Apu

Isän kuolema pysäytti Sampo Kaulasen

Isän kuolema pysäytti Sampo Kaulasen

Kauppias Sampo Kaulanen ja hänen äitinsä Anne kertovat isän ja aviomiehen kuolemasta. – Toivomme avoimuutemme rohkaisevan edes yhtä ihmistä pääsemään häpeästä, jonka läheisen itsemurha aiheuttaa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Lindholm
Mainos

Televisiosta tutun kauppiaan Sampo Kaulasen ja hänen äitinsä Anne Kaulasen elämä pysähtyi toukokuun lopussa, kun Sampon isä Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa.

Seuraavana aamuna Sampo oli ajamassa kotoaan Äkäslompolosta Ouluun hakemaan uutta myymäläautoa ja häntä haastateltiin radion suorassa lähetyksessä. Samaan aikaan Anne yritti kerta toisensa jälkeen soittaa pojalleen, mutta ei päässyt läpi, sillä kun radiolähetys loppui, Sampo alkoi hoitaa puhelimessa työasioitaan.

Lopulta Anne soitti Tampereelle miniälleen Michelle Murphy-Kaulaselle, joka tavoitti puolisonsa ja kertoi kauheat uutiset.

Sampo toteaa vaisusti, ettei millään meinannut tajuta vaimonsa sanoja.

– Vaikea sitä on ymmärtää vieläkään. Vaikka isä toistakymmentä vuotta aina tiukan paikan tullen tokaisi tappavansa itsensä, tuntuu mahdottomalta uskoa, että hän lopulta toteutti sen. Isä itse sanoi lääkärillekin, että ei hänestä ole tekemään sellaista. En ollut mitenkään voinut varautua tapahtuneeseen.

Anne Kaulanen on yhä surullinen tavasta, jolla suru-uutinen kerrottiin hänelle itselleen.

– Halusin muistuttaa Esaa aamulla, että poika on radiossa. Kun hän ei vastannut, soitin psykiatrisen sairaalan osastolle. Minulle sanottiin, että Esa oli kuollut – että hänet oli aamuyöllä löydetty menehtyneenä.

Surutyö on yhä kesken, vaikka Jounin kaupan arjessa sitä ei huomaa.

– Sinä iltana itkimme niin paljon, että olisi luullut kyyneleitten loppuvan. Mutta vielä kesälläkin tuli kauheaa huutoitkua, Anne sanoo.

Kaupan kassalla työskentelevä Anne Kaulanen on huolissaan poikansa jaksamisesta.

– Sampolla on niin paljon töitä. Pelkään, että hän ei ehdi käsitellä suruaan. Vain viikko isänsä kuolemasta hän lähti vaimonsa Michellen kanssa kiertämään Suomea.

Sampo ja Anne Kaulanen kertovat raskaasta kesästään tänään ilmestyneessä Avussa.

teksti Aila Seppälä

Julkaistu: 22.9.2016