Maat käyvät veristä sotaa, mutta itähelsinkiläisessä kauneushoitolassa ukrainalaiset ja venäläiset tekevät töitä yhdessä
”En voi vaikuttaa poliitikoiden toimintaan, mutta voin luoda työskentelyolosuhteet, jotka ovat mukavia sekä työntekijöille että asiakkaille”, sanoo helsinkiläisen kauneushoitolan johtaja Sandra. Tässä hoitolassa työskentelee venäläisiä, ukrainalaisia, suomalaisia ja virolaisia. Jokaisella on tunteensa ja mielipiteensä sodasta, mutta tänne ei haluta tuoda maiden ja valtioiden välisiä kiistoja.
Helsingin Herttoniemen Hitsaajankadulla on parturi-kampaamoita ja kauneushoitoloita pilvin pimein. Yksi niistä on nimeltään Style Workshop. Siinä on suuret ikkunat, jotka tuovat tilaan valoa. Kuulen sisällä suomen, venäjän, viron, ukrainan ja englannin kieliä. Tässä hoitolassa kohtaavat monet maat, joiden maaperällä nyt taistellaan.
Tässä Suomeen muuttaneiden naisten kauneushoitolassa jokaisella on tarinansa ja huolensa. Se muistuttaa kuin psykoterapeutin vastaanottoa mukavine tuoleineen. Täällä voit kertoa työtoverillesi, kuinka kaipaat sodan keskelle jäänyttä perhettäsi, jota et ole nähnyt kahteen vuoteen. Ja pohtia ystävällesi ääneen, milloin näet rakkaasi uudelleen.
Täällä on tärkeää ehtiä jutella jokaisen asiakkaan kanssa ja nauttia kupilliset hyvää kahvia.
Istun kynsiteknikon hoitotuoliin. Minua alkaa hoitaa nuori nainen Ukrainasta. Hän on työssään tarkka ja kyselee minulta: ”Käytätkö kynsiöljyä?”, ”Sinulla on täällä pieni kynsinauha. Eikö se satu?”
Hän opiskeli kynsienhoitoa jo Ukrainassa ja aloitti työt 14-vuotiaana.
Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hän kertoo, miten odotti sodan jo riehuessa veljensä saapumista Tšerkasista Lviviin. Ja siitä, miten sisarukset ylittivät rajan ja miten he pääsivät isänsä luo, joka oli työskennellyt Suomessa jo sodan alkaessa.
Kun sisko ja veli asettuivat sotaa pakoon Suomeen, veli jäi kaupunkiin, jossa heidän isänsä asuu ja sisarensa päätti etsiä töitä Helsingistä. Hän löysi uuden kodin pääkaupungista, ja uudessa kotitalossa sattui asumaan ihminen, joka oli yksi tämän kauneushoitolaketjun johtajista. Tämä uusi naapuri kutsui ukrainalaisnaisen töihin nähdessään nuoren naisen siistit kynnet.
Kynsienhoitajan työstä hän pitää, mutta ei silti aio jäädä iäkseen muiden kynsiä hoitamaan. Hänellä on suunnitelmia. Hän opiskeli muutamia kursseja lääkärikoulussa Ukrainassa, mutta siitä ei ole asiakirjoja, jotka vahvistaisivat sen.
– Ei se mitään, hän sanoo hymyillen.
– Aion opiskella suomen kieltä ja sitten hankkia täällä sairaanhoitajan koulutuksen.
Vierellemme tulee Sandra, viralliselta nimeltään Aleksandra, 35.
Sandra avasi ensimmäisen salonkinsa Helsingin Liisankadulla yhdeksän vuotta sitten. Yritys alkoi menestyä. Nyt hän omistaa tämän Style Workshop -ketjun, joka pitää sisällään kolme helsinkiläistä parturi-kampaamoa. Niissä työskentelee suomalaisia ja venäläisiä, ukrainalaisia, latvialaisia, liettualaisia ja virolaisia kauneusalan ammattilaisia.
– Ihmisillä, jotka tulivat tänne sodan sytyttyä Ukrainasta, on paljon ongelmia. He eivät koskaan ajatelleet, että päätyisivät Suomeen. Heidän kotiinsa jäivät sinne ja sinne jäivät myös miehet: heidän veljensä, aviomiehensä ja isänsä. Nämä naiset eivät voi olla ajattelematta heitä. Eroja on myös heidän ukrainalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan perinteiden välillä. Monien ukrainalaisten sopeutumista estää myös kielitaidon puute, englannin ja suomen.
Sandran kauneushoitolassa on lähdetty ratkaisemaan tätäkin ongelmaa omin voimin. Siellä on töissä toimistotyöntekijöitä, jotka hallitsevat monia kieliä, he toimivat usein tulkkeina tänne tulleille ukrainalaisille kauneusammattilaisille.
Sandra haluaa, että hänen hoitoloissaan kuunnellaan ihmisiä. Myös monet asiakkaat ovat kotoisin muualta ja he haluavat puhua asioistaan ja tunteitaan rauhassa.
– Kuuletteko, että tässä salongissa ei kuulu ääniä seinän takaa! Tämä on introverttien salonki. Täällä on töissä niitä, jotka osaavat kommunikoida hiljaa. Toiseen salonkiini keräsin töihin nuoria, jotka puhuvat kovempaa ja kuuluvammin. Ja kolmannessa salongissa on töissä lähinnä äitejä lastensa kanssa.
Herttoniemeläisessä kauneushoitolassa ihmisiä tulee ja menee.
Hiljattain Sandra otti hoitolaansa töihin 18-vuotiaan ukrainalaisen tytön, joka on kotoisin Cherkasista. Muutama päivä ennen Venäjän sodan alkua saapui kaksi uutta miespuolista kauneusmestaria Venäjältä.
Kaikki eivät silti pysty jäämään töihin Sandran salonkeihin. Kaksi ukrainalaista kauneusmestaria palasi jo takaisin Ukrainaan.
– He eivät pystyneet sopeutumaan tänne. Heidän kotonaan oleva epävarmuus ei jättänyt heitä rauhaan.
Sandra syntyi Petroskoissa. Hän aloitti karjalan kielen opiskelun jo ensimmäisellä luokalla. Ja jo toisesta luokasta alkaen hän alkoi opiskella suomea.
– Jo lapsuudesta lähtien Moskova tuntui minulle eksoottiselta. Suomi oli lähellä, eikä vain maantieteellisesti. Ja matkat Suomeen, naapurimaahamme, olivat niin yleisiä, että lapsuudessamme tuntui siltä, että emme koskaan poistuneet kotoa.
Kun Sandra muutti Suomeen vuonna 2007, sopeutumisongelmia ei ollut. Hän päätti opiskella Suomessa. Kaikki oli tuttua, kaikki oli selkeää.
Sandra tietää hyvin, miltä tuntuu kaipaus perheeseen. Hänen vanhempansa asuvat itärajan takana, ja nyt heidän on yhä vaikeampaa tavata toisiaan. Hän toivoo vielä joskus matkustaa vapaasti Venäjälle viedäkseen lapsenlapsensa isoäidin ja isoisän luo.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan kauhistuttaa kovasti Sandraa. Sodan alkaminen näkyi heti talvella 2022 myös hänen salongissaan.
– Vaikein oli sodan ensimmäinen kuukausi. Yllättäen jopa vakioasiakkaani alkoivat kysellä: ”Mistä olet kotoisin?” Ymmärsin heidän tunteensa Venäjää kohtaan. Vastasin kysyjille suunnilleen näin: "Minulla ei ole puhelinnumeroa Kremliin. En voi soittaa sinne ja sanoa: ”No, miten menee siellä, lopettakaa sota nopeammin...” En voi vaikuttaa poliitikoiden toimintaan, mutta voin luoda työskentelyolosuhteet, jotka ovat mukavia sekä työntekijöille että asiakkaille.
Vuonna 2022 Venäjän hyökkäyssota aiheutti joukon ongelmia myös Sandralle itselleen.
– Yllättäen suomalainen pankki sulki henkilökohtaiset tilini pääsiäisen aattona. Minulla on kaksi lasta ja pitkät viikonloput. Soitin pankkiin ja Ylen toimittajille. Se auttoi. Kun ongelmani mainittiin Ylen artikkelissa, pankin henkilökunnan sävy muuttui. He alkoivat puhua mahdollisesta virheestä. Viikon kuluttua minulle palautettiin pääsy tileihini.
Kauneussalonkiin saapuu nuori mies, selvästi vakioasiakas. Hän puhuu vakioparturinsa kanssa venäjää. Vieressä oleva tyttö puhuu viroa oman parturinsa kanssa.
Tapaan täällä töissä olevan Tetianan, joka on usein leikannut hiukseni.
Meillä on paljon yhteistä puhuttavaa, sillä molempien juuret ovat keskisen Ukrainan mullassa. Tetiana syntyi Kryvyi Rihin kaupungissa Ukrainassa. Minä taas olen kotoisin Ukrainan Zaporozhiasta ja kasvoin Venäjällä.
Tetiana saapui Ukrainasta Suomeen vuonna 2008. Suomessa hän meni naimisiin ja sai vauvan.
Hänellä on nyt Suomen kansalaisuus. Hän erosi miehestään muutama vuosi sitten, sillä suhde oli tullut tiensä päähään.
Tetianaa ilahduttavat hänen tyttärensä saavutukset. Tytär on 14-vuotias.
– Hänet valittiin luokastaan ainoana harjoittelupaikkaan. Hän etsii nyt työtä ja tähtää opiskelemaan yliopistoon.
Tyttö puhuu Tetianan mukaan sujuvaa suomea ja venäjää sekä opiskelee ruotsia. Hän osaa myös hyvin englantia. Ukrainan kieltä hän puhuu hyvin ja ymmärtää, mutta ei osaa sitä kirjoittaa.
”Äitini tuli Suomeen tapaamaan meitä juuri ennen sodan alkamista. Kielsin häntä palaamaan kotiin.”
Venäjän hyökkäysota Ukrainaan oli Tetianalle hirvittävä sokki.
– Ainoa ilo tässä on siinä, että äitini tuli Suomeen tapaamaan meitä juuri ennen sodan alkamista. Kielsin häntä palaamaan kotiin, kertoo Tetiana.
Mutta Tetianan perhettä asuu edelleen Ukrainassa. Hänen lapsuudenmaisemissaan Kryvyi Rihissa asuu ja elää yhä kaksi vanhempaa veljeä perheineen. Kaupunkiin ammutaan säännöllisesti Venäjän puolelta rintamaa.
– Äitini soittaa veljilleni joka päivä. He eivät voi lähteä kodeistaan. Kaikki sillat on kauan sitten räjäytetty. Miehiä ei myöskään päästetä pois sotaa käyvästä maasta. Vanhemman veljeni vaimo pääsi lapsensa kanssa Puolaan viime vuoden keväällä. Mutta hän pystyi olemaan siellä vain noin kolme kuukautta, sillä hän ei löytänyt töitä ja rahat loppuivat, Tetiana sanoo.
Veljen vaimo ei voinut laittaa lastaan päiväkotiin, ja niinpä äiti ja lapsi palasivat Kryvyi Rihiin, sinne sodan keskelle.
Tetianalla ei ole ollut ongelmia suomen kielen kanssa. Suomeen muutettuaan hän kävi kielikurssia, mutta siitä ei ollut juuri apua.
– Opin suomea puhumalla asiakkaideni kanssa. Kuuntelin suomea paljon paremmin kuin yritin itsekin sitä puhua, Tetiana kertoo.
Tetiana kuvailee itseään ihmiseksi, joka ei pidä paikoillaan istumisesta. Suomeen tultuaan hän suoritti aikuislukion alle kahdessa vuodessa.
Jo ensimmäisenä Suomen-vuotenaan Tetiana päätti avata miehensä kanssa oman parturiliikkeen. Silloin he tapasivat valkovenäläisen Nadezhdan, joka myi heille oman salonkinsa Sörnäisissä.
– Mutta kampaamon meille myynyt nainen palasi pian luokseni. Hän sanoi, että kotona oli tylsää istua ja hän halusi palata töihin. Minulle se oli helpompaa, koska Nadezhda puhui suomea hyvin, mikä minulta ei silloin vielä hyvin onnistunut.
He työskentelivät yhdessä, kunnes alueella alettiin uudistaa kaikkea. Liike oli lopetettava.
– Menetin kaiken. Jos avaisin oman salongin nyt, tekisin kaiken eri tavalla. Mutta se kokemus oli myös positiivinen.
Tetianan elämässä koitti tuolloin uusi vaihe.
Tetiana aloitti silloin parturiammattikoulun, jonka jälkeen hän työskenteli parturina koulun parturisalongissa. Se oli hänen tapansa oppia suomea.
Sitten Tetiana päätyi hakeutumaan Cutters-kampaamoketjuun ystävänsä suosituksesta.
Hän naurahtaa:
– Yksi johtajista kutsui minut tulemaan ja tutustumaan. He pyysivät tekemään kaksi leikkausta, miesten ja naisten. Tein sinä päivänä viisitoista leikkausta. En edes huomannut, että johtaja oli poistunut huoneestaan ja tarkkaili minua pitkään. Samana päivänä allekirjoitimme sopimuksen.
Tetiana huomasi tuolloin toisen puolen työelämästä Suomessa.
– Työskennellessäni suomalaisten rinnalla tajusin pian, että niihin, joita suomalaiset pitävät ulkomaalaisina, kohdistuu syrjintää, hän sanoo.
– Se on ensi silmäyksellä hienovaraista. Meille annetaan ei-niin-hyviä vuoroja tai meidät lähetetään työskentelemään sellaisiin parturiliikkeisiin, joissa on ongelmia muun muassa turvallisuuden suhteen.
Tetiana alkoi opiskella lakeja ja etsiä tietoa ulkomaalaisten työntekijöiden oikeuksista.
Tetiana sai motivaation alkaa etsiä uutta työtä.
– Pelkkien hiustenleikkausten tekeminen alkoi myös käydä tylsäksi. Lisäksi jouduin työskentelemään kokemattomampien kampaajien kanssa. He leikkaavat hiuksia tunnin ja onnistun tekemään kolme tai neljä asiakasta tunnissa. Mutta meidän palkkamme on sama. Halusin jotain monimutkaisempaa, kiinnostavampaa.
Silloin Tetiana päätti tulla töihin Sandran johtamaan salonkiin.
Sandra palaa luoksemme.
Sandran mielestä bisneksen menestyksen salaisuus ei ole vain kyky tehdä asiakas tyytyväiseksi siihen, miltä hän näyttää, vaan myös kyky kuunnella häntä.
– Tänne tulee nainen ja istuu tuoliin. Hän on masentunut, melkein itkee. Käy ilmi, että hän on riidellyt miehensä kanssa ja asiat ovat menneet lähes avioeroon saakka. Kuuntelen ja elän mukana. Mutta en missään tapauksessa saa aloittaa seuraavaa tapaamista tämän asiakkaan kanssa kysymällä: ”No, miten menee sen huonon ihmisen kanssa?” Miehestähän on saattanut tulla hyvä ihminen tuona väliaikana, Sandra sanoo.
– Onko menestyksellemme muuta salaisuutta? En tiedä. Ehkä se liittyy siihen, että rakennan suhteita tiimissä niin, että henkilökohtainen elämämme ei vaikuta työhömme asiakkaiden kanssa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos jollakin tytöistäni tai pojistani on ongelmia, minun on parempi tietää siitä. En tee sitä juoruillakseni, vaan auttaakseni löytämään ratkaisun, mahdollisimman pian. Olemme kuin suuri perhe, jossa jokainen saa olla oma itsensä, Sandra sanoo.
Hän sanoo, että toisen kuuntelemisen sääntö tulisi laajentaa myös nyt politiikan ja sodan vuoksi kiistoissa oleviin kansoihin. Siksi tässä kauneushoitolassa ei puhuta valtioiden välisistä kiistoista. Ihmisten omissakin ongelmissa on puhuttavaa ja selvitettävää. Toista voi auttaa monin tavoin.
Tärkeä sääntö tässä salongissa on myös se, että ketään ei täällä pakoteta omaksumaan sinun mielipidettäsi.
– Koronavirusaikana meilläkin huomattiin selvästi erimielisyyksiä ja ongelmia rokotusten suhteen. Emme sallineet erimielisyyksiä tuolloin. Nyt onnistumme ja haluamme olla sekaantumatta ihmisten henkilökohtaisiin arvoihin ja kiistoihin, Sandra sanoo.
