Suomi on yksi maailman metsäisimpiä maita, jonka pinta-alasta 72 prosenttia on metsän peitossa. Valtio omistaa Suomen metsistä kolmanneksen lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Maamme metsien poistuma on reilut 60 prosenttia vuotuisesta kasvusta. Se tarkoittaa, että metsät kasvavat 40 prosenttia enemmän kuin niitä hakataan tai tuhoutuu luonnollisesti.

Suomen hallitus haluaisi kuitenkin, että 75 prosenttia vuosittaisesta kasvusta hyödynnettäisiin. Ympäristöjärjestöt pitävät tätä vahingollisena monestakin syystä. Päällimmäisenä on metsien merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 allekirjoitusta elokuun lopussa, ja se tulee aikanaan seuraavan eduskunnan käsittelyyn. Yksi aloitteen tekijöistä, Suomen Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki, kertoo kolme syytä avohakkuiden kieltämiselle.

– Pohjoisen havumetsävyöhykkeen boreaaliset metsät ovat maailman suurin hiilivarasto, jota meidän on pakko alkaa kasvattaa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Myös luonnon monimuotoisuuden kannalta jatkuvapeitteinen kasvatus on avohakkuita parempi vaihtoehto. Kolmas syy on puhtaasti maisemallinen; haluamme avohakkuiden sijaan pehmeämmän näköistä metsätaloutta. Se on varmasti tärkeää monille allekirjoittajille.

Kyse on myös siitä, millä keinoin Pariisin ilmastosopimusta voidaan toteuttaa. Metsät imevät ilmasta hiiltä ja sitovat sitä puihin ja maaperään. Hakatun puun käyttö lyhytkestoisiin tuotteisiin taas saattaa puihin varastoituneen hiilen herkemmin ilmakehään, ellei tuotteiden elinkaarta pidennetä.

Avohakkuiden jälkeen hakkuualue tuottaa parikymmentä vuotta hiilipäästöjä maaperään sitoutuneen hiilen palatessa kiertoon, ja vasta sen jälkeen uuden metsän kasvaessa hiilen sitoutuminen alkaa jälleen.

Avohakkuissa koko metsäkuvio hakataan Etelä-Suomessa noin 60 ja pohjoisessa noin 80 vuoden välein, ja uudistushakkuiden välillä tehdään yleensä yksi tai kaksi harvennushakkuuta.

Jatkuvapeitteinen kasvatus on vaihtoehto avohakkuille. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa poimintahakkuilla poistetaan suurimpia puita kerralla vähemmän mutta useammin, noin 15–20 vuoden välein.

Suomessa kaksi yritystä tarjoaa jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoa yksityisille metsänomistajille. Valtion metsiä hallinnoivan Metsähallituksen metsistä on jo nyt 15 prosenttia jatkuvan kasvatuksen ja peitteisyyteen tähtäävien erikoishakkuiden piirissä. Avohakkuina toteutetaan noin neljäsosa.

– Jatkuvapeitteisissä metsissä tapahtuu uudistamista ja kasvattamista yhtä aikaa. Tätä käytetään nimenomaan retkeily- ja maisemapainotteisilla alueilla, sanoo valtion metsiä hoitavan Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula.

Metsähallituksen Lapin aluejohtaja Kii Korhonen katsoo asiaa pohjoisen näkökulmasta. Siellä metsät ovat harvempia ja kasvavat hitaammin kuin etelässä.

– Avohakkuu on pohjoisen karuilla ja syrjäisillä mailla usein huono investointi, jos istutetaan uutta metsää ja joudutaan muokkaamaan paljon maata. Metsiä uudistetaan yleisimmin luontaisesti siemenpuiden avulla. Myös jatkuva kasvatus on sopivissa oloissa taloudellisestakin näkökulmasta hyvä menetelmä: vaikka tuotto on pienempi, eivät kulut ole niin suuret.

Pohjois-Lapin harvoille männiköille jatkuva kasvatus sopii hyvin. Metsähallitus onkin määrätietoisesti pyrkinyt lisäämään peitteistä kasvatusta erityisesti matkailualueilla ja poronhoidolle tärkeillä alueilla. Jatkuvan kasvatuksen riskinä on kuitenkin se, että metsä ei uudistu toivotusti, jos kasvuolosuhteet eivät ole suotuisat.

– Lapissa hakkuut yritetään tehdä mahdollisimman pitkälle ilman maanmuokkausta, jottei porotalous kärsi. Jos taimikon uudistuminen ei toteudu, siitä seuraa kuluja, metsänkasvu hidastuu ja lisäksi maankäytöstä joudutaan neuvottelemaan paliskuntien kanssa uudestaan.

Korhosen mukaan Metsähallituksen keinovalikoimassa on koko maassa viisitoista eri hakkuutyyppiä, joista valitaan kullekin metsätyypille sopiva. Avohakkuu on keinoista yksi, jatkuva kasvatus toinen. Kii Korhonen ei haluaisi luopua näistä yhdestäkään, vaan ylläpitäisi sekapuustoisuutta kullekin paikalle sopivin keinoin.

Metsäekonomian professori Olli Tahvonen Helsingin yliopistosta haluaa kiinnittää huomion jatkuvapeitteisen kasvun hyviin puoliin yhteiskunnan kannalta.

– Metsien heterogeenisyyden lisääminen kasvattamalla puulajien valikoimaa ja metsien eri-ikäistä rakennetta helpottaa varautumista ilmastonmuutokseen.

Tahvosen tutkimusten mukaan hiilen sitominen metsiin on halpaa verrattuna päästöjen vähentämiseen energiantuotannossa.

– Täytyy hakea malli, jossa optimoidaan puuntuotantoa ja yhtäaikaisesti hiilen sidontaa. Se tuottaa parhaan lopputuloksen. Suomessa tarvitaan lisää metsäntutkimusta, joka ei perustu avohakkuisiin, Tahvonen toteaa.

Tahvosen mukaan Suomen metsäteollisuudessa katsotaan vain kuutiomääriä, ei niistä saatavaa hintaa ja sisältöä.

– Laatukysymys on hintakysymys. Suomessa kasvatetaan sitä puuta, josta ostaja haluaa maksaa. Hitaasti kasvavassa puussa on paljon oksia, ja kuitenkin suuri osa asiakkaista haluaa tehdä liimapuuta, jota varten mahdollisimman suuri oksaväli on eduksi, Jussi Kumpula vastaa kritiikkiin Metsähallituksen näkökulmasta.

Yhdestä asiasta eri tahot ovat samaa mieltä: metsillä on merkittävä rooli taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

– Suomalainen keskustelu on keskittynyt biotalouteen ja metsätalouden tuotteiden vaikutukseen hiilen sitomisessa. Valtion metsien siirtyminen jatkuvan kasvatuksen malliin tarjoaa toisen vaihtoehdon. Tutkimusnäytön mukaan jatkuvan kasvatuksen menetelmällä voidaan sitoa hiiltä enemmän, toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä.

Sini Harkki kiinnittää huomiota siihen, mitä puulle tapahtuu, kun se hakataan.

– Kertakäyttöisten tuotteiden sijaan tarvitaan enemmän tuotteita, joihin hiili sitoutuu pitkäksi aikaa. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa korjataan pääosin tukkikokoista puuta, jota käytetään lähinnä pitkäkestoisiin tuotteisiin.

Jussi Kumpula näkee, että ongelma on erityisesti maan alta vapautuva hiili.

– Merkittävää on se, mitä tapahtuu maanosan ja maailman tasolla, sillä ilmasto on yhteinen. Tuotteiden elinkaarta voidaan pidentää esimerkiksi hirsirakentamisella. Ilmastonmuutoksen torjunnassa tulee huomioida myös puutuotteiden substituuttivaikutus. Tämä tarkoittaa, että fossiiliset raaka-aineet korvataan uusiutuvilla ja puutuotteilla voidaan korvata esimerkiksi muovituotteita.

Greenpeacen Harkki muistuttaa, että ilmastonmuutoksen kannalta sillä ei ole merkitystä, tuleeko hiili ilmakehään fossiilisista polttoaineista vai metsänhakkuista.

– Jos päästämme nyt ilmakehään hiilidioksidia, meillä ei ole 80 vuotta aikaa odottaa, että se sitoutuu uudelleen. Vuoteen 2050 mennessä päästöt on saatava nollaan. Siksi metsien merkitys negatiivisena hiilinieluna on merkittävä.

Tällä hetkellä metsät sitovat yli 40 prosenttia Suomen kasvihuonepäästöistä.

Jussi Kumpula toteaa kuitenkin, että lopulta kyse on poliittisista periaatteista.

– Hoidamme valtion maita siten, miten omistaja haluaa niitä hoidettavan.