Jaajo Linnonmaa ja Sami Hedberg: "Näin huolehdimme jaksamisestamme"
Puheenaiheet
Jaajo Linnonmaa ja Sami Hedberg: "Näin huolehdimme jaksamisestamme"
Luokkakokous 2 -elokuvan tähdet Jaajo Linnonmaa ja Sami Hedberg juhlivat elokuvan ensi-iltaa ilman Aku Hirviniemeä.
Julkaistu 1.11.2016
Apu

Luokkakokous 2 -elokuvan tähti, näyttelijä Aku Hirviniemi ei saapunut eilen elokuvan kutsuvierasensi-iltaan. Viime viikolla tiedotettiin, että Hirviniemi on määrätty uupumuksen vuoksi sairauslomalle.

- Tietysti toivoisimme, että Aku voisi olla täällä meidän kanssa. Mutta terveys on tärkeintä, Jaajo Linnonmaa totesi.

Myös Linnonmaalla on pitänyt viime vuodet kiirettä. Radiotyön lisäksi mies pyörittää omaa tapahtumayritystä ja juontaa Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa. Luokkakokous 2 - Polttarit -elokuva kuvatiin kesällä. Kotona kiireisenä pitävät puolitoistavuotiaat kaksostytöt. Perheeseen odotetaan kolmatta lasta.

- Pidän huolta jaksamisestani niin, että lopetan työpäivän aina puoli neljältä. Siihen asti painan hommia täysillä. Sen jälkeinen aika on omistettu lapsille. Omasta levosta en tiedä, minulle ei ainakaan tarvinnut maskeerata tummia rinkuloita silmien ympärille, Jaajo veisteli ensi-illassa. Illan teemana oli Halloween.

Elokuvan kolmas tähti Sami Hedberg teki kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen, jolloin hän pudotti painonsa alle sadan kilon. Ruokavalio auttaa jaksamaan yhä kiireen keskellä.

- Tätä elokuvaa varten jouduin lihottamaan itseäni. Muuten olen yrittänyt pitää kiinni ruokavaliosta, sillä jaksan painaa. Jaksamista auttaa myös se, että työt, joita olen päässyt tekemään ovat mieluisia.

Elokuvan ohjaaja Taneli Mustonen joutui ensimmäisen Luokkakokous-elokuvan jälkeen munuaishuuhteluun.

- Minulla on ollut aikaisemminkin munuaisongelmia. Aloitin liikunnann ennen tämän elokuvan kuvauksia. Se auttoi jaksamaan kuvaukset ja vältyin tällä kertaa sairaalareissulta.

Kommentoi »