Osakilpailuvoittajaksi kasvanut Ilkka Herola puhuu avoimesti vuosia jatkuneista henkisistä vaikeuksistaan – “Se on raskain risti kannettavaksi”

Ilkka Herola on luurin toisessa päässä hyväntuulisena aamupäivän harjoituksensa jälkeen. Miksipä ei olisi. Suomalaisen yhdistetyn lipunkantaja saavutti menneellä maailmancup-kaudella jotain, mitä yli kymmenvuotinen cup-ura ei ollut aiemmin tarjonnut.

Hän voitti maaliskuussa Oslossa, Holmenkollenin hiihtourheilupyhätössä uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailun. 251:s osakilpailu tuotti lopulta himoitun palkinnon.

– Voitossa merkittävin asia oli tapa, jolla se tuli, Herola analysoi.

Nyt ei tarvinnut toivoa, että mäkiosuudella hyppy kantaisi riittävän lähelle kärkeä ja hiihtoladulla pääsisi yrittämään takaa-ajoa sekä muiden karistamista. Herola oli kilpailussa ylivoimainen.

Savolainen hyppäsi suurmäen mäkiennätykseksi 146 metriä ja lähti ladulle ensimmäisenä, kuusi sekuntia ennen muita. Pikkusuksilla suomalainen hallitsi kilpailua ja hiihti ylhäisessä yksinäisyydessään voittoon.

– Pystyin näyttämään itselleni, että kaiken mennessä kohdalleen voin olla mäessä ylivertainen. On merkittävä asia itseluottamukselle, kun se konkretisoituu.

Parantunut hyppääminen loi pohjan paitsi uran avausvoitolle niin myös vahvalle kokonaiskaudelle. Herola oli kokonaiscupissa viides. Lisäksi hän oli kauden kuudenneksi kovin hiihtäjä ja kymmenenneksi paras hyppääjä. Viimeinen on asia, jota suomalainen yhdistetyn väki on toivonut vuosia.

Siilinjärveläiskasvatti on ollut nuoresta saakka erittäin kyvykäs hyppääjä, mutta potentiaali ei ole yksittäisiä väläyksiä lukuun ottamatta realisoitunut tuloksiksi viime vuosina.

– Moni varmasti odottaa, että hyppäämiseen olisi löydetty jokin temppu tai keksitty tekniikkaan yksittäinen juttu, jolla homma olisi auennut, mutta ei.

– Omasta näkökulmasta loka-marraskuussa tai kilpailukauden aikanakaan toiminnassa tai tekemisessä ei juuri eroa aiempaan ollut, Herola jatkaa.

Hän sanoo, että resepti on, urheilusta kokolailla tuttu, vuosien pitkäjänteinen työ. Harjoittelussa on jo kauan panostettu hyppäämiseen ja Herola sanoo kehittyneensä esimerkiksi asioiden oppimisessa, mikä on mäkihypyn kaltaisessa taitolajissa ensiarvoisen tärkeää.

Tällä kaudella suomalaistähden oli helppo lähteä kisoihin. Luottamus omaan tekemiseen loi uskon onnistumiseen. Kilpailut olivat mahdollisuuksia. Paikkoja ulosmitata omaa potentiaalia.

Aina näin ei Herolan uralla ole ollut.

Siilinjärveläisnuorukainen nousi jo aikaisessa vaiheessa talviurheilua seuraavien ihmisten huulille. Alueellisesti potentiaali huomattiin nopeasti eikä valtakunnallisella tasollakaan läpilyöntiin mennyt kauaa.

Herola voitti muun muassa alle 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden mäkihypyssä. Hopeaa hän saavutti yhdistetyssä sekä nuorten olympialaisissa että MM-kisoissa.

Savolaisesta odotettiin varhaisessa vaiheessa menestyjää myös aikuisten tasolle. Osaltaan siihen velvoitti lajin historia. Samppa Lajunen, Hannu Manninen, Anssi Koivuranta, Jaakko Tallus… Suomalaismiehet olivat edeltävän kahden vuosikymmenen aikana lyöneet lajissa läpi lähestulkoon teini-ikäisinä, ja suoraan maailman huipulle. Lisäksi vahvat joukkueet, joissa nuoret pääsivät esille, toivat menestystä ja arvokisamitaleja.

Herola kilpaili ensimmäisen kerran maailmancupissa 16-vuotiaana keväällä 2012. Menestyksen vuodet olivat tuolloin yhdistetyn maajoukkueelle kaukainen muisto ja Janne Ryynänen käytännössä ainoa säännöllisesti maailmancupia kiertävä urheilija.

Teinitähdestä odotettiin seuraavaa suomalaista suurmestaria. Asiat tapahtuivat uralla, ihmisen yksilönkehityksen kannaltakin, valtavan nopeasti.

– Hyvin normaalista 15-vuotiaan pojan nuoruuselämästä siirryttiin parin vuoden aikana siihen, että olin A-maajoukkueen ykkösurheilija, jolta odotettiin hirveän paljon.

Odotukset Herolan ympärillä olivat jotakuinkin sellaiset, että lajilla on nyt seuraava Manninen tai Lajunen.

– En tiedä, voiko kukaan sellaiseen olla kovin valmis, mutta itselleni se aiheutti kroonisen pettymyksen tunteen, jos ura ei mennytkään sellaista polkua pitkin, Herola muistelee.

Urheilu oli niin kauan helppoa ja kivaa, kun kehitystä tuli nopeassa tahdissa. Haasteet alkoivat, kun eteenpäin ei mentykään enää lineaarisesti ja tuli vastoinkäymisiä. Näiden asioiden käsitteleminen oli nuorelle urheilijalle vaikeaa.

Ongelmat olivat paljon heikosti mennyttä mäkiosuutta tai hävittyä loppukiriä syvemmällä. Herola alkoi arvottaa itseään pelkästään urheilumenestyksen kautta. Hän kokee, että ikävaihe on hyvin herkkä, sillä ihmisen identiteetti on vasta rakentumassa.

– Kun muuttaa pois kotoa ja alkaa elää “aikuisen elämää”, käy helposti niin, että oma ajatus itsestä on pelkkää urheilua, kun myös ympäriltä on vahvasti sidottu urheilijan imagoon.

Herola odotti itseltään, että kaiken pitää olla riippuvaista urheilusta ja kaiken on tähdättävä pelkästään siihen. Tämä aiheutti esimerkiksi ongelmia sosiaalisissa suhteissa.

– Ihminen ei ole kovin vakaalla pohjalla, jos mieliala ja tyytyväisyys omaan itseen riippuvat siitä, monesko on tuloslistalla.

Pikkuhiljaa urheilusta katosi nautinto. Yhdistetystä tuli raskasta ja ahdistavaa . Kilpailuviikonloput eivät olleet mahdollisuuksia. Tilalle hiipi pelko epäonnistumisesta.

– Kun urheilu oli vaikeaa ja raskasta, lähdin kilpailuihin ikään kuin altistamaan itseni jollekin uhalle.

Lähtökohta ei ollut kovin hedelmällinen menestyksen tavoittelulle. Eikä urheilu ollut muusta elämästä irrallinen saareke.

Huono olo ja urheilemisen epäterveeksi vinksahtanut asema näkyivät ulos. Kun urheilija ei voinut hyvin, ympärillä olevat ihmiset joutuivat sijaiskärsijöiksi henkisestä taakasta.

– Itselleni se on raskain risti kannettavana niistä ajoista. Jos jotakin elämässään haluaisi muuttaa, se olisi juuri se, ettei läheisten olisi tarvinnut kantaa sitä tai kärsiä siitä.

– Se, mitä itsellä liikkuu päässä, tai miltä urheilu tuntuu, on sivuseikka. Se, että muutkin joutuvat kärsimään omasta ajattelusta tai siitä, miten asioita priorisoi elämässä…

– Se olisi saanut jäädä tapahtumatta.

Herolan on vaikea jälkikäteen oikeuttaa itselleen sen aikaista ajatusmaailmaansa tai sen seurauksia. Konkariurheilija sanoo, että ainoa, millä hän voi asiaa selittää on, että hän oli nuori eikä ymmärtänyt tai tiennyt paremmasta.

– Mutta ei se ainakaan itselleni hirveästi helpota asiaa.

Herola kuvailee väistelleensä ongelmaa kauteen 2016–2017 saakka. Siihen asti hän yritti väkisin kantaa henkistä taakkaa ja mennä eteenpäin. Asiaan ei suuremmin puututtu, vaikka hän uskoo ympärillä olevien ihmisten nähneen, ettei kaikki ollut kunnossa.

Konkreettinen käännekohta ajoittui kevättalveen 2017. Henkisesti vaikeita vuosia oli takana jo riittävästi. Urheileminen oli tuloksista riippumatta raskasta ja ahdistavaa.

Lahden MM-kotikisoista tai päättyneestä kaudesta muutenkaan ei jäänyt Herolalle paljoa käteen. Pään sisällä oli tuskaa senkin edestä.

Eri maiden joukkueet juhlistivat kauden päättymistä Saksan Schonachissa. Herola notkui baaritiskillä, kun maajoukkueen fysioterapeutti ja fysiikkavalmentaja Jari Hiekkavirta tarttui härkää sarvista.

– Ilkka tuo sinun touhusi ei näytä tällä hetkellä siltä, että jaksat sitä kovin pitkään. Asialle täytyy varmaan tehdä jotain, Herola kertoo Hiekkavirran sanoneen.

Kuopiolaisurheilija pohtii, että tuolloin toimeen olisi ollut tartuttava joka tapauksessa, mutta nyt Hiekkavirran sanat konkretisoivat ongelman. Pohjakosketus oli tullut.

– Ymmärsin, etteivät asiat muutu kenenkään muun kuin itseni toimesta. Oli otettava lusikka kauniiseen käteen.

Alkoi työ oman ajattelun korjaamiseksi. Herola teki sitä tiiviisti yhdistetyn maajoukkueen henkisen valmentajan Terhi Lehtovirran kanssa.

Nyt ei keskitytty siihen, mitä urheilu on ja miten kilpailusuorituksia pitäisi ajatella vaan käsiteltiin inhimillistä puolta, ihmisen arvomaailmaa ja identiteettiä. Kaikkea, mitä urheilun ulkopuolella oli. Vuosien työn kautta palikat alkoivat asettua arvomaailmassa aiempaa paremmin paikoilleen.

– Tyytyväisyys omaan elämään ei ollut enää riippuvaista urheilumenestyksestä.

Urheilullinen palkinto pitkäjänteisestä työstä tuli Oberstdorfin MM-kisoissa 2021, kun Herola voitti hopeaa normaalimäen kilpailussa. Ajatusmaailma oli muuttunut lähestulkoon päälaelleen.

Urheilija pohti ennen MM-kilpailuja, että on sinut kaikkien lopputulosten kanssa. Jos kaikki onnistuisi ja Herola saavuttaisi mitalin, hän häviäisi jotain ja voittaisi jotain. Hän tarkoitti, että mitalin mukana tulisi luonnollisesti paljon hyvää, mutta se esimerkiksi saattaisi vähentää urheilijan yksityisyyttä.

– En pitänyt mitalia enää kaiken muuttavana asiana, joka on välttämätön elämälleni. Ilman sitäkin minulla on kaikki asiat elämässä oikein hienosti, Herola kuvailee silloista ajatustaan.

Mitali tuli ja samalla syntyi eräänlainen kiinnekohta. Se oli viimeinen varmistus, että urheilija kulkee oikeaan suuntaan. Savolaistähti oli päässyt henkisesti tilanteeseen, jossa urheilullista tulosta oli mahdollista tehdä kestävästi. Eikä Herolan tarvinnut enää selitellä itselleen aiempaa rennompaa suhtautumista urheilemiseen.

– Sain tiedon, että nimenomaan näin kannattaa jatkaa. Noilta vuosilta löytyvät suurimmat oivallukset siitä, mihin suuntaan ylipäätään ihmisenä haluan kehittyä.

Herola painottaa, että projekti oli välttämätön, jotta ura on voinut jatkua näihin päiviin saakka. Nyt hän on yksi cup-kiertueen kokeneimmista urheilijoista ja takana on pitkä ura maailman huipulla. Monella muulla tarina on toinen.

Eri lajeissa lupaavien nuorten suomalaisurheilijoiden nimiä nousee vuosittain ihmisten huulille. Osa onnistuu tekemään nopeastikin läpimurtonsa huipulle myös aikuisten tasolla, mutta huomattavasti suuremmalla osalla se jää haaveeksi. Kilpailu paikoista auringossa on rajua.

Kun kehitystä ja tuloksia ei tule entiseen tapaan, nuori urheilija voi olla uuden tilanteen edessä. Aivan kuten Herola oli aikanaan. Silloin hän alkoi puristaa mailaa vielä tiukemmin, yrittää vielä kovemmin.

Raskaista vuosistaan hän haluaa ammentaa oppia muille. Konkari yrittää ohjata nuorempiaan oikeaan suuntaan. Hän tietää, ettei ole ainoa nuorena pinnalle noussut lupaus, jonka elämään odotukset ja ulkopuoliset paineet aiheuttavat ikäviä lieveilmiöitä.

– Valitettavan usein törmää ajatteluun, että ihmiset urheilijan ympärillä saattavat pitää menestymisen edellytyksenä sitä, että kaiken pitää tähdätä pelkästään urheiluun ja suorittamiseen.

Lupsakan savolaisen äänenpaino on yhä painavampi.

– Näiden ympyröiden sisältä on helppo saada taustatukea esimerkiksi sellaiseen ajatteluun, että on ihan ok arvottaa urheilu aina ihmissuhteiden edelle.

– Jos nykyisin kuulen tai havaitsen tällaista, se pistää syvälle.

Herola on kokemusasiantuntija. Hän tietää, että tuo ajatusmaailma harvemmin tuottaa mitään kovin kestävää, vaikka siinä hetkessä se saattaa tuntua urheilijasta oikealta ratkaisulta ja täysin järkevältä.

– On hyvin todennäköistä, että jossain vaiheessa niitä asioita tulee katumaan. Tuollaisessa tilanteessa pitäisi olla vähintään syvällisen pohdinnan paikka. Meni urheilu sitten hyvin tai huonosti.

– Mitalit palkintokaapissa eivät pidä seuraa kenellekään tai tuo lisäarvoa mihinkään oikeasti tärkeään sen jälkeen, kun ne on voitettu.

Herola kokee velvollisuudekseen kertoa asioista, jotta muiden ei tarvitsisi koluta samaa polkua läpi. Vuosikymmenen maailman ja Suomen huipulla urheillut kuopiolainen on ehtinyt nähdä paljon erilaisia tarinoita.

Yhdistetyn maajoukkueeseen on noussut edeltävän kymmenen vuoden aikana useita nuorten sarjoissa loistaneita kykyjä. Kääntöpuolena urheilijoita on myös lopettanut todella nuorina.

Herola painottaa, ettei ongelma ole leimallisesti vain yhdistetyssä. Kyse on suuremmasta, lajirajat ylittävästä haasteesta.

– Joissain lajeissa pinnalle noustaan niin nuorena, että ihmisen identiteetin kehittyminen on vielä kesken ja samaan aikaan vaaditaan paljon. Lisäksi mukana on vielä julkisuus ja sen mukanaan tuoma paine – ikään kuin jonkinlainen ohjaus siitä, mitä nuori on.

Herola havainnollistaa tilanteen kahteen vaihtoehtoon. Joko näyttää siltä, että urheilijan nousu maailman huipulle on mahdollinen ja kansainväliset kilpailut jatkuvat tai sitten urheileminen loppuu. Kokeilemaan ei jäädä pitkäksi aikaa.

Hän pohtii, että urheilijoilla ei ole samalla tavalla aikaa kehittyä taustalla kuin lajeissa, joissa esimerkiksi lajin luonne puoltaa myöhempää läpimurtoa. Esimerkiksi kestävyyslajeissa suomalaisurheilijat usein tekevät kirkkaimman läpilyöntinsä vasta myöhemmällä iällä. Yksilöillä voi olla tällöin aikaa kehittyä kokonaisvaltaisesti suurimman spekulaation ja huomion taustalla.

Herola huomauttaa, että yhdistetyn puolella osa nuorena lopettaneista on saattanut palata urheilun pariin, kun palikat ovat asettuneet paremmin paikoilleen ja ilo urheilemiseen on löytynyt, kuten hän asian kuvailee. Se kertoo paljon.

29-vuotias tähtiurheilija harmittelee urheilukeskustelussa vellovaa narratiivia.

– Kun keskustelua kuuntelee täältä sisäpuolelta käsin, paljon korostetaan sitä, miten valtavasti töitä, uhrauksia ja urheilun priorisointia ura vaatii.

– Minun näkemykseni on se, että 99 prosenttia tapauksista, joissa lahjakas urheilija ei päädykään maailman huipulle, johtuu nimenomaan liiallisesta yrittämisestä ja liikaa urheiluun nojaavasta arvomaailmasta.

Painokas puheenvuoro jatkuu ja Herola korostaa, että perfektionismi ja yliyrittäminen tuhoavat huomattavasti enemmän nuoria urheilijoita kuin se, etteivätkö he tekisi riittävästi töitä. Kun lähtökohta spekulaatioihin ja keskusteluihin on usein täysin toinen, ulkopuolisille paineille on helppo altistua.

– Jos esimerkiksi urheilija on arvokisoissa näin suomalaisittain “vasta” viides, ensimmäinen selitys siihen on, että hän ei ole tehnyt riittävästi töitä tai hän on laiska. Ikään kuin kovuus puuttuisi.

– Todennäköisesti todellisuudessa, jos urheilija on viides, hän on onnistunut siinä, ettei ole kovin pahasti polttanut itseään vielä loppuun.

Arvokisamitalistin mukaan nuoret, urheilun kentältä katoavat lupaukset ovat todennäköisesti väsyttäneet itsensä henkisesti tai fyysisesti niin pahasti, ettei urheilemisesta enää yksinkertaisesti tule mitään.

Pysäyttävä puheenvuoro osoittaa, kuinka paljon Herola välittää aihepiiristä. Urheilu tarjoaa nykyisin väylän paljon muuhunkin kuin tuloslistalla menestymiseen.

Muuttunut suhtautuminen omaan itseen on mahdollistanut Herolan kehittymisen urheilijana. Hän on saavuttanut henkisen kasvuprosessinsa aikana paljon, mutta etenkin pystynyt nauttimaan urheilusta uudella tavalla.

Suhtautuminen esimerkiksi harjoitteluun ja harjoitustilanteiden käsittelyyn on muuttunut uran alkuvuosista. Kuopiolainen ei vello enää virheissä tai juutu vaikeuksiin.

– Kaikkia virheitä ei voi tai kuulukaan poistaa. Asiat pitää pyrkiä tekemään tilanne huomioiden niin hyvin kuin mahdollista ja sen jälkeen täytyy hyväksyä lopputulos.

Jälkikäteen on analyysien aika, mutta enää Herolan ajatukset eivät ole aina kiinni virheissä tai asioissa, jotka olisi pitänyt mennä paremmin. Tämä ruokkisi toistuvaa alisuorittamisen tunnetta, mikä taas tekisi urheilusta, ja elämästä, jälleen raskasta.

– On osa elämää, että asiat harvoin menevät juuri kuten on suunnitellut.

Mäkihypyn kaltaisessa lajissa itsesuojeluvaisto ja turvallisuuteen liittyvät asiat ovat aina läsnä. Tämä taas tarkoittaa, että harjoituksissa ja kilpailuissa parhaita suorituksia saadakseen urheilijan on oltava henkisesti hyvässä sekä tasapainoisessa tilassa.

Herola on ollut. Viime kesään ja syksyyn mahtui aiempaa enemmän onnistuneita ja laadukkaita harjoituksia. Vahvat mäkisuoritukset eivät kadonneet, kun siirryttiin kesäkaudelta kilpailukaudelle, mikä on joskus ollut ongelmana.

Tuore osakilpailuvoittaja sanoo, että hyppysuoritus on niin nopea ja lyhyt, ettei sitä tietoisesti ehdi hypyn aikana muuttamaan. Onnistunut suoritus vaatii valtavasti pohjatyötä. Kisasuorituksen ulkopuolella on löydettävä tapa vaikuttaa asioihin.

Herolan mukaan hyppääminen on enemmän päästä kuin fyysisistä tekijöistä kiinni. Kuopiolainen myöntää, että uralle on mahtunut aikoja, kun heikko hyppyvire on turhauttanut. Noina hetkinä on auttanut, että hiihtoässä on tiennyt oman potentiaalinsa myös mäkipuolella.

– On voinut nojautua siihen, että olen aiemmin hypännyt hyvin ja pystyn siihen. Potentiaali on olemassa. Ennemmin ongelmana on ollut se, ettei hyppyvire ole kestänyt pidempiä aikoja.

Päättyneellä kaudella se kesti. Henkisesti vahvan urheilijan laiva ei enää keikahda pienistä vastoinkäymisistä tai odottamattomista hankaluuksista. Kokonaisvaltaisesti urheilijana Herolan tila on parempi kuin koskaan aiemmin.

Vaikka urheilu ei enää ole rentoutuneelle savolaiselle kaikki kaikessa, kunnianhimo ei ole kadonnut. Herola on iloinen ja ylpeä siitä, miten hän on pystynyt oppimaan asioita ja pysymään lajin kehityksessä mukana. Hän on nyt parempi mäkihyppääjä kuin kertaakaan urallaan.

– Tällä harjoitus- ja kilpailukaudella onnistuimme kokonaisuutena parhaiten. Teimme eniten oikeita ratkaisuja.

Yhdistetyn erityispiirre on, että harjoittelussa on taiteiltava väsyttävän kestävyysharjoittelun ja maksimaalista räjähtävyyttä sekä hermostollista herkkyyttä vaativan mäkiharjoittelun välillä. Herolan mukaan hän on taustajoukkoineen kehittynyt nimenomaan tämän kokonaisuuden hallinnassa, harjoittelun rytmittämisessä.

Lajinsa absoluuttisen huipun kanssa jutellessa käy selväksi, miten moninainen ja valtavan kompleksinen laji yhdistetty on. Pelkästään mäkihypyn hallitseminen vaatii hurjan määrän ajatustyötä, toistoja, oppimista sekä fyysisiä valmiuksia.

Herola sanoo, että paikalleen ei voi jäädä. Tulevalla harjoituskaudella ei voi vain tehdä asioita samalla tavalla kuin vuosi sitten ja olettaa, että asiat menisivät yhtä hyvin.

– Jos asioita vain kopioisi ja pyrkisi kontrolloimaan niin, ettei mikään muutu, tästä tulisi ihan katastrofi. Jatkuva luova ajattelu ja uusien kehitysmahdollisuuksien löytäminen on perusedellytys jo senkin takia, että keho muuttuu koko ajan.

Urheilijan on helppo lähteä luottavaisena harjoituskauteen kohti olympiatalvea. Hän on päässyt vuosien työllä tilaan, jossa urheileminen ja kilpaileminen on kivaa. Metsästyksestä nauttiva Herola intoutuu vertauskuvailemaan.

– Joskus aiemmin kilpailut tuntuivat siltä kuin juoksisin leijonaa karkuun savannilla – yrittää vain välttää virheitä ja olla jäämättä kiinni. Nyt lähden kuin metsästysreissulle kavereiden kanssa: ehkä saadaan jotakin tai ehkä ei, mutta joka tapauksessa on hauskaa.

– Pointti on, että pystyn olemaan tilanteissa luova ja katselemaan ympärilleni, että miten voisin parantaa saaliin saamisen todennäköisyyttä. Se on aika erilainen lähtökohta, Herola myhäilee.

Hän ponnistaa olympiakauteen tavoitteenaan uran ensimmäinen mitali viiden renkaan kilpailuista. Arvometallit kaulassa tai palkintokukat kädessä eivät kuitenkaan muuta isoa kuvaa.

– Siihen, olenko ylpeä itsestäni, ei ole mitään merkitystä sillä, olisinko esimerkiksi maailmanmestari vai 17:s kilpailussa.

– Merkitystä on sillä, minkälainen ystävä, veli tai poikaystävä olen. Laikka kaulassa ei ole oman itsearvostukseni kannalta enää kovin olennaista.

Ihminen nimeltään Ilkka Herola valoi vuosien aikana arvomaailmansa ja identiteettinsä uusiksi. Sen seurauksena hän pystyy urheilemaan kovemmalla tasolla kuin koskaan aiemmin.