Etelämantereelta trooppisiin sademetsiin – jäkälät kestävät äärimmäisiä olosuhteita
Pienet ja huomaamattomat jäkälät ovat monin tavoin erikoisia eliöitä. Ne ovat käsittämättömän kestäviä ja tulevat toimeen hämmästyttävissä oloissa.
Syyspäivä on kostean sumuinen. Joka oksankärjessä ja havuneulasessa kimaltaa vesipisara, ja vähäisestä valosta huolimatta kosteus tuo värit voimakkaasti esiin. Karhunsammal loistaa heleän vihreänä ja kallioiden jäkälät hopeisen harmaina.
Kun kiviä ja kallioita katsoo tarkemmin, huomaa, että jäkälät peittävät lähes kaiken pinnan. Jäkälättömiä kiviä ja kallioita löytyy rantavyöhykkeestä, siellä aallokko ja jää estävät jäkälien kasvun. Myöskään kallioiden tuoreille leikkauspinnoille jäkälät eivät ole ehtineet kasvaa.
Jäkälät ovat pioneerikasveja, jotka valtaavat monet paikat ensimmäisenä.
Jäkäliä löytyy melkein mistä tahansa: trooppisista sademetsistä Etelämantereen jäättömille, pakkastuulen pieksämille alueille. Suomessa eläviä jäkäliä tunnetaan noin 1 500 lajia, ja koko maailmassa eläviä arviolta 17 500–20 000.
Jäkälä tulee toimeen ällistyttävän vähällä. Sille riittävät ilman kosteus ja pöly, joten se voi kasvaa monenlaisilla paikoilla. Puun rungoilla elää monenkirjava joukko erivärisiä ja -muotoisia jäkäliä, samoin kivillä ja kallioilla. Jäkälät valtaavat myös vanhat autonraadot, kiviaidat ja hautausmaiden paadet ja metalliristit.
Jäkälät ovat pioneerikasveja, jotka valtaavat monet elintilat ensimmäisinä. Kerran paikalle asetuttuaan ne myös pitävät paikkansa, sillä jäkälät kestävät äärimmäisiä olosuhteita. Ne voivat kuivua pitkäksi aikaa ja jatkaa elämäänsä saatuaan taas kosteutta.
Auringonpaahteiset kalliot ovat vaativia kasvupaikkoja, joissa vain harvat lajit tulevat toimeen. Jäkälät pysyvät hengissä kallioilla, joissa lämpötila saattaa nousta yli viidenkymmenen asteen. Loppusyksyllä ne kasvavat pakkasiin asti.
Kuivina jäkälät ovat hyvin hauraita, ja ne murenevat helposti. Kesällä ne rouskuvat kulkijan askelten alla kappaleiksi. Jäkäläisiä kallioita ja kuivien kankaiden jäkälämattoja on syytä välttää kuivilla säillä, sillä jäljet näkyvät vuosien ajan. Jäkälät ovat hyvin hidaskasvuisia.
Suurin osa jäkälistä on harmaita tai tummia, värikkäitäkin lajeja löytyy. Poronjäkälät, naavat, lupot ja karpeet ovat harmaata joukkoa, mutta sävyissä on vaihtelua. Puiden rungoilta ja kallioiden pinnoilla kasvaa lajeja, joilla on monia hienoja ja voimakkaitakin värisävyjä. Syvänvihreät ja keltaiset eivät ole harvinaisia, ja torvijäkälän reunat loistavat karmiininpunaisina.
Loppusyksyllä jäkälien monimuotoinen maailma pääsee hyvin esille, kun ruska on jo hiipunut ja maa on jatkuvasti kostea. Ne kasvavat kallioilla ja puiden rungoilla pensasmaisina, torvimaisina, puikkomaisina ja pinnanmyötäisesti rupimaisesti.
Linnut käyttävät jäkäliä pesänrakennuksessa, sillä ne sopivat siihen erinomaisesti bakteereja tappavien aineidensa ansiosta.
