Petteri Sihvonen: vaihdokkaat, nykyään Ilves on Tappara ja Tappara on Ilves – peli-identiteetit ovat vaihdettu päittäin
Päävalmentajat Tapparan Rikard Grönborg ja Ilveksen Tommi Niemelä ovat tehneet eriskummallisia taikojaan joukkueidensa kanssa niin, ettei seuroja tunnista enää entisikseen. Mitä ihmettä oikein onkaan tapahtunut?
Katson seuraavassa hieman laajemmissa silmänaloissa Ilvestä ja Tapparaa, jotka löivät päitään yhteen Nokia Arenassa SM-liigan puolivälierien kolmannessa ottelussa. Lopulta Ilves voitti ottelun maalein 3 – 2 ja johtaa koko sarjaa voitoin 3–0.
Tällä hetkellä minulle tulee mieleeni Ilveksestä entinen Tappara, Jukka Rautakorven ja Jussi Tapolan Tappara. Ja vuorostaan Tapparasta tulee mieleeni takavuosien Ilves, ehkä eniten eräiden kausien Jouko Myrrän Ilves.
Tappara on tehnyt tietoisesti muutoksensa. Se palkkasi päävalmentajakseen Rikard Grönborgin – juurikin tekemään irtioton rautakorpelais-tapolalaisesta lätkästä.
Ilves oli ollut enemmän tai vähemmän tuuliajolla sen jälkeen, kun se antoi potkut Karri Kivelle syyskuussa 2019. Sittemmin Myrrä ja Antti Pennanen valmensivat ainakin viittä, kuutta eri pelitapaa tupsukorville. Ilveksen ei voikaan nyt sanoa varsinaisesti muuttaneen peli- ja seuraidentiteettiään. Tarkoitan tällä sitä, ettei ollut jotakin tiettyä, mistä muuttaa, vaan käsillä on ikään kuin edelleen loputon etsintä.
Tosin juuri nyt Ilves vaikuttaisi olevan jonkin kestävämmän perässä Tommi Niemelän johdolla. Paradoksaalisesti seura on saamassa langanpäästä kiinni imitoimalla, kuten jo edellä sanoin, Tapparaa.
”Sivuhuomiona sanon, että on täysin mahdoton edes kuvitella, että Barcelona ja Real Madrid vaihtaisivat pelitapojaan päittäin.”
Ilves pelaa tiiviillä viisikolla, rytmittää ja viljelee lyhytsyöttöpeliä. Eikä siinä kaikki, Ilves perustaa pelaamisensa raudanlujalle puolustamiselle, kuten Tappara aikoinaan. Joukkueen pelaamisen kulmakivi on melkeinpä puolustusalueen puolustuspeli eli PAPP. Ilvekselle tyypillinen hyökkäys on nopeahko, lyhyin syötöin yli keskialueen etenevä rintamahyökkäys, joka kutsuu mukaansa painottoman puolen puolustajan. Ilves käyttää sekä prässiä että trapia, eli se puolustaa kaksivaiheisesti.
Tappara kiekottelee alakolmiossa ja jättää kaksi hyökkääjäänsä ylemmäksi kärkkymään. Hyökkäykset ovat eräänlaisia harppuunahyökkäyksiä, joissa pitkä tai puolipitkä syöttö jättää omat puolustajat kauaksi hyökkääjistä. Tappara ei pelaa enää ollenkaan liki ikiaikaista tavaramerkkiään, keskialueen trapia. Sen sijaan se prässää, prässää ja vielä kerran prässää.
Päävalmentaja Grönborg on suorastaan sitonut seurajohdolta saamansa tehtävän muuttaa Tapparan peli-identiteetti tuohon prässiin, jossa ei kalkyloida ollenkaan, kutsuuko pelitilanne puoleensa prässiä vai ei.
Sivuhuomiona sanon, että on täysin mahdoton edes kuvitella, että Barcelona ja Real Madrid vaihtaisivat pelitapojaan päittäin. Otin tuon esimerkiksi osoittaakseni, miten suuresta ja kummallisesta asiasta on kyseessä Tapparan ja Ilveksen ikään kuin henkilöllisyyden päittäin vaihdoksesta. Sinusta on tullut minä, minusta on tullut sinä.
”Tätä herkkua on luvassa vielä ainakin yksi ottelu, luultavasti enemmänkin. On jotenkin mahdotonta ajatella, että Ilves voittaisi sarjan 4–0.”
Siihen en ota tällä erää kantaa, voittaako toinen osapuoli ja häviääkö toinen tässä mielestäni siinä, että Ilves ja Tappara ovat toistensa vaihdokkaita.
Sellaisestakin huomautan, että nämä seuraidentiteettiasiat ovat pidempiaikaisia juttuja. Identiteettien voi sanoa vakiintuneen vasta, jos Grönborgin seuraaja päävalmentajana jatkaa tällä grönborgilaisella linjalla, linjalla, joka sekin on jo nyt sisältänyt kaksi erilaista pelitapaa kausien 2023-2024 ja 2024-2025 välillä. Yhteistä noille kahdelle on vain edellä mainittu prässi ja puolipitkä syöttö lähelle vastustajan siniviivaa.
Ilveksen tilanne on Tapparaa pulmallisempi. Ilveksellä ei edes ole mitään varsinaista vakiintunutta entistä pelitraditiota. Siitä ajasta, kun Ilves pelasi "taitokiekkoa" on liki ikuisuus. Tommi Niemelän lätkä aloittaa alusta, se ei kumpua mistään ilvesläisyydestä, olkoonkin, että siinä on jonkinlaisia kaikuja siitä, miten Karri Kiven Ilves parhaimmillaan pelasi.
Grönborgin muutosjääkiekko on sillä tavalla rakennettu savijaloille Tapparan kannalta, ettei sitä johda kukaan seuran toimistolta. Se on täysin Grönborgin oma juttu. Tappara on tällä hetkellä eräänlainen Grönborg-kultti. Kaikki valta ja viisaus on yhden ihmisen päässä. Ehkä kyseessä on ruotsalainen silmänkääntötemppu.
Ilveksen tilanne on sillä tavalla myös hankala, että se on mennyt tuuliviirin lailla aina sitä mukaa, kuka on sattunut olemaan päävalmentaja. Urheilujohtaja Timo Koskela on pelkällä katseella seuraten antanut Myrrän, Pennasen ja Niemelän huseerata mielensä mukaan.
Analyysin kannalta nyt käsillä ollut puolivälieräsarja on ollut oikea makupala kaltaiselleni kokeneelle jääkiekkoanalyytikolle. Ilves ja Tappara pelaavat niin tavattoman eri tavoin. Ja sitten vielä siihen nupiksi se, että Tappara on nyt Ilves, ja Ilves on nyt Tappara. Tätä herkkua on luvassa vielä ainakin yksi ottelu, luultavasti enemmänkin. On jotenkin mahdotonta ajatella, että Ilves voittaisi sarjan 4–0.
