Eeva

Ivana Trump ei tyytynyt Donald Trumpin nukkevaimoksi

Ivana Trump ei tyytynyt Donald Trumpin nukkevaimoksi

Neljätoista vuotta kestänyt liitto Donald Trumpin kanssa oli Ivana Trumpille kuin tuhkimotarina, joka päättyi lopulta Donaldin rumaan syrjähyppyyn. Sinnikäs Ivana selviytyi likaisesta erosta kuitenkin voittajana.
Teksti Eeva toimitus
Mainos

Kun Ivana Trump, 28, avioitui amerikkalaisen liikemiehen Donald Trumpin, 30, kanssa New Yorkissa vuonna 1977, syntyi unelmapari, jolle kaikki tuntui olevan mahdollista.

Ivana Trumpin voimakas tahto ja kilpailuvietti tulivat esille jo varhain. Kuva: MVphotos.

Ivana oli aina tähdännyt korkealle. Hän halusi palavasti näyttää, mihin hän kykeni. Häntä kiehtoi myös raha, vaikutusvalta ja asema. Donald Trump tuli kiinteistöalalla jättiomaisuuden tehneestä perheestä. Myös hän tavoitteli suuria.

Ylellinen elämäntapa luksusasuntoineen, lentokoneineen ja seurapiirijuhlineen teki heistä 1980-luvun nousukauden seuratuimpia pareja ja Ivanasta yhtä tunnetun ja ihaillun mahtinaisen kuin prinsessa Diana, Madonna ja Elizabeth Taylor.

Kuinka he kaksi, sosialistisen valtion kasvatti ja amerikkalaisen unelman perikuva, olivat päätyneet yhteen?

Rikkaiden elämäntapa kiehtoi Ivanaa

Ivana Marie Zelníčková syntyi helmikuun 20. päivänä vuonna 1949 Tšekkoslovakiassa Gottwaldovin pikkukaupungissa. Hänen isänsä Miloš Zelníček työskenteli insinöörinä paikallisessa kenkätehtaassa ja hänen äitinsä Marie puhelinkeskuksessa. Ivana syntyi keskosena ja vietti elämänsä ensimmäiset viikot sairaalassa, mutta hän tervehtyi täysin. Hän osoitti jo vauvana merkkejä sinnikkäästä luonteestaan.

Ainoana lapsena Ivana oli vanhempiensa silmäterä. Hän varttui turvatuissa ja rauhallisissa oloissa. Koulussa Ivana saavutti hyviä arvosanoja. Miloš-isä toimi paikallisen hiihtoseuran johdossa ja toivoi saavansa urheilullisesta tyttärestään seuraa rinteeseen.

Laskettelijana Ivana osoittautui lahjakkuudeksi. Koska hän oli kilpailuhenkinen ja täynnä tahtoa ja energiaa, hänet valittiin pian nuorten alppihiihdon maajoukkueeseen. Ivana halusi myös näyttää isälleen, että tytär menestyy, mihin sitten ryhtyykin. Isä olikin tyttärestään hyvin ylpeä.

Teini-iässä Ivana pääsi maajoukkueen mukana Länsi-Euroopan hiihtokeskuksiin, joissa varakas väki vietti vapaa-aikaa. Ivana ihmetteli rikkaiden elämäntapaa ja ihasteli kauppojen ylenpalttista tarjontaa. Vaikka Ivanan perhe oli sosialistisen valtion mittapuulla hyväosainen, elämä tuntui vaatimattomalta verrattuna läntiseen Eurooppaan.

Kulissiavioliiton kautta länteen

Kahdeksantoista täytettyään Ivana lähti yliopistoon Prahaan opiskelemaan liikuntatieteitä. Opinnot sujuivat, ja Ivana nautti ensirakkautensa George Syrovatkan kanssa pääkaupungista kahviloineen ja baareineen. Vuonna 1968 koitti Prahan kevät ja Neuvostoliiton tankit vyöryivät kaupunkiin kukistamaan kansanliikkeen.

Hetkenä, jolloin rauha Euroopassa oli vaakalaudalla, Ivana oli kisamatkalla Länsi-Saksassa. Hän ei kuitenkaan voinut jäädä länteen, sillä hänen vanhempansa olisivat joutuneet kärsimään, jos tytär ei olisikaan palannut kotiin. Ivana tiesi hyvin, kuinka tiukassa valvonnassa ulkomaille matkustavat kansalaiset ja heidän omaisensa olivat.

Hän jatkoi opintojaan ja valmistui vuonna 1972. Päämäärä oli kuitenkin kristallinkirkas: vapaa länsi kaikkine mahdollisuuksineen. Mutta kuinka hän pääsisi sinne ilman loikkarin leimaa? Oli yksi keino: hänen pitäisi saada toisen valtion kansalaisuus.

Ivana ei epäröinytkään mennä naimisiin itävaltalaisen alppihiihtäjä Alfred Winklmayrin kanssa, jonka hänen lähipiirinsä tunsi urheilun kautta. Uuden passin turvin Ivana muutti tätinsä ja setänsä luokse Kanadaan. Siellä häntä odotti myös poikaystävä George. Alfredin kanssa Ivana ei viettänyt avioelämää ollenkaan, vaan kulissiavioliitto purettiin.

Ivana ja Donald Trump eivät ole koskaan pelänneet näyttää vaurauttaan. Kuva: MVphotos.

Donald iski Ivanan yökerhosta

Lännessä Ivana halusi lunastaa paikkansa hyödyntämällä kaikki mahdollisuudet, jotka nyt olivat avautuneet. Hän kävi kielikursseja ja työskenteli ahkerasti hiihdonopettajana ja mallina. Ylimääräiset rahat hän lähetti vanhemmilleen.

Ivana oli huomattavan kaunis ja tottunut esiintymään, hän oli jopa tehnyt pieniä rooleja tšekkiläisissä elokuvissa. Vuonna 1976 mallitoimisto lähetti hänet New Yorkiin markkinoimaan kesällä pidettäviä Montrealin olympialaisia. Ivana lähti viettämään vapaailtaa ystävättäriensä kanssa suosittuun Maxwell’s Plum -ravintolaan.

Täpötäydessä ravintolassa Ivanaa lähestyi nuori, itsevarman oloinen mies. Tämä oli Donald Trump. Hän lupasi Ivanalle, että hankkisi heille paremman pöydän, jos saisi istua heidän seuraansa. Ivana suostui.

Donald oli vasta saamassa oman liikemiesuransa nousuun, mutta hän oli komea, saanut hyvän koulutuksen ja rikkaan liikemiehen poika. Donald edusti Ivanalle kaikkea sitä, mistä hän oli toivonut pääsevänsä osalliseksi lännessä.

Köyhästä perheestä miljonäärin puolisoksi

Trumpin huomion kiinnitti sekä Ivanan kauneus että hänen elinvoimaisuutensa. Ivana ei ollut tylsä eikä tavallinen. Ensikohtamisessa leimahti liekkiinsä salamarakkaus.

Donald halusi viedä Ivanan lomalle. Tämä tahtoi Aspeniin, kuuluisaan hiihtokeskukseen Coloradossa. Ivana ei ollut kertonut Donaldille olevansa ammattilaskija ja päätti vitsailla miesystävänsä kustannuksella. Donaldin harjoitellessa laskettelua, Ivana sujautti ohi lumet pöllyen. Mies oli ihastuksissaan ja kosi Ivanaa vielä saman lomamatkan aikana.

Ivanan elämä muuttui täysin. Yhtäkkiä hän asui New Yorkissa luksusasunnossa miljonäärin puolisona.

Sopeutuminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Ivanasta tuntui, että hän oli eksyksissä, niin kaupungin vilskeessä kuin seurapiirien tapakulttuurissakin. Donald ja Ivana eivät edustaneet ”vanhaan rahaan” liitettyä hillittyä hienostuneisuutta. Varsinkin Donald oli rehvakas ja yliampuva.

Ivana ei hätkähtänyt uutta rooliaan, vaan oli valmis oppimaan uutta ja muuttumaan. Hän halusi olla täydellinen puoliso ja miehensä tukija – sekä osoittaa omat kykynsä bisnesnaisena. Ivana hioi tyyliään ja teki parhaansa tutustuakseen seurapiireihin.

Taitava bisnesnainen

Koska Donaldia ajoi halu nousta kiinteistöalan huipulle, hänelle oli tärkeää, että puoliso oli paitsi edustava myös järkevä – ei pelkkä nukkevaimo. Ivana ja Donald olivatkin erinomainen bisnestiimi: kunnianhimoisia ja kovia tekemään töitä vaurastuakseen.

Parin ensimmäinen lapsi, Donald Jr., ehti syntyä vielä saman vuoden puolella, jolloin Ivana ja Donald olivat menneet naimisiin. Samaan aikaan Donald rakennutti Grand Hyatt -loistohotellia. Donald oli vakuuttunut Ivanan kyvyistä ja palkkasi tämän yrityksensä varatoimitusjohtajaksi.

Ivanan vastuulla oli Trumpin rakennuskohteiden sisustaminen. Ivana paneutui töihinsä äärimmäisellä pikkutarkkuudella.

Donaldin kautta Ivana sukelsi julkisuuspiireihin. Tässä hän juhlii Jacqueline Kennedy Onassiksen kanssa. Kuva: MVphotos.

Trumpien perheessä lapset ja hotellit syntyivät vuorotellen. Vuonna 1981 syntyi tytär Ivanka ja vuotta myöhemmin avattiin Trump Tower -pilvenpiirtäjä New Yorkissa. Kattohuoneisto, huimat 50 huonetta täynnä kultaa, peilejä, kristallia ja vesiputouksia, oli varattu Trumpin perheelle. Rakennuksen loistokas tyyli oli Ivanan aikaansaannosta.

Parin kuopus, Eric, syntyi vuonna 1984.

Ivanan ura eteni. Hänestä tuli Atlantic Cityssä sijaitsevan Trump Castle -kasinon johtaja. Työmatkansa hän teki lentäen.

Donald vähätteli vaimoaan julkisesti

Ivana oli vaativa pomo. Hän ajatteli, ettei voi olla liian kiltti, jos johtaa tuhansien ihmisten työpaikkaa. Hän oli myös erittäin taitava emäntä ja sai raharikkaat pelaamaan avokätisesti uhkapelejä. Ivana on kertonut, että oma isoäiti on ollut hänelle tärkeä roolimalli. Isoäiti oli työskennellyt kenkätehtaan johtoportaassa ja isoisä hoitanut kotia.

Seuraavaksi Ivana sai vastuulleen The Plaza -hotellin New Yorkin Keskuspuiston laidalta. Se piti palauttaa loistoonsa.

Ivanan omistautuminen työlle heijastui avioparin väleihin. Donaldia vaivasi, ettei vaimolla ollut hänelle yhtä paljon aikaa kuin ennen. Kukaan ei myöskään voinut kiistää, etteikö rouva Trump olisi taitava bisnesnainen. Lisäksi miellyttävästi käyttäytyvä Ivana alkoi olla mahtailevaa miestään suositumpi.

Tämä ei jäänyt Donaldilta huomaamatta. Hän alkoi julkisesti suhtautua vaimoonsa vähätellen ja kylmäkiskoisesti, vaikka loukkaukset olikin verhoiltu huumoriksi.

Ivana ei kuitenkaan jättänyt miestään, koska hän eli unelmaansa. Hänellä oli ihanat lapset, valtava omaisuus, vaikutusvaltaa, arvostusta ja ura. Tämä kaikki oli sidoksissa Donaldiin, minkä Ivana hyvin tiesi, mutta lisäksi hän rakasti miestään.

Vaimo ja rakastajatar samalla lomalla

Neljänkymmenen ikävuoden tienoilla Ivana kävi kauneusleikkauksessa, mitä pidettiin merkkinä aviokriisistä. Donald olikin alkanut tapailla salaa Marla Maplesia, 27-vuotiasta missiä ja näyttelijää. Totuus paljastui Ivanalle Aspenissa jouluna 1990, paikassa, jossa Donald oli häntä kosinut ja jossa perhe nyt vietti lomaansa.

Ei ollut sattuma, että paikalle saapui myös Marla Maples. Tämä oli tullut Aspeniin Donaldia tapaamaan. Vaimo ja rakastajatar kohtasivat ja joutuivat sanaharkkaan. Maples kertoi Ivanalle olevansa rakastunut tämän mieheen. Julkinen selkkaus ja Donaldin petos olivat Ivanalle suuri järkytys ja nöyryytys.

Uskottomuutta Ivana ei sietänyt, ja hän halusi eron. Pelkkä raha ja valta eivät tehneet häntä onnelliseksi. Hän halusi myös rakkautta. Samaan aikaan Donald Trumpin yritys meni konkurssiin ja mies kävi lähellä vararikkoa, joten Trumpeista reviteltiin jatkuvasti lehtien otsikoissa ja palstoilla.

Ivana koki, että Trumpin menestys ei olisi ollut mahdollista ilman hänen tukeaan ja ammattitaitoaan. Hän tahtoi puolet miehen omaisuudesta, vaikka parilla oli avioehto. Donald yritti vähätellä Ivanan roolia hotellien johtajana. Avioeroriita venyi oikeudessa.

Esikoispoika Donald Jr. on äidille tärkeä. Hän työskentelee sisarustensa tavoin isänsä yrityksessä. Kuva: MVphotos.

Ero toi Ivanalle sympatiaa ja miljoonia

Skandaali vaikutti myös parin lapsiin. Isä muutti pois kotoa ja näyttäytyi julkisuudessa vieraan naisen seurassa. Ivanan mukaan 14-, 10- ja 7-vuotiaat lapset olivat suunniltaan surusta ja pettymyksestä. Vaikka Trumpit yrittivät pitää kohuotsikot pois lasten silmistä, lapset eivät välttyneet ryöpytykseltä. Heitä pilkattiin koulussa.

Kohusta huolimatta Ivana jatkoi töitä Plazassa ja käyttäytyi hillitysti. Sitten Euroopasta tuli surullisia uutisia. Isä Miloš oli kuollut sydänkohtaukseen.

Ivanan välit vanhempiinsa olivat lämpimät. Isä oli matkustellut tyttärensä seurana Euroopassa ja toiminut muun muassa hänen tanssikavaljeerinaan Pariisissa. Koko perhe, myös Donald, matkusti Tšekkoslovakiaan hautajaisiin.

Perhetragedia ja tarve suojella lapsia saivat Trumpit sopimaan riitansa. Ivana sai lopulta miljoonien omaisuuden ja useita kiinteistöjä. Lasten huoltajuus jäi Ivanalle. Kiireisestä urastaan huolimatta hän oli aina pitänyt huolta siitä, että hänellä on tarpeeksi aikaa lapsilleen.

Erossa Ivana menetti työparinsa ja hänen oli luovuttava työpaikastaan Plazassa. Ivana jatkoi kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin. Hän oli vapaa tekemään omaa bisnestä ja voisi näyttää pärjäävänsä ilman aviomiestään.

Ivana hyödynsi sympaattista julkisuuskuvaansa. Hän sai miljoonan dollarin arvoisen kustannussopimuksen ja kirjoitti omaelämäkerrallisen For Love Alone -menestysromaanin. Hän kirjoitti lisäksi kolumneja, kaksi muutakin romaania ja elämäntaito-oppaan, jossa neuvotaan, kuinka avioerosta selviää.

Hänestä tuli ostoskanavan kuningatar, joka teki pelkästään House of Ivana -vaatemerkillään kymmeniä miljoonia. Markkinoille tuli myös oma parfyymi, kosmetiikkasarja ja koruja. Lisäksi hän antoi kasvonsa monien tuotteiden mainoksiin.

Neljäs puoliso, Rossano Rubicondi, oli Ivanaa 24 vuotta nuorempi. Suhde päättyi eroon. Kuva: MVphotos.

Ivana tukee Donaldia presidentiksi

Ivana hehkui paitsi urallaan myös yksityiselämässään. Hän avioitui italialaisen Riccardo Mazzucchellin kanssa vuonna 1995. He kuitenkin erosivat ennen kaksivuotishääpäiväänsä. Neljännen kerran Ivana meni naimisiin häntä 24 vuotta nuoremman mallin Rossano Rubicondin kanssa. Satuhäitä vuonna 2008 isännöi Donald Trump perheen Mar-a-Lagon huvilalla Floridassa.

Ivana ja Rossano erosivat pian häiden jälkeen mutta jatkoivat tapailua. Tällä hetkellä Ivanalla on ”useita miesystäviä”, mutta naimisin hän ei enää aio mennä. Hänen mukaansa neljä avioliittoa riittää.

Nykyisin Ivana, 68, on yhä sopuisissa väleissä ex-miehensä, 71-vuotiaan Donald Trumpin kanssa. Ivana myös tuki Donaldia tämän presidentivaalikampanjassa.

Ivana on ylpeä kahdeksan lapsen isoäiti. Trumpien lapset ovat seuranneet äitinsä ja isänsä jalanjäljissä: he kaikki työskentelevät Trumpin yrityksen varatoimitusjohtajina.

Tunnetuin lapsista on tytär Ivanka, joka on tullut äitiinsä myös kauneutensa puolesta. Ivanka on tehnyt mallintöitä ja luonut oman asuste- ja kosmetiikkamerkin. Isänsä rinnalla hän on esiintynyt Diili-tv-sarjassa. Hänen puolisonsa on liikemies ja kustantaja Jared Kushner. Heillä on kolme pientä lasta, joista nuorin syntyi maaliskuussa.

Ivanan kaikki tempaukset eivät ole olleet kovin harkittuja viime vuosina. Hän osallistui muun muassa Ison-Britannian Big Brother -ohjelman julkkisversioon. Toisaalta hänellä on aikaa ja varaa pitää myös hieman hauskaa, eikä hänen enää tarvitse vakuuttaa ketään kyvyistään. Hän on vapaa tekemään sitä, mitä huvittaa.

Teksti: Ninni Sandelius

Kuvat: MVphotos

Julkaistu: 12.10.2016