Apu

Inga Sulin: "Isä ei ollutkaan oikea isäni"

Inga Sulin: "Isä ei ollutkaan oikea isäni"

"60-vuotiaana sain edesmenneen äitini kirjeistä tietää, ettei Kaarlo ollutkaan oikea isäni."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Emil Bobyrev
Mainos

Kun jäät sulivat keväisin Aitoossa massapuomien ympäriltä, suikkasimme naapurin Irman kanssa niiden ali. Kylmyys ei pelottanut, eikä seuraus. Pyykkäri-Lyyti kertoi äidille, ja sain selkäsaunan.  

Äidiltä perin musikaalisuuden ja elämänkatsomuksen. Työtä piti aina tehdä. Rikkaruohojen perkuuta en sietänyt, ja ulkohuussin tyhjennys äidin kanssa oli kauheaa. Siskoni oli tunnollinen. Se houkutti lintsaamaan. Seurauksena oli selkäsauna, mutta silti usein valitsin työn sijaan sen.

Olin viisivuotias, kun Kaarlo Sulin kuoli kotona vatsasyöpään. Istuin silloin hänen vieressään ja kairasin pikkuporalla pöytää. Seuraavan yön nukuimme naapurissa, josta aamulla juoksin vainajan luo ja ikkunasta heilutin lakanaa huutaen, ettei tarvitse pelätä. Isä vain nukkuu.

60-vuotiaana sain edesmenneen äitini kirjeistä tietää, ettei Kaarlo ollutkaan oikea isäni. Se hajotti melko ehjän eloni, palapelin, jota sitten aloin hiljalleen koota. 

Olinkin Umpihämäläisen naisen ja pohjoiskarjalaisen miehen lapsi. Biologinen isäni, äitini ja Kaarlo olivat nuoruudestaan tutut, ja Kaarlo kaikesta huolimatta oli valmis jatkamaan avioliittoa. Olen iloinen, että meillä ei ole lapsia, jotka olisivat myös joutuneet kärsimään tästä kaikesta.

Avioiduimme 1968 Juhani Aholan kanssa. Hänelle olen hienovaraisesti opettanut, ettei vaatenaulakkoa tarvitse täyttää kaikilla omistamillaan lippalakeilla. Juhani on hyvä pianisti, ja olen oppinut olemaan iisisti, jotta säestäjä pysyisi suopeana.

Haluan  olla läsnä kahdeksalle kummilapselleni ja myös vasta kaksivuotiaalle Valmalle, jonka kakkoskummi olen. 

1965 esiinnyin ensi kertaa televisiossa. Monia hauskoja muistoja on vaikkapa sarjasta Me vasta vallankumoukselliset, kun muistamattoman Acre Karin lunttilappuja liimattiin peruukkeihini. Kyllä on tv-tekniikka niistä ajoista muuttunut hurjasti.

Olen laulanut hyvin pienestä lähtien. Äiti lauloi kuorossa, ja opin laulut tietysti hänen mukanaan. Myös lauloimme paljon kesiään Aitoossa viettäneiden Halosen tyttöjen kanssa oikein moniäänisesti.

Koska sisääntuloni Vekkuliveljissä Tampereen Komediateatterissa on vasta toisessa näytöksessä, voin nautiskella kulisseissa Esko Roineen ja Heikki Nousiaisen kutkuttavasta taitavuudesta.

TV2:lla esitettävän Uuden päivän työryhmä on ainutlaatuinen. Surullista on, että tuotanto ilmeisesti loppuu, ja monet nuoret jäävät Tampereella työttömiksi.

Itselläni ei ole televisiota, mutta radio on tärkeä minulle. Yle Puheen, Ylen Ykkösen, Classicin ja Vegan ansiosta olen viisastunut monen asian suhteen paljon.

Hyvä naapurimme kuoli syöpään. Koska huomisesta emme kukaan tiedä, on tärkeää nauttia jokaisesta terveestä päivästä. Kynttilä sammutetaan loppuun palaneena, samoin loppuu maallinen elämä.

Kun hevostallille  saapuessani vihellän, herkkä ruunapoika Samaritano eli Samu tunnistaa minut kaukaa: kiva kuntulit tekemään jotain kivaa kanssani,

Teksti Hannu Koskela, kuva Emil Bobyrev

Julkaistu: 16.12.2016