Image

Intuitio voi kertoa meille paljon, mutta siihen ei pitäisi uskoa perusteetta


Usein nuoremman kollegan arvio siitä, valehteleeko joku, saattaa olla parempi kuin vanhemmalla, sillä nuorempi osaa epäillä intuitiotaan, kirjoittaa Julia Korkman.
Kuvat Anja Reponen

Artikkeli on julkaistu Image-lehden numerossa 6/2019.

Netti on pullollaan kehotuksia kuunnella intuitiota tai niin kutsuttua näppituntumaa. Englanniksi ja ruotsiksi puhutaan vatsatuntemuksesta (gut feeling, magkänsla) ja toki vatsan sisäisiin tuntemuksiin viitataan tässä yhteydessä suomeksikin. Luennoidessani kerran poliisin tutkinnanjohtajille todistajien arvioinnista ja valheiden paljastamisen harhakuvitelmista eräs pitkän uran tehnyt ylikomisario tokaisi: ”Kyllähän sen kokeneena tietää kun joku valehtelee. Sen tuntee vatsassaan!”

Intuitiota – varsinkin pitkästä työkokemuksesta seuraavaa intuitiivisuutta – tavataan arvostaa. Kokeneen poliisin vatsatuntemus saattaa ohjata rikostutkintaa melkoisesti. Mutta kuinka luotettavia nämä sinänsä vahvatkin tunteet sitten yleisesti ottaen ovat?

Vastaus riippuu siitä, minkätyyppisestä intuitiosta puhutaan. Melko usein nopea, tiedostamaton päättely palvelee meitä. Suoriudumme monista tehtävistä ajattelematta niitä lainkaan, jos olemme toistaneet ne lukuisia kertoja ja saaneet niistä palautetta. Intuitiota onkin joskus kutsuttu tiedostamattomaksi tieto­pankiksi. Kuitenkin löytyy runsaasti tutkimustietoa – ja monilta epäilemättä myös omakohtaisia kokemuksia – siitä, etteivät vatsatuntemukset tai intuitio aina ole paras tae päätöksenteon järkevyydestä.

Nobel-palkittu psykologian tutkija Daniel Kahneman kuvaa kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti erinomaisesti nopean, intuitiivisen ajattelun sudenkuoppia ja suosittelee tiedostavampaa, hitaampaa ja työläämpää prosessointia ainakin monimutkaisemmissa päätöksen­tekotilanteissa. Kahnemanin mukaan ajattelemme usein toimivamme kuten toimimme, koska meillä on tähän hyvin perustellut syyt. Näin siitä huolimatta, että usein toimintaamme ohjaavat monet sellaisetkin motiivit, joista emme juuri ole tietoisia. Se, mitä havaitsemme, koostuu vain osin aistimuksista ja suureksi osaksi ennakko-­oletuksista sekä jälkikäteisrakennelmista.

Entä parantaako kokemus intuitiivista päättelyä? Se voi parantaa sitä – mutta tämä riippuu kontekstista ja siitä, onko kokemuksesta saatavissa objektiivista palautetta.

Palomies tai kirurgi, joka epäonnistuu tehtävässään, saa usein hyvinkin konkreettista palautetta tekemistään virheistä, mutta ihmismielen arvioija taas saa verrattain harvoin konkreettista palautetta tekemistään virheistä.

Kokenut poliisi saattaa unohtaa kaikki ne kerrat, jolloin hänen intuitiivinen arvionsa kuultavan valheellisuudesta oli väärä, mutta muistaa kirkkaasti ne kerrat, jolloin hänen arvionsa oli oikea. Tämä saattaa luoda ylipositiivisen kuvan omasta kyvystä tunnistaa valheita.

Nuoremman ja epävarmemman kollegan itsereflektio voi olla tarkempaa – tai ainakin riski yliarvioida omat kyvyt lienee pienempi. Kokemus voi siis tuottaa jopa huonompaa päätöksentekoa. Tätä riskiä lisää ihmiselle melko tyypillinen taipumus muistella mieluummin onnistumisia kuin epäonnistumisia.

Jos intuitio on vahvasti jotain mieltä, kannattaa kuunnella mutta myös esittää vastakysymyksiä. Mikä olisi vaihtoehtoinen tulkinta? Jos poliisilla on vaikutelma siitä, että epäilty valehtelee – johtuuko se siitä, että henkilö tärisee? Tämän voisi selittää hermostuneisuus. Vai siitä, että epäilty muistuttaa aiempaa valehtelijaksi osoittanutta henkilöä? Se ei välttämättä kerro mitään tämän epäillyn syyllisyyden todennäköisyydestä. Vai johtuuko se siitä, että henkilö kertoo ristiriitaisesti tapahtumista? Siinä voisi jo olla tutkimisen arvoista vihjettä valehtelemisesta.

Vatsatuntemukset voivat myös heikentää hyvin konkreettisella tavalla päätöksentekokykyä. Kahnemanin kirjassa kuvattiin tutkimusta, jossa seurattiin kahdeksan ehdonalais­tuomarin päätöksentekoa. Tuomarit tutkivat päivät pitkät ehdonalaisuuteen pyrkivien hakemuksia, joista noin 35 prosenttia hyväksyttiin. Tutkijat pitivät kirjaa päätöksistä ja niiden tarkoista ajankohdista sekä tuomareiden ruokailu­tauoista. Tutkimus osoitti, että kunkin aterian jälkeen noin 65 prosenttia hakemuksista hyväksyttiin, kun taas hyväksymisprosentti laski miltei nollaan ennen seuraavaa ateriaa. Vaikka tuloksiin pyrittiin löytämään muita selityksiä, tulivat tutkijat siihen synkähköön johto­päätökseen, että parhaiten vinoumaa selitti tuomareiden väsymys ja nälkä. Vatsatuntemukset siis todellakin vaikuttivat päätöksiin varsin konkreettisella tavalla.

Julkaistu: 17.7.2019