Jasmi Joensuu ihmettelee tätä epäkohtaa Suomen maajoukkueessa: ”Voitaisiin kysyä, miksi asia on näin?”
Suomalainen sprinttihiihto on ollut viime vuosina myötätuulessa. Lauri Vuorisen henkilökohtainen MM-mitali sekä Jasmi Joensuun historiallinen sprinttimenestys maailmancupissa käänsivät uuden lehden suomalaisessa hiihdossa. Joensuun menestys on tärkeä päänavaus suomalaisnaisille.
Suomen hiihtomaajoukkue ja sen kärkisprintterit kilpailevat tänä viikonloppuna maailmancupin osakilpailuissa Sveitsin Davosissa. Kilpailumuotoon liittyen miesten ja naisten maajoukkueissa on yksi merkittävä ero: miesten joukkueessa on sprinttiin erikoistunut valmentaja sekä ryhmä, naisissa ei.
Sprinttihiihdon kautta maailman huipulle noussut Jasmi Joensuu kävi taannoin Aition Vuoroveto-podcastin vieraana ja nosti asian esiin.
– Isossa kuvassa, monena kisaviikonloppuna naisten sprintti on yksi meidän menestyneimpiä lajeja, joten miksi meillä ei ole fokusoitu sitä enemmän, Joensuu pohtii haastattelussa.
Hän on itse noussut askel askeleelta kohti maailman sprinttihuippua. Viime vuonna työ sai suomalaisittain historiallisen palkinnon, kun Joensuu voitti maailmancupin sprintticupin. Hiihtäjä piti korkeaa tasoa yllä läpi talven, mutta Trondheimin MM-kisat eivät tuoneet nappionnistumisia ja mitalit jäivät haaveeksi.
Joensuu on maailman kirkkaimmalle sprinttihuipulle murtautuneena naishiihtäjänä ikään kuin uuden ajan tienraivaaja.
Sprinttivalmentautumisen osalta tarvitsee vain kääntää katse länsinaapuriimme niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Ruotsin naisten sprinttijoukkue on ylivoimaisesti maailman kovin. Usea nainen taistelee kynsin ja hampain olympiapaikasta, ja yhtä usea kisoihin päästessään mitalista, jopa kullasta.
Ruotsissa on tehty vuosia järjestelmällisesti töitä kilpailumuodon eteen ja tulokset ovat viimeisen 10 vuoden aikana olleet vastaansanomattomia. Samaan aikaan Suomesta on tullut yksittäisiä sprinttiin profiloituvia hiihtäjiä, joista toistaiseksi vain Joensuu on onnistunut murtautumaan tasaisesti finaaliin hiihtäväksi urheilijaksi.
”Asian voi nähdä niin, että olosuhteisiin nähden suomalaisnaiset ovat tehneet varsin hyvää tulosta sprinteissä.”
Esimerkiksi sinikeltaiseen maajoukkueeseen verrattuna sprinttihiihdon kulttuuri on suomalaisessa naishiihdossa auttamattomalla takamatkalla. On vaikea nähdä, että ero kutistuisi ilman merkittäviä satsauksia maajoukkueeseen.
Asian voi nähdä niin, että olosuhteisiin nähden suomalaisnaiset ovat tehneet varsin hyvää tulosta sprinteissä.
– Vaikka sitä panostustakaan ei ole ollut, olemme päässeet tälle tasolle. Miten pärjäisimme, jos panostettaisiin vähän vielä enemmän, Joensuu sanoo.
Rukalla maailmancupin avauksessa seitsemän suomalaisnaista eteni karsinnasta sprintin erävaiheeseen. Joensuun lisäksi 24-vuotias Hilla Niemelä sekä finaaliin asti hiihtänyt Johanna Matintalo sivakoivat välieriin eli 12 parhaan joukkoon.
Vertailun vuoksi, miesten puolella karsinnan selvitti niin ikään seitsemän hiihtäjää, mutta välierissä nähtiin yksi hiihtäjä vähemmän. Viime viikonloppuna Trondheimissa sekä naisissa että miehissä karsinnasta jatkoon sauvoi neljä hiihtäjää.
”Vuoden 2019 MM-kisoissa, joita Joensuu seurasi yliopisto-opiskelijana Denverissä, yksikään suomalaisnainen ei läpäissyt sprinttikarsintaa. ”
Kyllä, kahden viikonlopun otanta on provosoivan pieni. Kytevää potentiaalia naisten puolella on, ja on ollut, kuitenkin myös laajemmassa katsannossa.
25-vuotias vapaan taituri Jasmin Kähärä on sprintin alle 23-vuotiaiden maailmanmestari vajaan kolmen vuoden takaa. Rukalla säväyttänyt Niemelä nappasi samalta matkalta hopeaa vuotta myöhemmin.
Viime vuodet erilaisten vaikeuksien kanssa kamppaillut Eevi-Inkeri Tossavainen voitti, usein suhteessa jopa kovatasoisemmassa, alle 20-vuotiaiden sarjassa MM-kultaa Kähärän kanssa samoissa kisoissa. Kohta 26-vuotias Amanda Saari on panostanut hiihtoon alle 10 vuotta, mutta on hiihtänyt maailmancupissa jo välieriin paraatimatkallaan perinteisen sprintissä.
Joensuu on iloinen naissprinttereiden eräänlaisesta esiinmarssista. Vuoden 2019 MM-kisoissa, joita Joensuu seurasi yliopisto-opiskelijana Denverissä, yksikään suomalaisnainen ei läpäissyt sprinttikarsintaa. Nykyisin Rovaniemellä ja Helsingissä asuva hiihtäjä muistelee ihmetelleensä asiaa.
– Mietin, että mitä ihmettä? Fiilistelin, kuinka hienoa olisi itse menestyä sprintissä, hän muistelee.
Joensuu sanoo itse myös osin ajautuneensa sprintin pariin, koska sitä kautta nousu maajoukkueeseen oli yliopistovuosien jälkeen todennäköisin. Sprintin puolella tilaa oli eniten.
”Miesten puolella on sprinttivalmentaja ja maajokkue on jakautunut, naisilla ei. Voitaisiin kysyä, miksi asia on näin?”
Vuosi vuodelta Joensuun taso on noussut myös normaalimatkoilla. Hän haluaakin profiloitua hyväksi yleishiihtäjäksi samaan tapaan kuin sprintin kautta hiihtotaivaan kiintotähdeksi noussut Ruotsin Jonna Sundling.
Joensuu kuvailee kilpasisartaan yhdeksi maailman monipuolisimmista hiihtäjistä. Vuosia sprinttejä hallinnut ruotsalainen on tätä nykyä varteenotettava voittajaehdokas lähestulkoon joka matkalla. Vantaan hiihtoseuraa edustava Joensuu näkee, että useat sprintterit ovat tätä nykyä niin kokonaisvaltaisia hiihtäjiä, että he pärjäävät myös muilla matkoilla.
Lajin sisällä pätevät totisesti edelleen samat lainalaisuudet. Hyvä hapenottokyky, vahva lihaskestävyys, sujuva tekninen ja taktinen osaaminen sekä räjähtävä voimantuotto muodostavat edelleen hiihtämisen selkärangan.
Suurimmaksi osaksi sprintin ja normaalimatkojen harjoittelu on siis hyvin samanlaista. Joensuu sanoo, että maajoukkueen sprinttiryhmä voisi mahdollistaa nimenomaan kisamuodolle ominaisiin asioihin keskittymisen.
– Sprintin puolella korostuvat räjähtäviin ominaisuuksiin sekä voima-asioihin liittyvät jutut sekä taktinen puoli, mutta isossa kuvassa se on samaa kestävyysharjoittelua, Joensuu arvioi.
Naisten maajoukkuetta valmentavat tällä hetkellä vastuuvalmentaja Reijo Jylhä sekä Pia Pekonen, mutta kumpikaan heistä ei ole sprinttivalmentajan roolissa. Miesten puolella Teemu Pasanen vastaa normaalimatkojen hiihtäjistä, kun taas Ville Oksasen vastuulla on sprintterit.
– Miesten puolella on sprinttivalmentaja ja maajokkue on jakautunut, naisilla ei. Voitaisiin kysyä, miksi asia on näin, Joensuu kyseenalaistaa.
Kysymys on hyvä. Jos tilanne olisi toisin, ehkä Suomen edellinen naisten sprintin arvokisamitali ei olisi sen alkuperäisen tienraivaaja Pirjo Murasen ottama, vaan sille olisi saatu jo seuraa.
Kuuntele alta Jasmi Joensuun vierailu Vuoroveto-podcastissa. Aiheina sprinttihiihdon lisäksi muun muassa olympiakauden paineiden käsittely sekä Joensuun uran kannalta tärkeät yliopistovuodet Yhdysvalloissa.
