Ilves on tuhonnut itse itsensä – Raaka löyly: "Seurajohdossa aika katsoa peiliin!"
Helsingin IFK nappasi kotonaan 6–1-voiton Ilveksestä. Täytyy mennä ajassa reilusti taaksepäin, että Ilves on aloittanut yhtä heikosti kauden. Alkukauden järkyttävä kyntäminen on vain seurausta sokeasta mestaruuden jahtaamisesta, kirjoittaa Aition Anssi Mertaranta.
Sympaattinen ja vahvan identiteetin omaava Tampereen Ilves on kaukainen muisto. Ennen joukkue herätti selkeitä mielikuvia – jotain konkreettista piirtyi verkkokalvoille. Nyt sen sijaan näyttäytyy vain sekasortoisena muukalaislegioonana, joka alisuorittaa pahemman kerran.
Viime vuosina mantra on ollut sama: vain mestaruus kelpaa. Mutta se edellinen mestaruus? Vuodelta -85!
Nyt kaikki on valunut käsistä, ja jo pidemmän aikaa. Kissan turkki on pöyhitty. Mutta ehkä törmäys seinään oli väistämätön – vain seurausta pidempään jatkuneesta valinnasta.
Ilves Hockey Oy:n hallitus laati strategian vuosille 2022–27. Strategiassa maalataan kauniilla sanoilla kuvaa siitä, mitä Ilves on ja mitä se tulee olemaan. "Strategiaa ohjaa visio Ilveksestä eurooppalaisena jääkiekon suurseurana."
”Lista kertoo karua kieltään.”
On totta, että Ilves on tehnyt vahvaa työtä monella sektorilla viime vuosina. Mutta mestaruusunelma on samalla sokaissut: kaikki muu on toissijaista ennen himoittua pokaalia.
Selvä muutos tapahtui kaudesta 2021–22, kun linjaveto tehtiin: laatua ei tällä rahalla saada suomalaisista, joten pelimerkit lyödään ulkomaalaisiin. Lista kertoo karua kieltään.
2019–20: Yksi ulkomaalaispelaaja.
2020–21: Neljä ulkomaalaispelaajaa.
2021–22: Neljätoista ulkomaalaispelaajaa.
2022–23: Yksitoista ulkomaalaispelaajaa.
2023–24: Neljätoista ulkomaalaispelaajaa.
2024–25: Neljätoista ulkomaalaispelaajaa.
2025–26: Kolmetoista ulkomaalaispelaajaa.
Kevät 2022 toi Ilvekseen sen pitkään himoitun mitalin. Yli 20 vuoden piina päättyi. Matka konkurssin partaalta mitalistiksi oli kuljettu loppuun. Sen jälkeen on tullut vielä kaksi pronssimitalia.
Mutta kevään 2022 jälkeen kaikki muu kuin mestaruus on ollut pettymys. Niin se huippu-urheilu toimii.
”Ulkomaalaispelaajat eivät sinänsä ole ongelma Liigassa. Mutta yhtenäisen joukkueen rakentaminen heistä on toinen juttu.”
Onneksi Ilveksen johtoporras on aina löytänyt syyllisen. Kolmikko Timo Koskela, Risto Jalo ja Jyrki Seppä ovat osoittaneet syyttävän sormen joka kerta pettymyksen jälkeen muualle kuin itseensä. Resepti on yksinkertainen: entistä parempaa pelaajaa vain sisään. Ja mitä tulee valmentajiin...
Karri Kivi vaihtui aikanaan Jouko Myrrään. Myrrän tilalle tuli Antti Pennanen, ja nyt ruorissa on Tommi Niemelä. Pennasen piti olla se, joka nostaa Ilveksen viimeiselle askelmalle mestaruuteen. Toisin kävi.
Päävalmentajat eivät ole onnistuneet, se on totta. Mutta herää kysymys: voiko kukaan onnistua Ilveksessä tällä lähestymistavalla?
Ilveksen strategiasta ei ainakaan löydy kohtaa, jossa sanottaisiin suoraan, että tavoitteena on parasta, mitä rahalla saa – eli pelaajat ulkomailta.
Ulkomaalaispelaajat eivät sinänsä ole ongelma Liigassa. Mutta yhtenäisen joukkueen rakentaminen heistä on toinen juttu. Tällä kaudella koppikieli vaihdettiin kesken kauden suomesta englanniksi. Lukas Svejkovsky sanoi sen jo aiemmin suoraan: joukkue ei ole yhtenäinen, kaikki pelaavat itselleen.
Fanit ovat luvanneet, ettei nykyinen tapa rakentaa joukkuetta ole ongelma. Kunhan se mestaruus vain voitetaan. Mestaruuskelkassa näyttävät istuvat kaikki. Ilveksessä muulla ei kertakaikkiaan ole väliä – kunnes vihdoin kuullaan ne kauan odotetut sanat: Tampereen Ilves, Suomen mestari.
”Ehkä seurajohdossakin olisi syytä esittää peilille se kova ja kaiken paljastava kysymys: miten hyvä juuri minä olen rakentamaan tästä seurasta mestaritason suorittajaa?”
Mutta pysähdytään hetkeksi. Katsotaan viime vuosien mestaruusjoukkueita. Niistä löytyy laatua, toki. Mutta myös jotain muuta: sitoutuminen, identiteetti, hyvä roolitus. Rahoja ei ole tyhjennetty nimimiehiin. Sen sijaan jokaiselle pelipaikalle on mietitty oikea palanen.
Omia junioreita ei Ilveksen kaukalossa liiemmin näy. Mutta niistä kyllä puhutaan kauniisti siinä kuuluisassa strategiassa. On melkein uskomattoman, että moni Ilves-taustainen pelaaja on viime vuosina pelannut naapurikopissa – Tapparassa.
Hyvänä esimerkkinä Ilves-kasvatti Jesper Mattila, joka kiekkoilee nyt Tapparassa. Ilves ei tarjonnut puolustajalle edes sopimusta.
Kun Ilves peräänkuuluttaa strategiassa avoimuutta ja rehellisyyttä, voisi ehdottaa ainakin sitä, että tuokaa nyt esiin ne ihmiset ja tahot, jotka ovat valinneet nykyisin linjan.
On helppo puhua kauniisti kameroiden edessä, kun menee hyvin. Todelliset johtajat mitataan kuitenkin kriiseissä.
Jos Ilveksessä vain pelaajat ja valmentajat vaihtuvat, mikään ei muutu. Ilves on tällä hetkellä pieni, poloinen, hukassa oleva kissa, joka ei tunnista omaa identiteettiään.
Selkänoja puuttuu vaikeilla hetkillä. Paineet ottavat ylivallan. Ja kun vain mestaruus kelpaa – on se vielä alleviivattava: tuskin se tulee pelkästään pelaajia tai valmentajia vaihtamalla. Ongelmat ovat paljon syvemmällä.
Ehkä olisi aika katsoa peiliin myös siellä, missä päätökset tehdään ja kuka pelaajat sekä valmentajat palkkaa.
Ehkä seurajohdossakin olisi syytä esittää peilille se kova ja kaiken paljastava kysymys: miten hyvä juuri minä olen rakentamaan tästä seurasta mestaritason suorittajaa?
Vastaukset ne vasta kiinnostavia olisikin kuulla.
