Puheenaiheet
Eeva

Jehovan todistajista lähtenyt Niko Peltokangas: "Uskonto oli tärkeämpää kuin ihmissuhteet"

Jehovan todistajista lähtenyt Niko Peltokangas: "Uskonto oli tärkeämpää kuin ihmissuhteet"

Niko Peltokangas riuhtaisi itsensä eroon Jehovan todistajista seitsemän vuotta sitten. Lapsuus ja nuoruus yhteisössä jätti jälkensä. Niko on tuntenut koko elämänsä ulkopuolisuutta.
Teksti Eija Huusari
Kuvat Timo Heikkala
Mainos

Niko Peltokankaalla, 35, on mukanaan seuralainen. Yksivuotias Monna nukkua tuhisee vaunuissaan. Kun vaunuista kuuluu pienikin äännähdys, isä käy kurkistamassa pikkuista.

”Kun katson lapsiani, on päällimmäinen tunne helpotus. Heidän ei tarvitse kokea lapsina ja etenkään teini-iässä sitä samaa syyllisyyttä, ahdistusta ja pelkoa, mitä itse koin”, Niko sanoo.

Oulussa asuneen Nikon vanhemmat olivat Jehovan todistajia. Myös molemmat isoäidit olivat kuuluneet liikkeeseen. Oli itsestään selvää, että vanhemmat veivät lapsensa pienestä asti seurakunnan kokouksiin.

”Kävin 13-vuotiaana kasteella. Minua ihmetyttää, ettei kukaan valvo lasten kohtelua uskonnollisissa yhteisöissä, vaikka meillä on yhteiskunnassa suojaikärajat alkoholin ja tupakan ostolle ja naimisiin menolle.”

Nikon mukaan Jehovan todistajien kaste on erilainen kuin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa. Julkisella kasteella osoitetaan, että halutaan palvella Jehova Jumalaa.

”On väärin, että niin nuorena voi tehdä sitoumuksen, joka voi johtaa siihen, että menettää kaikki läheisensä, kun haluaa siitä eroon”, Niko toteaa.

Jehovan todistajien opin keskiössä on maailmanlopun eli Harmageddonin odotus. Silloin vain 144 000 Jehova Jumalalle kaikkein uskollisinta pelastuu, eli ne kaikkein parhaimmat ihmiset. Maailmanlopun alkamista on ennustettu säännöllisin väliajoin 1900-luvulla.

”Kun olin ensimmäisen kerran kuullut äidiltä, mitä on odotettavissa, maailmanloppu tuli aina mieleeni, jos en saanut unta. Tietysti se pelotti. Olisiko minusta pysymään uskollisena koettelemusten tullessa?”

Niko Peltokangas on arvostellut naisen asemaa Jehovan todistajissa ja sitä, kuinka liike ylenkatsoo muita ihmisiä.

Jääkiekko ja seksuaalisuus kielletty

Heräävä seksuaalisuus toi murrosiässä lisää paineita ja syyllisyydentunteita. Seksuaalisuuteen liittyvät tunteet olisi pitänyt kieltää, ja se oli täysi mahdottomuus.

”Kiersin jo lapsena ovelta ovelle. Pidin sitä tärkeänä ja yritin olla innokas, jotta saisin paljon tunteja raporttiini. Tunsin siitä tyydytystäkin.”

Myöhemmin Niko on pohtinut, mistä helpottunut ja tyytyväinen olo tuli. Sama tunne tuli myös seurakunnan kokousten jälkeen.

”Luulin, että se oli sitä iloa, minkä todistaja saa. Kevyt olo tuli kuitenkin siitä, että kokous tai ovilla kierto oli ohi.”

Vapaa-aika kului seurakunnan tilaisuuksissa ja tehtävissä. Niko piti jääkiekosta ja pani huoneensa seinille jääkiekkojulisteita. Siitä tuli vanhempien kanssa tiukka keskustelu. He kielsivät julisteet, koska pitivät niitä epäjumalanpalveluksena.

Niko kertoo tarinaansa vähäsanaisesti, paisuttelematta tai dramatisoimatta. Punnittua puhetta on edeltänyt vuosien miettiminen ja myös terapiassa käynti.

Niko Peltokangas on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi. Hän on työskennellyt toimittajana, viestijänä ja Libero-lehden päätoimittajana. Hän toimi myös vuoden ajan kansanedustaja Katja Hännisen avustajana.

”Harmittaa, etten ole kouluttautunut pitemmälle. Kotona ei kehotettu opiskelemaan eikä liikekään siihen kannustanut.”

Päinvastoin. Nikon mukaan monet Jehovan todistajat ovat sitä mieltä, ettei opiskelu tai lasten synnyttäminen kannata pian tulossa olevan maailmanlopun alla.

”En ollut kuitenkaan koskaan kiinnostunut kokopäiväisen saarnaajan työstä. Mihinkään muihin elämäntavoitteisiin ei liikkeessä kannustettu.”

Mies on perheen pää ja nainen kahvinkeittäjä

Liikkeen ulkopuolisiin ystäviin suhtaudutaan Jehovan todistajissa kielteisesti. Nikolla ei ollut seurakunnassa läheistä ystävää, jonka kanssa hän olisi voinut puhua mieleen nousevista epäilyistä.

”Sen sijaan liikkeen ulkopuolella minulla oli hyvä ystävä, mutta olin jo monta vuotta saanut kuulla, että ystävyytemme oli väärin”, Niko muistelee.

Hän ihmetteli usein myös naisen asemaa liikkeessä.

”Jehovan todistajien yhteisössä sukupuolella on valtava merkitys. Miehillä on vastuu ja miehet ovat päättävässä asemassa. Mies on ilman muuta myös perheen pää.”

Nikon mukaan sillä ei ole merkitystä, mikä koulutus tai minkälaiset kyvyt miehellä on, hän etenee silti seurakunnassa. Sen sijaan koulutettukin nainen voi enintään pitää joskus julkisen rukoushetken.

”Naiset ovat liikkeessä kahvinkeittäjiä. Toki mieskin saattaa heilua keittiössä taustalla, jotta huomataan, että mies on vastuussa, vaikka naiset tekevät.”

Jehovan todistajissa arvostetaan Nikon mielestä eniten naisia, jotka tekevät täyspäiväisesti ovelta ovelle -saarnaamistyötä.

”Muihin vastuuasemiin he eivät kelpaa.”

Niko olisi halunnut nuorena opiskella enemmän. Jehovan todistajissa elämäntavoitteisiin ei kuitenkaan kannustettu.

Käännekohta, joka muutti kaiken

Niko meni naimisiin toisen Jehovan todistajan kanssa, liikkeen ohjeiden mukaan. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta. Miio on nyt kymmen- ja Minja yhdeksänvuotias. Avioliitto päättyi eroon pari vuotta sitten.

Rattaissa nukkuva Monna on syntynyt Nikon toisesta liitosta.

Niko Peltokangas erosi Jehovan todistajista 28-vuotiaana, seitsemän vuotta sitten. Syitä oli monia. Yksi käännekohta tapahtui kesäkonventissa 2010.

”Siellä esitettiin näytelmä, jossa nuori Jehovan todistaja saa kivoja uusia työkavereita liikkeen ulkopuolella.”

Opin mukaan aitoa ystävyyttä ei kuitenkaan voi olla muualla kuin seurakunnassa. Niinpä tarinassa yksi työkavereista ajaa humalassa autoa, ja päähenkilö lavastetaan syylliseksi.

Niko työnteli rattaissa lapsiaan ja mietti, miten sellaista näytelmää voitiin esittää. Kuitenkaan hän ei vielä tuolloin ajatellut, että voisi erota liikkeestä. Sen sijaan omat, kerettiläisiltä tuntuvat ajatukset aiheuttivat ahdistusta ja syyllisyyttä.

”Veljeni oli tuolloin jo eronnut liikkeestä. Se oli vanhemmilleni hirveä isku. Koetin työntää epäilykset pois mielestäni. Tiesin, että jos lähden kyseenalaistamaan asioita, se johtaa siihen, että menetän läheiseni.”

Nikoa oli kiusannut pitkään se, että Jehovan todistajat ylenkatsoivat muita ihmisiä.

”Vaikka uskonto tuntuisi kuinka oikealta, niin toisten tuomitseminen ei voinut olla oikein. Ei myöskään se, mitä näin veljeni kohdalla. Ihminen, joka jättää uskonliikkeen, hylätään ja häntä kartetaan, aivan kuin hän olisi tehnyt jotain hirvittävän pahaa.”

"Podin syyllisyyttä hauskanpidosta"

Mieltä kaihersi etenkin sen jälkeen, kun lapset olivat syntyneet. Toinen käännekohta oli, kun Niko kävi vaimonsa kanssa kahdestaan Helsingissä.

”Joimme alkoholia ja pidimme hauskaa. Paluumatkalla minulla oli syyllinen olo. Pohdin, mitä vaimoni ajattelee. Vaimo totesikin äkkiä, että hänkin tunsi syyllisyyttä, koska oli ollut niin kivaa ilman lapsia!”

Se oli Nikolle valtava helpotus. Pian pariskunta alkoi keskustella uskontoonsa liittyvistä asioista. Pato murtui.

”Olin jo pidempään vaistonnut, ettei puolisonikaan tuominnut, jos joskus käyttäydyimme liikkeen sääntöjen vastaisesti. Meille molemmille oli selvää, että halusimme lähteä Jehovan todistajista.”

Niko erosi liikkeestä saman tien, puoliso myöhemmin, kun hänen sairaana ollut äitinsä oli kuollut.

Jehovan todistajat suhtautuivat Nikon eroon asiallisesti. Hän sai liikkeen edustajilta pari yhteydenottoa, joissa varmistettiin, että hän oli tosissaan eron suhteen. Sen jälkeen häntä ei huomioitu enää lainkaan. Perhe sen sijaan, etenkin Nikoon läheisissä väleissä ollut sisar, oli järkyttynyt.

”Hän kysyi itkien, haluanko todella lapset pois seurakunnasta, ja että kai ymmärrän, ettemme voisi enää olla tekemisissä.”

Sukulaiset ovat kuitenkin edelleen sen verran kanssakäymisissä, että Nikon isommat lapset vierailevat isovanhempiensa luona muutaman kerran vuodessa.

”Itse olen tavannut vanhempiani hyvin harvoin näiden seitsemän vuoden aikana.”

Niko on pystynyt vasta vuosien jälkeen puhumaan kokemuksistaan Jehovan todistajissa.

Liikkeestä eroamisen jälkeen iski masennus

Jehovan todistajiin kuuluminen jätti jälkensä. Niko koki eroamisensa jälkeen syyllisyyttä, pelkoa ja ahdistusta. Mitä jos liikkeen opit pitivät sittenkin paikkansa? Entä jos hän joutuisi kadotukseen? Kesti pitkään, ennen kuin mieli alkoi tasapainottua.

”Monesta asiasta on vaillinainen tai puolikas olo. Se vaikuttaa myös ihmissuhteisiin.”

Ennen liikkeestä eroamista Niko oli perheineen muuttanut Oulusta Raaheen. Uudessa kaupungissa ei ollut ystäviä, oma perhe oli ainoa tuki ja turva.

”Olin yksinäinen ja masentunut. Kävin töissä, mutta kotona en kyennyt oikeastaan muuhun kuin makaamaan. Sain masennusdiagnoosin ja lääkityksen.”

Parin vuoden sisällä elämänlaatu alkoi parantua. Niko alkoi käydä Helsingissä töissä, tulivat uusi arki ja uudet ympyrät.

”Löysin nykyisen puolisoni. Olemme kuitenkin entisen vaimoni kanssa edelleen hyviä ystäviä.”

Niko Peltokangas sanoo kokeneensa koko elämänsä ulkopuolisuutta.

”Aina rakkaus ja ystävyys ovat olleet ehdollisia ja uskonto ihmissuhteita isompaa. Vasta kaksi vuotta sitten, kun puhuin työpsykologin kanssa työvaikeuksista, aloin käsitellä myös näitä asioita.”

Terapia auttoi selviämään traumoista

Niko Peltokangas käy nykyisin terapiassa kerran viikossa. Avun hakeminen nostatti ristiriitaisia tunteita.

”Jehovan todistajat eivät arvosta mielenterveyden ammattilaisia. Seurakunnan johtajien eli vanhimpien resepti on aina sama: rukoile ja ole aktiivisempi, niin siunausta tulee. He eivät ohjaa mihinkään, mikä saisi ehkä kyseenalaistamaan asioita.”

Jos seurakunnan entinen jäsen kohtaa ongelmia, Jehovan todistajat uskovat, että kaikki johtuu seurakunnan jättämisestä. Avuntarpeen myöntäminen voi olla vaikeaa, jos ajattelee, että kaikki on omaa syytä.

Niko Peltokangas on nyt menettänyt kiinnostuksensa teologisiin asioihin.

”Jos Jumala on olemassa, en usko tehneeni sellaista, minkä hän haluaisi tuomita.”

Eri uskontojen historiallinen tausta kuitenkin kiinnostaa, Niko on vasta nyt päässyt tutustumaan muihin uskontoihin. Käynti katolisessa kirkossa ulkomaanmatkalla tuntui vapauttavalta. Niko sytytti kynttilän ja sai itse päättää, mitä se merkitsi.

”Ei tarvinnut pelätä, mitä muut ihmiset tai joku henkiolento siitä ajattelevat. Sytytin kynttilän yksinkertaisesti lasteni ja läheisteni hyvinvoinnille.”

"Nyt koen voimakasta helpotuksen tunnetta"

Niko liittyi Vasemmistoliittoon vuonna 2011. Hän oli ollut kiinnostunut politiikasta nuoresta asti, mutta Jehovan todistajien ei ole sallittua osallistua politiikkaan.

”Uskonto vei minulta kolme iltaa viikossa. Pystyin vihdoin harrastamaan muutakin. Olen osallistunut kunnallispolitiikkaan ja kuulun myös puoluevaltuustoon.”

Niko katselee Monnaa, joka alkaa heräillä pitkiltä päiväuniltaan.

”Koen edelleen hyvin voimakasta helpotuksen tunnetta. Kaikista vaikeuksista huolimatta ajattelen, että vaikeuteni ovat oikeaa elämää. Jos ne ovat tulleet sen takia, että lähdin liikkeestä, niin selviän niistä juuri siksi, että uskalsin lähteä.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 4/2018.

Julkaistu: 25.4.2018