Apu

Järven kuningas hauki



Järven kuningas hauki

Hauki on Suomen suurimpia kaloja ja eväkkäistämme petomaisin. Se väijyy saalista vesikasvien kätköissä kuin tiikeri. Kalastajille hauki on tavoitelluimpia saaliita.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Kaikki varmasti tuntevat sanonnan ”lähtee kuin hauki kaislikosta”. Hauen ruumis on pitkä ja solakka, ja sen yläleuka on krokotiilimaisesti litistynyt. Hauen ainoa selkäevä sijaitsee selän takaosassa aivan pyrstöevän etupuolella. Ruumiinrakenteensa ansiosta petokala pystyy torpedomaisen nopeisiin syöksyihin.

Louskuleuan ammottavassa kidassa on pitkä liuta neulanteräviä hampaita, joiden puristuksesta saaliskalan on turha toivoa pääsevänsä irti.

Valokuvaajalle hauki on yllättävän helppo kohde. Omasta arvostaan tietoinen petokala ei juuri hätkähdä, vaikka sukeltaja lipuisi aivan sen viereen. Olen rauhallisesti lähestymällä päässyt kosketusetäisyydelle hauesta ja näin saanut siitä lähikuvia.

Hauki on melkoisen menestyksekäs kala, sillä se on valloittanut pohjoisen pallonpuoliskon kylmät ja lauhkeat järvet sekä joet ja vähäsuolaiset murtovedet, kuten Itämeren. Hauki elää lähes kaikkialla Euroopassa.

Hauki viihtyy niin kirkkaissa kuin sameissakin vesissä. Erään tutkimuksen mukaan haukia asustaa noin 80 prosentissa Suomen ja Ruotsin järvistä.

Hauki on Ahvenanmaan maakuntakala, ja sen kalastuksella on suuri merkitys Lounais-Suomen saaristoalueella.

Eniten haukia on matalissa rantavesissä, joissa on tiheä vesikasvillisuus. Kasvien suojissa hauen on hyvä väijyä saalista. Tyypillisen petokalan tavoin se turvautuu mieluiten nopeaan yllätysiskuun sen sijaan, että lähtisi haaskaamaan voimiaan takaa-ajoon.

Tämä veden pinnan tuntumassa lymyilevä hauenpoikanen on vain kymmenen sentin pituinen. Kuva on kirkasvetisestä Iso-Melkutin-järvestä.

Kevään merkkipaaluihin kuuluu hauen kutu. Pian jäiden lähdettyä hauet polskivat matalissa järvenlahdissa. Merissä elävät hauetkin kutevat mieluummin muualla kuin meressä, koska lampien ja purojen vesi lämpenee kevätauringossa paljon nopeammin kuin merivesi.

Hauki kasvaa rivakasti. Jo ensimmäisen elinvuotensa aikana se saavuttaa yli 10 sentin pituuden. Puolivuotias hauki on kasvanut Suomessa enimmillään jopa yli 40-senttiseksi; kasvuvauhti riippuu paljolti tarjolla olevasta pikkukalan määrästä. 4–6-vuotiaana hauki on yleensä venähtänyt yli puolimetriseksi, ja metrin kokoinen roikale siitä tulee yli kymmenvuotiaana – jos kala elää niin vanhaksi.

Hauki on paitsi Suomen kookkaimpia, myös pitkäikäisimpiä kaloja. Suurimmat hauet ovat painaneet jopa yli 20 kiloa ja olleet puolentoista metrin pituisia. Ikänestori on saavuttanut kunnioitettavan 33 vuoden rajapyykin.

Kansalliskalamme ahvenen jälkeen hauki on vapaa-ajankalastajien runsain saalis. Hauen liha on hyvänmakuista ja vähärasvaista. Haukea voi pyytää vaikka minkälaisilla pyydyksillä, ja myös sen valmistamistavat ovat moninaiset.

Voissa pannulla paistetut medaljongit ovat omia suosikkejani, eikä savustaminenkaan haukiherkulle hallaa tee. Kun siihen lisätään vielä tillillä ja kananmunilla höystettyä riisiä, kulinaristisen elämyksen ainekset alkavat olla kasassa. Palan painikkeena toimii esimerkiksi valkoviini tai vaalea olut.

Lapsuudestani muistan, kuinka nyt jo edesmennyt isoisäni kuljetti minua ja veljiäni kalastusreissuille kesäisin ja talvisin, päivin ja öin. Jostain syystä juuri hauesta on jäänyt kaikkein voimakkaimmat muistot. Ehkä se johtuu kalan suuresta koosta ja vaikuttavasta ulkomuodosta.

Muistan kesäpäivän raukean tunnelman, kun aika Saimaan saaristossa tuntui pysähtyneen. Silloin savustimme katiskaan jääneen hauen fileitä.

Kesäyön hämärässä vedimme uistinta peilityynellä järvellä soutuveneen perässä. Myöhemmin syksyllä, kun yöt olivat jo säkkipimeitä, lähdimme tuulastamaan.

Lyhty valaisi matalan järvenlahden pohjaa soutuveneen lipuessa äänettömästi veden päällä. Kukaan ei hiiskahtanutkaan.

Sitten näin veneen keulan vieressä ison, uppotukkia muistuttavan hahmon. Se liikahti hieman, mutta ei lähtenyt karkuun. Kädet jännityksestä täristen kohotin atraimen kaksin käsin ylös ja iskin kaikella voimallani veteen.

Vesi pärskähti, ja nostin atraimen ylös. Se oli lävistänyt hauen niskan kohdalta ja uponnut vielä alapuolella olleeseen uppotukkiin. Usean kilon painoinen hauki jäi makaamaan elottomana veneen pohjalle odottamaan viimeistä matkaansa savustuspöntön kautta ruokapöytäämme.

Hämeenlinnan Ahvenistonjärvessä hauet ovat saaneet kasvaa jättimäisiin mittoihin, kun niitä ei ole kalastettu.

Hauella on paikkansa myös kansanperinteessä ja taiteessa. Esimerkiksi runoilija Aaro Hellaakoski kuvaili järven kuninkaan elämää ikimuistettavin säkein: ”Kosteasta kodostaan nous hauki puuhun laulamaan.”

Ja runo jatkuu: ”Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaan. Niin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut heti. Kuin vetten paino ois tullut yli, ja yksinäisyyden kylmä syli.”

Jukka Ammondt on analysoinut Hauen laulu -runoa ja löytänyt siitä monenlaisia merkityksiä. Hauen leukaluu voidaan esimerkiksi nähdä kalevalaisena runolaulun tunnuskuvana.

”Olisi mahdollista ajatella niinkin, että Aaro Hellaakosken alitajunta yöllä nukkuessa oli herättänyt hänet merkillisillä kuvillaan”, Ammondt pohtii. ”Tiedostamattomilla mielen tasoilla uivat merkilliset kalat, luovuuden impulssit, pyrkivät saada tilaisuutta tulla esiin merkillisiin salapukuihin puettuina.”

Runossa herättää ihmetystä se, miten hauki voi vaientaa kauniisti laulavat linnut. Vertauskuvallisestihan se on tulkittava. Jotain mystistä ja kiehtovaa tuossa vesiemme ykköspedossa on. Elävässä elämässä hauki tuskin koskaan tulee ulos ”kosteasta kodostaan”, niin selvästi se on Ahdin valtakunnan asukki.

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 21.2.2017