Ikääntyminen voi vaikuttaa persoonallisuuteen ja käytökseen – Luonteen nopea muuttuminen voi silti olla oire sairaudesta

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.

Tällä kertaa kyseessä olisi varmasti syöpä. Ainakin jokin vakava sairaus, joka vaatii hoitoa ja huolenpitoa. Tällaisia puheluita nelikymppinen Johanna on tottunut saamaan 72-vuotiaalta äidiltään jo useamman vuoden ajan.

Johannan perusterve äiti on eläkkeelle jäätyään ryhtynyt etsimään itsestään jatkuvasti erilaisia oireita ja sairauksia. Pienikin särky tai nivelkipu saa hänet varaamaan ajan tutkimuksiin ja kodin kirjahyllyssä oleva paksu lääkärikirja on jatkuvasti auki olohuoneen pöydällä. Kalenteri täyttyy tutkimuskäynneistä ja lääkäreiden soittoajoista.

– Äitini on aina ollut hyvin herkkä hakeutumaan lääkäriin ja hakenut huomiota erilaisilla vaivoilla, mutta viime vuosina tuntuu kuin hän jopa toivoisi sairastuvansa.

Lääkärikäynnin jälkeen hän palaa kotiin pettyneen oloisena, kun vikaa ei löytynytkään. Nopeasti hän ryhtyy pohtimaan muita mahdollisia sairauksia.

– Pelkään, ettei kukaan osaa ottaa häntä tosissaan sinä päivänä, kun hän sairastuu oikeasti.

Johanna itse elää ruuhkavuosia: lapset ovat vielä pieniä ja oma asiantuntijatyö vaativaa, työpäivät pitkiä. Äidin luonteessa tapahtunut muutos, yltiöpäinen huoli omasta terveydestä ja sen siivittämänä jatkuva huomionhakuisuus tuntuvat kuormittavalta. Monesti äiti myös paheksuu sitä, ettei Johanna soittele hänelle tarpeeksi usein.

– Totuus on, etten jaksa olla äitiin yhteydessä niin usein kun hän toivoisi, koska puhelut ovat pelkkää vaivoista ja olemattomista sairauksista valittamista. Pitkän työpäivän jälkeen sitä tekee mieluummin mitä tahansa muuta kuin kuuntelee sellaista.

Johannan ja hänen äitinsä välit eivät ole koskaan olleet niin tiiviit, että he olisivat päivittäin toistensa kanssa tekemisissä. Johannan lapsuudessa ja nuoruudessa äiti keskittyi vahvasti uraansa ja Johanna muutti omilleen pian täysi-ikäistymisensä jälkeen. Vuosien ajan he tapasivat toisiaan harvoin ja soittelivat kerran kuukaudessa. Äiti oli uravuosinaan hyvin omatoiminen ja itsenäinen.

– Äidille viime vuosina tullut takertumisen tarve ja läheisyyden kaipuu tuntuu oudolta. En oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua, koska kuva tiivis yhteys välillämme ei tunnu luonnolliselta.

Monesti hän on pohtinut, miksi äiti on vanhemmiten tullut niin erilaiseksi kuin ennen.

Iän ja vanhuuden myötä ihmisen persoona ja käyttäytyminen muuttuvat, vaikka aiemmin ajateltiin, että persoonallisuus muokkautuu vain lapsuuden ja varhaisaikuisuuden aikana ja jää sitten paikoilleen. Näin kertoo psykologi ja psykoterapeutti Aino Kohtala.

– Toki ydinminuus, ydinpersoonallisuus ja se, keitä me pohjimmiltamme olemme, on ikävaiheesta riippumatta tietynlainen pysyvä ja tunnistettava osa ihmisiä, mutta erilaiset kokemukset ja tilanteet vaikuttavat siihen, miten persoonallisuutemme kehittyy läpi elämän, hän sanoo.

Ihmisen ikääntyessä jo olemassa olevat piirteet voivat korostua ja muuttua ikään kuin vahvemmiksi. Esimerkiksi sosiaalinen ihminen voi tulla vielä sosiaalisemmaksi ja lämpimämmäksi. Joskus mielipiteet ja kannat pehmentyvät, suvaitsevaisuus lisääntyy.

Toisaalta pitkään ulospäinsuuntautuneisuutta vaatinutta työtä tehnyt ihminen saattaakin eläköitymisen jälkeen vetäytyä, kun ympäristön vaatimukset eivät enää edellytä tietynlaista roolia.

Kielikin voi terävöityä, mielipiteet tulla tiukoiksi ja kommentit kriittisiksi, kun tarve sovinnollisuuteen ja sovittelevaan käyttäytymiseen vähenee.

Muutosten takana voi Kohtalan mukaan olla myös biologiaa: iän myötä ihmisessä tapahtuu hormonaalisia ja aivokemiallisia muutoksia.

– Hermoston reagointi muuttuu, se hidastuu. Kognitiivisessa toiminnassa tapahtuu normaalia heikentymistä. Se ei tarkoita, että älykkyys laskee, mutta esimerkiksi kuormituksen sieto vähenee. Erilaisia aistiärsykkeitä kuten huutavia lapsia ei jaksa samalla tavalla kuin joskus ennen.

Kohtala kertoo, että muutoksia tapahtuu myös aivoissa, eritoten etuotsalohkossa, joka säätelee impulssikontrollia.

– Jos siinä tapahtuu heikentymistä, ihminen saattaa sanoa asioita ennen kuin miettii. Itsehillintä siis heikkenee.

Kohtalan kokemuksen perusteella yksi tavallinen ikääntyvän persoonassa tapahtuva muutos liittyy neuroottisuuden lisääntymiseen, kuten Johannan äidin tapauksessa.

– Huolestuneisuus ja ahdistuneisuuteen liittyvät piirteet voimistuvat herkästi, kun ikää tulee. Se on ihan ymmärrettävää, koska tulee uusia omaan terveyteen ja toimintakyvyn muutoksiin liittyviä huolenaiheita.

Mitä enemmän vuosia kertyy, omankin elämän rajallisuus tulee yhä todemmaksi ja kontrollin menettämisen pelko kasvaa.

– Kuolemaa on enemmän ympärillä, kun ihmisiä ympäriltä menehtyy. Se on aika luonnollinen selitys sille, että ahdistus ja stressi voivat lisääntyä.

Toisaalta Kohtala muistuttaa, että esimerkiksi huomion hakeminen erilaisten vaivojen ja sairauksien kautta voi kertoa myös sosiaalisen kontaktin ja vuorovaikutuksen kaipuusta.

– Se ei välttämättä ole millään tasolla tietoista, mutta toistuva lääkärissä käynti tai läheisten kanssa omista vaivoista toistuvasti puhuminen voi liittyä siihen, että ikääntyneellä ihmisellä saattaa olla todella vähän kontakteja muihin.

Vierellä ei ole ehkä ketään, joka on kiinnostunut tai haluaisi kuunnella.

– Terveydenhuollon kautta vanhus todennäköisesti kohtaa ainakin ihannetilanteessa ammattilaisen, joka ainakin kuuntelee ja ottaa vakavasti. Sitä kautta ihminen saa kaipaamansa vuorovaikutusta ja huolenpitoa.

Voi olla niinkin, että fyysisille oireille ei löydy kehollista syytä vaan aiheuttajana voi olla ahdistus tai stressi.

– Erityisesti iäkkäämmille sukupolville mielenterveysasioista puhuminen ei ole normaali asia. Ahdistuskin voi aiheuttaa huimausta, sydämen tykytystä, rintakipua ja epämääräisiä kiputiloja tai vatsan sekaisin menemistä.

Yltiöpäinen huolestuneisuus voi Kohtalan mukaan liittyä turvattomuuden tunteen lisääntymiseen. Normaalitilanteessa ihmisellä on hyvä perusturvallisuuden tunne ja kyky ymmärtää esimerkiksi, että vaikka jokin uutinen tuntuisi kauhealta, se ei kosketa omaa elämää.

– Jos turvallisuuden kokemuksessa tapahtuu muutoksia, niin traagisetkin uutiset tulevat lähemmäs ja jäävät pyörimään mieleen – etenkin, jos omassa elämässä on vähemmän sisältöä kuin ennen.

Eläkevuosina ihmisellä on aikaa käydä läpi elettyä elämää: mitä on tullut tehtyä, kenen kanssa ja menikö kaikki niin kuin toivoikin.

– Silloin pintaan voi nousta katkeruuden tunteita, kun tehdään psyykkistä työtä ja pohditaan, minkälainen oma elämänkaari on ollut ja voiko siihen olla tyytyväinen. Läheisille tilanne näyttäytyy niin, että ihmisestä on tullut kiukkuinen vanhus.

Tämän on huomannut myös Sami, jonka miltei kahdeksankymppinen isä on vanhemmiten muuttunut katkeraksi ja kyyniseksi. Joinakin päivinä isä saattaa olla leppoisa ja oma iloinen itsensä, kun taas toisina hän alkaa kaivella menneitä, jo vuosikymmeniä sitten sattuneita erimielisyyksiä ja vanhoja riitoja. Niistä puhuessaan isä tuohtuu kuin tapahtuneesta olisi vain hetki, vaikka kyse saattaa olla 40 vuotta aiemmin käydystä keskustelusta. Isän luonteessa tapahtunut muutos aiheuttaa Samissa ahdistusta.

– On hirveän vaikea ymmärtää, miksi hän ei kykene nauttimaan eläkepäivistään ja siitä, että kaikki on hyvin, vaan saattaa kuluttaa kokonaisen päivän märehtimällä menneitä ja sitä, kuka sanoi mitä ja miksi.

Kohtala tietää, että usein oman elämän tarkastelun aikana pinnalle nousee myös menneitä konflikteja. Ihannetilanteessa ihminen on tehnyt rauhan menneiden kanssa, mutta joskus mieli jää niihin jumiin.

– Mennyt alkaa vallata tilaa nykyhetkestä, koska se on hiljaisempi kuin aikaisemmin. Ehkä vanhat kaunat voivat nousta pintaan, jos niitä ei ole käsitelty ja ne on ruuhkavuosina työnnetty taka-alalle. Siitähän tulee herkästi katkeruuden kierre.

Tällaisissa tilanteissa ihminen saattaa kokea vääristymän: mukavatkin elämänvaiheet unohtuvat ja jäävät vähemmälle huomiolle.

– Jos nykyhetki on jotenkin kuormittava, raskas tai ei toivottu, ihminen saattaa myös tarkastella koko elämäänsä sellaisten linssien lävitse. Aidosti onnelliset hetket eivät ehkä enää vaikutakaan sellaisilta.

Joskus tällaisen katkeruuden takana voi olla tarve tulla kuulluksi. Erityisen tärkeältä se voi tuntua, jos ikäviä kokemuksia on vähätelty tai niistä ei olla puhuttu.

– Pyyntö lakata puhumasta asiasta ei välttämättä vähennä sen jauhamista vaan vahvistaa sitä kokemusta, että minua ei kuulla, minun pitää kertoa enemmän, Kohtala vinkkaa.

Miten iäkkään läheisen muuttuneeseen persoonaan sitten kannattaisi suhtautua? Kohtala kehottaa ensisijaisesti pohtimaan syitä käytöksen taustalla.

– Useimmiten taustalla on se, että vanhus tuntee olonsa haavoittuvaisemmaksi kuin ennen. Hän kaipaa vuorovaikutusta ja pohtii ehkä, kuka hänestä huolehtisi ja jääkö hän yksin.

Kohtala muistuttaa, että useimmiten ihmisessä iän myötä tapahtuvat muutokset ilmaantuvat pikkuhiljaa.

– Jos ihmisen luonteessa ja käytöksessä tapahtuu muutoksia nopeasti, niin silloin voi ehkä olla hyvä arvioida, onko kyse jostakin sairaudesta. Kenenkään persoonallisuus ei psykologisesti muutu muutaman kuukauden sisällä merkittävällä tavalla.

Joskus nopeasti havaittavat käytösmuutokset voivat ikäihmisillä johtua hoidettavista olevista taudeista kuten vaikka viruksista.

– Kognitiivisen toiminnan hidastuessa on normaalia unohtaa nimiä tai sanoja silloin tällöin. Sen sijaan muistisairaudesta voi olla kyse, jos toinen unohtaa jatkuvasti sovittuja tapaamisia, eksyy tutussa ympäristössä tai toistaa jatkuvasti samoja kysymyksiä tajuamatta, että asiasta on juuri puhuttu.

Yksi hälytysmerkki voi olla luonteen muuttuminen nopeasti hyvin toivottomaksi tai aggressiiviseksi – läheiset havaitsevat siis jotain normaalia mielialanvaihtelua voimakkaampaa.

Ikäihmisen kokema yksinäisyys voi johtaa siihen, että rauhallisesta ja lempeästä ihmisestä tuleekin passiivinen ja ärtynyt, masentuneen oloinen, Kohtala tietää. Se voi näyttäytyä läheisille riippuvuutena ja syyllistämisenä.

Hyvinkin itsenäinen ja lapsestaan aiemmin erillinen vanhempi voi kaivata tiiviimpää yhteydenpitoa, kun oma elämänpiiri kapenee.

– Vanhus pitää yhteyttä yhä harvemman ihmisen kanssa ja niistä jokainen muuttuu entistä merkityksellisemmäksi, Kohtala sanoo.

Silloin saattaa herkemmin lipsahtaa: ”Soittelin, kun sinusta ei ole taaskaan kuulunut.”

Toistuva soittelu ei välttämättä ole Kohtalan mukaan aina tietoista oman arvon testaamista ja välittämisen varmistelua. Monesti se vie toisen osapuolen kauemmas, koska se rupeaa ärsyttämään. Tasapainoilua vaatii siis myös oman kuormituksen ja kiireen sekä velvollisuudentunteen kanssa eläminen.

– Rajoista kannattaa sopia. Esimerkiksi säännölliset soiteltu ja visiittiajat tuovat turvaa vanhukselle. Samalla on hyvä kertoa kauniisti, että koko ajan ei voi soitella kuulumisia vaan aikuisella ihmisellä on omakin elämänsä, jota täytyy kunnioittaa.

Viisainta on Kohtalan mielestä itse yrittää asettua toisen ihmisen asemaan. Voi vaikka todeta ymmärtävänsä, että asia painaa toisen mieltä.

– Kuulluksi tuleminen voi olla hyvinkin rauhoittava kokemus. Jos taas asioiden puiminen on pakkomielteisen tiivistä, kannattaa harkita asian käsittelemistä ulkopuolisen ammattilaisen kanssa, jonka seurassa ikäihminen voi käydä läpi elämänkaartaan ja sen vaiheita.

Kohtalan mukaan se voi auttaa ihmistä saamaan realistisen kuvan elämästään ja helpottaa myös ikävien asioiden tarkastelua neutraalimmin.

– Syyllistäminen harvoin auttaa. Se saattaa lisätä takertuvuutta ja hylkäämisen pelkoa. Toiselle voi sanoa, että olet tärkeä, mutta minulla on myös oman ajan tarve.

Johannan ja Samin nimet on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.