.

Elämänkatsomuksellisista kysymyksistä Johanna puhuu mielellään. Yksityiselämänsä suhteen hän on huomattavasti pidättyväisempi. Niin on ollut aina.

Tätä haastattelua varten kysyttiin yhteiskuvaa hänestä ja Tuomaksesta. Pariskunta kieltäytyi ehdotuksesta kohteliaasti.

Sellainen olisi saattanut luoda vääriä mielikuvia, Johanna selittää. He haluavat esiintyä julkisuudessa ensisijaisesti muusikkoina ja bänditovereina, eivät parisuhdehaastattelua antavana avioparina.

– Mulla ei ole edelleenkään tarvetta esitellä vaatekaappiani tai kertoa yksityiselämästäni sen tarkemmin. Mutta totta kai puhun haastatteluissa myös itsestäni, koska minä sitä musiikkia tuon tähän maailmaan.

Tuntuvatko kysymykset yksityiselämästä tungettelevilta? Ei hän asiaa niinkään koe. Nyt he puhuvat vain yhteisestä työstään, mutta mieli voi joskus muuttua toiseen suuntaan.

– Jos meille joskus elämässä tulee sellainen fiilis, että meillä olisi annettavaa jonkin toisen asian tiimoilta, esimerkiksi parisuhteeseen liittyen, että oltaisiin oivallettu siitä jotain tärkeää, jota haluttaisiin avata julkisesti, niin silloin totta kai puhuisimme siitä.

Moni haluaa erottaa työn ja vapaa-ajan selvästi toisistaan. Johanna Kurkelan ja Tuomas Holopaisen huushollissa asiasta ajatellaan päinvastoin. Pariskunnan Kiteen-kodissa kummallakin on omat studiohuoneensa.

– Tai ehkä studio kuulostaa vähän liian hienolta. Oma kotistudioni on meidän makkarissa.

Kyse on elämäntapavalinnasta. Johannalle musiikin tekeminen on jatkuva prosessi, jossa ollaan jatkuvasti auki uusille ideoille. Siksi omien työaikojen määritteleminen on tärkeää.

– En ole varma, onko meidän taloudessamme yhtä ainutta kelloa. Elämme tavallaan ajattomassa ilmapiirissä. Välillä se aiheuttaa haasteita, kun pitäisi esimerkiksi muistaa kauppaan mennä.

– Olen kuitenkin huomannut, etten ole mikään kahdeksasta neljään -ihminen. Voin toki yrittää tehdä kappaleita väkisin, mutta siihen kuluu paljon enemmän aikaa ja energiaa.

Väkisin ei onnistu?

– Varmaan onnistuisi, mutta se ei olisi nautinnollista. Olen siinä mielessä hedonisti. Ajattelen, että turha niitä tuulimyllyjä vastaan on taistella. Sitä on tehnyt tässä elämässä jo ihan tarpeeksi.

Koitetaan vielä kepillä jäätä. Tuntuuko bändikaveruus oman kumppanin kanssa erilaiselta kuin muiden ihmisten?

Johannasta musiikin tekeminen yhdessä tuntuu ainoastaan ihanalta.

– En tiedä kuulostaako tämä nyt ihan hassulta, mutta se tapa, millä lailla me välitämme toisistamme, on jotenkin niin puhdasta, epäitsekästä ja vapaaksi tekevää rakkautta, että se vallitsee meissä tehdessämme musiikkia, Kurkela pohtii.

– Tapamme olla yhdessä – on se sitten musiikkia tehdessä tai vapaa-ajalla – on tosi kaunis ja harmoninen. Emme ole koskaan riidelleet, eikä meillä ole ollut koskaan mitään konflikteja. Saatamme olla eri mieltä asioista, mutta sekin on mielenkiintoista.

Palataan vielä aarrekarttaan. Onko siihen ilmestynyt viime aikoina uusia saaria? Voi kyllä, Johanna naurahtaa ja kertoo, etteivät tavoitteet ole olleet viime vuosina aivan yhtä konkreettisia kuin aiemmin.

Eivätkä kaikki toiveet välttämättä toteudu, hän muistuttaa. Se on Johannan mielestä toissijaista. Tärkeintä on tavoitella unelmia.

– Kunhan menet jotain kohti, joka saa silmäsi loistamaan ja sydämesi syttymään. Sen takia minäkin teen musiikkia.