Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Taiteilijaelämää

Ismo Alanko on tarkastellut suhdettaan alkoholiin useaan otteeseen: ”Olen kompensoinut kerääntyneitä ikävuosia parantuneilla elämäntavoilla”

Ismo Alanko pitää tässä kohdassa elämää ja uraa keikkamäärät ja alkoholin kulutuksen maltillisena.

25.7.2025

Laulaja Ismo Alanko on kiertänyt keikkalavoja 1980-luvun alusta. Tässä vaiheessa uraa Ismo kertoo keikkailevansa huomattavasti vähemmän.

– Pidän keikkamäärät maltillisena, niin että se on juhlahetki, kun menee lavalle. En enää ikinä keikkaile ympäri vuoden. Tänä vuonna teen nämä kesän parikymmentä keikkaa. Ja ensi vuonna kun tulee levy teen silloinkin noin viisikymmentä. 150 keikkatahtiin vuodessa en kaipaa, Ismo kertoi Tammerfesteillä, joka vietti 30-juhlavuottaan.

Tammerfesteillä Ismo veti keikkansa helteisessä säässä, mutta pitkään uraan on mahtunut myös paljon sadekeikkoja.

– Sateellakin voi lähteä keikalla omanlainen hurmos päälle. Kuitenkin paikalla on sama musa ja yhteishenki. Yleisön ja artistin välinen suhde ei ole säästä kiinni. Yleensä kun ihmiset ovat tulleet paikalle, he ovat valmiita heittäytymään. Olen itsekin mennyt yleisön sekaan sateeseen antaa mennä -asenteella.

Siistiytyneet elintavat

64-vuotias Alanko kertoo, että artistin elämään kuuluu paljon muutakin kuin keikkailu.

– On paljon käytännön säätöä, joka työllistää minua arkipäivisin. Tämän vuoden olen tehnyt levyä. Toimin myös omana managerina ja sihteerinäni. Keikkapäivinä en harrasta mitään muuta, kaikki toiminnot tähtäävät vain yhteen hetkeen, lavalle menemiseen.

Muutenkin artisti kertoo elintapojensa siistityneen.

– Ei tuu ryypättyä niin paljon! Se on kai yhteistä meille artisteille, jotka olemme säilyneet hengissä 80-luvulta, Ismo virnisti.

Nykyään Ismo kertoo nauttivansa alkoholia hyvin harvoin.

– Ensimmäisen kerran mietin asiaa 20 vuotta sitten, uudelleen taas kymmenen vuotta sitten. Aika ajoin se on ilmoitellut itsestään. Voi kai sano, että olen kompensoinut kerääntyneitä ikävuosia parantuneilla elämäntavoilla.

Ismo Alangon uusi albumi julkaistaan ensi vuoden helmikuussa.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt