Igluyrittäjä Tauno Mäkelän hurja elämä – Kuinka kanafarmarista kuoriutui revontulimatkailun pioneeri
Tauno Mäkelä osti muutaman kanan ja perusti kanalan, josta kehittyi Suomen suurin ja edistyksellisin kanankasvattamo. Hän hankki Lapista tunturinreunaa, oli tehdä konkurssin, mutta synnyttikin Leville igluimperiumin. Nyt 86-vuotiaalla keksijällä on koossa melkoinen määrä toteutuneita unelmia, mutta tärkeintä hänelle on perhe.
Lasisen kotaravintolan pyöreässä salissa tarjoilija kaataa kahvikuppiin sokeria ja alkoholia. Sitten hän tuikkaa tulta perään, jolloin kuppiin syttyy revontulia muistuttava loimu.
Kuppiin lisätään lopuksi vielä muutamia muita aineksia. Ulkona lumisen tunturin ylle syttyvät juuri oikeat revontulet.
Levin Igluilla tarjottava revontulikahvi on vain yksi esimerkki talousneuvos Tauno Mäkelän, 86, elämästä ja ideoista.
Kahvihetkessä on paikalla Levin Iglut -yhtiön toimitusjohtaja ja koko hallitus eli Tauno ja hänen viisi naistaan.
Tauno ja Valma Mäkelän neljä tytärtä perheineen muodostavat suvun yrittäjähenkisen ytimen. Yhteen kokoonnutaan muutama kerta vuodessa kahdenkymmenen hengen voimin.
– Haluan elämyksiä tarjoamalla tartuttaa rakkauden Lappia kohtaan uuteenkin sukupolveen, Tauno selvittää.
Taiteilija tokaisi, ettei myy mitään köyhille
Rakkaus Lappiin näkyy myös Mäkelän pariskunnan kotona Vilppulassa. Seiniä koristavat Lapin taiteilijoiden Reidar Särestöniemen ja Veli Koljosen maisemamaalaukset.
Taidekeräilijä Tauno päätti itsekin muutama vuosi sitten kokeilla taidemaalarina. Alkoi syntyä Vilppulan ja Mäkelän suvun historiasta kertovia kuvia. Taiteilija on pitänyt jo kaksi näyttelyäkin.
Erääseen Särestöniemen maalaukseen liittyy hauska muisto, jonka Tauno kahvin äärellä innostuu perheelleen kertomaan.
– Hieroin kerran 1970-luvulla Kittilässä taulukauppoja Reidarin kanssa. Hinta oli aika kova, ja niinpä tiedustelin tinkimisvaraa. Siihen taiteilija tokaisi, ettei hän myy mitään köyhille.
Kaksikko pääsi lopulta yhteisymmärrykseen, ja taulu matkasi Vilppulaan.
Sukutilan kasvatti
Tauno Mäkelän taival alkoi Vilppulan Elämäntaipaleessa sijaitsevalta sukutilalta 1933. Hänestä tuli aikanaan tilan isäntä, kun kaksi muuta veljeä lähti muihin ammatteihin. Tauno alkoi pian etsiä tuottavampia elinkeinoja metsien, peltojen ja karjanhoidon rinnalle.
– Kasvatin aluksi kaneja, sillä niiden liha ja nahka tekivät sodan jälkeen kauppansa. Sitten innostuin tilaamaan kokeeksi untuvikkoja, Tauno muistelee kanalatoiminnan alkua.
Nuori kanafarmari kuljetti kananpoikas- ja munatilaukset polkupyörällä tai hevosella kauppoihin. Pakkasella lähetys saattoi jäätyä matkalla.
Tauno vaistosi siipikarjassa kasvumahdollisuuden. Hän hankki hautomakoneen, jossa munat piti kääntää veivillä kolmesti vuorokaudessa. Jo seuraavana vuonna Mäkelässä haudottiin yli 8 000 untuvikkoa.
– Kanojen ruoaksi hain hevosella teurastamoista lehmän mahoja, jotka keitin. Kanoille maistuivat myös jauhetut naudan luut ja katiskalla pyytämäni ruutanat, jotka sekoitin vihantasilppuun.
Kauppa kävi niin hyvin, että Tauno päätti ostaa lisää hautomakoneita. Mäkelän ensimmäinen oikea kanala valmistui 1954.
Siipikarjan jalostus vei mennessään
Pelkkä muna- ja poikastuotanto ei jaksanut kekseliästä miestä kauan kiinnostaa. Hän aloitti kanojen jalostuksen ja haki oppia alan kursseilta.
Tauno teetti kanalaan tarkastuspesät, joiden oviaukon eteen putosi luukku, kun kana meni sisälle munimaan. Kanan jalkanumero oli sitten helppo tarkistaa ja kirjata munintatiedot muistiin.
– Niin sain vähitellen jalostettua mahdollisimman terveen, tuottoisan, elinvoimaisen ja pieniruokaisen kanan. Munan laadun kannalta tärkeitä seikkoja olivat paino, ruskuaisen väri, valkuaisen kiinteys ja kuoren vahvuus.
Siipikarjanhoitajain Liitto myönsi Taunolle oikeuden käyttää jalostuskanala-nimeä, ja niin alkoi MÄ-tunnuksella varustetun, Suomen menestyneimmän kanajalosteen kehitys. Työ vaati kansakoulun käyneeltä mieheltä lähes tiedemiesmäistä työtä.
Tauno automatisoi seuraavina vuosina valmistuneissa kanaloissa ilmastoinnin, valaistuksen, ruokinnan ja muut toiminnot.
Tyttärestä tuli maailman nopein kanafarmari
Investoinnit kertoivat Taunon luonteesta. Siihen ei turha varovaisuus kuulu.
Tauno rakennutti mailleen kaikkiaan kymmenen suurta kanalaa, joista jokaiseen hän kehitti tuotannon ja kanojen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä uudistuksia.
Tunnustusta tuli jopa Animalialta. Ulkopuolisia sopimustuottajiakin oli kymmenen.
Sukutilan historiassa kääntyi uusi lehti, kun tyttäristä toinen, sittemmin kiihdytysajajana ja maailman nopeimpana kanafarmarina tunnettu Anita Mäkelä, aloitti opintojen jälkeen työt kanaloissa 1982.
Samana vuonna Mäkelän Jalostuskanala oli kohonnut alallaan Suomen suurimmaksi ja samalla Vilppulan suurimmaksi veronmaksajaksi sekä merkittäväksi työllistäjäksi. Se oli lajissaan maailman tehokkaimpien joukossa.
MÄ-kanan markkinaosuus kotimaassa kohosi ennätykselliseen 73,5 prosenttiin.
– Anitan avioiduttua Tommi Haapasen kanssa päätimme tehdä sukupolvenvaihdoksen. Olin tuolloin kuusikymmentäviisivuotias ja täynnä ideoita ja energiaa.
Elettiin vuosituhannen vaihdetta. Irtautumista helpotti Taunon päätös lopettaa kananjalostus.
MÄ-kanan tuhoksi oli samoihin aikoihin koitunut se, että EU:n myötä kananmunien hinta oli painunut alle tuotantokustannusten.
Markkinoille rynnisti myös ulkomaisia kanarotuja. Vanhaan ei ollut enää paluuta.
Mäkelän kanala- ja hautomorakennukset muutettiin broileriuntuvikkojen tuotantoon sopiviksi.
Lapin lumous
Tauno suuntasi hiihtoretkillään usein Lappiin ja rakastui sikäläisiin maisemiin. Jo ennen kanalan sukupolvenvaihdosta hän oli alkanut sijoittaa noususuhdanteessa olleeseen Länsi-Lapin matkailurakentamiseen.
– Tein uskaliaan sijoituksen ja ostin Levin etelärinteeltä maata. Samana vuonna hankin yhdessä kolmen muun osakkaan kanssa maata nykyisen eteläisen laskettelurinteen vierestä sekä Utsuvaarasta.
Juuri, kun rakennuskaavat olivat valmiit, alkoi 1990-luvun lama. Kaupankäynti ja hinnat romahtivat.
Harkittuaan asiaa Tauno päätti lunastaa muiden osakkaiden osuudet. Sijoitukset aiheuttivat vuosiksi tiukkoja aikoja ja konkurssiuhkan.
– Tajuan tehneeni liian pikaisia kauppoja kohteista, joista minulla ei ollut riittävästi tietoa, Tauno tunnustaa vakavana.
Vaimo hämmästeli kivikkoista tunturin rinnettä, mutta oli oppinut luottamaan miehensä bisnesvainuun.
Utsuvaaran kaava toteutui vasta 2007, minkä jälkeen Tauno sai myytyä tontteja ja pystyi maksamaan vuosikymmenten velat pois.
Keksijän mieli alkoi kehitellä kelomökkien sijaan jotakin uutta, vaikka perheen ja rahoittajien mielestä miehen ideat olivat utopiaa.
Lopulta 340 metriä korkeaan Utsuvaaraan kohosi vuokrakäyttöön neljä lasi-iglua ja Revontulitalo.
Alkuaikoina toiminta oli tappiollista, mutta iglujen varauskirja alkoi hiljalleen täyttyä suomalaisista ja varsinkin ulkomaisista vieraista.
Aiemmin lentoyhtiöissä työskennelleestä Kristiina Kylmälahdesta tuli perheyrityksen toimitusjohtaja.
Maailman mediat ja sosiaalinen media alkoivat kiinnostua samaan aikaan Lapin revontulista ja lasi-igluista, niistä alkoi syntyä Lappiin uusi matkailuvaltti.
– Iglut ovat saaneet paljon huomiota mediassa ja useita tunnustuspalkintoja koti- ja ulkomailla. Revontulielämyksiä on käynyt hakemassa useampi ulkomainen julkisuuden henkilökin, Kristiina kertoo iloisena isänsä unelman toteutumisesta.
Isä ei puhunut pahaa kenestäkään
Muistojen albumissa on kuvia, joissa rakennetaan porukalla kanalaa, ja lehtileikkeitä Anita-tyttären kuudesta kiihdytysautoilun Euroopan mestaruudesta.
Anita kertoo, että isän perusluonteeseen kuuluu huumorintaju, riskinotto- ja stressinhallintakyky sekä suurten kokonaisuuksien taju.
Taunon lähes yltiöpositiivinen elämänasenne on ollut Anitalle esimerkkinä.
– En muista isän koskaan puhuneen pahaa kenestäkään tai kadehtineen ketään. Hänen periaatteenaan on pysytellä hyvissä väleissä kaikkien kanssa, sillä riitautumisesta ei ole kenellekään hyötyä, Anita Mäkelä kertoo.
Pitääkseen yllä lähikylien hyvää henkeä Tauno on vuosikymmenten mittaan järjestänyt muun muassa hiihtokisoja. Ne herättävät muistoja tyttärissä Marita Oksmanissa ja Katriina Moksissa. Viimeksi mainittu vastaa iglujen brändistä ja markkinoinnista.
– Meille kokoontui väkeä hiihtämään pitkin peltoja. Isälle ominaista oli antaa kaikille osallistuneille lapsille pieni palkinto, sillä viimeisellekään hiihtäjälle ei saanut jäädä paha mieli.
Yhdeksääkymppiä lähestyvän miehen kilpailuvietti on yhä vahva. Tauno harrastaa tennistä, golfia ja sauvakävelyä.
Mieli pysyy virkeänä ja keksintöjä syntyy yhä. Yksi niistä on hautomakopeista rakennettu savusauna Elänteen rannalla.
Samoilla rannoilla sai myös Taunon ihailema tohtori Lybeck aikoinaan ihmiset rentoutumaan omalaatuisessa saunassa.
Aivovoimistelua Vilppulan Pellepelottomalle tarjoaa myös kirjoittelu paikallislehtiin, joissa hän ottaa kantaa milloin mihinkin kotiseudun asiaan. Asiantuntemusta ovat lisänneet yli neljäkymmentä vuotta kunnanvaltuustossa ja monissa muissa päätäntäelimissä.
– Elämäni on ollut vaiherikasta ja työteliästä, mutta on ollut tärkeää myös nauttia kaikesta ja jakaa iloa. Olen tehnyt virheitä, mutta ilman niitä ei olisi syntynyt oikeitakaan päätöksiä, tuumii Tauno. ●
