Jarmo Kekäläinen ei uskalla tavoitella Stanley Cupia! väittää Petteri Sihvonen: "Puuttuu Bill Ziton energia ja rohkeus"

Oli vakuuttavaa katsottavaa, kun päävalmentaja Lindy Ruffin Buffalo Sabres käväisi Toronto Maple Leafsin kotiluolassa Scotiabank Arenassa tekemässä onnistuneen ryöstöretken maalein 7–4. Kanadalaiset saivat todella tuta.

Sabresilla on tällä hetkellä pisteitä 65 eli seitsemänneksi eniten koko NHL:ssä. Maple Leafsilla on pisteitä 57. Joukkueet pelaavat samassa Atlantic-divisioonassa, joten kyseessä oli tärkeä ”neljän pisteen” ottelu.

Minuun teki suuren vaikutuksen se, miten Ruffin joukkue pelasi kyseisessä pelissä. Voitto on yksi asia, mutta tapa, jolla Sabres pelasi tai oikeammin pelaa kaiken aikaa, on toinen seikka ja vähintäänkin yhtä tärkeä asia, jopa tärkeämpi.

Kun Jarmo Kekäläinen aloitti Sabresin vanhemman neuvonantajan tehtävässä käsillä olevan sesongin alussa, aloin kiinnittää erityistä huomiota seuraan, sen joukkueeseen, pelaajiin – ja valmentajiin. Syksy oli Sabresille karmeaa aikaa. Homma oli menossa pahoin vihkoon.

Tuomitsin päävalmentaja Ruffin, 65, menneen ajan jääkiekon valmentajaksi, koska hänellä ei ollut asettaa kilpailukykyistä pelitapaa joukkueelleen.

Vaan nyt pelkästään tammikuussa Sabres on saalistanut peräti 19 pistettä 26 mahdollisesta. Lento on ollut hurjaa.

Kekäläinen nostettiin GM:n tehtävään 15.12.2025. Sen jälkeen Sabres on napannut hirmuisen pistesaaliin 33/40.

Ennen Kekäläisen GM-pestiä Sabres oli voittanut vain 16 ottelua ja hävinnyt peräti 22. Sillä siunaamalla, kun Kekäläisestä tuli Sabresin manageri, Buffalo Sabres oli tylysti itäisen konferenssin jaetulla viimeisellä sijalla.

Tuloksellisesti Sabres virkistyi lievästi jo hieman ennen Kekäläisen korottamista manageriksi. Vaan pelillistä edistymistä en siinä kohtaa vielä sanottavammin havainnut.

Olen siitä raaka jääkiekkoanalyytikko, että panen aina viime kädessä sen, miten kukin jääkiekkojoukkue pelaa ensin päävalmentajan lukuun, eikä sekään riitä, viimekätisessä vastuussa pelitavasta on urheilujohtaja/GM.

Se, että Buffalo Sabres pelaa juuri nyt suorastaan loistavaa lätkää, menee papereissani Kekäläisen tiliin. Siis vaikka en voi tietenkään tietää, onko Kekäläisellä ollut näppinsä mukana suoraan tai välillisesti pelitapaprosessissa.

Kun Kekäläinen valittiin nykyiseen tehtäväänsä, sen myötä aivan jokainen organisaation minun näköpiirissäni oleva työntekijä on parantanut työpanostaan. Tarkoitan pelaajia ja valmentajia. Kekäläinen on asettanut uuden rimakorkeuden seurassa kaikille ja kaikelle.

Olen mielelläni ollut väärässä sen suhteen, että kuka tietää Lindy Ruff ei olekaan menneen ajan jääkiekkoilun päävalmentaja.

Tammikuussa Sabres on pelannut suorastaan – Ville Niemisen pistämätöntä sanantapaa lainatakseni – ”tupakki suussa”, eli vailla kiireen häviää. Se, ettei yksilöllä ole kiirettä kaukalossa paitsi nopeuttaa viisikon pelaamista myös kielii siitä, että viisikko pelaa yhteistyön kautta niin nopeasti, että se vuorostaan synnyttää ylimääräistä aikaa yksilölle pelata kiireettä nopeasti.

Sen verran tukistan Kekäläistä, että tämä pelitapa, jota Sabres nyt pelaa coach Ruffin komennossa, on sitä jääkiekkoa, jota olimme yhdessä Samuel Savolaisen kanssa tuputtamassa Kekäläiselle Hämeen Sanomien Kiekkokiukaassa vuosien ajan.

Kun ajattelimme, että Kekäläinen voisi palkata Columbus Blue Jacketsin päävalmentajaksi jopa Jukka Jalosen, ideamme oli hyvinkin sellaisessa pelitavassa, jota Ruff nyt peluuttaa.

Kun Kekäläinen katsoo tällä hetkellä joukkueensa pelaavan, siinä ikään kuin viskotaan hänen naamaansa Kiekkokiukaan kuumaa löylyä. Jos Kekäläiselle olikin omassa ajatusmaailmassaan mahdotonta palkata Jalosta, olisi hänen pitänyt ottaa Blue Jacketsiin joku muu modernin pelikirjan päävalmentaja. Vaan ei niin ei.

Melko usein maa perii todelliset edelläkävijänsä. Niin kävi Jon Cooperin ja Nikita Kucherovin Tampa Bay Lightningille, samaa voi sanoa Bruce Cassidyn ja Mark Stonen Vegas Golden Knightsista, kuten myös Jared Bednarin ja Nathan MacKinnonin Colorado Avalanchesta sekä Paul Mauricen, Aleksander Barkovin ja GM Bill Ziton Florida Panthersista.

Kaikki noita yhdistää edelläkävijyys pelitavan suhteen. NHL:n palkkakatto pitää huolen, ettei lopullista menestystä voi ostaa rahalla. Tarvitaan viisasta pelaajarekrytointia ja loistavaa valmennusta. Vaikka GM kuinka rakentaisi pelaajien osalta huippujoukkueen, se ei riitä, pelikirjalla ja sen pelaamisella tehdään lopulliset erot.

Loistava valmennustiimi on ollut sitten Erkka Westerlundin ja Raimo Summasen HIFK:n Jarmo Kekäläisen Akileen kantapää. Sen koommin Kekäläisellä ei ole ollut töissä voittavia valmentajia aina kulloiseenkin uuteen olosuhteeseen. Kekäläinen epäonnistui radikaalilla tavalla päävalmentajan ja hänen valmennustiiminsä valinnassa Columbuksessa kerta kerrasta.

Minulla on nyt vahva tuntu siitä, että Kekäläinen on maksanut raskaat lunnaansa ja ottanut opikseen siitä, ettei hän ole riittävästi antanut arvoa sille, mikä on hänen johtamansa organisaation pelitapa eli peli- ja peräti seuraidentiteetti – jonka luo päävalmentaja esikuntineen GM:n alaisuudessa.

Enää Kekäläinen ei tee tuota samaa virhettä.

Teen perättäisin sanoin selväksi, että aivan kaikki – ensimmäisestä viimeiseen – hyvät GM:n toimet menevät hukkaan ja sulavat, jos kaikkea jääkiekkotoimintaa välittävä nivel, pelitapa, ei ole voittava ja rasvatussa iskussa.

Ei ole esimerkiksi mahdollista, että Kekäläinen palkkasi nyt esimerkiksi Peter DeBoerin Ruffin tilalle, koska DeBoer on pystysuunnan jääkiekon koutsi.

Kekäläinen on ammattielämänsä toistaiseksi tärkeimmässä solmukohdassa: pitääkö Sabresin päävalmentajana hyvää työtä tekevä Lindy Ruff vai etsiäkö vapaana oleva valmentaja, joka on aivan pelin evoluution aallonharjalla pelikirjansa ja pelitapansa osalta?

Kekäläisessä asuu jääkiekkoilun iso konservatiivi ja pieni liberaali. Tuo on johtopäätökseni häneen kohdistuneen neljännesvuosisadan seurantani tiimoilta. Siksi ennustan, että Kekäläinen pitää Ruffin.

Ruffin pelikirjasta löytyvät viivelähdöt, trap, nopea hyökkääminen ja organisoitu prässi. Sabres saa vaihdetuksi kiekollisena. Sen hyökkäämisessä kenttätasapainoa. Sabres hyökkää lyhyin syötöin, mutta toisinaan se yllättää pidemmällä syötöllä.

Joukkueessa on hienoja johtavia pelaajia kuten Tage Thompson, Alex Tuch, Rasmus Dahlin, Josh Doan, Ryan McLeod ja niin edelleen.

Eli kaikki on hyvin, joskaan ei vielä erinomaisesti.

Veikkaan todella, että Kekäläinen pitää Ruffin. Sillä tavalla kaikki tulee menemään keskimäärin hyvin ja joka tapauksessa paremmin kuin aikoinaan Blue Jacketsissa, jossa Kekäläinen luuli, että organisaation työteliäisyydellä kyllästetyt arvot ovat tärkeämpi asia kuin seura- ja peli-identiteetti.

Olisi ei-kekäläisläinen ratkaisu tavoitella kuuta taivaalta eli Stanley Cupia. Stanley Cup on Kekäläiselle vain etäinen haave ja höttöisten sanelujen kohde pohjoisamerikkalaiseen pienten puheiden tyyliin. Siksi Ruff saanee jatkaa.

Kekäläiseltä puuttuu Bill Ziton energia ja rohkeus ajaa seuraa isolla kaasulla.

Stanley Cupista pelaaminen vaatisi Sabresilta jotakin hieman enemmän, mitä Lindy Ruffilla on pelitavallisesti tuoda taktiikkapöytään ja siitä kaukaloon.

Me Aitiossa odotamme vesi kielellä, mitä Kekäläinen tekee. Se jälkeen lämmitämme Kiukaan ja sanomme sanottavamme.