Apu

Ikälisää hiusten hoitoon: harmaantunut hius vaatii omanlaisensa hoitotuotteet



Ikälisää hiusten hoitoon: harmaantunut hius vaatii omanlaisensa hoitotuotteet

Harmaantunut hius eroaa rakenteeltaan aiemmasta.
Teksti Leeni Peltonen
Kuvat Fotolia

Geenit määräävät pitkälti sen, miten nopeasti hiukset harmaantuvat. Harmaantunut hius on rakenteeltaan jäykempi, joten se vaatii ehkä uuden hiusmallin ja omanlaisensa hoitotuotteet.

Hiuspohja kaipaa iän myötä usein lisää kosteutta. Myös hiusten rakennekäsittelyt ja värjäykset kuivattavat ja haurastuttavat hiuksia, jolloin tarvitaan entistä tehokkaampia hoitotuotteita.

Kevytvärjäys on yhä useammin myös miesten keino piilottaa harmaita hiuksia.

– Viiden minuutin värjäys ei saa hiuksia näyttämään värjätyiltä, mutta hämää harmaantumista, tutkintovastaava Tiina-Ira Huttunen Omniasta sanoo. Kotivärjäyksiä hän ei suosittele, sillä lopputulos on usein ei-toivottu ja pahimmillaan hiukset vaurioituvat vakavasti.

Yhä useampi hoitaa ohuiden hiuksien ongelmaa myös hiuspidennyksillä. Oikean mittainen ja osaavan ammattilaisen tekemä ”pidennys” ei välttämättä kasvata hiusten pituutta, mutta saa ne tuuheamman ja runsaamman näköisiksi.

Julkaistu: 4.2.2018