Apu

Ilveskuiskaaja Sulo Karjalainen: "Suurin yllätys oli, että ilves on lähes kaikessa kuin kotikissa"

Ilveskuiskaaja Sulo Karjalainen: "Suurin yllätys oli, että ilves on lähes kaikessa kuin kotikissa"
Kuusamon Suurpetokeskuksen omistaja Sulo Karjalainen on tullut tunnetuksi karhumiehenä. Hän tuntee myös Suomen ainoan kissapedon ehkä paremmin kuin kukaan muu Suomessa.

Mönkijän moottorin ääni rikkoo hiljaisuuden. Ääneen sekoittuu susien ulvontaa, joka on lähtöisin viisipäisestä koirasusilaumasta. Ilvesaitauksesta ei kuulu ääntä, mutta isot kissat aktivoituvat odottamaan paitsi ruokaa myös tutun ja turvallisen ihmisen seuraa. Kuudesta ilveksestä puolet istahtaa odottamaan aitauksen oven lähelle.

Aurinko on laskemassa. Viimeiset asiakkaat ovat poistuneet Suurpetokeskuksesta viideltä.

Sulo Karjalainen, 78, kiertää Suurpetokeskuksen tarhan joka aamu ja joka ilta. Illalla mönkijän peräkärryssä kulkee eläinten ruoka, aamulla myös karhujen aitauksien puhdistusvälineet.

– Mitäs kissat, millainen päivä on ollut tänään, Karjalainen juttelee avatessaan ilvesaitauksen ovea.

Suurpetokeskuksessa asuu kuusi ilvestä, joista kuvaan saapuu Sulo Karjalaisen seuraksi neljä.

Turvapaikka loukkaantuneille eläimille

Ilvekset pyörivät Karjalaisen ympärillä metrin parin päässä. Perusruoka-annoksen eli jauhetun poronlihan lisäksi Karjalaisella on mukana erityisherkkuna tuoreita naudan- ja sianlihan paloja.

– No niin Mamma ensimmäisenä apajilla, tässä sinulle, Karjalainen sanoo ja nakkaa ison lihanpalan ilvekselle, jolta puuttuu toinen silmä.

Karjalainen on juuri saanut puhelinsoiton naiselta, joka oli huomannut tarhaa kuvaavan ilveskameran live-lähetyksestä yksisilmäisen ilveksen.

– Juuri silmävamman vuoksi tämä ilves on täällä, ja se on elänyt jo kymmenen vuotta hyvää elämää aitauksessa, Karjalainen kertoo.

Silmäpuolen ilveksen Karjalainen haki Iisalmesta.

– Minulle soitettiin, että jokin elukka on metsässä hylätyn auton alla, ei tule sieltä pois. Pieni ilveksenpentu oli menettänyt toisen silmänsä ja oli niin huonossa kunnossa, ettei se pystynyt edes istumaan.

Karjalainen hoiti pennun kuntoon tuttipullolla tuvassaan. Kun pentu oli voimistunut, se pääsi aitaukseen.

Ilveksien ja kotikissojen yllättävät yhtäläisyydet

Silmäpuoli-ilves on ainoa, joka erottuu ulkopuoliselle kissalaumasta. Karjalainen itse tuntee jokaisen ilveksen yksilönä, vaikka kaikilla ei nimiä olekaan. Rohkein urosilves on nimeltään Elvis.

– Aivan omanlaisia persoonallisuuksia nämä ovat kaikki. Yhteistä niille on se, että ne ovat sosiaalisia ja tykkäävät hengata tutun hoitajan kanssa.

Yhteistä ilveksille ja kotikissoille on, etteivät ne pidä sateesta eivätkä vedestä.

– Liikkeet, eleet ja saalistusasennot ovat ilveksillä samanlaisia kuin kotikissoilla, mutta ilves pystyy ponnistamaan paikoiltaan kolmen metrin korkuisen loikan, mikä täällä tarhassa usein koituu lintujen kohtaloksi, Karjalainen kertoo.

Tarhan muidenkin ilvesten taustalla on samantyyppisiä tarinoita. Kaikki huonokuntoisena hoitoon haetut pennut eivät ole selvinneet hengissä. Henkiin jääneistä osa on palautettu takaisin luontoon, ja tarhaan ovat jääneet ne, jotka eivät luonnon oloissa pärjäisi.

Karjalainen vertaa ilveksiä kotikissaan.

– Suurin yllätys ilvesten suhteen on ollut se, että ne ovat lähes kaikessa niin samanlaisia kuin kesyt kotikissat. Sylissä ne kehräävät, mutta ääni on vain kotikissaa voimakkaampi.

Keinoemo-Karjalaisen vierihoidossa olleet tarhan ilvekset ovat edelleen niin kesyjä, että ne söisivät kädestä.

– Ne tuppaavat nappaamaan ruuan kynsillään, joten en ruoki niitä kädestä, Karjalainen sanoo.

Suurpetokeskus vetäytyy talviunille

Ollaan Kuusamossa, ja pohjoinen syksy etenee kovaa vauhtia. Kohta keskuksen ovet sulkeutuvat yleisöltä, ja se alkaa vetäytyä talviuneen.

Suurpetokeskus on avoinna yleisölle päivittäin vain karhujen hereilläolon ajan, yleensä toukokuusta syyskuuhun tai lokakuun alkupuolelle.

Suurpetokeskuksessa on tällä hetkellä seitsemän karhua; Niisku, 27, Tessu, 27, Vyöti, 26, Juuso 20, Reeta, 17, Nätti, 12, ja toissakevään pentu Tara.

Taidettakin tehnyt Juuso-karhu on julkkis, joka viittaa tassulla julkisuudelle. Juuson päivän kohokohtia ovat yhteiset hetket Sulo Karjalaisen kanssa.

Kuuluisin karhuista on Taiteilijaseura Koillinen ry:n kunniajäseneksi nimetty Juuso. Sen tekemää taidetta on myyty Hagelstamin kansainvälisessä huutokaupassa yli tuhannen euron vasarahinnalla. Juuso ei ole maailman ainoa taiteileva karhu, mutta ilmeisesti ainoa, jonka taide on taipunut myös designiksi, suomalaisen Taigacolorsin printtikuoseihin. Juuso on ainutlaatuinen myös kooltaan, sen painoksi on punnittu ennen ruokailua lähes 500 kiloa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin ruskeakarhun tavallinen paino.

– Luonteeltaan Juuso on laiska ja omistushaluinen: minun pitäisi koko ajan olla vain hänen kanssaan, Karjalainen sanoo.

Juuso ei silti ole tarhan karhuista Karjalaiselle läheisin tai rakkain, sillä jokainen karhu on yhtä tärkeä perheenjäsen.

– Reeta on karhuista älykkäin ja aivan poikkeuksellinen luonne. Reetan kanssa opettelin ihan oman kielen. Istuttiin kivellä ja juteltiin.

Reeta juttelee suhisemalla ja käsiään yhteen hieromalla. Erilaisista eleistä ja ääntelyistä Karjalainen tulkitsee ”on hyvää”, kiitos”, ”anna lisää”.

Karhujen suruaika

Viime juhannuksen jälkeen tarhan karhuilla oli monen viikon suruaika, kun Ansa-pentu vietiin Kiteen Pajarinhovin eläinpuistoon.

– Ansa itki sydäntä särkevästi. Kaikki karhut seisovat takatassuillaan ja keskustelivat keskenään. Reeta-äiti etsi pitkään surullisena pentuaan. Se oli raskasta aikaa myös minulle, kun yksi perheenjäsenistä lähti pois, Karjalainen sanoo.

Karhuista Juuso, Reeta, Nätti ja Tara ovat syntyneet tarhassa, ja muut ovat tulleet tarhaan orpoina pentuina.

– Niisku oli jäänyt auton alle Simpeleellä, sen päästä näkyi kallo ruhjeen alta. Vyötin poliisit toivat Suomussalmelta 2,5-kiloisena pentuna ja varoittivat, että se on äkäinen. Nappasin sen syliini ja laitoin takin sisään, Karjalainen muistelee.

Iltakierroksellaan Karjalainen antaa karhuille ruoaksi lihasta, kalasta ja viljasta itse jauhamaansa ­seosta sekä hedelmiä. Karhut syövät kesällä liha-kala-seosta parikymmentä kiloa päivässä ja kilokaupalla hedelmiä päälle.

– Ennen talviunta karhu lopettaa syömisen, ja keväällä heti herättyään se syö vain kourallisen marjoja päivässä, Karjalainen kertoo.

"Kuulumisten vaihto ja yhdessäolo on tärkeää"

Syyskuun loppupuolen pakkasyöt ja päivän lyheneminen ovat saaneet Suurpetokeskuksen karhut jo suunnittelemaan talvipesään kömpimistä. Vanhemmat karhut menevät talviunille aikaisemmin kuin nuoremmat ja heräävät myöhemmin.

Ruokinta on vain osa Karjalaisen iltakierrosta.

Juuso Karjalainen tarjoaa hedelmiä Vyötille.

– Kuulumisten vaihto ja yhdessä oleminen on tärkeää. Herkut toki maistuvat, mutta karhut nauttivat siitä, että olen lähellä ja läsnä. Aina ei tarvitse edes jutella, Karjalainen kertoo.

Aamuisin, ennen kuin Suurpetokeskuksen portti avataan, Karjalainen on jo tehnyt aamukierroksen, jolla hän kerää karhujen ulosteet ja pesee aitausten ruokailutilat painepesurilla. Kerran viikossa Karjalainen tyhjentää, pesee ja täyttää karhujen uima-altaat. Aamukierroksella ja uima-allasurakassa Karjalaisella on apuvoimia.

– Töitä olen tehnyt jo yli 70 vuotta, sillä olin jo kuusivuotiaana ajomiehenä isän ja setien kanssa tukkimetsällä, Karjalainen muistelee.

Karhun Karjalainen kohtasi ensimmäisen kerran kahdeksanvuotiaana.

– Kävelin rannalla ja huomasin, kun karhun pää tuli esiin ison kuusen oksien takaa. Lähdin juoksemaan karkuun. Onneksi karhu lähti toiseen suuntaan.

Juuri niin ei pitäisi tehdä, jos karhun metsässä kohtaa, Karjalainen sanoo.

– Ole rauhallinen, puhu vaikka rauhallisella äänellä, älä käännä selkää karhulle, peräänny hitaasti.

Petojen pelkoon ei Karjalaisen mielestä ole mitään syytä.

– Eläin väistää ihmistä metsässä. Ihminen on paljon vaarallisempi kuin yksikään peto.

Julkaistu: 13.10.2019
4 kommenttia