Apu

Ilmasota: Lentäjä-ässä Hans Wind pudotti 75 vihollista – Talvisodassa Neuvostoliiton ylivoima jopa 20-kertainen


Suomen ilmavoimat taisteli viime sodissamme pahasti alivoimaisena, mutta taito ja taktiikka korvasivat varustelun puutteet. Talvisodan syttyessä Suomen ilmavoimilla oli 114 operatiivisiin tehtäviin kelvollista konetta. Neuvostoliitto rynnisti Suomeen 2 318 lentokoneen voimalla.
Kuvat SA-Kuva

Suomen ilmavoimat taisteli sotavuodet rankasti alivoimaisena ja puutteellisella kalustolla. Oli turvauduttava laatuun.

Ilma-aseet kehittyivät valtavin harppauksin maailmansotien välisenä aikana. Ensimmäisessä maailmansodassa lentokoneilla ei ollut todellista merkitystä kuin tiedustelutehtävissä. Koneista käsin heitetyt pommit olivat korkeintaan moraalinen pelote.

Toisen maailmansodan lähestyessä Suomen ilmavoimat olivat saaneet elää Maamme-laulun toisen säkeistön hengen mukaisesti: ”On maamme köyhä, siksi jää.”

Talvisodan syttyessä Suomen ilmavoimilla oli kaikkiaan 301 lentokonetta, joista operatiivisiin tehtäviin enemmän tai vähemmän kelvollisia yhteensä 114 konetta. Se ei ollut paljon, kun Neuvostoliitto ennen pitkää rynnisti Suomen ilmatilaan 2 318 lentokoneen voimalla.

Hakaristi oli kreivin onnenmerkki

Suomalaiset koneet oli merkitty sinisin hakaristein – tunnuksella, joka oli otettu käyttöön vuonna 1918. Se oli ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin onnenmerkki. Kreivi oli lahjoittanut valkoisen armeijan ensimmäiset lentokoneet.

Ilmavoimien komentajana oli vuodesta 1932 toiminut jääkärikenraalimajuri Jarl Lundqvist. Hän oli tykistöupseeri, jolle ilma-ase oli siis alun perin vieras.

Vielä talvisodan alla Lundqvist käski palauttaa lentokoneiden siipien yläpinnoista poistetut hakaristien valkoiset ympyrät, jotka paljastivat koneet yläilmoista. ”Emme ole rosvoja, vaan taistelemme puhtain värein”, hän perusteli.

Fokker D.XXI lähtövalmiina Nurmoilan kentällä lokakuussa 1943.

Fokkerien suorituskyky riitti 1930-luvulla

Hävittäjäkaluston iskukykyisin runko muodostui hollantilaisista Fokkereista (D.XXI). Niitä oli 36.

Kun hankintoja tehtiin vuonna 1936, Fokkerit olivat vielä varsin suorituskykyisiä hävittäjiä, mutta uuden maailmansodan alla ne olivat jo pudonneet kiivaasti kiihtyneen kehitystyön kärjestä. Kiinteät laskutelineet tekivät koneesta hitaan ja kankean.

Muu hävittäjäkalusto koostui kaksitasoisista Bristol Bulldog -koneista, joita oli palveluskunnossa kymmenen. Niiden kultakausi oli ollut zeppeliinien aikana. Nyt ne olivat vihollisen pommikoneita hitaampia.

Ilmavoimien pommikoneiden tilanne ei ollut varsinaisesti parempi. Sodan alussa käytössä oli vain 17 Bristol Blenheimiä. Ne olivat varsin ajanmukaisia, liikehtimiskykyisiä kaukotoimintakoneita, joskin niiden torjunta-aseistus oli kehno, kaksi heikkotasoista konekivääriä.

Alun perin Blenheimit oli suunniteltu niin nopeiksi, että ne pystyisivät karistamaan vihollishävittäjät kimpustaan. Kehitys oli ajanut, jos ei niiden ohi, niin rinnalle.

Blenheimit saavuttivat talvisodan aikana kuusi varmaa ja kahdeksan epävarmaa ilmavoittoa. Taka-ampuja, alikersantti Yrjö Hammarén onnistui 15. maaliskuuta 1940 samalla lennolla tuhoamaan kaksi hätistelemään tullutta I-153 Polikarpovia, mikä oli mestarillinen suoritus.

Muut suomalaiskoneet olivat sopivia vain tiedustelu-, yhteys- ja koulutustehtäviin. Tiedusteluun tarkoitetut Fokker CX -sarjan kevyet koneet joutuivat toimimaan myös syöksypommittajina.

Talvisota keskitty torjuntaan

On helppo todeta, että talvisotaan lähdettiin väkisinkin siipi maassa. Murskaavaa määrällistä alivoimaa saatettiin tasoittaa vain laadulla: osaamisella ja taidolla.

 Tärkeimpänä tehtävänä oli pyrkiä torjumaan vihollisen pommittajia, jotka saapuivat suomalaisten asutuskeskusten ylle. Pommittajien tähtäimessä olivat myös lentokentät, rautatiet, satamat ja tehtaat.

Sodan ensimmäisenä päivänä Neuvostoliitto pommitti 16:ta paikkakuntaa. Torjuntatehtäviin lähteneet suomalaishävittäjät eivät tavoittaneet viholliskoneita matalalla roikkuvien pilvien takia.

Tositoimiin päästiin talvisodan toisena päivänä. Karjalan kannaksella ammuttiin alas kymmenen viholliskonetta, mutta omiakin menetyksiä tuli.

Viipurin ilmatorjunta ampui vahingossa alas kersantti Matti Kukkosen Fokker-hävittäjän. Kone rysähti Ronkaanlahden jäälle ja lentäjä menehtyi. Maavoimat vaurioitti tulellaan myös kersantti Veikko Rimmisen Fokkeria, jolloin lentäjä haavoittui.

Yksi Fokker CX ammuttiin alas, ja yksi Blenheim tuhoutui laskeutumisessa törmättyään huonossa säässä kiitorataan.

Tiedustelulentojen merkitys kirkastui viimeistään samana päivänä, kun Blackburn Riponin tähystäjä ilmoitti maantien Tsalkin kautta Kivatsuun olevan täynnä autoja ja joukkoja noin 20 kilometrin matkalla.

Toisaalla Fokker CX -koneen tähystäjä kertoi Laatokasta Suomenlahteen asti palavista taloista, joiden takaa lähestyivät viholliskolonnat: ”Niitä tuli loputtomiin, kilometrien pituisina lonkeroina”.

Tilatut Fiatit myöhästyivät

Suomi alkoi vahvistaa ilmavoimiaan. Erityisesti kaivattiin nykyaikaisia hävittäjiä, jotka kykenisivät tasavertaiseen taisteluun neuvostohävittäjien kanssa.

Jo sodan uhan kasvaessa Italiasta oli pikahankittu Fiat G.50 -hävittäjiä, mutta ne olivat juuttuneet Saksaan. Silloisessa neuvostomyötätunnossaan se ei päästänyt koneita määränpäähän.

Koneet kierrätettiin takaisin Italiaan ja edelleen meritse Göteborgiin. Fiatit ehtivät vahvistukseksi vasta helmikuussa 1940, ja viimeiset koneet saatiin Suomeen vasta välirauhan aikana.

Talvisodan alkumetreillä Britanniasta ostettiin 20 kaksitasoista Gloster Gladiator II -hävittäjää, ja päälle saatiin kymmenen lahjoituksena. Nuo koneet olivat tulivoimaisia, mutta hitaita.

Hawker Hurricanet ja Brewsterit myöhässä

Jouluaattona 1939 sovittiin kaupat tusinasta uudesta Bleinheim-hävittäjästä. Helmikuussa 1940 niitä hankittiin vielä saman verran lisää. Englannista ostettiin myös kymmenen Hawker Hurricanea, jotka saatiin Suomeen aivan sodan lopussa.

Joulukuussa hankittiin Yhdysvalloista 44 Brewster B-239 -hävittäjää. Ne eivät olleet kelvanneet jenkkilaivastolle, joten ne voitiin myydä ylijäämävarastoista. Sotatoimiin Brewsterit eivät ehtineet.

Morane-Saulnierit kentällä.

Ranska tuki pientä Suomea lahjoittaen talvisodan alussa 50 Morane-Saulnier M.S.406 -hävittäjää. Niistä 30 saatiin toimitettua perille Ruotsin kautta. Kaluston kokoamisella ja Suomeen lennättämisellä oli luonnollisesti aina kiire.

”Varsinkin ensimmäisiä lentoja seurasin hallin edessä peukalot pystyssä, sydän kurkussa. Taisinpa vilkaista välillä taivaalle lentokorkeutta ylemmäksikin. Ei ollut aivan yksinkertainen asia siirtyä lentotekniikassa ja sen käytössä, muutamassa tunnissa ilman koelentoja, suunnilleen (ensimmäisen) maailmansodan aikaisesta kalustosta talvisodan ajan kehittyneimpään kalustoon”, Morane-hävittäjiä Ruotsista noutamassa ollut teknikkoluutnantti Väinö Mäntymaa kuvaili.

Lisäksi saatiin lahjoituksina ja sotasaaliina sekalainen seurakunta muitakin koneita. Legendaarisin lienee ”Hanssin-Jukka”, kreivi Carl Gustaf von Rosenin lahjoittama Douglas DC-2.

Alun perin siviilikäyttöön tarkoitettuun koneeseen tehtiin muutoksia. Esimerkiksi WC:n tilalle laitettiin kaksi pommikasettia, ja konekivääreitä aseteltiin eri puolille vihollishävittäjiä vastaan. Kone teki 1. maaliskuuta 1940 yhden pommituslennon. Paluumatkalla toinen moottori leikkasi kiinni, ja sen jälkeen kone oli maassa talvisodan loppuun asti.

Talvisodassa Suomi ampui alas yli 300 konetta

Talvisodan ykkössuorituksen teki luutnantti Jorma Sarvanto. Hän ampui loppiaisena alle viidessä minuutissa alas kuusi vihollisen pitkänmatkan Iljušin DB-3 -pommittajaa. Hän oli myös ensimmäinen suomalainen lentäjä-ässä, joka tuhosi yli kymmenen konetta. Sen hän teki jo talvisodan aikana.

Talvisodassa ilmavoimien lentorykmentit lensivät yhteensä noin 5 800 sotalentoa.

Virallisten tilastojen mukaan viholliskoneita ammuttiin alas 218. Luultavasti todellinen luku on yli 300. Niistä 165 oli pommikoneita, 42 hävittäjiä ja 11 keveitä tiedustelu- tai häirintäpommituskoneita. Ruotsalaisten vapaaehtoisten tiliin noista ilmavoitoista meni seitsemän. Omien pommituslentojen yhteen laskettu räjähdekuorma painoi noin 200 tonnia.

Vihollinen liioitteli voittojaan

Neuvostoliitto ilmoitti ampuneensa alas 427 suomalaiskonetta, mutta Suomessa ei ollut edes yhteensä niin paljon koneita.

Todelliset tappiot olivat 62 tuhoutunutta ja 35 vaurioitunutta lentokonetta. Kaikkiaan 72 lentäjää kaatui tai katosi. Kolme heistä kaatui lentokenttien pommituksissa.  

Pommikoneen konekivääriampuja konekivääritornissa.

Jatkosotaan Suomi lähti vahvennetuin ilmavoimin, joiden pohjalla olivat talvisodan hätähankinnat, Valtion Lentokonetehdas rakensi lisenssillä Fokkereita ja Blenheimejä.

Sotasaaliskoneita korjattiin lentokelpoisiksi, ja Saksa myi eri rintamilta sotasaaliiksi saamaansa lentokalustoa, kuten Curtiss-Hawk-hävittäjiä. Ne olivat parasta kalustoa Brewstreiden ja Fiatien rinnalla. Jatkosodan alussa ilmavoimien kokonaisvahvuus oli 550 konetta.

Sodan alkuvaiheessa ilmavoimat pystyi tukemaan omien joukkojen hyökkäyksiä, kun puna-armeija joutui suuntaamaan voimansa saksalaisia vastaan. Suomeen kohdistui vähän pommituslentoja.

Mersut tulevat!

Asemasotavaiheen aikana saatiin kullanarvoista uutta kalustoa, kun Saksasta saatiin Dornier Do 17- ja Junkers Ju 88 -pommittajia sekä Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä. Samaan aikaan myös vihollisen ilmavoimat vahvistuivat.

Messerschmitt MT-227:llä tehtiin yhdeksän ilmavoittoa.

”Mersuilla” tehtiin kesällä 1944 kovaa tulosta, mutta turvasäilöjä nekään eivät lentäjilleen voineet olla. Hävittäjä-ässä, Mannerheim-ristin ritari ja luutnantti Lauri Nissinen oli saavuttanut 32 ilmavoittoa: ensin Fokkerilla, sitten Brewsterillä ja loput seitsemän Messerschmittillä.

Kesäkuun 17. päivän 1944 taistelulento Kauk­järvellä jäi Nissisen viimeiseksi. Vihollinen oli osunut luutnantti Urho Sarjamon koneeseen niin, että sen toinen siipi oli irronnut. Sarjamon kone kieppui pilven lävitse päin Nissisen konetta. Molemmat syöksyivät maahan.

 

Hans Wind, Mannerheim-ristin ­ritari, oli hävittäjä­lentäjä, joka ampui alas 75 vihollis­konetta.

Ässät tekivät historiaa

Suomalaislentäjät tekivät historiaa toisessa maailmansodassa. Hävittäjä-ässiksi lasketaan vähintään viisi ilmavoittoa saavuttaneet lentäjät. Heitä Suomeen kertyi lähes sata, mikä oli väkilukuun suhteutettuna maailmanennätys.

Lentomestari Ilmari Juutilainen saavutti virallisesti 94 ja oman arvionsa mukaan 128 ilmavoittoa. Lisäksi hän ei tiettävästi saanut koneeseensa ainuttakaan vihollishävittäjän luotia.

Kapteeni Hans Wind saavutti 75 varmistettua ilmavoittoa. Molemmista lentäjistä tuli kaksinkertaisia Mannerheim-ristin ritareita.

Yli 50 000 lentoa jatkosodassa

Suomen ilmavoimien lentorykmentit lensivät jatkosodan vuosina yhteensä 50 919 sotalentoa. Torjunta-, tiedustelu- ja suojauslentojen yhteydessä ammuttiin alas 1 600 viholliskonetta. Pommituslentojen yhteen laskettu räjähdekuorma painoi 3 027 tonnia.

Vastaavasti ilmavoimat menetti sotatoimissa 182 konetta. Kaikkiaan 160 lentomiehistön jäsentä kaatui, ja 24 joutui sotavangiksi.

Ihmishenkien menetykset saattavat tuntua sankariristien kokonaismäärään verrattuna vähäisiltä, mutta miesjoukkoon suhteutettuna ne olivat jatkosodan suurimmat. Ohjaajien tappioprosentti oli 22,9, tähystäjien 33,9 ja konekivääriampujien 34,4 prosenttia.

 Tässä syyt ilmavoimien menestykseen

Mikä teki ilmavoimien sotavuosista niinkin menestyksekkäät, vaikka lähtökohdat olivat vaikeat? Syistä voi antaa montakin arvioita.

Hävittäjälentäjästä Puolustusvoimain komentajaksi noussut kenraali Jarmo Lindberg antoi yhden tärkeän vastauksen vuonna 2014.

”Jos Suomen hävittäjäilmasodankäynnistä viime vuosisadalta pitää nimetä yksi henkilö, joka on erityisen voimakkaasti vaikuttanut sodankäyntimme menestykseen, tämä henkilö on eversti Richard Lorentz. Hän kehitti 1930-luvulla Suomen hävittäjätaktiikkaa ja -koulutusta tavalla, joka tuotti talvi- ja jatkosodassa yhteensä 94 hävittäjä-ässää.”

Toisen vastauksen on antanut Draken-hävittäjälentäjä, everstiluutnantti (evp) Jukka Sihvo. Paradoksaalisesti Suomen ilmavoimien vahvuus oli niiden pienuudessa.

”Jokainen oppilas ja opettaja sekä jokainen laivueen jäsen tunsi toisensa henkilökohtaisesti. Tehokkaan koulutuksen kautta syntyi yhteen lujittunut vahvuus. Toistensa tunteminen ja tukeminen hitsasi lentueen viimeisen päälle yhteen. Lisäksi aina on ollut niin, että oman maan puolustajat ovat henkisesti vahvemmilla kuin hyökkääjä. Tämä pätee tänäkin päivänä.”

Julkaistu: 2.9.2019