Joensuun Maila voitti Talvisuperin ja haaveilee mestaruustaistosta myös kesällä – näin ei tule käymään

Miesten Superpesis on käynnistynyt odotetun tasaisissa merkeissä. Sarjan kärkeen arvioidut seitsemän joukkuetta ovat ottaneet paikkansa sarjataulukon kärjestä, vaikka mielenkiintoisia yllätyksiä on jo alkukaudella nähty. Tässä vaiheessa on käynyt selväksi, että myös alempaan jatkosarjaan eli runkosarjan sijoille 8-13 povatut joukkueet tulevat omalta osaltaan sotkemaan kärkiseitsikon pistemetsästystä.

Myös sarjan heittopussiksi alkukierroksilla joutunut Hamina osoitti kotivoitollaan Joensuun Mailasta, että kotikentällään se pystyy yllätyksiin, siinä missä kaikki muutkin joukkueet.

Viime syksyn siirtomarkkinoiden jälkeen Joman tilanne oli hieman kaksijakoinen. Loistokauden pelannut Elmeri Lieto siirtyi Tampereelle ja sarjan parhaimpiin etupelaajiin kuuluva Iiro Kuosa Hyvinkäälle. Joensuussa tilanteeseen oli varauduttu hyvissä ajoin kinnittämällä Sotkamon Jymyssä seitsemän kultaa voittanut ja 2020 vuoden pelaajaksi valittu polttolinjapelaaja Niko Korhonen. Etukentälle hankittiin naapuriseura Kiteeltä Joni Lehikoinen ja jokerikolmikkoa täydentämään ykköspesiksen lyöjäkuningas 2023 Joosua Rättö.

Talvikausi osoitti, että siirtomarkkinoiden kovat menetykset ulkopelin osalta oli pystytty verrattain hyvin paikkaamaan. Rättö osoitti talvella olevansa erinomainen aisapari joukkueen toiselle lyöjäjokerille Juho Toivolalle ja samalla Joma-fanit alkoivat muistella seuran kultaisia vuosia 2018-2019, jolloin jokereina ratkaisevia juoksuja takoi kaksikko Aleksi Rautiainen-Juha Niemi.

Ei pidä kuitenkaan nuolaista, ennen kuin tipahtaa.

Sopivissa määrin muuttuneen pelaajamateriaalin lisäksi Joensuussa on selvästi tehty muutoksia myös nopeusharjoittelussa talven aikana. Ykköskärjessä yleensä pelaavat Konstat, Kettunen ja Piironen sekä kakkoskärjen veturi Kasperi Hämäläinen ovat menneet talven ja kevään aikana pesänvälejä kovempaa kuin koskaan.

Koko viime kauden loukkaantuneena ollut Samuel Tirkkonen on myös hyvä etenijä ja tuo kaivattuja mahdollisuuksia etenemiskuorman jakamiseen kiivaassa pelitahdissa. Nopeus on nykypesäpallossa merkittävin yksittäinen ominaisuus erityisesti sisäpelissä. Se antaa vaihtolyöjille ja kotiuttajille käyttöön kaikki mahdolliset lyöntivaihtoehdot, sekä haastaa vastustajan ulkokentän syvyyspelaamisen.

Kun ulkokenttä on pakotettu pelaamaan lähellä, aukeaa erityisesti vaihtotilanteissa läpilyöntimahdollisuuksia entistä enemmän. Nopeat etenijät mahdollistavat takatilanteissa tilan saumalyönneille ja merkkaamattomille kumuroille. Näihin lyönteihin Joman jokerit pääasiassa kotiutustilanteissa luottavat.

Pelinjohtaja Mikko Huotari on kehittynyt Joensuussa ollessaan. Nyt on meneillään tämän projektin kolmas ja viimeinen vuosi Huotarin osalta ja hän onkin osoittanut, että menestysmahdollisuudet eivät välttämättä jää hänestä kiinni. Sisäpelissä Huotaria on aikaisemmin pidetty ainoastaan hyvänä kolmostilanteiden pelinjohtajana.

Hän osaa lukea hyvin lukkareiden pelitapaa, pystyy haistamaan paikat lentomerkille lukkarien korkeampia syöttöjä vastaan ja hankkimaan vääriä alle siirtämällä merkkiä seuraaville lyönneille. Talvikausi näytti, että Huotari on tehnyt paljon töitä muun sisäpelin pyörittämisen eteen ja päässyt eroon ennalta-arvattavasta peluuttamisestaan.

Murheitakin on ja ulkokentän pitävyys saattaa nousta Huotarin ja niistä Joman suurimmaksi. Huotari ei pelinjohtajana juuri perusta ulkopelissä paikanvaihtopelistä, vaikka se saattaisi Joman tapauksessa olla tarpeen. Joma nousi 2018 mestariksi silloisen pelinjohtaja Petri Pennasen ja hänen adjutanttiensa harjoituttamalla, täydelliseen ajoitukseen perustuvalla paikanvaihtopelillä, missä polttolinjapelaajien voimakas liikkuminen aina syöttöhetkeen asti sekoitti monen löyjän suunnitelmat.

Syitä tälle pelitavalle oli kaksi. Takakenttä oli joukkueen heikkous, jota piti pyrkiä suojelemaan sekä maailman paras pelaaja Tuomas Jussila polttolinjan johtajana. Tällä hetkellä Jussila pelaa Kempeleessä, mutta takakentän epävarmuus on edelleen olemassa Mehtimäellä. Kukaan ei pysty korvaamaan Jussilaa, mutta kyllä Joman polttolinjastakin sen verran osaamista löytyy, että on jopa yllättävää, kuinka staattista takatilannepelaamista joukkue esittää.

Lukkari Ville Väliaho on mielenkiintoinen tapaus. Hänen hyvyydestään ja huonoudestaan käydään keskustelua joka ottelun jälkeen. Kaikki tietävät, että Väliaholla on omat heikkoutensa, jotka eivät katoa toivomalla. Lyhyiden vaihtolyöntien hakeminen, heittokäsi ja nollatilanteen puolikorkean kelvoton osumaprosentti syöttölautaan kaipaavat kaikki merkittävää petraamista.

Näkyvin ongelma Välliaholla on ollut palautusheittojen kiinniotoissa ja pahat kielet huutelevatkin, että kaikki alle polven tulevat heitot kolahtavat varmemmin katsomoon, kuin tarttuvat räpylään. Näin ei ole, mutta kyllä tuokin asia on mihin Väliahon tulee keskittyä entistä paremmin.

Missä hän on hyvä? Hän on yksi parhaista, ellei jopa paras hyödyntämään nykyiset miesten superpesiksessä käytössä olevat linjaukset syöttöjen korkeudesta ja erilaisista syöttöliikkeistä.

Väliahon perussyöttö vaihto- ja takatilanteissa on todella hankala. Juuri ja juuri metrin lukkarin pään yläpuolelle kohoava, nopealla syöttöliikkeellä ilmaan nostettu ja millintarkasti lautasen eri sektoreille tippuva syöttö aiheuttaa ongelmia ehtiä lyömään laadukkaita osumia. Pelin rytmittäminen ja oikeat syöttövalinnat ovat myös Väliahon osaamisaluetta. Lautasen ääreltä Joman joukkueessa löytyy ristiriitainen hahmo, jonka taitotaso riittää varmasti viemään joukkueensa välieriin, mutta entä sen pidemmälle?

Nyt jos koskaan olisi mahdollisuus näyttää, että vuodesta 2020 pesäpallopiireissä elänyt sanonta Villellä ei voiteta, kuuluu romukoppaan.

Pelillisellä puolella Joensuussa palikat ovat varsin hyvin kohdillaan. Niin sisä- kuin ulkopelissä joukkueesta löytyy monipuolista osaamista tarvittava määrä ainakin välieriin asti. Suurin ongelma näyttää olevan sama, mikä vaivasi seuraa ennen Juha Puhtimäen siirtymistä Jomaan kaudelle 2018. Joukkueesta puuttuu johtajuutta.

2018 ja 2019 sitä löytyi ja ikuisesta pronssimitalijoukkueesta tuli mestari. Puhtimäki ja Jussila johtivat joukkojaan edestä laittaen itsensä likoon ja alttiiksi rääväsuiden huutelulle joka ilta. Nyt joukkueen ilmeessä on samaa lammasmaisuutta kuin pronssiputken aikaan.

Kenen pitää ottaa vastuuta? Ensimmäisenä sormi osoittaa joukkueen kapteenin Konsta Kettusen suuntaan. Kettunen pelaa isoa tonttia polttolinjassa ja kantaa merkittävän vastuun myös sisällä. Ei hänen tarvitse Tuomas Jussilaa imitoida, mutta jonkinlaista johtajuutta pitää alkaa kapteenilta löytymään.

Joman erinomaisista runkopelaajista Henri Litmanen, Niko Korhonen ja Konsta Piironen ovat hillittyjä pelureita ja sytyttävät oman joukkueensa ainoastaan hyvillä suorituksillaan. Kettusen ohella taiteilijaluonne Iiro Nokkala, sekä näkyvimmällä paikalla lukkarina pelaava Ville Väliaho ovat avainhahmot siinä, että joukkuetta johdetaan ja sytytetään pelistä toiseen.

Jos tuo kolmikko saa kaivettua sisäisen rokkikukkonsa esiin ja uskaltaa laittaa itsensä likoon samalla tavalla, kuin muiden kärkijoukkueiden johtavat pelaajat, niin Jomalla on mahdollisuus.

Muuten kausi päättyy tavoitteisiin nähden liian aikaisin.