Tv- ja radiotähti Janne Saarisella oli unelma olympiakelkkailusta – kunnes yksi lasku muutti koko elämän suunnan

Talvipäivä oli lähtenyt käyntiin loistavasti. Radio Suomipopin juontaja, tv-sarjoja Salatut elämät ja Syke näyttelijänä tähdittänyt Janne Saarinen oli laskenut parinsa kanssa nopean ajan harjoituksissa. Oltiin Norjan Lillehammerissa ohjaskelkan kyydissä ja läpästä lähtenyt olympiaunelma häämötti lähempänä kuin koskaan.

Se mitä seuraavaksi tapahtui, on kerrottu Jannelle, sillä hän itse ei muista onnettomuudesta mitään. Lasku lähti normaalisti, mutta jääkourussa oli oletettavasti railo, joka heitti kelkkaa poikittain seuraavaan mutkaan.

Parinsa takana istuvan Jannen pää osui 115 kilometrin tuntivauhtia ratavallin jäiseen seinämään.

– Todennäköisesti olen menettänyt heti tajuntani. Seuraavassa mutkassa kaaduimmekin jo nurin, sillä en enää pystynyt ohjaamaan kelkkaa, Janne kertoo nyt.

Kaikki oli saanut alkunsa viattomasta höpöttelystä. Tammikuussa 2023 Janne oli Radio Suomipopilla tekemässä lähetystä ja hän pohti, että mikäli tavis haluaisi osallistua olympialaisiin, millä lajilla ehtisi mukaan seuraaviin kisoihin. Seuraavat talviolympialaiset järjestetään Milano-Cortinassa tammikuussa 2026.

– Hoksasin, että tämähän se olisi. Tämä pulkkailu.

Jannen pohdinnat saavuttivat oikean tyypin ja jo saman lähetyksen aikana puhelin pirahti soimaan.

– Jos saan jonkun idean, kaadan bensaa liekkeihin. Kun sain radioon puhelun, että tule tänne Latviaan, olin seuraavana päivänä koneessa matkalla ja ensimmäistä kertaa mäessä laskemassa.

Ensimmäinen lasku oli karmea. Janne paukutteli yksin kelkalla pitkin kourun seiniä siksakkia, koska hän ei osannut ohjata. Ensimmäisen päivän jälkeen mies oli aivan täynnä mustelmia. Hän laittoi perheelleen viestiä, että nyt pitää keksiä joku toinen laji.

Kahden viikon päästä Janne lensi uudestaan Latviaan. Laskeminen on edelleen ihan hirveää, mutta kehitystäkin tapahtui.

Jannelle valkeni pian, että soolona hän ei ehtisi hankkia ohjaskelkkailussa tarvittavaa kokemusta ylittääkseen olympialaisten karsintarajan.

– Silti unelma alkoi itää. Halusin kääntää jokaisen kortin. Nautin myös ajatuksesta, että olisiko se todella mahdollista, päästä ummikkona olympialaisiin?

Janne hoksasi, että myös parikelkkailu oli olympialaji. Hän tiedusteli kiinnostuneita, mutta ala on pieni ja harrastajia vähän. Lopulta hän löysi lajista jo eläköityneen suomalaisamerikkalaisen Tristan Jeskasen, entisen MM-tason kelkkailijan. Jannen viesti Tristanille oli: "Hei minulla on vähän kreisi idea, mutta mitäs sanot?"

– Tapasin Tristanin ja teimme hyvät suunnitelmat. Meillä oli ajatus, että me pystymme tähän ja onnistumisen palo oli kova. Unelma oli syttynyt.

Kauden 2024 alussa Janne ja Tristan olivat 10 viikkoa kestävällä leirillä, jonka lopussa onnettomuus tapahtui. Leiri lähti satumaisesti liikkeelle; hyviä, nopeita laskuja. Ajat paranivat niin reilusti, että kaksikko olisi päässyt seuraavaksi kilpailemaan maailmancup-tasolle, jonka pisteitä keräämällä olisi ollut mahdollista edetä olympialaisiin. Kaikki näytti hyvältä. Kunnes yhdessä laskussa kelkan jalas tarttui railoon.

– Papereiden mukaan virkosin hetkeksi ambulanssissa, mutta olin aivan sekaisin. En muista sitäkään hetkeä, kaikki on pyyhkiytynyt pois mielestä.

Sairaalasta Janne päivitti Instagramiin itkuisen videon. Nyt hän ei tunnista itseään siitä. Alussa Janne myös soitti kavereille ja perheelleen kahden minuutin välein, että ”arvaa mitä on käynyt!” Ja sama puhelu uudestaan hetken päästä. Jannen äiti sanoikin myöhemmin pojalleen, että tuntui hirveältä saada hetken aikaa puheluita, joissa oli koko ajan sama sisältö.

Kelkkakaveri Tristan ajoi kaksikon Suomeen. Janne ei saanut lentää ja hän myös menetti ajokorttinsa väliaikaisesti. Muutamien päivien ajan kaikki pyyhkiytyi Jannen mielestä melkein saman tien.

– Ensimmäinen kunnon ajanjakso, jonka muistan, oli vähän ennen joulua Lontoosta. Silloin kaatumisesta oli kulunut jo kuukausi. Aika siihen asti oli todella sumuista.

Kuntoutus Suomessa alkoi heti, ja melko pian hän sai diagnoosin keskivaikeasta aivovammasta.

– Aivojani kuvattiin paljon ja käyn edelleen jatkuvasti aivovammapolilla. Melko pian oli selvää, että lähimuistissani ja koordinaatiossani on ongelmia.

Joskus Janne soitti kotiin kaupan parkkipaikalta, että mitä tuon. Kotona Janne huomasi, ettei ollut edes mennyt kauppaan. Tai hän lähti kotoaan väärään suuntaan 150 metrin päässä olevalle salille, jolla on käynyt kahden vuoden ajan. Haarukan hän vaihtoi lusikkaan syömistä helpottaakseen.

– Isoin ongelma on sisäistää, tapahtuvatko asiat nyt, vai näenkö unta. Sen asian kanssa kamppailen yhä. On vaikea selittää miltä se tuntuu. Olo muuttuu epätodelliseksi, sumuiseksi. Olen jo tottunut siihen, mutta fakta on, että saan edelleen päivittäin poissaolokohtauksia. Vaikeinta on tunne, että et tunnista persoonasi. Joskus kun katson peiliin, tulee ihan paniikki. Että tulee hetkellisesti niin totaalinen tyhjyys.

Psykologin vastaanotolla Janne on saanut purkaa kokemuksiaan rauhassa. Vaikka tervehtymisen tahtia ei voi nopeuttaa, Jannea helpottaa tietää, että hänen ongelmansa ovat normaaleja.

– Vaiheet etenevät aalloittain. Välillä tulee edistystä, välillä takapakkia.

Keväällä Janne kärsi vielä fyysisistä oireista, kuten pahoinvoinnista. Jos hän oli pitkään ihmisten seurassa, olo heikkeni ja päässä alkoi heittää. Joskus oli pakko mennä oksentamaan.

Toukokuussa Janne joutui lähtemään kesken pois rakkaan ystävänsä polttareista. Hänen oli pakko mennä istumaan yksin pimeään, aivot eivät vielä kestäneet mitään ylimääräisiä ärsykkeitä.

– Silloin ajattelin, että tässä ei ole mitään järkeä. Että onko loppuelämäni tällaista, Janne herkistyy.

Ongelmistaan huolimatta Janne halusi palata mahdollisimman pian tekemään rakastamiaan radiolähetyksiä. Aikaisemmin verbaalisesti nokkela ja skarppi mies asteli studioon ilman suurempia varmisteluita. Nykyäänkin järki leikkaa nopsasti, mutta Janne käyttää muistilappuja apunaan. Kännykkäänsä Janne on ohjelmoinut erilaisia muistutuksia, jotta pysyy kartalla päivän kulusta.

– Jos aikaisemmin saattoi tulla hetkeksi ajatuskatkos, nykyään ei katoa pelkästään ajatus, vaan myös paikka ja hetki. Mutta olen varautunut siihen niin hyvin, kuin vain voin.

Viisi kuukautta onnettomuuden jälkeen Janne kävi kerran kelkkailemassa. Pelko oli vahvasti läsnä, mutta Janne pääsi alas asti ehjänä.

– Se oli hirveää enkä muista laskusta mitään. Mutta oli tärkeää tehdä se viimeinen lasku.

Kesällä Janne joutui lääkärin määräyksestä hautaamaan olympiahaaveet ja kelkkailun pysyvästi. Seuraava tälli voisi olla kohtalokas.

– Se oli tosi kova paikka, etenkin kun sai jo pienen maistiaisen siitä, että menestyminen olisi mahdollista. Olisi ollut hienoa näyttää arvostelijoille, jotka eivät uskoneet alun perinkään meihin, että hullutkin asiat ovat toteutettavissa. Mutta en häpeä sitä, että epäonnistuin. Ainakin yritin.

Jollain tasolla päätös oli kuitenkin helpotus.

– Olin pelännyt jatkoa, mutta kun se ovi sulkeutui, samalla fyysinen pahoinvointi helpottui. Kesällä pystyin jo käymään keikoilla ja urheilutapahtumissa.

Vaikka parantumista tapahtui, takapakkiakin tuli. Elokuussa hän joutui lopulta toteamaan täyden työviikon liian kuormittavaksi ja lyhensi työaikansa neljään päivään viikossa.

– Lääkäri katsoi aikataulujani ja käski vähentämään töitä. Olen aina nauttinut siitä, että arki on täyttä, mutta nyt on tärkeää antaa aikaa palautumiselle ja paranemiselle.

Toipuuko Janne ennalleen, sitä ei osaa sanoa kukaan. Sitäkään hän ei osaa sanoa kuinka kauan seuranta kestää.

– Itkin pitkään ja itken vieläkin toisinaan sitä, että lähtevätkö nämä jotkut jutut ikinä pois. Joskus kun itken, en edes tiedä mitä itken: sitä, olenko huonompi ihminen kuin aikaisemmin? Vai sitä, että unelmani romuttui? Vai koska minusta ei tunnu terveeltä?

Jos keskittymiskyky ei aikaisemminkaan ollut täysi kymppi, nykyään Janne joutuu katsomaan elokuvat monessa osassa. Suuntavaistokin on yhä kateissa.

– Loppujen lopuksi ne eivät ole kauhean isoja ongelmia. Ja syön yhä lusikalla. Mutta lusikkahan on muutenkin paljon parempi kuin haarukka, Janne keventää.

– Persoonani on erilainen, vaikka läheiseni sanovat, ettei sitä huomaa. Itse olen koko ajan varpaillani.

Lähipiirin merkitys on noussut Jannella entisestään.

– Haluan painottaa, kuinka tärkeä se lähipiiri on mulle. Ja teen kaikkeni, että se näkyy myös heille.

Pian kelkkailuonnettomuudesta on kulunut vuosi, mutta aika näyttää, miltä Jannen tulevaisuus näyttää. Senkin Janne on hyväksynyt, että elämä voi olla tällaista tästä ikuisuuteen.

– Pakkohan se on hyväksyä. Pave Maijasen Elämän nälkä -kappale on ollut minulle kunnon voimabiisi. Elämän nälkäni ei ole hävinnyt mihinkään, enkä ole katkeroitunut mistään.

Sadat ihmiset ovat lähestyneet Jannea niin kadulla kuin somessa, ja kertoneet omista kokemuksistaan aivoperäisten ongelmien kanssa.

– On perseestä, että tällaisia onnettomuuksia tapahtuu, mutta on tosi terapeuttista höpötellä näistä asioista. En koe mitään häpeää omista oireistani.

Sitten kun Janne saa studioon viestin, että hänen äänessään kuuluu elämän ilo, hän tajuaa, että elämän tarjoamista vaikeista yllätyksistä huolimatta hän käntää aina kasvonsa kohti aurinkoa.

– Haluan olla jatkossakin tarjoamassa ihmisille parempaa päivää. Se, että edes yksi yksi ihminen tulee sanomaan mulle, että olen pelastanut sen arjen, luo uskoa siihen, että olen oikeassa paikassa. ●

Tyyli Suvi Poutiainen. Ruutupaita, Les Deux / Stockmann, hihaton paita, Jack & Jones / Stockmann, vintage-farkut, Levi’s / FTA® Vintage, kumisaappaat, Nokian jalkineet. Kaulakoru mallin oma. Kuvauspaikka Rosbackan maatila.