
Intian koronatartuntojen määrä ohitti Brasilian – Yhdysvallat heikosti varautunut pandemian pahentamaan työttömyyteen – Maailman lehdet
Maailman lehdet: Intiassa korona on levinnyt maaseudulle, jossa asuu kaksi kolmasosaa maan väestöstä, mutta vain kolmasosa sen lääkäreistä. Yhdysvalloissa ei ole varauduttu massatyöttömyyden kaltaisiin ilmiöihin.
Kun koronavirus rantautui Intiaan maaliskuun lopussa, itsevaltias pääministeri Narendra Modi sulki käytännössä koko maan vain neljän tunnin varoajalla. Vaikka demokratian vaatimukset eivät olleet esteenä, tiukkoja rajoituksia ei ole voitu ylläpitää, koska romahtava talous vaatisi yhtä lailla uhreja.
India Today (21.9.) kertoo epidemian kiihtyneen maaseudulla, siellä on havaittu kaksi kolmasosaa uusista tapauksista. Tilannetta vaikeuttaa se, että vain kolmannes maan lääkäreistä on maaseudulla, vaikka siellä asuu kaksi kolmannesta kansasta.

Niukat tukiverkot
Yhdysvallat. Amerikkalainen yhteiskunta on rakentunut yksilön pärjäämisen varaan. Yhteiskunnan tukiverkot ovat niukat, eikä maassa ole varauduttu massatyöttömyyden kaltaisiin ilmiöihin.
Silloin myös pandemian kaltaisen tilanteen akuutti hoito jää eniten ihmisen itsensä varaan. Jo aikaisemmin kahta työtä tehnyt kolmen lapsen äiti Meghan Fernandez, 29, menetti sulkutoimien seurauksena luistelukentän johtajan ja osa-aikaisen huonekalumyyjän työnsä, mutta perhe on pysynyt pinnalla tiukan budjetin, työttömyyskorvauksen ja Fernandezin Mike-miehen tulojen avulla.
– Tämä on ollut stressaava puolivuotinen. Mutta nyt tiedän, että selviän ulkoa tulevasta katastrofista, koska suhteeni rahaan on muuttunut, Meghan kommentoi Newsweek Internationalissa (11.9.).
Meghan ei ole yksin: 84 prosenttia lehden ja LendingTree-yhtiön tutkimuksen vastaajista kertoo muuttuneensa säästäväisemmäksi. Toisaalta selviytyminen koskee vain niitä, joiden ei ole tarvinnut turvautua lisävelkaan.

Päätön vaimo
Britannia. Kuninkaallisten historia jaksaa kiehtoa. Syyskuun BBC History Magazine esittelee kansijutussaan Anne Boleynin tarinan. Siitä on tulossa uusi tv-sarja.
Boleyn oli Englannin kuningatar (1533– 1536) ja toinen kuningas Henrik VIII:n mestatuiksi päätyneistä vaimoista. Boleynin tytär oli Elisabet I. Kaikkiaan Henrikillä oli kuusi puolisoa.
Anne Boleyn oli kiistelty hahmo. Hänen ja Henrikin usean vuoden salasuhteen jälkeen solmittu avioliitto johti tapahtumiin, jotka aloittivat protestanttisen uskonpuhdistuksen Englannissa.
Uudessa roolissa
Yhdysvallat. Halle Berry oli ensimmäinen musta nainen, joka voitti Oscarin pääosasta, Leticia Musgroven roolista elokuvassa Monster’s Ball vuonna 2002.
Berry, 54, on kulkenut pitkän tien missitaustaisesta Bond-tytöstä vakavasti otettavaksi näyttelijäksi.
Varietyssä (9.9.) hän kertoo kokemuksistaan vapaaottelijasta kertovassa Bruised-elokuvan kuvauksissa. Hän teki kuvaukset loppuun kahdesta murtuneesta kylkiluusta huolimatta. Berry tekee elokuvassa myös debyyttinsä ohjaajana.