
Janina Fry tahtoisi luulla itsestään liikoja: ”Monesti epäilen turhaan, että pystynkö tai osaanko, vaikka pitäisi vain antaa mennä”
Yrittäjä ja muotisuunnittelija Janina Fry halusi pienenä tulla poptähdeksi ja ihaili Hollywood-tähtiä. Nyt hän asuu Ruotsissa ja rakastaa Suomea ja Italiaa.
Minun olisi pitänyt syntyä Italiaan. Rakastan Suomea, mutta italialainen kulttuuri puhuttelee runsaudellaan.
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla poptähdeksi. Esiinnyn taloyhtiön väelle ja kuvittelin olevani euroviisuvoittaja Carola Häggkvist. Aikuisiällä unelmastani tuli totta. Julkaisin kaksi albumia ja tein usean vuoden ajan uraa popartistina.
Teini-iässä ihailin erityisesti Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tuttua Michael J. Foxia ja Sylvester Stallonea. Seinälläni oli Stallonen Cobra-elokuvan juliste. Oikeastaan aika hirveätä, kun miettii…
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun juoksin pylvästä päin espoolaisessa kauppakeskuksessa. Olimme tulossa leffasta ja tuolloin taaperoikäinen poikani lähti juoksemaan kohti rullaportaita. Pinkaisin perään ja täräytin pääni betonipylvääseen. Silmäkulmani jouduttiin tikkaamaan.
Liikutun yleensä kyyneliin vähän kaikesta perheeseen ja lapsiin liittyvästä. Ne ovat onnenkyyneleitä. Perhe on ylivoimaisesti tärkein asiani maailmassa.
Pelkään kuollakseni hämähäkkejä. Asumme Tukholmassa vanhassa talossa, jossa asustaa jättikokoisia varastohämähäkkejä. En silti halua tappaa niitä, koska siitä seuraisi huonoa onnea.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun tyttäreni pääsi syksyllä haluamaansa lukioon. Se oli iloinen, mutta myös hyvin tärkeä asia.
En enää rakasta myöhään valvomista. Nuorena oikein odotti yön tunteja tai sitä, että pääsi kavereiden kanssa bilettämään. Nykyisin kaikki sellainen on minulle kryptoniittia.
Häpeän syvästi myöhästelyäni. Olen aikaoptimisti ja kuvittelen monesti ehtiväni tekemään enemmän kuin oikeasti pystynkään.
Sukurasitteeni on höveli suhde rahaan. Aiemmin kaikki mitä tuli, myös meni. Opin muuttamaan tapani mieheni avulla 20 vuotta sitten, ja olen siitä lähtien sijoittanut varoja pahan päivän varalle.
Minun jumalassani mukavinta on, että hän on kaikkialla. Asun Tukholmassa, enkä pääse käymään vanhempieni haudalla aina silloin kun haluaisin. Tuntuu kuitenkin ihanalta mennä kirkkoon istumaan ja rauhoittumaan.
Antakaa minun edes kerran laulaa ajaessani. Kuskaan poikaani harrastuksiin, eikä hän kestä, kun tulkitsen radiosta tulevia kappaleita. Hän haluaa nauttia biisinsä rauhassa.
Jos olisin mies, olisin fyysisesti voimakkaampi. Olemme fysiologisesti erilaisia, ei sille mahda mitään.
Luulin itsestäni liikoja, kun… Mielestäni itsestään pitäisi luulla liikoja paljon useammin. Monesti epäilen turhaan, että pystynkö tai osaanko, vaikka pitäisi vain antaa mennä. Jos asettaa riman liian korkealle, ei tule tehneeksi mitään.
Aion vielä opetella ymmärtämään ravintoa syvällisemmin, vähentämään lihan kulutusta ja syömään entistä terveellisemmin.