Apu

Itämeren kalat: osalla menee hyvin, osalla hyvin huonosti – ankerias häviämässä totaalisesti

Itämeren kalat: osalla menee hyvin, osalla hyvin huonosti – ankerias häviämässä totaalisesti
Vesirakentaminen, kalastus ja rehevöityminen ovat Itämeren kalojen pahimmat viholliset.
Julkaistu: 1.7.2020
Pääkuva: Siika kuuluu lajeihin, jotka taantuvat rehevöitymisen seurauksena.
Miten Itämeren kalat voivat?
WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaskan erityisalaa ovat kalat ja kalastukseen liittyvät asiat. Ovaskaisen mukaan tilanne on kaksijakoinen.
– Merialueelta lähes kadonnut turska on surullinen esimerkki liikakalastuksesta – tosin lähes kadonnut pätee lähinnä Suomen vesiin. Muualla voisi puhua vaikkapa romahduksesta tai voimakkaasta vähentymisestä. Lohikantojen elpyminen on taas onnistuminen.
Kalastuksen rajoittamisen ansiosta lohikannat ovat elpyneet.
Kalastuksen rajoittamisen ansiosta lohikannat alkoivat elpyä 1990-luvun lopulla, mutta erityisesti 2010-luvulla.
Vuosina 2010–2011 Itämeren suurimpaan lohijokeen, Tornionjokeen, nousi noin 20 000 lohta lisääntymään. Vuosina 2014 ja 2016 päästiin jo sataantuhanteen ja Tornionjoesta tuli yksi maailman merkittävimpiä lohijokia.

Vaelluskalojen tie katkeaa patoon

Ympäristömyrkyt on saatu aisoihin, mutta uhanalaisuutta on edelleen. Ovaskan mukaan siihen on olemassa kolme merkittävää syytä.
– Merkittävin syy on vesirakentaminen, erityisesti vesivoiman rakentaminen. Meillä on Itämeressä useita vaelluskaloja, jotka elinkiertonsa aikana vaeltavat sekä makean veden että meren välillä. Sellaisia kaloja ovat muun muassa lohi, meritaimen ja ankerias. Joet on padottu tehokkaasti, ja se on karsinut vaelluskalakantoja, Ovaska kertoo.
Kalastus on toinen merkittävä tekijä, joka vaikuttaa lajien uhanalaisuuteen. 
– Harvoin se on juurisyy, mutta kun kanta on jo pienentynyt, kalastuksella ja ylikalastuksella on vielä autettu siinä.
Kolmas syy on rehevöityminen, ja se linkittyy vahvasti ilmastonmuutokseen.
Puhdasta, hapekasta ja viileää vettä tarvitsevat lajit taantuvat rehevöitymisen vuoksi. Niitä ovat esimerkiksi, siika, meriharjus ja turska.
Toisaalta rehevöityminen ja lämpeneminen suosivat särkikaloja.

Kalastuksen säätely on tärkein ja nopein apu

Auttavista toimenpiteistä ykkönen on kalastuksen säätely. Sillä pystytään nopeasti vaikuttamaan tilanteeseen ja minimoimaan uhkaa, joka lajille aiheutetaan.
Paljon tehdään myös käytännön töitä muun muassa palauttamalla menetettyjä elinympäristöjä.
WWF:llä on esimerkiksi useita hankkeita, joissa vesistöistä poistetaan patoja ja muita esteitä tai vesistöihin rakennetaan vaelluskaloille niin sanottuja ohitusuomia.
Vaelluskalat ovat vihdoin nousseet valtion luontopolitiikan prioriteettien joukkoon.
Pääosin WWF:n toimet kohdistuvat pienempiin virtavesiin.
– Poliittisen vaikuttamisen sekä viranomaistyön kautta yritämme edesauttaa sitä, että myös suurempiin, padottuihin jokiin ennen pitkää saataisiin asianmukaiset vaellusyhteydet, suojeluasiantuntija Ovaska sanoo.
Kun Ovaska aloitti WWF:ssä vuonna 2011, vaelluskalojen tilanne oli surkea.
Tänä päivänä vaelluskalat ovat nousseet valtion luontopolitiikassa yhdeksi prioriteetiksi.
– Toki mielellämme näkisimme ripeämpää toimintaa, kunnianhimoa, vauhtia ja rahaa, mutta parempaan suuntaan ollaan silti menossa, Matti Ovaska sanoo.

Ankeriaan hätä on suuri!

Ankerias on maailmanlaajuisesti äärimmäisen uhanalainen laji, jonka suojeluun ei ole toistaiseksi löytynyt tehokkaita toimia saati tahtoa.
Ankeriaita on jäljellä enää muutama prosentti vielä muutama kymmenen vuotta sitten havaitusta kannasta.
Tällä hetkellä ankeriaita on jäljellä enää muutama prosentti vielä muutama kymmenen vuotta sitten havaitusta kannasta. Silti lajin suojelusta keskusteltaessa jahkaillaan.
– Ankeriaan kohdalla puhutaan melkein totaalisesta häviämisestä, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska.
Lajina ankerias on kiehtova. Se lisääntyy nykytietämyksen mukaan Atlantin luoteisosassa, Sargassomeressä. Sieltä vastakuoriutuneet poikaset aloittavat pitkän vaelluksensa merivirtojen mukana kohti Eurooppaa. Tänne saapuessaan ne ovat noin kuusivuotiaita.
Matkan varrella poikaset käyvät läpi muodonmuutoksen: niistä tulee läpikuultavia lasiankeriaita.
Rannikolla poikaset lähtevät jokia pitkin järviin. Ne saavat matkalla vähän enemmän pigmenttiä, ja niistä tulee jokiankeriaita.
Kun ankerias vihdoin löytää itselleen sopivan kotijärven, se saattaa elää siellä 30–40 vuotta. Ja sitten eräänä kirkkaana, kuutamoisena yönä se päättää lähteä takaisin Sargassomerelle kutemaan.
Mutta vesitie merelle onkin tukossa. On rakennettu vesivoimala.
"Ankerias tarvitsee täysrauhoituksen, mutta asiaa vain edelleen pallotellaan."
WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska
Matti Ovaskan mukaan Suomessa ei ole enää paljon niitä ankeriaita, jotka ovat uineet jokia pitkin järviin.
– Meillä on Isosta-Britanniasta hankittuja, istutettuja ankeriaita, jotka myös haluaisivat palata Sargassomerelle lisääntymään. Mutta huonosti käy, kun joutuu menemään vesivoimalaitoksen turbiinin läpi, Ovaska sanoo.
Itämeressä on ankeriaita, jotka ovatkin järvien sijaan jääneet asustelemaan rannikkovesiin – mutta harvoin niidenkään tarina päättyy hyvin.
Edessä ovat näet Tanskan salmet. Siellä ankeriaan pyynti on ollut ja on edelleen hyvin laajamittaista.
Ankeriaan kalastus ja myyminen on Suomessakin sallittua. On kuluttajan vastuulla jättää ankerias ostamatta.
Monet ankeriaat eivät pääse edes järviin saakka. Etelä- ja Keski-Euroopassa lasiankeriaita pyydetään ruoaksi.
Lasiankeriaiden salakauppa on mittavaa: kalat lähetetään Aasiaan, suljetaan kasvatuslaitoksiin, lihotetaan ja syödään sushina.
– Ankerias tarvitsee täysrauhoituksen, mutta asiaa vain edelleen pallotellaan: mistä päästä pitäisi aloittaa? Olisiko ensin tehtävä kansallisia toimenpiteitä, vai pitäisikö sittenkin toimia EU:n tasolla? Kun Suomen kalastuslakia uudistettiin ja se astui voimaan vuonna 2016, mukaan saatiin tehokkaita ja hyviä suojelutoimia, mutta ankerias oli väliinputoaja. Sitä ei saatu suojeltua, suojeluasiantuntija Matti Ovaska kertoo.
Ankeriaan kalastus ja myyminen on Suomessakin sallittua, mutta kuluttaja voi valita ja jättää ostamatta ankeriasta.
Kommentoi »