Joel Rinteen nuorin tytär kuoli traagisesti vain kuusivuotiaana

Maalaispitäjän kirkkoherra Ahti Helpi kokee itsensä yhtä lailla papiksi ja sotilaaksi. Hän lähtee rintamalle ja jatkosotaan. Vaimo Lea jää kotiin huolehtimaan suurperheestä ja seurakunnasta. Vaikeat ajat kestetään uskomalla Jumalaan, kotiin ja isänmaahan.

Jatkosodan asemasotavaiheessa kuvattu Ilmari Unhon Kirkastettu sydän on paatoksellinen kuvaus koti- ja sotarintamasta. Sotien jälkeen elokuva asetettiin esityskieltoon lähes 30 vuodeksi.

Vuoden 1944 marraskuussa Ahti Helpiä näytellyt Joel Rinne uskallettiin silti palkita ensimmäisellä parhaan miespääosan Jussi-palkinnolla. Lea Helpin osan tulkinnut Emma Väänänen jäi ilman pystiä, mutta nappasi myöhemmin ennätysmäiset neljä naispääosa-Jussia.

– Se tulee innoittamaan näyttelijää entistä enemmän huolehtimaan työstään ja perusteellisesti perehtymään niihin taidekeinoihin, joita hän tarvitsee filmihenkilönsä luomiseen, Joel Rinne arvioi gaalassa uutta palkintoa.

Muuten Joel eli Jopi ei perustanut elokuvanäyttelemisestä. Muistelmateoksessaan hän antaa leffauralleen kaksi sivua ja mainitsee vain muutaman. Silti juuri hänen elokuvaroolinsa ovat jääneet elämään: Kuollut mies -jännärit, Komisario Palmut ja Kassilan Päämaja.

Kolmesta veljeksestä tuli näyttelijöitä

Joel Rinne tuli maailmaan Asikkalassa Kalkkisten kylässä kesäkuussa 1897. Johan Oskar ja Maria Gröndahlin perheeseen syntyi 14 lasta, joista vain muutama selvisi aikuiseksi. Komeiden, tummakulmaisten poikien joukossa olivat tulevat näyttelijät Einar, Jalmari ja Joel sekä urheiluvalmentaja Veikko-Mooses.

Lapsena Jopi haaveili lähtevänsä cowboyksi Amerikkaan. Suunnitelma kariutui, kun isoveli Jalmari pääsi näyttelemään Lahdessa amatööriteatteriin. Näyttelijäksi halusi Jopikin, ja seurasi veljeään teatterikouluun.

Hän sai harjoittelijan paikan Kansallisteatterista, mutta armeijan jälkeen Elli Tompuri pyysi hänet perustamansa Vapaan Näyttämön näyttelijäksi. Teatteri kaatui vuodessa, ja Jopi kysyi taas töitä Kansallisteatterista.

– Ei poikaseni. Joka meiltä itse lähtee, saa pysyä poissa, nuorelle näyttelijälle vastattiin.

Jopi kiersi pienempiä teattereita kymmenisen vuotta ja teki pääroolin Erkki Karun elokuvassa Nuori luotsi. Sitten Kansallisteatteri esittikin hänelle kutsun.

Nyt Jopi ymmärsi pitää paikastaan kiinni ja viihtyi maan päänäyttämön palveluksessa 75-vuotiaaksi asti.

Jalmari liittyi Kansallisteatterin riveihin vasta vuosia veljensä jälkeen. Useissa elokuvissa ja teattereissa näytellyt Einar Rinne kuoli angiinamyrkytykseen 1933.

Suuri persoona kyräili kollegoja

Vanhemmat näyttelijät osoittivat Jopille pian paikkansa. Adolf Lindfors näytteli Molièren Luulosairasta ja Jopi hänen palvelijaansa. Jopi lausui repliikkinsä hetkeä liian aikaisin, mistä seurasi katastrofi. Lindfors itki pukuhuoneessaan, että Jopi oli pilannut hänen kohtauksensa – ja nuori näyttelijä joutui puhutteluun. Tästä Jopi otti opikseen.

Monien muiden tapaan Jopi antoi 1950-luvulla haastattelun kirjaan Kasvot naamion takana ja totesi:

– En ole kovin kunnianhimoinen enkä aivan vajoa pettymyksistä. Luonteen valoisuus on hyvä lahja tässäkin ammatissa. Luulenpa melkein, että onnistun pitämään aurinkoisen puolen päällimmäisenä.

Lienikö kyse itseironiasta vai Jopin omasta käsityksestä, joka oli ristiriidassa aikalaisten todistuksiin?

– Jopi oli koppava ja itsetietoinen. Hän pelkäsi näyttää pehmeää puoltaan, siksi heitti yli ja oli töykeä, näyttelijä Pia Hattara muisteli vuonna 2005.

– Hän teki kaikkensa häiritäkseen Ella Erosen pitkää monologia menestysnäytelmässä Veturi. Jopi ei vain kerta kaikkiaan kestänyt sitä, että Ellalla oli monologi, Sakari Jurkka kertoi.

– Jopista näki, että hän tykkää itsestään, mutta hän ei ollut hattumainen minulle. Hyvä näyttelijä hän oli, mutta kukaan ei ole täydellinen, Tapio Hämäläinen puolestaan arveli.

Suuresta persoonallisuudesta kertoo jotain se, että Joel Rinne mahtui samaan elokuvaan toisen legendan, Tauno Palon kanssa vain kerran. He näyttelivät kahta merikapteenia Ilmari Unhon ohjaamassa jännityselokuvassa Kolmastoista koputus. Valmiista elokuvasta jätettiin pois sisäpiirivitsi Eine Laineen (Einar Rinteen leski) esittämästä repliikistä:

– Kuuliks sä Bella ton hurmurin ääntä? Ihan minä menen tainnoksiin. Manu kulta, sähän olet ihka kuin Jopi Rinne tai Tauno Palo!

”Hänestä tuli elämäni kiintopiste”

Joel Rinne solmi ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1924 näyttelijä Rosi Helmisen kanssa. Heille syntyi tytär Saara. Liitto rikkoutui 10 vuotta myöhemmin, ja Jopi joutui tilille tuhlailevasta elämästään.

– Rahalla ei ollut taipumusta viipyä käsissäni kauan. Näyttämötyöni olin kyllä aina ottanut vakavasti, mutta vapaahetket olin elänyt melko rempseään tyyliin. Minut oli asetettu seinää vasten. Onneksi sain joka sunnuntai tavata pikku tyttäreni. Parhaani mukaan yrittelin hoidella niitä ”ihmisen velvollisuuksia”, joista näyttelijääkään ei vapauteta, olipa paine miten raskas tahansa, Jopi tunnusti muistelmissaan.

Eronsa jälkeen Jopi joutui kymmeneksi päiväksi sairaalahoitoon. Sillä reissulla hän huomasi rakastuneensa tummaan hoitajattareen Saga Rikbergiin.

– Hänestä tuli elämäni kiintopiste siinä vaiheessa ja myöhemmin vaimoni.

Sagan kanssa Jopi sai tyttäret Leenan ja Kirstin. Perhettä kohtasi suuri suru, kun Kirsti kuoli kuusivuotiaana vuonna 1948. Perheenisänä Jopi oli leppoisa ja lämmin hahmo, mutta rooleihinsa valmistautuessaan saattoi kokea ramppikuumetta ja olla joskus kireänä.

– Koiraakin täytyy ensi-illan aikoihin hillitä. Se tarkimmin vaistoaa, Saga Rinne huomautti Kasvot naamion takana -kirjassa.

Muistetaan komisario Palmun roolista

Jälkipolville Joel Rinteen suurin rooli lienee komisario Palmu neljässä Matti Kassilan elokuvassa.

– Halusin Palmuksi suuren persoonan, jonka arvovalta kumpuaa edelliseltä vuosisadalta. Palmu ei saanut nöyristellä, vaikka vastaan olisi tullut tasavallan presidentti. Jopi oli juuri sellainen – hänelle ei uskallettu sanoa vastaan, Matti Kassila mietti.

Vuonna 1960 valmistunut Komisario Palmun erehdys oli menestys, jonka jälkeen tehtiin nopeasti Kaasua, komisario Palmu! Kun Waltarin kirjat loppuivat, kirjailija kirjoitti kahdessa viikossa vielä kolmannen, Tähdet kertovat, komisario Palmu! Vuosia myöhemmin tehtiin vielä värielokuva Vodkaa, komisario Palmu! joka ei perustunut Waltarin teoksiin.

Palmun apulaista näytelleen Matti Raninin mukaan Jopi oli kuvauksissa kaikille ystävällinen.

– Hän oli toki herra ja hidalgo, mutta kameroiden ulkopuolella oli hyvä tunnelma. Kerrottiin hauskoja asioita ja pidettiin huumoria yllä. Emme tehdessämme tajunneet, että elokuvista tulisi niin suosittuja.

Yhteistyö Kassilan kanssa jatkui Päämajassa, jossa Jopi esitti marsalkkaa – samaa roolia hän oli näytellyt jo 140 kertaa Kansallisteatterin Päämaja-näytelmässäkin. Pienissä pätkissä kuvatussa elokuvassa Jopi menetti hallinnan tunteen roolistaan ja alkoi kiukutella Kassilalle.

– Hän purki turhautumisensa ympäristöön. Jopi kirjoitti mielipiteensä myös Helsingin Sanomiin ja arvostelija Paula Talaskivi moitti minua siitä, etten saanut enemmän irti Jopin kaltaisesta näyttelijästä. Hän oli tavallaan oikeassa ja välimme palautuivat muutaman vuoden jälkeen, Kassila myönsi.

Ura oli kuin 60 kilometrin hiihto

Joel Rinteeltä kysyttiin vuonna 1953, vaihtaisiko hän ammattia.

– Ensin tahtoisin näytellä Cyrano de Bergeracin. Uteliaisuudesta sitten ehkä vaihtaisin.

Kansallisteatterissa vinkistä otettiin vaarin. Jopi sai Cyranon roolin viisi vuotta myöhemmin.

Ura Kansallisteatterissa päättyi vuonna 1972 ja seuraavana vuonna hän sai akateemikon arvonimen kolmen ensimmäisen suomalaisen taiteilijan joukossa.

Näyttelemistä Jopi jatkoi vielä vierailijana Kansallisteatterissa sekä televisiossa ja radiossa. Hänen 1960-luvun kuunnelmasarjoistaan Hyvää iltaa, nimeni on Cox! ja Paul Temple on tullut klassikoita.

Vakavasti sairastunut Jopi ehti juhlia 60-vuotistaiteilijajuhlaansa helmikuussa 1979 näyttelemällä vielä Kansallisteatterissa näytelmässä Ennen auringonlaskua. Paikalla olivat muiden muassa Ansa Ikonen, Eeva-Kaarina Volanen, Tarmo Manni, Risto Orko ja Matti Kassila. Presidentti Kekkonenkin lähetti onnittelusähkeen.

Puheessaan Jopi vertasi uraansa 60 kilometrin hiihtoon.

– Se on ollut tarpeeksi raskas ja pitkä, siinä on ollut nousua ja laskua ja vielä perässähiihtäjiäkin. Olen myös tarvinnut edellähiihtäjiä, jotka ovat minulle avanneet ladun. Vielä minulla on ollut myös vieressähiihtäjiä, kuten näyttelijätoverini sekä vaimoni, joka on useamman kerran saanut sitoa sukset uudelleen jalkaani.

Joulukuun kolmantena päivänä 1981 aurinko laski Jopille, joka lepää Hietaniemessä Kirsti-tyttärensä ja Saga-vaimon vieressä.

Lähteenä käytetty mm. Matti Rämön ja Anton Vanha-Majamaan teosta Sitkeä Jussi (Docendo 2024) sekä Joel Rinteen muistelmia Jopin kirja (Tammi 1967).

Avun kesäsarja esittelee Jussi-palkittuja suomalaisen elokuvan legendoja. Ensi viikolla on vuorossa Rauha Rentola.