Apu

Jäniksen vuosi on entistä ajankohtaisempi

Jäniksen vuosi on entistä ajankohtaisempi

Ryhmäteatterin Jäniksen vuosi pohjautuu Arto Paasilinnan samannimiseen romaaniin. Sen sanoma ei ole vanhentunut kolmessakymmenessä vuodessa.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Romaani Jäniksen vuosi ilmestyi vuonna 1975. Risto Jarva ohjasi siitä kaksi vuotta myöhemmin klassikoksi muodostuneen elokuvansa, jonka pääroolissa oli näyttelijä Antti Litja. Hänet nähdään myös Ryhmäteatterin näytelmäversion video-osuudessa, mutta jätetään paljastamatta millaisessa kohtauksessa.

Ohjaaja Esa Leskisen, Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin dramatisoima Jäniksen vuosi tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Maailmanmeno on aina vaan hullumpaa, ihmiset kuluvat loppuun työelämässä tai sitten heillä ei töitä ollenkaan. Ja totta kai, kun kyse on Esa Leskisestä ja Ryhmäteatterista, suuryritykset ja rahan valta saavat osansa näytelmän esittämästä kritiikistä.

Näytelmän suurimman ilonaiheen antaa nuori näyttelijä Anna-Riikka Rajanen. Hän tekee filosofisena Jäniksenä Teatterikorkeakoulun lopputyönsä herkkäilmeisesti ja kannattelee tarinaa myös joissakin liian puskafarssiksi paisuvissa kohtauksissa. Ne vesittävät näytelmän koskettavaa sanomaa luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta.

Yhteiskuntaa ja työelämän oravanpyörää pakeneva datanomi Vatasta näyttelevä Robin Svartström on roolissaan vakuuttavan eksyksissä oleva keski-ikäinen mies. Hän on pettynyt arkeensa, vaimoonsa ja ennen kaikkea itseensä. Pako pohjoisen erämaihin Jäniksen kanssa on hänen ainoa mahdollisuutensa kokea elämän suuruus ja kauneus, kuulla tuuli ja nähdä tähdet.

Kun Robin Svartström, Vatanen, toisella puoliajalla alkaa riisua pukuaan, katsoja huokaa mielessään, ettei tämä nyt taas kerran riisuisi itseään alasti. Toive on turha, Svartström kekkuloi munasillaan monen minuutin mittaisen kohtauksen ajan. Kiusallista ja aivan liian usein nähty hänen rooleissaan.

Näytelmässä lauletaan kaksi kertaa Mika Kaurismäen ohjaaman Matkalla pohjoiseen -elokuvan tunnuslaulu Tuomittuna kulkemaan.

Loistava valinta Jäniksen vuoteenkin ja nostaa kylmät väreet katsojan iholle: "Ääretöntä katselin, jotain melkein aavistin. Rakastuneet kulkee taas puiden alle käsikkäin, heidän näkevän sen näin, mitä vaille itse jäin. Oon tuomittuna kulkemaan, kulman taa ja seuraavaan, kaupunki kaunis valoissaan on mulle varjo musta vaan..." 

Julkaistu: 11.10.2013