Rakastettuun Antti Tuurin romaaniin perustuva elokuva Ikitie on osa Suomen juhlavuoden ohjelmaa. Se onkin vaikuttava: pahoinvointiin asti järkyttävä tarina ihmisen kyvystä julmuuteen ja toisaalta liikuttavan kaunis kuvaus rakkaudesta. Elokuva kertoo Suomen synkästä historiasta 1930-luvulla, Lapuan liikkeen kyydityksistä ja Stalinin vainoista.

Päähenkilö on suomalainen perheenisä Jussi Ketola (Tommi Korpela), joka haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan itärajalle ammuttavaksi. Mies pääsee pakenemaan Neuvostoliiton puolelle, ja hän uskoo pitkään voivansa palata pian kotiin. Hänellä ei kuitenkaan ole paluuta Suomeen perheensä luo. Hänet pakotetaan ottamaan uusi henkilöllisyys ja työpaikka kolhoosista.

Karjalaan on saapunut vapaaehtoisina runsas joukko amerikkalaisia, jotka uskovat parempaan maailmaan ja haluavat rakentaa työläisten paratiisia. Heidän joukossaan on muuan Sara, josta tulee Ketolan uusi vaimo. Aluksi kolhoosissa vallitsee kohtalaisen hyvä henki, mutta Ketola on silti siellä vastoin tahtoaan. Vähitellen kaikille selviää, millaista tulevaisuutta heille Stalinin toimesta järjestetään.

Alkavat säälimättömät vainot ja murhat. Perheenjäsenet erotetaan toisistaan, lapsi ammutaan pihalle. Aviomiehet ja vaimot kuljetetaan ammuttavaksi yhdessä. Tätä on hyvin vaikea katsoa, sillä tarinankerronta tuntuu aidolta ja henkilöiden kohtalot tulevat katsojan iholle. Viimeisellä hetkellään ihminen miettii rakkaitaan, perhettään, lapsiaan, puolisoaan.

Visuaalisesti vaikuttavan elokuvan on ohjannut A. J. Annila. Korpelan lisäksi erityisesti Sidse Babett Knudsen Saran roolissa sekä Ville Virtanen Hillinä jäävät mieleen. Julman Kallosen roolin näyttelee Hannu-Pekka Björkman ikimuistoisesti. Katsojan kannalta on huojentavaa, että loppu on olosuhteisiin nähden onnellinen.

Arvio löytyy myös Eevan numerosta 9/2017.