Hyvät neuvot ovat kullanarvoisia – Aina näin ei ole ollut, sillä nuorempana tiesin kaikesta kaiken
Lauseen ”annapa kun minä kerron” tai ”mun mielestä sun kannattais” jälkeen ei seuraa mitään hyvää kenellekään, kirjoittaa Antti Tuomainen.
Neuvominen on helppoa ja palkitsee aina! Katsot vain mitä joku tekee, ja menet viereen kertomaan, kuinka asia tehdään paremmin.
Ja näin maapallo on jälleen hieman tiukemmin radallaan ja ihmiset järjestyksessä.
Vai ovatko sittenkään? Totuus lienee, että harva asia ärsyttää yhtä paljon kuin pyytämättä saatu neuvo.
Tästä huolimatta epäilen, että meillä kaikilla on kokemusta paitsi neuvojen saamisesta myös niiden antamisesta. Enkä ehkä ole ainoa, joka on jättänyt saadut neuvot pääasiassa noudattamatta. Osaksi tämä on tietysti johtunut neuvojen yleisestä ja kaikkinaisesta epäsopivuudesta. Ja ennen kaikkea siksi, että neuvot on saatu pyytämättä.
Toki neuvonsaanti-iälläkin on merkityksensä. Olen tänä päivänä lämpimästi sitä mieltä, että kyllä, minun kannattaa nukkua yöni ja käyttää päiväni järkevästi, eikä toisinpäin ja toisin, kuten yhdeksäntoistavuotiaana ajattelin.
En ollut nuorena kovinkaan innokas pyytämään apua, saati ottamaan sitä vastaan, koska jo tiesin kaikesta kaiken. Asia näyttää ajan kanssa korjaantuneen.
Mikä siis avuksi niin neuvojalle kuin neuvottavalle? Oma kokemukseni viittaa siihen, että neuvojan ja neuvottavan on hyvä olla yhtä mieltä siitä, mihin ollaan ryhtymässä. Kun yksi on ensin itse pyytänyt neuvoa ja toinen punnitsee asiaa hetken ennen vastaamistaan, ollaan jo melko lähellä onnistumista.
Kummatkin vaativat harjoittelua.
En ollut nuorena kovinkaan innokas pyytämään apua, saati ottamaan sitä vastaan, koska jo tiesin kaikesta kaiken. Asia näyttää ajan kanssa korjaantuneen. Tänä päivänä myönnän mielelläni, että tietoni ovat epätäydelliset. Elämän varrella olen saanut tavata ihmisiä, jotka tietävät minua enemmän oikeastaan miltei kaikesta. Hyvistä neuvoista on todella tullut kullanarvoisia.
Kun minulta itseltäni joskus kysytään neuvoa, pyrin ensin varmistumaan siitä että sellainen todella halutaan kuulla, ja kerron sitten mieluiten oman konkreettisen kokemukseni mahdollisimman samantyyppisestä tilanteesta.
Ja minkälaisia ovat hyvät neuvot kokemukseni perusteella? (Ja rajataan tämä koskemaan vain aikuisiän pulmia. Lapsuusaikana saadut neuvot kuten Älä syö kadulta purukumia ovat osoittautuneet sangen päteviksi: enää vain aniharvoin liimaan kieleni pakkasella sillankaiteeseen.)
Ehkä parhaat neuvot eivät ole neuvoja ollenkaan. Ehkä kyse on jostain ihan muusta, ehkä jopa siitä, että luopuu neuvomisesta ihan kokonaan.
Siitä olen vakuuttunut, että lauseen ”annapa kun minä kerron” tai ”mun mielestä sun kannattais” jälkeen ei seuraa mitään hyvää kenellekään paikalla olevalle. Kun taas muistelen niitä haastavia tilanteita, jotka selvisivät parhailla mahdollisilla tavoilla ja joiden ratkaisemisessa turvauduin itseäni viisaampien apuun, en itse asiassa muista yhtään suoraa kehotusta, saati kaikkitietävyyden osoituksia.
Sen sijaan muistan kokonaan erilaisen lähestymistavan. Vaikken saakaan mieleeni sitä, mitä yksittäiset kysymykset sisälsivät, muistan hyvin, kuinka nuo kysymykset auttoivat vaihtamaan näkökulmaa. Yhtäkkiä ongelma näyttäytyikin kokonaan uudessa valossa, samoin minun suhteeni siihen.
Ehkä parhaat neuvot eivät ole neuvoja ollenkaan. Ehkä kyse on jostain ihan muusta, ehkä jopa siitä, että luopuu neuvomisesta ihan kokonaan.
Se kuulostaa hyvältä neuvolta.
