Image

Jere Karalahti – Tähtivaeltaja



Jere Karalahti – Tähtivaeltaja

Jääkiekkoilija Jere Karalahti väsyi NHL:n päihdeterapiaan. Hän jätti tulevien vuosien miljoonat voidakseen käydä rauhassa kaljalla ilman pelkoa pissatestistä. Nyt Karalahti kertoo valintaansa syyt ja sen, kuinka NHL-unelmasta tuli painajainen.
Teksti Matias Möttölä
Kuvat Aki Roukala

Tumma murina nousee mustan Porschen pohjasta Pohjoisella Stadionintiellä, Helsingin jäähallin edustalla. Jere Karalahti painaa kaasupoljinta ja urheiluauto ulvahtaa tottelevaisesti. 285 hevosvoimaa on jääkiekkoilijan tossun alla.

Muutamassa sekunnissa vauhti kiihtyy hermostuttavaksi. Karalahden kourat pitelevät nahkaista rattia kuin peliohjainta, eteenpäin suunnattu katse on levollinen.

“Lähtee aika hyvin, nollasta sataan 4,5 sekunnissa”, hän murahtaa stadilaisen nuhaisella äänellään ja hidastaa Nordenskiöldinkadun käännökseen. On syyskuun loppu, huippupuolustaja on palannut kotikaupunkiinsa kolmen vuoden Yhdysvalloissa asumisen jälkeen. 27-vuotias suomalainen sai puolen vuoden pelikiellon Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigasta NHL:stä jäätyään kolmannen kerran kiinni alkoholista liigan järjestämässä päihdetestissä. Karalahti haluaa purkaa 800 000 dollarin sopimuksensa Nashville Predators -seuran kanssa ja luopua tulevien vuosien miljoonista, jos niiden ehtona on tipaton loppu-ura.

Valinta tuntuu päättömältä. Karalahti on omien sanojensa mukaan uhrannut NHL-uransa vuoksi “monta kyyneltä ja hikipisaraa, verta ja aikaa”. Miten vapaus kiertää baareissa voi olla tärkeämpää kuin oman unelman eläminen?

“Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Kaikki ei voi saada kaikkea”, hän tuhahtaa. Aivan kuin vastaus olisi itsestäänselvä.

Auton varjoisessa valossa Karalahden poskien ja leuan piirteet näyttävät jykeviltä. Lähes paljaaksi ajeltu päälaki ja suuta ympäröivä, vähän hapsuiseksi päässyt pukinparta antavat pelaajasta karskin kuvan. Mutta tatuoitua ylävartaloa peittää vaalea paita ja löysä farkkupuku kuin kellä tahansa nuorella miehellä.

Ehkäpä Nashvillen valmentaja Barry Trotz liioitteli periamerikkalaiseen tapaan, kun hän kertoi Jeren näyttäneen muun joukkueen rinnalla baptistikirkkoon tuodulta moottoripyöräkerholaiselta. Suhtautuivathan amerikkalaiset monen jääkiekkofanin mielestä liioitellen myös Jeren päihdeongelmaan. Vaatia nyt jääkiekkoilijalta vesilinjaa.

Vaikka Suomi on Euroopan jenkkimielisimpiä maita, niin se ei tarkoita, että pitää apinoida jopa kaksinaismoralismia ja jeesustelua. En tietenkään puolustele varsinkaan huumeiden käyttöä, mutta jos kerran kyseessä on muutamat kaljat terassilla, minkä käsityksen olen saanut, niin hemmetti, kaikki sitä tekee, muistuttaa kirjoittaja jääkiekkofanien Jatkoaika-nettisivuilla.

Mulle riittää, et se on ammatiltaan lätkänpelaaja ja hyvä sellanen – eikä sitä saa estää. Jos se tuhoaa itsensä, niin ei oo muitten asia, kirjoittaa toinen.

Jääkiekkojohtajat olivat eri mieltä. He määräsivät, että Karalahti ei saa pelata Suomessakaan ennen kuin NHL:n kilpailukielto päättyy helmikuussa. Jos Nashville suostuu purkamaan Karalahden sopimuksen, hänellä on paremmat mahdollisuudet päästä liigajäille.

Porschen ylittäessä Mannerheimintietä Karalahti yhtäkkiä sihahtaa.

“Ai perkele, että tää käsi on kipeä.”

Karalahti ravistelee liki mahdottomaksi turvonnutta nyrkkiään. Sitä tukee irrotettava lasta. Puolustaja on saanut edellisenä päivänä kuulla, että käsi joudutaan leikkaamaan.

Kipu yltyy niin, että Jeren on ryhdyttävä vaihtamaan vasemmalla kädellään. Välillä Nokian uutuusmalli soittaa hip hopia ja Jere vastaa puhelimeen. Silloin hän joutuu työntämään vaihdekeppiä oikealla kämmenpohjallaan.

Mitä kädelle on tapahtunut? Ensin Karalahti ei kerro, sitten hän mainitsee kuin ohimennen, että käsi murtui nyrkkeilyharjoituksissa viisi päivää aikaisemmin. “Rystyset kestivät, mutta isku oli niin kova että luut sortuivat taaempaa”, hän kertoo ja näyttää pikkurillistä ja nimettömästä lähteviä luita. Murtuma viivästyttää kunnon harjoittelun aloittamista ainakin kahdella kuukaudella.

Kertoisiko Karalahti, jos onnettomuus olisi sattunut vapaa-ajalla? Rajuista taklauksista tunnettu mies sai nuoruudessaan parikin tuomiota pahoinpitelystä kaukalon ulkopuolella. Jere on myös aina osannut selittää asiat parhain päin. Kun hän vuonna 1996 jäi kiinni kaksi vuotta jatkuneesta huumeiden käytöstä, asia oli yllätys valmennusjohdon lisäksi kaikille pelaajille. HIFK:ssa hänen paitaansa oli ommeltu Elämä on parasta huumetta -tunnus, jota sai kantaa vain yksi elämäntavoiltaan esimerkillinen pelaaja jokaisesta liigajoukkueesta.

Porsce asettuu vaivatta ravintolan edessä olevaan pysäköintiruutuun Ruusulankadulla. Karalahti on ehtinyt harjoitella monella vahvalla autolla. Ensimmäinen oli Corvette, seuraava oli maastoauto Chevrolet Suburban. “Sisällä oli telkkarit ja videot ja Playstation ja surround -systeemit. Se oli kuin minidisko, koko takaluukku täynnä bassoa. Jos ne olisi laittanut täysille, ei olisi ollut ikkunaakaan jäljellä”, Karalahti hymyilee ja silmät aukeavat innostuksesta.

Karalahdesta ei näy, että hän on työtön. Aivan kuin asialla ei olisi mitään merkitystä. Ravintolapöydässä hän hypistelee hyväntuulisena uutta leluaan, kuvapuhelinta, ja räpsäyttää toimittajan kasvot puhelimen muistiin.

Karalahti saa eteensä rasvaisen pihvin, jota hän leikkaa yhdellä kädellä hankalan näköisesti. “Seuraavaksi ne varmaan kieltäisivät multa lihansyönninkin”, hän tuhahtaa.

Karalahti kertoo, että NHL:ään paluun ehtona on tiukka, kristillissävytteinen hoito-ohjelma: kolme kertaa viikossa virtsatestit, kahdesti viikossa psykologi, joka arki-ilta AA-kerhon kokous. Lisäksi Karalahti suljettaisiin kolmeksi neljäksi kuukaudeksi NHL:n määräämään päihdehoitolaitokseen.

“Sen jälkeen se on kumminkin kerrasta poikki. En jaksa enää lähteä siihen ralliin, koska tunnen itseni sen verran hyvin, että tulen kumminkin vetämään jurrit jossain vaiheessa”, Karalahti sanoo ja ottaa lasista huikan. Kolajuoma sihisee, aivan kuin se haluaisi hyssyttelyllään estää Karalahtea kertomasta enempää. Mutta Jere on vasta tarinan alussa.

Tammikuussa 1995 nuorten MM-kisajoukkueella on muutama päivä aikaa valmistautua peleihin. On ensimmäinen päivä Kanadassa, totta kai on lähdettävä katsastamaan Red Deerin pikkukaupungin yöelämä. 19-vuotias Jere Karalahti seisoskelee baarissa, kun joukko paikallisia intiaaneja liittyy seuraan ja ehdottaa jatkoja reservaatissaan. Karalahti ottaa kutsun vastaan. Hän nautiskelee uusien ystäviensä kanssa pitkän piipun sauhuista ja ihailee Kanadan kaunista taivasta. 

Kahden päivän kuluttua Karalahti palaa nöyränä maajoukkueen majapaikkaan. Hän pyytää anteeksi, ja joukkueen johto päästää hänet kentälle. Puolustaja pelaa loistavasti kisat ja kruunaa ne tasoittamalla tärkeän ottelun Ruotsia vastaan. Katoamistempusta muistuttaa vain uusi lempinimi Chief, päällikkö.

“Totta kai Jeren tempaus oli pettymys, mutta nämä ovat nuoria miehiä ja aina tapahtuu kaikennäköistä. On helppo vain sanoa, että sellaista ei saisi tehdä”, maajoukkuetta ja Helsingin IFK:ta valmentanut Harri Rindell perustelee nyt.

Jere Karalahti nostettiin HIFK:n liigajoukkueeseen jo 18-vuotiaana 1993. Harjoittelu ei ollut häntä nuorena liiemmin kiinnostanut, mutta valmentaja Rindell näki vain peruskoulun käyneessä nuoressa luonnonlahjakkuuden.

Kentällä Karalahti oli kovaotteinen jäähykuningas, pukuhuoneessa hiljainen ja reilu joukkuetoveri. Vapaa-aikansa Jere vietti villisti Pohjois-Helsingin Tapulikaupungissa. Hän murtautui kaveriensa kanssa marketteihin, autoihin ja autokauppoihin. Valmentaja tiesi nuoren lupauksensa rajusta elämäntyylistä, mutta suhtautui siihen haasteena.

“Ajattelimme, että lätkän kautta voimme tukea Jereä. Lätkästä hän voi hankkia ammatin, josta pitää.”

Karalahti kokeili hasista ensimmäisen kerran jo yläasteella. Aikuisena hän siirtyi kovempiin aineisiin. LSD:hen hän tutustui Saksassa Pink Floydin konsertissa, liigataukojen aikana paloi heroiini. Pahimmillaan hän käytti huumeita päivittäin.

Rahaa oli riittävästi, Karalahti tienasi jo ensimmäisellä liigakaudellaan 300 000 markkaa. Niillä hän kustansi huumeet itselleen ja asunnolla pyörineille kavereilleen.

“On asunut koko ikäni Stadissa ja kulkenut vähän erilaisia polkuja kuin useimmat nuoret. Haluan kokea paljon erilaisia asioita, ja olenkin tehnyt juttuja, joita moni jääkiekkoilija ei tule kokemaan koko elämänsä aikana”, Karalahti muistelee italialaisravintolassa.

Lupaava jääkiekkoura oli katketa päihteisiin. Marraskuussa 1996 huumepoliisit pysäyttivät harjoituksiin saapuvan Karalahden ja veivät hänet putkaan. Kiekkoilija tunnusti käyttäneensä kahden vuoden ajan kovia huumeita ja sai hasiksen, amfetamiinin ja heroiinin hallussapidosta kolmen kuukauden ehdonalaisen tuomion. SM-liiga oli saanut historiansa ensimmäisen julkisen huumeongelman, Tapaus Karalahden. Pakilta kiellettiin loppukauden pelit, ja hänet passitettiin huumeiden vieroitushoitoon. Jere muutti poliisi-isänsä luo ja sai myös kehonsa kuntoon. Karalahti palasi jäille puhtaana, 12 kiloa painavampana ja vahvempana. 

“Käytin sen ajan hyödyksi. Olin palatessani henkisesti ja fyysisesti valmis, ja sen jälkeen pelasin ehkä urani kaksi parasta kautta”.

HIFK voitti keväällä 1998 mestaruuden ja 23-vuotias Karalahti alkoi haaveilla siirtymisestä Los Angeles Kingsiin NHL:ään.

Haaveet kuitenkin siirtyivät vuodella viattoman tapaturman vuoksi. Juhannuksena Karalahdelta tipahti saunaolut lattialle. Yksi sadoista siruista lensi hänen vasempaan silmäänsä. Näkö palautui kahden leikkauksen jälkeen. Vasemman silmän pupilliin jäi pieni ruhje.

Staples Center on maailman hienoin urheiluareena. Iltaisin sen korkeiden käytävien kirkkaat valot ja punainen nimikyltti hohtavat pitkälle Los Angelesin autiossa keskustassa. Ensimmäisen ja toisen katsomotason välissä kiertää kolme kerrosta loistokkaita yritysaitioita. Elokuvatähdet hankkiutuvat eturivin kalliille paikoille nähdäkseen ottelun ja tullakseen nähdyksi.

Marraskuussa 1999 Jere Karalahti, 24, on saapunut uuteen kotihalliinsa suoraan lentokentältä. Los Angeles Kings voittaa 13 000 kannattajan riemuksi Chicago Blackhawksin 3-2. Jere ei kuitenkaan ehdi seurata ottelua. Uutta pelaajaa kierrätetään luksusaitioissa ja kokolattiamattojen päällystämillä käytävillä tapaamassa Los Angeles Kingsin johtoa. Sitten hänet ohjataan syvemmälle hallin uumeniin.

Siellä odottaa kaksi siististi pukeutunutta herrasmiestä. He kertovat olevansa NHL:n lääkäreitä. Huumetuomionsa vuoksi Karalahden on osallistuttava liigan päihteistä vierottavaan ohjelmaan. Lääkärit kertovat, että suomalaiselta otetaan alkoholi- ja huumetesti kerran tai kaksi viikossa. Jere sopii, että purkkiin pissataan kotona.

“Joku aamu vain soi ovikello. Se alkoi häiritä sen verran kotielämää, että näytteidenotto siirrettiin hallille. Mun piti myös käydä katsomassa terapeuttia. Muuten sain olla rauhassa. Eihän Losissa edes tunneta jääkiekkoilijoita, kun on korikset, baseballit, leffat ja kaikki”, Karalahti sanoo ja pyyhkäisee ilmaa väheksyvästi.

NHL -elämä tuntui täyttymykseltä. Joukkueella oli oma kone, jolla lennettiin kaupungista toiseen. Nahkasohvilla istuville pelaajille tarjoiltiin kolmen ruokalajin illallinen. Määränpäässä odotti bussi, joka ajoi joukkueen hotellille. Matkustamisen vuoksi harjoituksia oli harvoin.

“Mun ei tarvinnut huolehtia mistään muusta kuin että pystyin pelaamaan”.

NHL:ssä Karalahden palkka nousi heti yli kahteen miljoonaan markkaan. Hän muutti vaimonsa Susannan kanssa Manhattan Beachin idylliselle alueelle Tyynen valtameren rantaan.

“Niillä korvauksilla voi mennä kauppaan ja ostaa mitä haluaa. Olen esimerkiksi aina tykännyt leffoista ja ostin 70-tuumaisen television. Ensin meinasi tulla isompi, mutta se ei mahtunut rappusista yläkertaan. En viitsinyt alkaa nosturiakaan tilailemaan”.

Vierasmatkalla kiekkoammattilaiset pääsivät nauttimaan luksuselämästä koko palkkansa edestä.

“Paljon tuli vietettyä iltoja niin, että mentiin hienoon ravintolaan illalliselle. Sitten otettiin bisseä ja viiniä ja lähdettiin johonkin menomestaan.”

Hetkinen. Eikö Karalahden olisi pitänyt pysytellä kuivin suin?

Karalahti otti kiellon kirjaimellisesti, aluksi. Hän tilasi baarissa vain vettä tai kokista. Sitten hän huomasi, että saattoi juoda jäämättä kiinni.

“Muutaman kerran voi mennä baariin ja ihmetellä, mutta jossain vaiheessa sä ryyppäät siellä”, Karalahti sanoo voimistaen ääntään.

Hän kertoo joidenkin joukkuetovereiden “vittuillen päin naamaa”, että suomalaisen pitäisi olla juomatta. Toiset houkuttelivat Karalahtea mukaan ja lupasivat pitää reissun salassa.

“Eihän alkoholi näy testissä kuin vuorokauden. Kyllähän niitä pystyy kiertämään. Jos aamulla on testi, niitä ei ole kahden seuraavan päivän aikana. Silloin pystyy helposti lähtemään bisselle. Ei se ole ihan aukoton systeemi. Ehkä se takia mä rimpuilin siellä näin pitkään” hän nauraa.

Loistavan ensimmäisen kauden sinetiksi Karalahti teki kesällä 2000 Los Angelesin kanssa 2,4 miljoonan dollarin sopimuksen kolmeksi vuodeksi. Kiekkolehdistö povasi Karalahdesta kehittyvän yksi NHL:n parhaista puolustajista. Tie tähtiin oli auki.

Isokokoiset, äänekkäät miehet tungeksivat ulos autosta neonvalojen lumoavaan loisteeseen. Los Angelesin pelaajat ovat tulleet Detroitista rajan yli Kanadaan juhlimaan Windsorin kasinolle. Edellisenä iltana joukkue on voittanut ottelunsa Dallasissa. Tänään on vapaapäivä ja aika juhlia uutta vuotta. Seuraavana päivänä, uudenvuodenaattona 2001, on ottelu Detroitissa.

Kun joukkue aamulla kokoontuu palaveriin, toista kauttaan pelaavaa suomalaispakkia ei näy missään. Ottelunkin aikana Jere on vielä juhlimassa Kanadan puolella. Kun puolustaja viimein saapuu Detroitiin, hänet lennätetään saman tien Kaliforniaan testattavaksi. Kings pelkää Karalahden sortuneen huumeisiin. Virtsasta ei kuitenkaan löydy jälkiä kuin alkoholin käytöstä.

Reissun vuoksi NHL pakottaa Karalahden neliportaisen päihdeohjelman toiselle tasolle. Testit tehdään kahdesti viikossa ja päihdehoitolaan on mentävä pelikauden aikana palkatta.

“Ne laittoivat mut laitokseen Malibuun. Losin valmentaja halusi mut kuitenkin nopeasti takaisin pelaamaan, enkä ollut siellä kuin viikon”, Jere kertoo kiitollisena.

Elämä Los Angelesissa muuttui silti hankalammaksi. Karalahden peliaika väheni ja asema joukkueessa heikkeni. Turhautunut puolustaja puri hammasta. Vuoden ajan hän säästyi kiinnijäämisiltä. Kolmannen kauden puolivälissä hän narahti toistamiseen.

“Joukkue ei laittanut mua heti hoitolaitokseen, vaan sain jatkaa pelaamista. Salt Lake Cityn olympiakisojen ajan olin laitoksessa Las Vegasissa reilun viikon. Siitä ei missään kerrottu”, Jere paljastaa ja katsoo silmiin.

“Se oli kuin vankila, aidatkin ympärillä. Tavallaan se oli vankilatuomiota pahempi, koska vankilassa sä vaan makaat ja sulle huudetaan. Tuolla oli koko ajan ohjelmaa.”

Jere kertaa päivärytmin pikkutarkasti: herätys kahdeksalta, aamupala, ensimmäinen tunnin palaveri, tauko ja toinen tunti. Lounaan jälkeen saattoi käydä harjoittelemassa, viideltä oli illallinen ja seitsemältä AA-kerhon kokous.

Entä millaisia luksusklinikan lääkärit olivat? Saiko heiltä apua? Mitä psykiatrien kanssa puhuttiin? Karalahden silmiin tulee tyhjä katse. Hän ei halua kertoa, päästää sisimpäänsä.

Karalahti ystävystyi hoito-ohjelmiensa aikana useiden päihdeongelmaisten kiekkoilijoiden kanssa. Joihinkin hän pitää edelleen viikoittain yhteyttä. Hän sanoo tietävänsä monia, jotka  ovat hoidon jälkeen ryhtyneet absolutisteiksi ja pystyneet jatkamaan pelaamista. “Se on heidän ratkaisunsa, ei minun.”

Hoito on pelaajien yksityisasia, vain harvat tapaukset ovat tulleet julkisuuteen. New York Rangersin tähtihyökkääjä Theo Fleury ilmoitti kesken pelikauden lähtevänsä hoitoon. Sitä ennen hän oli muun muassa tapellut San Jose Sharks -seuran maskotin kanssa areenan käytävällä. Saman joukkueen hyökkääjä Kevin Stevens löydettiin hotellihuoneesta ilotytön ja crack-lastin kanssa. Steven kertoi olleensa jo 18 kuukautta NHL:n tarjoamassa hoidossa. Myös Dallasin tähtimaalivahti Ed Belfour tappeli humalassa ja pakotettiin hoitoon.

Kaikki pelaavat edelleen, eikä kukaan heistä ole saanut Karalahden tapaan pitkää pelikieltoa. Hän ei valita joutuneensa sen tiukempaan syyniin kuin muutkaan päihteistä narahtaneet NHL-pelaajat.

“Mulle on tarjottu apua monta kertaa, mutta mä en koe tarvitsevani sitä. Mä haluan elää tällä tavalla. Kun tarpeeksi kauan leikkii tulella, niin jossain vaiheessa palaa.”

Yksinkertaisen, valoisan huoneen sohvalla ja pöydillä lojuu vanhoja muotilehtiä ja mallikuvia. Seinustan tummaa kangasta valaisevat kirkkaat lamput. Jere Karalahti liikkuu Imagen kuvaajan studiolla rauhallisesti. Kaikki ympärillä tuntuu tapahtuvan hänen tahdissaan. Kun maskeeraaja pyytää häntä tuolille, Karalahti ei hätäile, vaan puhuu lauseensa loppuun.

“Voit vaihtaa vaatteita tuossa pukeutumisnurkkauksessa”, kuvaaja Aki Roukala sanoo kiekkoilijalle. Karalahti hymähtää ja vetää paidan yltään siltä seisomalta. Hän paljastaa ylävartalon, jota peittää yhdeksän tatuointia, muun muassa oikean käsivarren norjalainen sodanjumala Odin sekä selkärankaa pitkin kulkeva teksti Hardcore.

Kun kiekkoilija levittää kätensä kuvaa varten ja jännittää selkänsä, liha ei kiristy toivotulla tavalla. Harjoittelematta mennyt kesä on kerännyt ylimääräistä painoa. Karalahti hymisee aikovansa pudottaa reilusta sadasta kilosta ainakin viisi. Vielä viime maaliskuussa tästä kehosta maksettiin kallis hinta. Nashville Predators vaihtoi Karalahteen parhaan pistemiehensä Cliff Ronningin. Tenneseessä lehdet ihmettelivät huumetaustaisen pelaajan palkkaamista.

“Se on pieni tuppukylä, ja mä olin leimattu mies. Ihmiset tuijottivat kadulla ja osoittelivat.”

Karalahden kasvot olivat tulleet tutuiksi urheilua seuraaville amerikkalaisille, kun maan suurin urheilulehti Sports Illustrated oli tehnyt suomalaisen huumemenneisyydestä neljän sivun artikkelin. Haastattelussa Jere puhui avoimesti aineista. Hän katui kokeilujaan ja kertoi lopettaneensa käytön. Silti hän siteerasi myös Trainspotting-elokuvaa. Ajattele parasta orgasmiasi ja kerro se tuhannella, etkä ole vielä lähelläkään. Niin hyvältä heroiini tuntuu.

Karalahti muistelee studiolla, miten Los Angelesissa naureskeltiin, että vain kahdesta Kingsin pelaajasta on ollut iso juttu Sports Illustratedissa: hänestä ja kaikkien aikojen parhaasta jääkiekkoilijasta Wayne Gretzkystä.

“Vähän eri asiasta”, hän hekottelee.

Nashvillessä uskonnollisessa etelässä suomalainen pistettiin tiukempaan syyniin kuin Los Angelesissa. Seura uteli tuloksetta, milloin hotellissa asuva Karalahti tuo vaimonsa ja puolitoistavuotiaan tyttärensä Nashvilleen. Toimitsijat saattoivat soittaa iltaisin kyselläkseen, missä puolustaja viilettää. Alkoholi- ja huumetesti otettiin kolme kertaa viikossa. Pian Nashvillen siirron jälkeen tuli “muutama hässäkkä” Karalahden illanvietoista, ja seura veti liekaa entistä tiukemmalle.

“Kaukalon sisäpuolella asiat olivat hyvin. Nashville olisi tarjonnut täksi kaudeksi helvetin isoa roolia ja panostanut muhun. Mutta kaukalon ulkopuolella se ei ollut mun kaupunki. Pudotus Losista oli melkoinen.”

Kauden loputtua Karalahti pettyi, kun joukkueenjohtaja vaati häntä lentämään suoraan Phoenixista viimeisen ottelun jälkeen kotiin Los Angelesiin. “Nashvillessä oli jätkille illalliset ja juhlat pystyssä. Eivät halunneet, että mä tulen sinne, ettei mulle tule kiusausta.”

Kahdessa kuukaudessa Karalahti sai Nashvillen johdosta tarpeekseen. “Olen auktoriteetteja ja käskemistä vastaan. Vihaan sääntöjä ja määräilyä ja komentamista ja tarkkailun alla olemista. Sitä on vaikea selittää. En tuntenut ikinä oloani kotoisaksi Nashvillessä. Ne ei antaneet mulle mahdollisuutta elää omaa elämääni. Joka askel, jonka tein, oli käsketty, että tätä saat tehdä, tätä et saa. En halua elää sillä lailla.”

Toukokuussa NHL-kauden päätyttyä Karalahti matkusti MM-kilpailuihin Göteborgiin. Siellä Nashvillen joukkueenjohtaja tuli kertomaan, että suomalaisen on lähdettävä kesällä kuukaudeksi Yhdysvaltoihin päihdehoitolaan. Sitä ennen Karalahtea testattaisiin NHL:n ohjelman mukaisesti Suomessa kolmesti viikossa, AA-kokouksissa pitäisi käydä joka ilta.

“Jo silloin yritimme agenttini Don Baizleyn kanssa ehdottaa, että puretaan sopimus. Olisi selvitty ilman tätä kohua. Musta tuntui jo silloin, että en pysty siihen ohjelmaan. Tiedän, että mulla menee joskus överiksi. Mutta ei se mua haittaa, mä olen valmis elämään sen kanssa ja ehkä mä haluankin sitä.”

Karalahti jätti Suomessa menemättä testeihin ja vietti kesälomaa sanojensa mukaan “vauhdikkaasti”. Silti ajatus NHL:ään palaamisesta vielä kiehtoi, ja hän suostui lähtemään Las Vegasiin päihdeparantolaan heinäkuussa. Viiden viikon hoitokuuri oi turha. Kun Karalahti palasi Nashvilleen, hän lähti taas baareihin. “Olin kuitenkin kesälomalla ja silloin mun mielestä ihminen saa tehdä mitä huvittaa.”

Viikon kuluttua Karalahti jäi kiinni ja NHL langetti hänelle kuuden kuukauden palkattoman pelikiellon. Jälleen hänet lennätettiin päihdehoitolaan, nyt Los Angelesiin. Vasta pureskeltuaan viikon ajan NHL:ään paluun ehtoja Karalahti luovutti ja palasi Suomeen.

“On tämä Nashvillen puolelta ymmärrettävää, ja olen mäkin pahoillani, että homma kääntyi näin päin. Mulle annettiin tavallaan toinen mahdollisuus. Mut mut… se jäi tavallaan käyttämättä.”

Kuvaus on ohi, Jere kuivaa itsensä pyyhkeeseen, kättelee ja studiolta. Kaikkea hän ei kertonut, tietenkään. “Enhän mä ikinä kerro kaikkea, jätän jotain itselleni”, Karalahti sanoo ja nostaa kulmakarvaansa merkitsevästi.

“Se on Karalahden Jere terve. Perjantai-ilta, eikä ole kuin yksi ja ainoa oikee yökerho koko stadissa, sijaitsee Erottajankatu seiskassa…”

Eetteristä kajahtaa tuttu, matala ääni. Jere Karalahti on vieraana Radio Helsingin Jytäurpoissa. Viikonlopun aloittavassa ohjelmassa vierailijat soittavat suosikkilevyjään ja jutustelevat niitä näitä kanavan oman toimittajan Uuge Kojolan kanssa. Pohjien ottoa perjantain kunniaksi, kuten kanava itse mainostaa.

“Mites kun olit vielä aktiivinen stadin yöelämän suhteen, missä yleensä aloittelit?” Kojola kysyy.

“Pisti korvaan toi että olit. Miten niin muka olin?” Karalahti vastaa nopeasti ja hekottelee. Hän on edelleen pro myös Helsingin yössä. Helsinki Clubilla soitetaan kuuliaisesti Doorsin L.A. Womania aina kun isokokoinen puolustaja sitä pyytää.

“Mä yritin tuoda esille tän urheilullisen puolen” Kojola paikkaa.

“No joo, mä olen lomalla tällä hetkellä.”

“Entä uloslähtemisen ajankohta. Mistä tietää, koska startataan liikenteeseen, kertooko kehon kieli, vai?”

“Mä luulen että se tulee tuolta kovemmilta taajuuksilta. Astronautti tietää, kun on aika mennä, niin mennän.”

Jere on hyväntuulinen, mutta lyhytsanainen. Hän antaa musiikin puhua puolestaan. L.A. Womanin lisäksi kahden tunnin aikana soi muun muassa Kissin Detroit Rock City, Metallican Unforgiven, Hurriganesin It Ain’t What You Do, Cypress Hillin Superstar, Pink Floydin Wish You Were Here

Biisien sanat kertovat päihteistä, hienoista autoista, naisista, anteeksisaamisen vaikeudesta ja täysillä elämisestä. Niillä Jere Karalahti kertoo elämästään kuulijoille. Kun Dave Lindholmin biisi Anna kitaran laulaa vain soi, Karalahti tapailee sanoja. Jotkut vinkuu, pitää tehdä liikaa. Ne ei tajuu et jokasel on homma. Anna kitaran laulaa vaan.

Jere Karalahti on rocktähti, vaikka hän ei osaa laulaa tai soittaa mitään instrumenttia. Hän elää keskellä paheita ja yltäkylläisyyttä, piittaamatta säännöistä tai sovinnaisuudesta. Areenalleen astuessaan hän hehkuu karismaa, jota tarinat arvaamattomasta ja kovasta elämäntavasta pönkittävät.

Karalahden taito on elää jokaisessa hetkessä, piittaamatta menneestä ja tulevasta. Hän ei kuuntele turhaa selittelyä, ei pohdi liikaa. Karalahti kiinnittää huomionsa vain meneillään olevaan tilanteeseen, oli se peli tai illanvietto. Vanhojen joukkuekavereiden mukaan Jere pelaa aina rennosti, oli kyseessä pihalätkä tai NHL:n finaalit.

Remuaminen ja alkoholin käyttö ei tietenkään tee Karalahdesta erinomaista jääkiekkoilijaa. Ongelmat tulevat kaupan päälle, osana kokonaisuutta.

Karalahden käytös tuntuu epämiellyttävältä seurajohtajista, jotka haluavat myydä väkivaltaista urheiluaan lajina, joka kasvattaa terveellisiin elämäntapoihin. Kentän ulkopuolella vaatimuksen, pyynnöt ja kysymykset kasautuvat Karalahden ylle: valmentajilta, seurajohtajilta, toimittajilta, psykiatreilta, lääkäreiltä.

Eikä Karalahti aina muista, että huippu-urheilijan keho on kallisarvoinen työkalu.

“Aina hyssytellään sitä Jeren ryypyn ottamista. Kyllähän se kävisi jos se jäisi yhteen tai kahteen. Siihen se ei valitettavasti yleensä jää”, toteaa St. Louis Bluesin kykyjenetsintäpäällikkönä toimiva Jarmo Kekäläinen. Hän oli HIFK:n urheilutoimenjohtajana Karalahden huumekäryn aikaan.

“Ammattiurheilijan ura on ajallisesti aika rajallinen ja kun se on ohi, ei ole paluuta. En usko, että Jerellä on pitkä tulevaisuus joukkueurheilussa, jos se ei itse tajua, että alkoholi ei yksinkertaisesti sovi hänelle. Toivon että hän tajuaa sen ennen kuin on liian myöhäistä”, Kekäläinen laukoo.

Toimitusjohtaja Pentti Matikaisen mukaan HIFK aikoo edellyttää, että puolustajan “elämä on järjestyksessä” ja vaatia häntä osallistumaan päihdekuntoutukseen.

“Itse hänen on oma elämänsä klaarattava. Emme me rupea mitään saatanan koirakoulua pitämään. Jos ihminen on työkykyinen, toipumisprosessissa auttaa, kun saa tehdä töitä”, HIFK:n päävalmentaja Alpo Suhonen perustelee, miksi joukkue on ottanut Karalahden harjoituksiinsa. 

Jere vakuuttaa, että homma hoituu. Miten, se ei kuulu muille. Radiossa hän kertoo viettävänsä rauhallisen perjantai-illan, “elokuviin vaimon kanssa ja siitä etiäpäin.”

Viimeisen puolen vuoden ajan Karalahden urheilu-ura on ollut syöksyssä alas, mutta hän on putoamassa jaloilleen. Taas kerran.

Karalahti lopettaa radio-ohjelman Finlandiaan, pyytä kuulijoita nostamaan perseet penkistä ja olemaan hetken hiljaa. Sitten lähetys loppuu.

Astronautti katoaa Helsingin yöhön.

Image 7/2002

Julkaistu: 15.10.2002