Reumasta tulee ensinnä mieleen lähinnä nivelreuma. Reumasairaudet ovat kuitenkin yli 200 sairauden tautiryhmä, joka kiusaa tuki- ja liikuntaelimistöä. Oireita voi tulla nivelten ohella vaikkapa luihin, sidekudoksiin ja verisuoniin, joskus jopa sisäelimiin. Paitsi sairautta reuma voi tarkoittaa myös oiretta tai toimintahäiriötä, kuten monissa selän ja hartiaseudun kivuissa.
Yleisin reumasairaus on nivelreuma, joka haurastutti aikanaan myös edesmennyttä maanäitiä Sylvi Kekkosta. Vielä 1980-luvullakin reumatulehdus syövytti vääjäämättä nivelen rakenteita ja vei toiminta- ja työkyvyn – monet myös hautaan ennen aikojaan.
Ankea kuva muuttui kuitenkin valtavasti 15–20 vuodessa, kun reumatulehdusta alettiin Suomessa vaimentaa mahdollisimman nopeasti vahvalla lääkityksellä. Reumalääkkeiden yhdistelmä ja kortisoni vähensivät vaurioita 70 prosentilla. Nykyään reuma voi pysyä oireettomana jopa pysyvästi, jos oireet saadaan taltutettua heti ensimmäisenä sairausvuonna.
Seurannan pitää olla tiheää, sillä hoito ei auta kaikilla heti. Silloin yhdistelmässä voidaan kokeilla muita perinteisiä reumalääkkeitä. Toinen vaihtoehto on pistoksina tai tiputuksessa annettavat biologiset lääkkeet, jotka ovat helpottaneet ratkaisevasti muitakin tulehduksellisia sairauksia (lue lisää, s. 21). Niin sanotut tuumorinekroositekijän eli TNF:n estäjät, kuten infiliksimabi ja etanersepti, estävät tulehdusta edistävien viestiaineiden vaikutuksia ja esimerkiksi rituksimabilääke taas B-imusolun toimintaa.
Vahvin lääkecocktail yhdistää perinteiset reumalääkkeet biologiseen lääkkeeseen. Yhdysvalloissa on käytössä myös pillerinä käytettävä biologinen tofasitinibi.
– Alkuun nivelreuman hoito voi olla työlästä, koska kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille ja laboratoriokokeita tehdään paljon. Hoitoa räätälöimällä lähes kaikki saadaan kuitenkin oireettomiksi. Toimintakyky säilyy, ja potilaat elävät tavallista elämää, dosentti Laura Pirilä TYKSistä sanoo.
Neljän lääkkeen cocktail heti aluksi kuulostaa hurjalta. Ulkomailla jopa yli puolet nivelreumaa sairastavista jättääkin lääkkeitä ottamatta, mutta Suomessa menee paremmin. Hoitomotivaation löytäminen on silti haaste – varsinkin kun Pirilän mukaan nykynuorilla ei ole enää käsitystä siitä, mitä reuma voi aiheuttaa.
– Hyvä omalääkäri-potilassuhde on merkityksellinen, sillä on tärkeää, että potilas sitoutuu hoitoon. Reuman aktivoitumiseen pitää reagoida heti.
Hankalia nivelvaurioita esiintyy eniten potilailla, jotka sairastuivat ennen teholääkityksen alkua. He voivat tarvita myös vaativaa kirurgista hoitoa, mutta kaikkiaan leikkaushoitojen tarve on vähentynyt paljon.
Nivelreumassa kipu alkaa usein rystysistä, ranteista, sorminivelistä tai päkiöistä. Aamujäykkyys kestää ainakin tunnin, kun se esimerkiksi nivelrikossa on ohi noin kymmenessä minuutissa. Tulehtunut nivel on usein turvonnut, lämmin ja aristava. Mitä useampi pikkunivel turpoaa, sitä varmemmin kyse on nivelreumasta. Tulehdus voi myös esimerkiksi väsyttää ja nostaa lämpöä.
Reumatekijä ja tietyt sitrulliinipeptidivasta-aineet viittaavat nivelreumaan, mutta kolmasosalla sairaus ei alussa paljastu laboratoriokokeissa. Jos epäily nivelreumasta on kuitenkin vahva, vaurioiden välttämiseksi lääkitys aloitetaan vauhdilla jo ennen kuin varsinaiset diagnoosikriteerit täyttyvät. Lääkäri tunnistaa sairauden haastattelun ja nivelten tilan perusteella, ja reumalääkärin arvio on tärkeä.
Reumasairauksien syytä ei tiedetä, mutta sairastumiseen vaikuttaa perinnöllinen alttius yhdessä elintapojen ja ympäristötekijöiden kanssa. Tupakointi voi jopa nelinkertaistaa riskin.
Taustalla on usein autoimmuunireaktio, jossa kehon puolustusjärjestelmä ei tunnista, mikä on omaa ja mikä vierasta. Se puolustautuu omiakin kudoksiaan vastaan ja vaurioittaa niitä. Laura Pirilä toivoo lisää vastauksia biopankeista, joihin kerätään kudos- ja verinäytteitä tutkimusta varten.
– Biopankkeihin olisi tärkeää kerätä tietoa järjestelmällisesti. Kun näytteitä on kattavasti, sairastumisen jälkeen voidaan tutkia, löydetäänkö tekijöitä, jotka laukaisivat sairausprosessin liikkeelle. Tietoa voidaan saada myös siitä, mikä lääke tehoaa kenelläkin tai onko biologisen lääkkeen haitoille tavallista suurempi riski.
Biologiset lääkkeet, solunsalpaajat ja kortisoni lisäävät infektioalttiutta, kuten reumakin. Lääkitys hidastaa elimistön puolustuksen käynnistymistä, jolloin bakteerit voivat lisääntyä ja pahentaa infektiota. Infektio voi edetä vähin oirein huomaamatta vakavaksi ja uhata jopa henkeä.
Seurannassa täytyykin kiinnittää erityistä huomiota esimerkiksi suun infektioihin. Reuma kuivattaa usein suuta, jolloin hampaiden reikiintyminen lisääntyy. Lisäksi juurihoidetun hampaan juurenkärjessä muhii todella usein oireeton infektiopesäke. Se on syytä hoitaa kuntoon, ettei infektio leviä.
Myös yleinen hampaiden kiinnityskudoksen tulehdus eli parodontiitti voi edetä pitkään salassa ja oireilla ehkä vain pahanhajuisena hengityksenä. Parodontiitti on reumassa tavallista yleisempi. Pirilä miettii, voiko parodontiitti olla jopa nivelreuman aiheuttaja.
– Erään parodontiittibakteerin toiminta voi myötävaikuttaa sitrulliinivasta-aineiden syntyyn, mutta syy- ja seuraussuhteet ovat vielä epäselviä.
Reumahoidon aikana ei anneta rokotteita, jotka sisältävät eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia, vaan tarvittaessa hoito tauotetaan. Rokotussuoja kannattaakin selvittää heti, kun reumatauti todetaan, ja hoitaa suoja kuntoon ennen hoidon alkamista. Rokotukset – myös läheisten – vähentävät sairastumisriskiä.
Tulehdukselliset reumasairaudet lisäävät sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa, sillä tulehdus lisää valtimonkovettumataudin riskiä ja tulehdusten viestiaineet tukosriskiä. Nivelreumapotilaiden riski kuolla sydäninfarktiin onkin 70 prosenttia suurempi kuin muilla. Kun tulehdus rauhoittuu, valtimonkovettumien vaara usein vähenee.
Sydän- ja verisuonitautien riski pitää aina arvioida reumapotilaan hoidossa.
– Rasva-aineenvaihdunnan, verenpaineen ja diabeteksen hoito sekä liikunta täytyy huomioida hyvin. Omalääkäri on tärkeässä osassa, sillä reumapoliknikalla ei ole kaikkeen riittävästi aikaa.
Liikunta ei lisää tulehduksen aktiivisuutta eikä vauhdita sairautta. Suositus nivelreumassa on parantaa hapenottokykyä vaikkapa kävelemällä reippaasti 2,5 tuntia viikossa ja harjoittaa lihasvoimaa kahdesti viikossa. Suositus on saman kuin terveillä, kuten ravitsemuksessakin. Erityisruokavalioiden hyödyistä ei ole näyttöä kuin kihdissä. Joissakin tutkimuksissa on silti saatu hyötyjä esimerkiksi kasvisruokavaliosta, elävästä ravinnosta ja Välimeren ruokavaliosta. Itseään kannattaa kuunnella ja vaalia hyvinvointia.
– Liikunta ja omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää, Laura Pirilä korostaa.
Asiantuntija: dosentti, reumatologian, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Laura Pirilä, TYKS.
Teksti Virpi Peura
