Jäitä hattuun herra presidentti – Rauhoittelu kärsii inflaation, kun kansalaiset kyllästyvät kuuntelemaan vakuuttelua, että Yhdysvaltoihin voi luottaa
Lohtupuheella Yhdysvaltojen ja Suomen hyvistä väleistä on paikkansa suhteessa Nato-kumppaneihin ja hyökkäyssotaa käyvään yhteiseen viholliseen. Kansalaisen korvaan siinä on ikävä sivumaku, kirjoittaa toimituspäällikkö Miikka Järvinen.
Volodymyr Zelenskyi sai Helsingissä kansainvälisen rocktähden vastaanoton, ja ansaitusti. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin vieraana Ukrainan sotasankarilla oli helpohko työpäivä verrattuna moniin viime aikojen koitoksiin.
Entinen näyttelijä oli selviytynyt hämmästyttävän hyvin presidentti Donald Trumpin ja hänen lakeijansa JD Vancen moukkamaisesta höykytyksestä Washington DC:n valtiovierailulla helmikuun lopulla. Kun Zelenskyi marssitettiin ovet paukkuen ulos Valkoisesta talosta, samalla ovenavauksella lähtivät jyrkkään nousuun Euroopan aseteollisuuden osakekurssit.
Trump oli aiemmin vaatinut eurooppalaisia Nato-maita panostamaan nykyistä enemmän omaan puolustukseensa sen sijaan, että ne odottavat Yhdysvaltojen huolehtivan turvallisuudestaan. Tässä tavoitteessaan hän onnistui paremmin kuin hyvin.
”Suomi oli lännen ja idän välissä niin erityinen ja hienosti hommansa hoitanut erikoisvaltio, että se oli ikuisiksi ajoiksi turvassa.”
Tasavallan presidentti Stubb on ehtinyt kansainvälisen politiikan pyörteiden riepotellessa myös lohduttamaan Suomen kansaa sillä, että meillä kaikki on hyvin tai ei ainakaan lohduttoman huonosti. Ja kun jotain asiaa tarpeeksi kauan toistaa, ihmisiä alkaa ensin kyllästyttää ja sen jälkeen ärsyttää.
Nyt ärsytyskynnyksen on ylittänyt kehotus panna jäitä hattuun – tämän toivotuksen tarkoituksena on epäilemättä panna päätepiste huolenaiheelle, etteikö Trumpin johtamiin Yhdysvaltoihin ja Naton viidennen artiklan voimaan voisi edelleen luottaa Venäjän uhan edessä.
Lohtupuheella Yhdysvaltojen ja Suomen hyvistä väleistä on paikkansa suhteessa Nato-kumppaneihin ja hyökkäyssotaa käyvään yhteiseen viholliseen. Ei presidentin ole viisasta räksyttää, heittäytyä uhmakkaaksi tai voivotella, miten huonosti menee. Sillä ei saa pisteitä liittolaisilta eikä vihollisilta.
Kansalaisen korvaan siinä on ikävä sivumaku. Lohtupuhetta harrastettiin myös kylmän sodan ja yya-sopimuksen aikana, kun Suomi oli lännen ja idän välissä niin erityinen ja hienosti hommansa hoitanut erikoisvaltio, että se oli ikuisiksi ajoiksi turvassa. Sodat ja katastrofit tapahtuivat aina jossain muualla, mutta Suomi oli turvassa. No, ei ollut silloin eikä ole nytkään.
”Olisiko jenkkien selän takana piileskely vihdoin loppunut? Jos on, siihen tarvittiin uhkaus, että isoveli ei enää vedä ketään turpaan teidän puolestanne.”
Turvallisuuden tunne, mistä sitä sitten voi kaivaa tällaisina aikoina? Presidentit Trump ja Putin neuvottelevat Ukrainan yli sen kohtalosta. Neuvotteluja on verrattu Jaltan sopimukseen, jolla Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto sopivat toisen maailmansodan jälkihoidosta Euroopassa. Vai pitäisikö nyt tekeillä olevaa aselepoa verrata mieluummin Molotov-Ribbentrop-sopimukseen, jolla Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto jakoivat Euroopan etupiireihin maailmansodan kynnyksellä? Kumpikaan ei lupaa hyvää.
Positiivisimpia vihjeitä tulevaisuudelle lienee sijoittajien usko Euroopan omaan aseteollisuuteen. Sijoittajien ja rahan oikulliset liikkeet eivät noudata vallanpitäjien linjauksia, tai ainakin niitä on vaikeampi lahjoa. Noususuhdanne oli alkanut jo Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, mutta viimeisin jyrkkä Euroopan arvonnousu alkoi vasta Zelenskyin Washingtonin visiitistä.
On pitkälti Trumpin ja hänen huonosti käyttäytyvän hovinsa ansiota, että Eurooppa sai sotakoneensa isommalle vaihteelle suunnilleen yhdessä yössä. Olisiko jenkkien selän takana piileskely vihdoin loppunut? Jos on, siihen tarvittiin uhkaus, että isoveli ei enää vedä ketään turpaan teidän puolestanne.
Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole Trumpin suunsoitosta huolimatta häipynyt Euroopasta mihinkään, mutta vispilänkauppa Venäjän hallinnon kanssa herättää epäilyksiä – ja huolta, sitä ei voi kiistää.
Suomen oma maanpuolustus on hyvällä mallilla. Sen tukena on alati tiivistyvä yhteistyö eurooppalaisten liittolaisten kanssa. Noita kumppanuuksia parempaa turvallisuuden taetta on tähän hetkeen vaikea kuvitella.
