Jääkö Suomi jyrän alle NHL:n 4 Nations -turnauksessa? — Asiantuntijalta tiukka selvitys voimasuhteista

Odotettu NHL:n huippupelaajien neljän maan turnaus alkaa tänä yönä. Kanada ja USA lähtevät turnaukseen ylivoimaisina ennakkosuosikkeina, kun taas Ruotsi ja Suomi joutuvat tyytymään altavastaajan rooliin. Aition Lassi Alanen avaa turnauksen lähtökohdat numeroiden valossa.

Teksti Lassi Alanen

Kuvat All Over Press AOP, Kuvitus Tanja Pellikka, Lassi Alanen / grafiikka

12.2.2025 Aitio

4 Nations Face-Off -turnaus pyörähtää viimein käyntiin ensi yönä. Kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen turnaus yli yhdeksään vuoteen, jossa lajin parhaat yksilöt pääsevät ottamaan mittaa toisistaan.

NHL:n järjestämään ja Montrealissa pelattavaan turnaukseen osallistuvat Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi ja Suomi, jotka pelaavat ensin ristiin kolmen ottelun mittaisen alkusarjan, jonka kaksi parasta joukkuetta etenevät 20. helmikuuta pelattavaan loppuotteluun. Voittajajoukkueelle on luvassa palkintona maineen ja kunnian lisäksi myös rahallinen bonus.

Mutta mitkä ovat jokaisen neljän joukkueen kokoonpanot ja voimasuhteet turnaukseen lähdettäessä? Se selviää nyt. Tässä käytetyt pelaajien ”vahvuusluvut” on koostettu hyödyntämällä useita pelaajien kokonaisvaltaista suorittamista mittaamaan pyrkiviä tilastomalleja.

Luvuissa on painotettu korostuneesti tämän kauden suoritustasoa ja nykyistä virettä, mutta myös suorittaminen edellisen kolmen kauden aikana on huomioitu pienemmällä painoarvolla.

Tässä käytetyt oletetut kokoonpanot pohjautuvat tuoreimpiin tietoihin joukkueiden harjoituksista käyttämistä ketjukoostumuksista.

Kanada

2010-luvun parhaiden pelaajien maajoukkuekarkelot kerta toisensa jälkeen harjannut Kanada lähtee tähän turnaukseen odotetun kaltaisella tähtisikermällä. Vedonlyöntimarkkinan arvioissa joukkue on käytännössä tasoissa Yhdysvaltojen kanssa, joten maajoukkueherruudesta kiinnipitämiseen ei tule riittämään puolivillainen suoritus.

Kanadan hyökkäys on paperilla – ja hyvin todennäköisesti myös käytännössä – jäätävän hyvä, turnauksen paras varsin selvällä marginaalilla. Kaksi maailman tämän hetken parasta hyökkääjää Connor McDavid ja Nathan MacKinnon pääsevät pelaamaan ensimmäistä kertaa kimpassa sitten 2016 järjestetyn World Cupin, joskin harjoitusten perusteella heitä ei tulla näkemään samassa ketjussa vaan molemmat pelaavat keskellä. Samalla näyttää siltä, että joukkueen itseoikeutettu kapteeni ja jo valtavaa kansainvälistä palkintokaappiaan kasvattamaan pyrkivä Sidney Crosby tullaan näkemään ainakin turnauksen alussa laidalla.

Kanadan laituriosastolta löytyy Crosbyn lisäksi Mitch Marnerin ja Sam Reinhartin kaltaisia huipputaitavia ja erittäin hyökkäysvoimaisia yksilöitä, mutta myös sopivassa suhteessa Seth Jarvisin ja Brandon Hagelin kaltaisia äärilaadukkaita ja -monipuolisia roolipelaajia, jotka tekevät myös Kanadan kahdesta alemmasta ketjusta erittäin laadukkaan ja auttavat tältä osin luomaan etua turnauksen muihin joukkueisiin. Kun materiaali on paitsi kärjen osalta äärimmäisen terävä, mutta laatua ja leveyttä riittää myös nelosketjuun asti, on hyvin vaikea nähdä, että Kanada kaatuisi tässä turnauksessa hyökkäyksen tehottomuuteen.

Myös Kanadan puolustus on kiistatta laadukas, vaikka Alex Pietrangelon poisjäänti onkin tuntuva kolaus. Cale Makarissa joukkueella on turnauksen paras yksittäinen puolustaja, minkä lisäksi Shea Theodore, Josh Morrissey ja Devon Toews kuuluvat pelipaikkansa eliittiin. Pietrangelon turnauksessa korvaava Doughty on ehtinyt pelata tällä kaudella vasta kuusi ottelua palattuaan sairastuvalta tammikuun lopulla; hänen kohdallaan yllä käytetylle vahvuusluvulle ei kannata antaa liikaa painoarvoa, vaikka veteraanipuolustajan parhaat vuodet ovatkin jo kiistatta takana päin.

Ennakolta Kanadan selkeä potentiaalinen kompastuskivi löytyy maalinsuulta. Kukaan kolmesta valitusta torjujasta ei ole tällä hetkellä pelaamassa kovin hyvää kautta. Turnauksen avausottelussa Ruotsia vastaan tolppien välissä nähdään Jordan Binnington, jonka Kanadan johto melko varmasti vaihtaisi päikseen jokaiseen Yhdysvaltojen kolmeen maalivahtiin, jos säännöt sen sallisivat.

Aina on kuitenkin pakko muistuttaa, että myös Binnington pystyy parhaimmillaan jopa varastamaan yksittäisen voiton ratkaisevassa ottelussa tähtien asentojen ollessa kohdallaan. Ideaalitilanteessa Jon Cooperin valmentama joukkue mättää kuitenkin maaleja sen verran, ettei sen maalivahdeilta vaadita turnauksessa jatkuvia urotekoja.

Yhdysvallat

Yhdysvallat lähtee Montrealiin metsästämään maan ensimmäistä voittoa parhailla pelaajilla pelatusta kansainvälisestä turnauksesta lähes 30 vuoteen. Lähtökohdat mestaruusjahtiin ovat paremmat kuin kenties koskaan, sillä paperilla päävalmentaja Mike Sullivanin joukkue on erittäin monipuolinen ja siitä on vaikea löytää yhtään heikkoa kohtaa.

Yhdysvaltojen hyökkäys kulminoituu sen kahteen kärkisentteriin. Jack Eichel ja Auston Matthews ovat molemmat olleet pelipaikkansa ehdotonta eliittiä jo vuosia, ja nyt he pääsevät vihdoin McDavidin ja MacKinnonin tavoin edustamaan maataan myös parhaiden pelaajien maajoukkueturnauksessa. Harjoitusten perusteella Matthewsia tulee turnauksessa ruokkimaan Jack Hughes ja Jake Guentzel, kun taas Eichelin rinnalla nähdään Matthew Tkachuk sekä Kyle Connor.

Leveyden osalta Yhdysvaltojen hyökkäys kuitenkin kalpenee hieman Kanadan ilotulitukselle. Silti esimerkiksi Dylan Larkin ja Brady Tkachuk ovat eittämättä ratkaisuvoimaisia pelaajia, vaikka he eivät harjoitusten perusteella ole mahtumassa kahteen ensimmäiseen ketjuun. Nelosketjun Vincent Trocheck ja Brock Nelson eivät kuitenkaan ole Anthony Cirellin ja Hagelin tasoa.

Yhdysvaltojen puolustus ehti jo kokemaan yhden valtavan kolauksen Quinn Hughesin – Makarin ohella planeetan tämän hetken parhaan puolustajan – poisjäännin myötä. Jos jokin joukkue pystyy kuitenkin kestämään tämän luokan menetyksen varsin hyvin, on se Yhdysvallat, jolta löytyy ilman Hughesiakin kaksi turnauksen parhaista kiekollisista puolustajista Norris-voittaja Adam Foxin ja uransa parasta kautta pelaavan Zach Werenskin muodossa.

Foxin ja Werenskin lisäksi Yhdysvaltojen puolustuksesta löytyy niin Jaccob Slavinin kaltaisia puolustuspään virtuooseja kuin myös aimo annos kahden suunnan monipuolisuutta aina kokoonpanon ulkopuolelle saakka; Hughesin korvannut Jake Sanderson olisi Suomen joukkueessa ollut ykkösparin kamaa, vaikka hän ei lähtökohtaisesti mahdu Yhdysvaltojen pelaavaan kuusikkoon.

Fantastisen puolustuksen viimeisenä lukkona toimii Connor Hellebuyck, jota on helppo pitää pelipaikkansa parhaana yksilönä maailmassa ja yhtenä tämän kauden Hart Trophy -suosikeista. Jos Yhdysvallat etenee päätyyn asti, on Winnipeg Jets -vahti turvallinen veikkaus myös tämän turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Ruotsi

Ruotsi on edellinen joukkue, joka on onnistunut kukistamaan Kanadan parhaiden pelaajien maajoukkueturnauksessa, joskin siitäkin on ehtinyt vierähtää jo lähes 20 vuotta. Tähän turnaukseen se lähtee varsin selkeänä mustana hevosena, mutta parhaana päivänä päävalmentaja Sam Hallamin suojateilla on eittämättä potentiaalia myös pohjoisamerikkalaisten joukkueiden yllättämiseen.

Hyökkäyksen osalta Ruotsi on paperilla lähempänä Suomea kuin Kanadaa tai Yhdysvaltoja. Siltä löytyy muutamia selkeitä kärkiyksilöitä Elias Petterssonin, Filip Forsbergin, Lucas Raymondin ja Jesper Brattin muodossa, mutta erityisesti keskikaistan ohuus voi koitua merkittäväksi ongelmaksi pohjoisamerikkalaisia joukkueita ja jopa Suomea vastaan.

Petterssonin ohella joukkueen kärkisentterinä toimivan Mika Zibanejadin taso on laskenut selvästi uransa huippuvuosista ja etenkin tämä kausi on ollut haastava myös tehopisteiden valossa. Sama koskee nelossentterin virkaa toimittavaa Elias Lindholmia, joka olisi vielä muutama vuosi sitten ollut erittäin laadukas kolmossentteri tälle joukkueelle.

Puolustus on Ruotsilla sen sijaan timanttinen, Hughesin poisjäännin jälkeen mahdollisesti koko turnauksen paras. Mattias Ekholm on yltynyt 34-vuotiaana elämänsä parasta jääkiekkoa, Victor Hedman on edelleen pelipaikkansa parhaimmistoa, Rasmus Dahlin on erinomaisten hyökkäystaitojensa lisäksi kehittynyt aiempaa monipuolisemmaksi, Gustav Forsling on ollut viime vuodet sarjan parhaita kahden suunnan suorittajia, Jonas Brodin on edelleen aliarvostettu, ja myös Erik Karlsson pystyy oikeassa roolissa tuomaan pöytään lisäarvoa hyökkäyssuuntaan ja ylivoimalla. Kotiin nuolemaan näppejään jäi lisäksi Simon Edvinssonin ja Rasmus Sandinin kaltaisia pelimiehiä.

Superlaadukkaan puolustuksen lisäksi Ruotsilta löytyy myös kaksi mitat täyttävää ykkösvahtia tähän turnaukseen. Heistä Filip Gustavsson on ollut numeroiden valossa tällä kaudella parempi, Linus Ullmarkin puolesta taas puhuvat historialliset näytöt. Oli valinta kumpi tahansa, se tuskin menee pieleen.

Suomi

Leijonien osalta asetelma ei voisi olla selkeämpi. Se lähtee turnaukseen selkeästi pienimmillä menestymismahdollisuuksilla siitä yksinkertaisesta syystä, että sen pelaajamateriaali on selvästi muita osallistujia heikompi. Päävalmentaja Antti Pennasen joukkue tulee pärjätäkseen kaipaamaan selkeää pelitavallista etua, erittäin kurinalaista puolustamista ja vahvoja otteita maalivahtiosastolta.

Hyökkääjien osalta Suomen kärkiyksilöt eivät juuri kalpene turnauksen muille osallistujille; esimerkiksi viiden parhaan hyökkääjän vahvuuslukuja tarkastellessa Leijonat yltää Ruotsin edelle. Aleksander Barkov on maailman parhaita keskushyökkääjiä ja joukkueen itseoikeutettu ykkösveturi, Sebastian Aho erittäin hyvä sentteri kakkosketjulle, Mikko Rantanen lajin parhaita laitahyökkääjiä ja Roope Hintz myös edelleen vahva kahden suunnan tekijä, vaikka meneillään oleva kausi ei ole ollut hänen uransa paras. Uskallan myös väittää, että Artturi Lehkosen kaltaiselle pelaajalle olisi ollut käyttöä myös kummassa tahansa pohjoisamerikkalaisista joukkueista.

Näiden nimien jälkeen taso kuitenkin putoaa merkittävästi, ja Anton Lundellia ja Teuvo Teräväistä lukuun ottamatta loput hyökkääjät jäävät vahvuusluvuilla mitattuna turnaukseen valittujen hyökkääjien alimpaan viidennekseen. Toki esimerkiksi Patrik Laineelta voidaan parhaimmillaan nähdä urotekoja ylivoimalla, mutta tasaviisikoin hän on ollut tälläkin kaudella erittäin vaatimaton ja kaiken lisäksi tulee turnaukseen NHL-uransa pisimmässä pisteettömässä putkessa. Valitettavan kuvaavaa on, että Joel Armian tasoinen pelaaja on mahtumassa harjoitusten perusteella Suomen kolmeen ensimmäiseen ketjuun.

Puolustuksen osalta Suomen tilanne on peräti tragikoominen, kun jo ennakkoon kapeasta pakistosta on alkuperäisen joukkuejulkistuksen jälkeen pudonnut pois kolme pelaajaa. Heistä Miro Heiskasen poisjäänti kirvelee tietysti erityisen pahasti, sillä nyt joukkueessa ei ole yhtään eliittitason puolustajaa. Esa Lindellin ja Niko Mikkolan muodostamaa ykkösparia sekä laadukkaasti omiin pelaavaa Olli Määttää pitäisi pyrkiä peluuttamaan mahdollisimman paljon, sillä heidän jälkeen taso laskee merkittävästi. Suomen kolmospari tulee olemaan helisemässä ja pahasti, jos he joutuvat jäälle samaan aikaan Kanadan tai Yhdysvaltojen kärkiketjujen kanssa.

Tällaisen puolustuksen takana Suomen ykkösvahdille riittää töitä, ja onneksi Juuse Saros on ehtinyt tottumaan kiekkosateeseen Nashville Predatorsissa. Käynnissä oleva kausi on numeroiden valossa ollut Saroksen NHL-uran toistaiseksi heikoin, vaikka hyvänä päivänä hän voi edelleen ehdottomasti voittaa Suomelle yksittäisen ottelun.

Kootut vahvuusluvut osuvat hyvin yhteen vedonlyöntimarkkinan määrittämien voimasuhteiden kanssa. Kanada ja Yhdysvallat ovat lähes rinta rinnan, vaikka jälkimmäisen kohdalla kolmesta laadukkaasta maalivahdista se ei saakaan todellisuudessa tällaista etua.

Kanadan hyökkäys on selvästi turnauksen laadukkain, kun taas Ruotsin puolustus nousee lievästi jopa Yhdysvaltojen edelle, vaikka kaikki kolme kärkimaata ovat tällä osa-alueella melko lähekkäin toisiaan. Suomi antaa taas ennakoidulla tavalla tasoitusta jokaisessa kategoriassa.