Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Pitkä toipuminen

Salkkareista tuttu olympiatoivo Janne Saarinen kertoo nyt, mikä on pelastanut hänet kelkkaonnettomuuden jälkeen – Toipuu yhä aivovammasta

Radiojuontaja-näyttelijä Janne Saarinen ei ole edennyt elämässään perinteisimpiä reittejä, mutta sisua hänellä piisaa. Maaliskuun alussa hän palasi ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen kelkkaradalle. Marraskuussa isku päähän toi hänelle keskivaikean aivovamman.

Radiojuontaja-näyttelijä Janne Saarinen, 29, joutui viime marraskuussa vakavaan kelkkaonnettomuuteen parinsa kanssa Norjassa Lillehammerissa. Hän löi harjoituslaskussa päänsä ratavallin seinämään. Vauhtia oli 115 kilometriä tunnissa.

Tajuntansa menettänyt Janne vietti norjalaisessa sairaalassa muutaman päivän ennen kun siirtyi Suomeen tarkkailtavaksi.

– Olen ollut eilisestä asti ihan poissa. Heräsin äsken, en muista mitään, mitä on tapahtunut. Pelottaa herätä täältä, enkä tiedä, missä maailma makaa, Janne kertoi onnettomuuden jälkeen Instagramissaan.

Janne kertoi Instagram-videolla, että onnettomuudesta oli aiheutunut päänsisäinen verenvuoto. Muisti oli mennyt, mikä pelotti häntä. Myöhemmin selvisi, että Jannella on keskivaikea aivovamma, mikä voi vaikuttaa muistiin ja keskittymiskykyyn.

Nyt Janne voi hyvin ja on kehitellyt erilaisia menetelmiä lähimuistinsa tueksi. Hän palasi radiostudiossa ääneen vuoden 2024 lopulla. Sen jälkeen Janne on tehnyt myös näyttelijän töitä.

Tällä hetkellä Janne näyttelee parhaillaan kuvattavassa Cancel-elokuvassa, jossa nähdään liuta sosiaalisen median vaikuttajia ja Youtube-tähtiä.

– Voin sanoa, että työt ovat pelastaneet minut onnettomuuden jälkeen. Olen tehnyt vain tavallista enemmän muistiinpanoja. Samalla on helpottanut, kun on itse nähnyt, että pystyn kyllä samaan mihin ennenkin, hyväntuulinen Janne mietti Cancel-elokuvan kuvauksissa Hotelli Vantaalla.

Janne Saarinen Cancel-elokuvan kuvauslookissa näyttelijä Matti Leinon ja Elmeri Rantalaisen kanssa. ”Äitinikään ei tunnistanut minua näissä vermeissä”, Janne naureskeli.

Olympiaunelma elää

Janne on ehtinyt analysoida tapahtumia.

– Tiedostan itse järjellä, että kaatuminen oli lajissa tosi tyypillinen, mutta sen lopputulos oli epätyypillinen. Kaaduttiin, miten muutkin, mutta meillä oli mukana huonoa tuuriakin. Kaikista eniten onnettomuuteni säikytti lopulta lähipiiriäni.

Jannella on yhä unelma saada paikka talviolympialaisiin pariohjaskelkkailussa. Kuukausi sitten Janne palasi ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen lajin pariin.

– Minulla on paljon muitakin unelmia, enkä halua uhrata terveyttäni. Niin pitkään kun lääkäri ei kiellä, lasken. En voi vielä sanoa, olenko voittanut pelkoni, sillä laskimme kuukausi sitten vasta rännin alhaalta. Minulla ei ole siis kokonaisvaltaista kuvaa, miltä laskeminen nyt tuntuu. Olympiaunelma kuitenkin elää, ja toivon ettei pelkoja tule.

Niin pitkään kun lääkäri ei kiellä, lasken.

Rauhanturvaamisen sijaan Salkkareihin

Jos Jannen olympiahanke on ihmetyttänyt, niin mies ei ole edennyt työelämässä muutenkaan perinteisimpiä reittejä. Kun soitto Salatut elämät -sarjasta aikanaan tuli vuonna 2015, parikymppinen Janne oli lähdössä rauhanturvaajaksi.

– En edes muistanut, että olin käynyt kolme vuotta aikaisemmin koekuvauksissa. Kun minulta on kysytty, että miten näihin töihin pääsee, olen kysynyt, että haluatko kuulla todennäköisen reitin vai hyvin epätodennäköisen reitin, jota pitkin minä tulin?

Radiotöihin Janne päätyi myöhemmin, kun asui Tampereella.

– Olin kavereiden kanssa viihteellä ja satuttiin baarissa törmäämään vähän vanhempiin ihmisiin, jotka kertoivat olevansa radiolla töissä. Yksi heistä sanoi, että olenko ikinä ajatellut kokeilla radion tekemistä? Radioasema oli naapurissani, ja sovin siinä, että tulen tekemään seuraavalla viikolla demon. Seuraavana viikonloppuna tein jo harkkalähetystä.

Nykyään Janne juontaa Radio Suomipopin keskipäivän lähetyksiä. Hän on kiitollinen, että hänen vanhempansa ovat tukeneet häntä. Janne ei ole käynyt lukion jälkeen kouluja.

– Yritin jossain kohtaa lukea pääsykokeisiin, mutta etenin neljässä tunnissa pari sivua. Minulla on paha lukihäiriö, ei vain tartu päähän. Uskon, että elämässä kannattaa antaa kaikelle mahdollisuus, tällä hetkellä vähävaraisille lapsille jalkapallojoukkuetta kokoava Janne kertoi.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt