Apu

Isä rääkkäsi äitiä ja poikaa – mummo tappoi isän: Asko, 36, kertoo nyt poikkeuksellisen tarinansa, joka sai kyläläiset keräämään adressin

Isä rääkkäsi äitiä ja poikaa – mummo tappoi isän: Asko, 36, kertoo nyt poikkeuksellisen tarinansa, joka sai kyläläiset keräämään adressin

Poika rakasti Elvistä. Isä pahoinpiteli äitiä ja poikaa ja piti Pohjois-Pohjanmaata kauhun vallassa. Mummo surmasi isän, ja poliisit joivat kakkukahvit. Asko Argillanderin tarina on se epätavallinen tarina.
Teksti Pasi Rytinki
Kuvat Mikko Vähäniitty
Mainos

Asko Argillanderin, 36, olohuoneessa soi Elvis, tietenkin.

Kun Asko pienenä poikana näki, että Esko-isän silmissä alkoivat leiskua tulipunaiset juomut ja käsi pumpata pakonomaisesti nyrkkiin, oli kiirehdittävä vaatekomeroon ja laitettava kasetilta soimaan Elvistä.

Isä oli opettanut poikansa kampaamaan hiuksensa taaksepäin kuin Elvis. Nyt Askon 13-vuotias poika on tapetoinut huoneensa seinät Kuninkaan kuvilla.

Elvis-kampaus on ainoa isän perintö, jota on vaalittu.

Isä piti lähiseutua kauhun vallassa

Videonauhalta välittyy riemukas tunnelma. Kaksi pikkupoikaa remuaa Jarno Sarjasen Taksikuski-kappaleen tahdissa.

Takana heiluu pieni viiksekäs mies ja kopsauttaa vahingossa poikaansa päähän kitaralla. Vuosi on 1993.

– Se on jopa hyvällä päällä tuossa. Humalassahan se on, Asko sanoo.

Videosta ei voi mitenkään päätellä, minkälainen mies Esko Argillander oli. Hän piti vuosia Haapajärveä ja lähiseutua Pohjois-Pohjanmaalla kauhun vallassa. Askon ja hänen äitinsä elämässä pelko ja väkivalta oli alituista.

Tästä kaikesta kerrotaan Katariina Vuoren uutuuskirjassa Erään tapon tarina (Like). Se on poikkeuksellisen suora ja pysäyttävä kuvaus perheväkivallasta – ja ainutlaatuisesta tavasta, jolla se päättyi.

Aina kun isä on maisemissa, kaikki on erilailla, niin kuin sen mukana kotiin puhaltaisi erilaista ilmaa. Sellaista vähän sähköistä ja rätisevää, josta tulee arvaamattomia hönkäyksiä eikä koskaan tiedä, milloin ilmassa alkaa lennellä kipunoita.”

Esko Argillander oli isättömänä kasvanut poika, jota veljensä kanssa heiteltiin sijaiskodista toiseen. Jos he olivat äitinsä luona, he saivat lääkkeeksi kossua ja joutuivat varastamaan ruokansa.

Tuloksena oli sairaalloisen lyhytpinnainen, väkivaltainen ja mustasukkainen mies, jolla oli 174-senttistä varttaan enemmän auktoriteettia.

– Yksi isän kaveri sanoi, että riitti kun Esko katsoi, niin hän putosi jo polvilleen.

Esko johti Haapajärven rötöstelevää ryyppy- ja huumejengiä. Asko ja hänen äitinsä saattoivat vaihtaa osoitetta, kun Esko oli vankilassa, mutta aina tämä löysi heidät. Äiti sai tuntea Eskon silmittömän vihan pienimmistäkin syistä. Asko näki jo pienenä, kun isä potkaisi äidiltä tärykalvon puhki ja hampaan irti.

– Minähän en voinut olla yökylässäkään missään, kun isä ajatteli, että äiti on lähettänyt minut pois, jotta voi huorata. Se laski kahvikuppejakin.

Asko oppi tekemään pakosuunnitelmat äidin kanssa etukäteen. Tekosyiden varjolla päästiin ulos, sitten juostiin, yleensä mummon luokse.

Mummo oli oikeastaan ainoa, joka uskalsi sanoa vastaan Eskolle.

Isä halusi pojasta kovanahkaisen

Esko Argillander saattoi toivoa, ettei Asko jatkaisi isänsä jäljillä. Hän vaati käymään koulun kunnolla ja lähetti vankilasta rakastavia kirjeitä, piirroksia ja taitavia käsitöitä.

Silti hän repi pientä lasta mukaan rikollisille keikoilleen, halusi kasvattaa yhtä kovanahkaiseksi. Kerran lähdettiin hakemaan väkivalloin pontikkaa naapurikunnasta Reisjärveltä. Kuskiksi pakotettiin 10-vuotias Asko, joka ei ollut koskaan ajanut autoa. Ilta oli jo pimenemässä.

– Pantiin sohvatyynyt perseen alle, juuri ja juuri ylsin polkimille. Olin paniikissa, mitä jos poliisit tulevat. Isä sanoi, että mitä tuo haittaa, jos nätisti ajelee.

Samana syksynä isä pakotti poikansa pahoinpitelemään puolustuskyvytöntä miestä. Mutta kun isän kaveri alkoi opettaa Askolle nyrkkeilyä, isä suuttui.

– Se sanoi, että yksi hullu riittää tähän perheeseen.

Esko pelkäsi jo, ettei hänellä olisi asiaa kotiin, kun Asko kasvaisi isommaksi.

Kerran Asko oli pinnannut koulusta. Isä oli kotona, tällä kertaa selvin päin. Kysyi koulupäivästä. Asko valehteli. Koulusta oli kuitenkin jo soitettu kotiin.

Isä nosti Askon kesken kahvinkeiton seinälle ja löi nyrkillä kymmenkunta kertaa.

– Vähän aikaa näkyi tähtiä, mutta sanoin, että tule ukko puristelemaan uudelleen, kun täytän 20. Se kävi uudelleen kiinni, että hevosteletkos isällesi.

Oikea isä yhden kuukauden ajan

Asko sanoo, että isä oli hänelle oikea isä yhden kuukauden ajan, kun alkoholinkäyttöä yritettiin lopettaa Antabuksella.

– Telttailtiin, käytiin ongella, pelattiin futista. Ihan normaalia perhearkea. Jäihän se mieleen, mutta eipä se yksi kuukausi 13 vuoden aikana kovin paljon ole.

Esko kaivoi lopulta Antabus-kapselin puukolla pois ihonsa alta.

Haapajärvellä tiedettiin tietysti, mitä oli meneillään, mutta avunsaanti oli vaikeaa. Lähestymiskieltoa tai turvakoteja ei tunnettu.

Viranomaisetkin väsyivät. Äitiä syyllistettiin siitä, ettei mies pysynyt kurissa.

– Monesti juoksimme poliisilaitokselle soittamaan kelloa, eikä kukaan avannut meille edes ovea. Mutta varmaan nekin turhautuivat, kun lähes joka päivä soitettiin.

Kerran äiti yritti paeta leipäveitsi kädessä hyökännyttä Eskoa parvekkeen kautta naapuriin ja putosi kolmannesta kerroksesta. Lumi onneksi pehmensi alastuloa.

– Isä tuli vielä terveyskeskuksen pihalle riehumaan.

Pelko oli täyttänyt meidät kaikki niin tukkoon, että vaikka se tuntuu pahalta ajatella, koska eihän niin saisi tehdä… Mutta se on niin hirveän iso helpotus. Ja se että se tuntuu siltä, tuntuu kamalalta.

Asko uhkasi lähteä tappamaan isänsä

Loppukesällä 1995 Esko oli muuttunut entistäkin aggressiivisemmaksi.

– Siinä olisi pian käynyt niin, että äiti ja minä olisimme olleet hengiltä. Kun isä tuli viimeisen kerran lomille, hän sanoi, että seuraavaksi hän istuu pitkän tuomion tai hän ei istu ollenkaan. Poliisitkin sanoivat, että hän hakemalla haki jotain.

Väistämätön tapahtui torstaina, 14. syyskuuta 1995. Asko oli 13-vuotias.

Askon äiti oli soittanut omalle äidilleen, että ei jaksa enää. Ryyppyporukka oli taas vallannut kodin, Esko pahoinpidellyt äidin ja pakottanut hakemaan rahaa. Itkuinen äiti pyysi mummoa pitämään Askosta huolta.

Naapurikunnasta kiirehtinyt mummo löysi kotoaan kaksi tytärtään ja Askon hysteerisessä tilassa. Äidillä oli läjä pillereitä, Asko uhkasi lähteä tappamaan isänsä.

Mummo otti pyörän ja ajoi Kieppi-ravintolaan.

Tiskillä hän kohtasi Eskon. Lyhyen sanaharkan ja käsirysyn jälkeen mummo otti laukustaan keittiöveitsen ja löi Eskoa rintaan.

Mummo meni keittiön puolelle odottamaan poliisien tuloa. Ravintolassa syömässä olleet kaksi lääkäriä yrittivät elvyttää Eskoa. Hän kuoli matkalla sairaalaan, 30-vuotiaana.

Askokin ehti paikalle näkemään isänsä ennen kuin hänet kannettiin ambulanssiin.

– Se olisi saanut jäädä näkemättä. Siitä näki painajaisia viisi vuotta yhtä soittoa.

Poliisit joivat kakkukahvit, mummon puolesta kerättiin adressi

Tapausta kutsuttiin julkisuudessa vävysurmaksi, vaikka eivät Askon vanhemmat olleet naimisissa kuin lyhyen aikaa. Tuolloin 51-vuotias mummo tuomittiin juuri rikoslakiin lisätyllä ja edelleen harvoin käytetyllä surman nimikkeellä kolmeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Surmassa on tappoa enemmän lieventäviä asianhaaroja, ja tuomitun katsottiin olleen vähentyneesti syyntakainen.

Syyttäjäkään ei yrittänyt rakentaa Esko Argillanderista viatonta uhria. Surman todistanut Eskon veli ei vaatinut tekijälle rangaistusta. Yhdelläkään ihmisellä ei ollut Eskosta mitään hyvää sanottavaa.

Askolle kerrottiin, että poliisilaitoksella oli ollut mansikkakakkukahvit Eskon kuoleman jälkeen.

Haapajärvellä järjestettiin kansalaisadressi mummon puolesta, koska lievennettyäkin vankeustuomiota pidettiin oikeusmurhana. Adressin allekirjoitti kahdessa päivässä 600 ihmistä.

Presidentti Martti Ahtisaari armahti mummon, kun tämä oli istunut vankeudestaan reilun vuoden. Tämä on henkirikostapauksissa täysin poikkeuksellista. Asko haaveilee yhä, että pääsisi joskus kiittämään Ahtisaarta kädestä pitäen.

Äiti ja mummo asuvat edelleen Askon perheen lähellä. Välit ovat läheiset.

– Onhan äiti äärimmäisen kova mimmi, kun ottaa huomioon, missä olosuhteissa hän on minut kasvattanut. Ja mummo on aivan huippu, todella rakastava ihminen, joka pitää koko sukua koossa. Hän on minulle niin tärkeä, että tulee olemaan kova paikka, kun hänestä joskus aika jättää.

Äiti ja mummo eivät halua julkisuutta, mutta ovat kannustaneet Askoa kertomaan tarinansa.

Esko-isän roolia tarjottiin pojalle

Katsomme toista vanhaa videonauhaa. Siinä Asko on 17-vuotiaana ensimmäisellä laulukeikallaan ja esittelee koko Elvis-arsenaalinsa. Kavereista koostettu bändi säheltää nuoruuden innolla. Asko muistaa ulkoa kaikki kohdat.

– Kohta joku yleisöstä sanoo, että tuo on Argillanderin Eskon poika.

Nimi on ollut Haapajärvellä leima, kuin Eskon vankilassa tuherretut rujot tatuoinnit. Isän roolia tarjottiin pojalle, houkutellen ja uhitellen.

– Yksi isän kavereista tuli sanomaan, että nyt kun Esko on kuollut, hän on kuningas enkä minä pysty sitä kuninkuutta viemään. Sanoin, että pidä vain, en minä tarvitse sitä. Mutta homma alkoi kuitenkin mennä raiteilta.

Sitä se hokee kerta toisensa jälkeen. Vuodesta toiseen. Että ei saa näyttää pelkoaan. Jos isä alkaisi yhtäkkiä ihan nynneröksi, niin kuin vaikka ihan tavalliseksi perheenisäksi, niin sehän hakattaisiin tuusannuuskaksi saman tien. Niin kauan kuin muut luulee sitä hulluksi ja arvaamattomaksi, se saa olla rauhassa.

Koulussa annettiin myötätunnosta liikaakin vapauksia. Asko pinnasi ja juopotteli. Välillä oli päästävä pois tutuista kuvioista. Asko kävi oppimatkan perhekodissa ja sijaisperheessä.

Hänet opittiin tuntemaan Haapajärven Elviksenä. Teininä perustetulla bändillä oli keikkoja lähes joka viikonloppu, ja Asko jatkoi keikkailua Elviksenä aikuisenakin.

– Elvis oli pakokeino. Sai välillä olla joku muu kuin Argillander. Minulla oli koulussakin rasvaletti, spittarit, suorat housut ja puvuntakin kaulukset pystyssä. Kyllähän ne katsoivat, että mikä outolintu tuo on.

Mummo tuli vielä kerran apuun

Asko oli ajautua väärille raiteille vielä kerran, kun hänen ensimmäinen avioliittonsa päättyi raskaaseen huoltajuusriitaan.

– Avioero oli kova pala, tuntui että siitä ei selviä hengissä. Silloin tuli otettua. Tuli isänkin kaveriporukkaa taas, että otatko paikan. Minulla on kuitenkin semmoinen kuin omatunto, ja tuollaisissa piireissä sitä ei saa olla, Asko sanoo.

Mummo tuli silloinkin apuun, ajoi ryyppyremmit pois ja piti Askolle puhuttelun: aikooko poika kuitenkin seurata isänsä jäljillä?

Nyt Asko ei juo ollenkaan. Hän meni kesällä 2016 uusiin naimisiin ja on saanut 15-vuotiaan tyttärensä ja 13-vuotiaan poikansa yksinhuoltajuuden.

Asko aikoo pitää huolta siitä, että suvun synkkä perinne katkeaa: hänen lapsensa saavat oikean isän mallin. Hän toivoo, että hänen lastensa ei tarvitsisi kantaa sukunimensä leimaa ja että hänen tarinansa voisi auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

– Tosi paljon näistä asioista vieläkin vaietaan. Perheväkivaltaan ei saa koskaan alistua, aina pitää hakea apua. Eikä oman elämän tarvitse mennä niin kuin vanhemmilla on mennyt.

Kursivoidut kohdat kirjasta Erään tapon tarina (Like), joka ilmestyy perjantaina 8. kesäkuuta.

Julkaistu: 7.6.2018