Koomikko Jaakko Saariluoma menettää hermonsa seuratessaan uutisointia: ”Negatiivisuuden määrä on pöyristyttävää – ei ihme että ihmiset voivat huonosti”
Koomikko Jaakko Saariluoman mukaan negatiivinen uutisointi ei voi olla vaikuttamatta meidän psyykkiseen hyvinvointiimme. Muilta osin Jaakon elämässä moni asia on varsin mallikkaasti kohdillaan.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun ala-asteikäisenä päätin hypätä polkupyörällä hyppyristä vielä vähän pidemmälle. En lentänyt pitkälle, mutta lensin hienosti. Eturenkaan tökätessä kiinni lentorata vei ohjaustangon yli kesäisen lämpimään asfalttiin. Pysyvät jäljet jäivät sekä nahkaan että purukalustoon.
Teini-iässä inhosin erityisesti määräilyä ja raamien asettamista. Jos joku yritti pistää minua tiettyyn muottiin pidin huolta, että siihen en ainakaan mene. Välillä vähän tyhmästi ja miettimättä. Sama on jatkunut tietyllä tavalla myös aikuisena.
Viimeksi rakastuin 28 vuotta sitten tämänhetkiseen vaimooni. Vastaan näin, sillä mahdollisista sen jälkeisistä rakastumisista en voi perheteknisistä syistä puhua.
Kateellisena katson, kun jälkikasvuni tekee asioita. Ihailen sitä kehon ja mielen joustavuutta, jota itselläni ei enää samalla tavalla ole.
Häpeän syvästi sitä, että yhteiskuntamme ei pysty huolehtimaan nuorista tämän paremmin.
Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska hän löi ensin minua. Opin aikoinaan aiheeseen liittyen kaksi asiaa. Yksi: ensin ei saa lyödä. Kaksi: ohi ei saa lyödä. Jälkikäteen harmitti. Tilanne ei saisi koskaan mennä niin pitkälle, että pitää turvautua väkivaltaan.
Hermoni menevät, kun seuraan suomalaista uutisointia. Ainoastaan huonoja uutisia. Negatiivisuuden ja nihilistisyyden määrä on pöyristyttävää. Se ei voi olla vaikuttamatta meidän psyykkiseen hyvinvointiimme. Ei ihme, että ihmiset voivat huonosti.
Mieluummin kuolen kuin makaan liian vanhana liikuntakyvyttömänä sängyssä paskat housussa odottamassa apua – samalla miettien, onkohan sote-kysymyksissä löydetty jo ratkaisu.
Nykyajan parhaita puolia on se, että elämän suuntaa on mahdollista muuttaa vaikka kuinka useasti jos siltä tuntuu. Ennen valittiin yksi ammatti ja sillä mentiin aina kultakelloon ja kukkapuskaan asti.
Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin koirallemme Pamille. Aina kun vaimoni – jota aavistuksen pelkään – on sotaisalla tuulella itse aiheuttamani syyn johdosta, vihellän Pamin paikalle. Vaimoni kiukulta leikkaantuu välittömästi se kaikkein terävin kärki.
Jos elän yli satavuotiaaksi, harkitsisin vakavasti eläkkeelle jäämistä ja ehkä muuttoa johonkin ympärivuotisesti miellyttävään ilmastoon. Jos noin vanhaksi elää on elämä aika yksinäistä, koska kaikki ystävät ovat todennäköisesti jo muualla. Toisaalta mikäs siinä jos vaan pääsee liikkumaan, ruoka maistuu ja pärjää yksin saniteettitiloissa.
Viimeksi nauroin makeasti, kun katsoin Kahden keikka -stand up -kiertueellamme ystäväni André Wickströmin keikkaa. On mahtavaa nähdä, kun pitkäaikainen ystävä tekee jotain, jonka osaa todella hyvin.
Annoin viimeksi lahjan vaimolleni. Ilmeensä kertoi, että lahja ei ollut ihan sitä mitä hän odotti, joten annan pian uuden lahjan.
