Image

Hyvästi, cool


Kyky olla cool on menettänyt merkitystään, kirjoittaa Veera Luoma-aho
Teksti Veera Luoma-aho
Kuvat Anja Reponen

Kolumni on julkaistu Image-lehden numerossa 1/2019

Presidentti Tarja Halonen kertoi syntymäpäivähaastattelussaan tulleensa kalliolaisen katukasvatuksen koulimaksi. Hän kasvoi maailmassa, jossa mistään ei saanut näyttää loukkaantuvansa.

Halosen kokemus toi mieleen oman teini-ikäni 1990-luvun Keravalla. Myös meillä oli koodistomme, ja sen koodiston mukaan kaikkein nolointa oli paljastaa tulleensa loukatuksi. Vaihtoehtoja oli kaksi: huolellisesti ajoitettu isku takaisin tai loukkauksen ohittaminen olankohautuksella.

Selvää on, että vittuilukulttuuri koski ja muokkasi poikia enemmän kuin tyttöjä. Toisaalta juuri he määrittelivät sen säännöt. Osa pelasi peliä hieman kierteisellä rakkaudella. Osa, kuten aina, oli silkkoja ilkimyksiä. Kyse ei silti ollut varsinaisesta kiusaamisesta, vaan pikemminkin jonkinlaisesta cooliuden jatkuvasta testaamisesta.

Ja kyllähän se kouli. Vaikka olin kirjoja lukeva partiotyttö, opin olemaan myös vähän kovis.

Siksi ymmärrän hyvin Tarja Halosta. Kuittailunsietokykyä korostavassa ympäristössä kasvaminen antaa varmasti valmiuksia toimia maailmassa, jossa ydinasekoodeja kantavat vittuilevat, valtapelejä pelaavat ja hierarkoita tarkkailevat öykkärit. Heissä on jotain niin tuttua, että heistä saattaa tahtomattaan jopa hieman pitää.

Onkohan loukkaantuminen yhä nuorista äärettömän noloa, minä mietin, kun luin Halosen haastattelun. Vai loukkaantuvatko nekin nykyään koko ajan?

Ehkä nykyisessä loukkaantumiskulttuurissa onkin kyse siitä, että aikuiset loukkaantuvat holtittomasti purskahdellen kaikki ne loukkaantumisensa, jotka he aiemmin kielsivät itseltään.

Coolina pysyminen on vaivattoman oloista kykyä olla piittaamatta muiden ajatuksista ja arvostuksesta. Se on itsevarmaa ulkopuolisuuden tunnetta ja välinpitämättömyyttä. Coolina pysyminen on kykyä selvitä. Ja tietenkin kulttuuri, jossa vaaditaan cooliutta, on väistämättä aika kova.

Minun teini-iässäni ne, joiden rahkeet eivät riittäneet cooliuteen tai sen uskottavaan esittämiseen, tai ne, jotka eivät voineet mitään sille, että tarvitsivat huomiota muilta, joutuivat keksimään erilaisia tapoja toimia.

Jos oli liian herkkä tai liian alisteisessa asemassa olemaan cool, yksi vaihtoehto oli ryhtyä luokan pelleksi. Ylikorostunut itseironia ei ollut yhtä toivottavaa kuin viileys, mutta se oli selviytymisstrategia maailmassa, jossa coolina pysyminen määritti säännöt.

Toinen vaihtoehto oli jättäytyä koko pelin ulkopuolelle ja ryhtyä nörtiksi. (Ehkä nörtit olivat pelanneet erilaisia pelejä niin paljon, että tiesivät salaa jo silloin, mikä on voittava strategia.)

Itse en ole koskaan ollut luonnostani kovin cool: ajattelen liikaa, mitä minusta ajatellaan, yritän miellyttää muita ja haluan kuulua joukkoon. Innostun liian helposti ilmiöistä, jotka osoittautuvat jälkikäteen hieman typeriksi, ja itken musiikille ja elokuville, joiden sentimentaalisuus hävettää vain hetkeä myöhemmin. En ole viileän ulkopuolinen vaan sosiaalinen sopeutuja. Olen kasvanut cooliuden sääntöihin ja tulkitsen itseäni, muita ja ympäröivää maailmaa sen mukaan.

Vanhan luokkakaverini mielestä meidän ikäluokkamme jälkeen tapahtui jyrkkä kulttuurinen muutos: huomion hakeminen ei ollut enää noloa. Siksi nykyiset parikymppiset vaikuttavat meistä hieman epäcooleilta, koska he tuntuvat ajattelevan liikaa siitä, mitä muut ajattelevat, näyttävät itsestään liian paljon ja käyttäytyvät toisiaan kohtaan kannustavasti.

Olisi liian mahtipontista väittää, että cool on kuollut, mutta ehkä se menetti entisen merkityksensä, koska maailmasta tuli liian kylmä ja ennustamaton. Ehkä kenellekään ei ollut enää varaa olla välittämättä muiden ajatuksista ja arvostuksista. Viimeistään #metoo salli olla herkkä, loukattu, satutettu ja alistettu. Tärkeäksi nousikin muiden ihmisten kuunteleminen ja oikeus tulla kuulluksi.

Olin nuorena lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan yrityksissäni olla cool, ja arvostin niitä, jotka siinä onnistuivat. Osa minusta kiusaantuu yhä ihmisistä, jotka ottavat itsensä vakavammin kuin olisi tarpeellista. Ripaus coolia asennetta tekee maailmasta kaikille hieman helpomman hengittää. Mutta koska coolius on kykyä olla välittämättä, se antaa myös vallanhimoisille ihmisille tilaisuuden käyttää valtaa muihin. Enää en halua olla mahdollistamassa sitä. Aikuisuuden aion käyttää vaikeampaan tehtävään: sen sijaan, että yritän olla välittämättä muista, yritän välittää heistä enemmän.

Julkaistu: 31.1.2019