Kun hyvännäköinen reilu parikymppinen mies kosketteli 14-vuotiasta Tuire Krogerusta, tämä ei ymmärtänyt, miksi se ahdisti – 1990-luvulla hyväksikäyttöä ei tunnistettu

Sisään mentiin alkuillasta, kun ovella ei ollut vielä portsaria kysymässä papereita. Nyt rinneravintola alkoi täyttyä ja häly nousta. Tuire Krogerus oli 14-vuotias ja päässyt sisään baariin. Tuolloin 1990-luvun lopulla se ei ollut tavatonta.

Tuirelle oli myös myyty alkoholia, luultavasti olutta, sillä Tuiresta siideri oli liian tyttömäistä.

Muutaman miehen porukka tuli juttelemaan. Yksi miehistä näytti vähän Hollywood-tähti Guy Pearcelta: leveä hymy, syvät hymyurat ja vähän pidempi, vaaleahko tukka. He istuivat kulmapöytään.

Mies kysyi Tuirelta, minkä ikäinen tämä on. 15 – tai oikeastaan 14 ja puoli, Tuire vastasi.

Tuire muistaa, että mies kertoi olevansa 23-vuotias. Hän sanoi, että Tuirella on hyvännäköiset rinnat.

Aluksi Tuiresta oli hauskaa jutella. Hän tunsi itsensä aikuisemmaksi kuin koskaan.

– Olin imarreltu, että niin hyvännäköinen mies oli kiinnostunut minusta. En ollut mikään suosittu tyttö, pojat eivät pörränneet ympärillä, Tuire muistelee melkein 30 vuoden takaisia tapahtumia.

Kun baarissa tuli pilkku, porukka lähti jatkoille miesten mökille. Siinä vaiheessa kaikki alkoi tuntua Tuiresta jotenkin väärältä. Mutta oli vaikea perääntyä. Illan humaltuminen kaikkosi.

Tuire muistaa, miten mies tuli viereen sohvalle, laittoi kättä polvelle, suuteli. Sitten he olivatkin makuulla sohvalla. Miehen kaveri istui vieressä nojatuolilla, joi olutta ja katseli.

Eieiei, Tuire sanoi. Joo, joo, mies vastasi. Se oli sellaista sanallista mittelöä, mutta fyysisesti Tuire ei pyristellyt vastaan.

– Tunsin, etten pysty vaikuttamaan siihen, miten asiat menevät. Yritin jotenkin vaan kiemurrella pois tilanteesta.

Tuire ei tiennyt tarkalleen, missä oli. Kännykkää hän ei omistanut, niiden aika oli vasta alkamassa.

Eräs mökillä olevista miehistä muuttui aggressiiviseksi. Hän uhkasi raiskata Tuiren, elleivät kaikki mene nyt nukkumaan. Silloin Tuirea kosketellut mies vakuutti, että pitää tästä huolta, ettei anna mitään pahaa tapahtua. Kiitos, Tuire muistaa vastanneensa.

Hän ymmärsi vasta myöhemmin, miten älytöntä se oli.

Lopulta varhain aamulla Tuire pääsi lähtemään mökiltä.

Näitä asioita pitäisi huutaa vuorenhuipulta, Tuire Krogerus sanoo nyt. Vaikka paljon on muuttunut sitten 1990-luvun, nuoret tytöt kohtaavat yhä ahdistelua ja seksuaaliselle väkivallalle löytyy ymmärrystä – ihmetellään vaikka, miksi uhri toimi jollakin tavalla.

Tuire on yrittäjä ja kirjailija, puhelias ja määrätietoinen. Hän asuu Tampereella vanhaan tehdasrakennukseen tehdyssä kodissa, jonka kaari-ikkunat antavat Eteläpuistoon.

Aamuisin Tuirella on tapana herätä varhain. Jo seitsemältä hän istuu kirjoituspöytänsä ääreen. Aamun tunteina syntyi Tuiren esikoiskirja Majakan varjo (Aviador 2025).

– Olisin silloin 14-vuotiaana tarvinnut sitä, että joku olisi sanonut, että minulle tehtiin väärin, Tuire kertoo. Sanat lausui vasta terapeutti 13 vuotta myöhemmin.

Romaani kertoo majakkasaarella lapsena asuneesta Kirasta. Vanhemmat ovat paljon poissa, ja turvattomuus ja epävarmuus saavat Kiran hakemaan turvaa muualta. Hän ajautuu suhteeseen aikuisen kanssa.

– Kirja ei ole raskas, mutta saa ajattelemaan aihetta uudelta kantilta, Tuire sanoo.

Kirja on fiktiota, eikä se kerro Tuiresta itsestään. Mutta omia tunteitaan hän on tietenkin kirjoittamisessa hyödyntänyt. Kirjoittaessa hän tajusi, kuinka pitkään nämä asiat ovat häntä häirinneet.

– Ollaan muka seksuaalisesti samalla tasolla, mutta oikeasti ei olla, Tuire sanoo.

14-vuotiaana hän ei ollut vielä seurustellut kertaakaan. Ei ollut käynyt lähelläkään, että hän olisi joskus harrastanut seksiä.

Tuire ymmärsi vasta aikuisena, miten vaikeaa mökillä tapahtuneen käsitteleminen oli ollut. Ei 14-vuotiaalla lapsella ollut sanoja sille.

Hän oli myös tottunut ajattelemaan, että naiset ovat vahvoja, voimme tehdä mitä vain eikä mikään hetkauta. Siksi hän oli vihainen itselleen, että antoi tapahtuneen vaikuttaa itseensä.

– Tuntui väärältä, että minua ahdisti se, että hyvännäköinen mies oli suudellut ja kosketellut.

Tuire ei kuitenkaan osannut ratkaista, miksi se oikeastaan tuntui niin väärältä. Ehkä koko 90-luvulla ei ollut sanoja tällaiselle. Jos lehdissä oli aiheesta juttuja, ne kertoivat pedofiilipapeista, jotka hyväksikäyttivät pikkulapsia. Raiskaus tarkoitti pakottamista yhdyntään puskassa. Ei ollut nettiä, josta olisi voinut etsiä tietoa.

– Perheeni oli tosi liberaali, ja puhumme paljon tunteista. Mutta aika vaan oli sellainen, ettei hyväksikäyttöä tunnistettu eikä tällaisista asioista puhuttu.

Kuva on otettu muutama kuukausi mökin tapahtumien jälkeen, kun Tuire oli yhä 14-vuotias. – On järkyttävää nähdä kuva nyt, koska ajattelin, että olin vähän niin kuin aikuinen, kun menin baariin. Ja kuvassa olen pelkkä lapsi. (Kuva: Tuiren kotialbumi)

Tuire asui lapsena Leppävirralla, Kuopion ja Varkauden välissä. Hän oli pienenä hassuttelija, joka halusi saada muut nauramaan, tykkäsi kiipeillä puihin ja leikki barbeilla.

Yläasteella kaveriporukassa tehtiin koulutyöt hyvin – Tuiren keskiarvo oli yli 9:n –, kuunneltiin Spice Girlsiä ja juotiin viikonloppuisin alkoholia. Jotkut pojat tekivät itse kiljua.

Leppävirralla ajettiin myös ”pillurallia”. Tuire ei ollut koskaan mukana ajelemassa, mutta muistaa, millaista se oli.

– Amiskan pojat edessä ja yläasteen tytöt takana. Etupenkillä oli myös yli kaksikymppisiä, takapenkillä 15-vuotiaita. Se oli ihan fine. Tytöt joivat siideriä ja pojat ajelivat.

Ikäeroa ei kyseenalaistettu. Sekin oli tiukasti määriteltyä, minkälainen tyttö oli hyvännäköinen. Piti olla laiha ja luonnonkaunis, itseään ei saanut laittaa liikaa.

Mökin tapahtumien jälkeen Tuire päätti kieltää kaiken. Hän valehteli asiasta kavereilleen ja vanhemmilleen. Iltaisin hän ei lähtenyt kavereiden luo, vaan jäi mieluummin kotiin katselemaan televisiota.

Vaikutus oli kuitenkin tätä syvempi. Tuire kuvaa sitä omien rajojen suttaantumisena, menemisenä rikki.

– En myöhemminkään kuunnellut itseäni, jos tuli epämukava olo seksuaalisissa tilanteissa. En ymmärtänyt, että aina voi sanoa, että ei sittenkään, hän kertoo.

Lukion jälkeen Tuire kävi armeijan. Sielläkin tapahtui seksuaalista häirintää. Eräs ampumaleiriviikolla samassa teltassa yöpynyt mies puhui, kuinka aikoi raahata Tuiren hiuksista metsään ja raiskata. Tuire kertoi lopulta asiasta luutnantille ja muistaa, kun tämä kysyi, haluaako Tuire pilata nuoren miehen elämän. Mies siirrettiin toiseen komppaniaan, mutta muita seurauksia ei tullut.

– Se vahvisti ajatusta, ettei tällaisista pitäisi ruikuttaa, eihän oikeasti sattunut mitään kovin vakavaa.

Mökillä tapahtunut rikkoi Tuiren rajat, ja se vaikutti elämässä pitkään. – Ihmiset, jotka haluavat satuttaa, jotenkin sen näkevät, Tuire sanoo.

Rajattomuus on Tuiren havaintojen mukaan myös asia, jonka muut aistivat – ainakin sellaiset ihmiset, jotka haluavat satuttaa. Kun Tuire oli 19-vuotias ja seurustelusuhteessa, kaveriporukan mies raiskasi hänet.

– Hän harjoitti suuseksiä, kun olin sammunut. Viimeinen muistikuva on, että hoin ei. Ymmärsin vasta terapiassa, että se oli raiskaus, Tuire sanoo.

Asiasta oli puhuttu jo tapahtuneen jälkeen. Tuire muistaa, kuinka tekijä sanoi aamulla kuunnelleensa Tuiren itkua ja ajatelleensa, että olenko raiskannut.

– Mutta sitten hän sai kuitenkin puhuttua itsensä pois siitä ajatuksesta. Minä koin syvää häpeää ja syyllistin itseäni tapahtuneesta

Tuire huomasi vasta 27-vuotiaana terapiassa, millaiset jäljet nuoruuden tapahtumat olivat häneen jättäneet.

– Terapeutti oli ensimmäinen ihminen, joka sanoi, että minua kohtaan on tehty väärin.

Kirjailija Tuiresta tuli vähän epätavallista tietä. Hän on kauppatieteiden maisteri ja aloitti vuonna 2008 työt perheyritys Dimexissä. Yritys myy ja valmistaa työvaatteita.

– Olin myyjä. Suhasin ympäri Suomea asiakkaiden ja jälleenmyyjien luona. Kilometrejä tuli ainakin 50 000 vuodessa.

Tuire ja sisko Riitta johtivat Dimexiä vajaan vuosikymmen. Vuonna 2021 he myivät yrityksen pääomistajuuden. Seuraavana vuonna Tuire nousi verotilastoissa ainoana naisena Pirkanmaan kymmenen kovatuloisimman joukkoon.

Sen myötä elämään vapautui enemmän aikaa kirjoittamiselle.

Tuirella on 14-vuotias tytär, kasiluokkalainen. Kadulla aikuiset miehet ovat huudelleet tämän perään, yrittäneet koskeakin. Se tuntuu käsittämättömältä.

Tuire on opettanut tyttärelleen, että omista rajoista on tärkeää pitää kiinni. Jos toinen toimii väärin, sen saa sanoa ääneen, vaikka huutaa.

– Suomi on tällainen kilttien tyttöjen maa. Usein pelkäämme, että pahoitamme toisen mielen, jos olemme töykeitä. Haluan, että lapseni ymmärtää, mitkä ovat hänen oikeutensa ja milloin saa olla vihainen.

Tuiren lapsuudessa ei puhuttu siitä, mitä on hyväksikäyttö tai raiskaus. Tietoa ei ollut helppo löytää, koska nettiä ei vielä käytetty.

Vaikka nuorilla on nykyään enemmän tietoa kuin aiemmin oli, myös vastailmiöitä nousee.

– Nuorille pojille syötetään, että maskuliinisuus on toisen alistamista, kun maskuliinisuuden ydin oikeasti on heikompien puolustaminen.

Mitä pitäisi tehdä? Tuiren mielestä keskustelua muiden arvostamisesta ja oikeasta ja väärästä pitää jaksaa käydä sinnikkäästi. Myös toisten kuunteleminen on avain parempaan.

– Jos joku on niin rohkea, että kertoo tarinansa, ota se vastaa, anna myötätuntoa ja tue. Älä kysele, oliko maanantai, mitä oli päällä, miksi et tehnyt näin, Tuire sanoo.

Usein käy niin, että jos uskaltautuu puhumaan, joutuukin puolustamaan itseään.

– Harvoin kysytään, miksi mies teki niin kuin teki.

Välillä Tuiren mielen saattaa vieläkin vallata epäilys, että oliko mökillä tapahtunut sittenkään niin iso juttu.

– Nykyään käsittelen asiaa järjellä. Kuvittelen siihen tilanteeseen jonkun toisen tytön. Silloin näen selvästi, että se oli väärin.