Hyökkäyksessä runsauden pula, puolustuksessa huutava pula: Nuorten Leijonien MM-joukkueessa ladataan paljon yhden miehen harteille

Konsta Helenius luotsaa Nuorten Leijonien leveää hyökkäystä kohti Ottawan MM-turnausta, mutta puolustuksessa tilanne on toinen. Lassi Alanen analysoi Nuorten Leijonien vahvuudet ja heikkoudet.

Teksti Lassi Alanen

Kuvat Tanja Pellikka, AOP / All Over Press

16.12.2024 Aitio

Jääkiekkoliitto julkisti lauantai-iltana pitkän odotuksen jälkeen joukkueen, jolla Nuoret Leijonat lähtee tavoittelemaan kultaa Ottawan MM-turnauksesta. Leiriryhmä, josta putoaa vielä harjoitusotteluiden jälkeen yksi kenttäpelaaja, näyttää tältä:

Maalivahdit:

Petteri Rimpinen, Kim Saarinen, Noa Vali.

Puolustajat:

Mitja Jokinen, Kalle Kangas, Aron Kiviharju, Daniel Nieminen, Emil Pieniniemi, Sebastian Soini, Arttu Tuhkala, Veeti Väisänen.

Hyökkääjät:

Arttu Alasiurua, Kasper Halttunen, Konsta Helenius, Emil Hemming, Topias Hynninen, Jesse Kiiskinen, Rasmus Kumpulainen, Tom Leppä, Julius Miettinen, Jesse Nurmi, Benjamin Rautiainen, Heikki Ruohonen, Joona Saarelainen, Tuomas Uronen, Roope Vesterinen.

Pelaajamateriaaliltaan Nuoret Leijonat jatkaa viime vuosien trendiä: hyökkäyksen osalta pelaajisto on monilta osin varsin kilpailukykyinen, mutta puolustuksessa annetaan tasoitusta etenkin kärkitalentin osalta epämukavan paljon.

Julkistuksen huojentavin uutinen on, että Buffalo Sabres päästää kuin päästääkin Konsta Heleniuksen osallistumaan kisoihin. Sinänsä iso yllätys tämä ei ole, ottaen huomioon Heleniuksen aseman sekä sen, että kisat pelataan Pohjois-Amerikassa. Case Joakim Kemell viime vuodelta kuitenkin osoittaa, ettei AHL-pelaajien osallistumista voi ikinä pitää täysin varmana ennen kuin joukkue on julkistettu.

Heleniuksen alkukausi Sabresin AHL-farmi Rochester Americansin paidassa on sujunut mukiinmenevästi. Edistyneiden tilastojen valossa hän on suorittanut suurin pirtein joukkueen keskivertohyökkääjän tasolla, ja hänen 26 otteluun tehdyt 16 pistettä oikeuttavat joukkueen sisällä neljänteen sijaan.

Kaikki kunnia esimerkiksi Jere Lassilan viimevuotiselle suoritukselle, mutta fakta on, ettei Suomella ei ole ollut viime vuosina näissä karkeloissa huippuluokan ykkössentteriä. Nyt kun sellainen vihdoin on, Nuoret Leijonat myös tarvitsee Heleniukselta suoritusta, joka on verrannollinen vaikkapa Aatu Rädyn ja Anton Lundellin otteisiin.

Tämänvuotinen Suomen joukkue on poikkeuksellisen pohjoisamerikkalainen. Leiriryhmään valitusta 15 hyökkääjästä peräti kahdeksan pelaa tällä kaudella rapakon takana. Positiivista on, että iso osa pelaajistosta on jo tottunut pieneen kaukaloon, vaikka tämä tuskin juuri painoi itse valinnoissa.

Heleniuksen lisäksi tulosvastuuta kaivataan etenkin Kasper Halttuselta, joka oli jo viime vuoden turnauksessa Suomen parhaita maalintekijöitä. Alkukaudesta AHL:ssä kokeilemaan päässeen mutta sittemmin vielä täksi kaudeksi takaisin OHL:ään palautetun Halttusen taidot laukojana ovat kaikkien tiedossa, ja Suomen ykkösylivoima tulee varmasti pyörimään pitkälti hänen one-timerinsa ympärillä. Tuloksenteon lisäksi katseet tulevatkin kiinnittymään ennen kaikkea siihen, onko viimeinen vuosi tuonut kehitystä Halttusen kokonaisvaltaisen pelaamisen suhteen?

Paikasta toisen ylivoimakoostumuksen vasemmalla siivellä taistelevat etunenässä Jesse Kiiskinen ja Emil Hemming. Kiiskisen tehoilu Liigassa on jatkunut varsin tasaisena taannoisen loukkaantumisen jälkeenkin, kun taas viime kesänä ykköskierroksella varatun Hemmingin alkukausi on ollut tahmea ja 30 OHL-otteluun maaleja on kertynyt vaivaset viisi kappaletta.

Ykkösylivoiman pelintekijän tontti on vahvasti Heleniukselle pedattu, mutta toisen koostumuksen oikealle siivelle kaavailisin paikkaa erinomaisen alkukauden pelanneelle Topias Hynniselle. Hynniselle pitäisi olla tarjolla iso rooli myös tasaviisikoin, oli se sitten sentterinä tai laidalla. Helenius ja Kumpulainen ovat varmoja keskushyökkääjiä kolmeen ensimmäiseen ketjuun, ja kolmas sentteripaikka tullaan lähes varmasti jakamaan Hynnisen ja Julius Miettisen välillä, riippuen valmennuksen preferensseistä.

Suomella on positiivinen ongelma sen suhteen, että kolmeen ensimmäiseen ketjuun on jopa ylitarjontaa varsin hyvistä vaihtoehdoista. Liigassa Benjamin Rautiainen ja Roope Vesterinen ovat pelanneet tahoillaan erittäin hyvät alkukaudet; heistä etenkin jälkimmäistä olisi ollut vielä viime kesänä liki mahdotonta kuvitella tähän joukkueeseen.

Tuomas Uronen on puolestaan rikkonaisen viime kauden jälkeen löytänyt uuden tason OHL:ssä ja mahtuu tällä hetkellä sarjan 20 tehokkaimman pelaajan joukkoon. Jesse Nurmi on taas jämähtänyt erittäin rajalliseen rooliin omassa OHL-joukkueessaan, mutta esimerkiksi kesän World Junior Summer Showcasessa hän oli Nuorten Leijonien tehokkain yksilö. Todennäköisesti useampi näistä neljästä laiturista jää tässä turnauksessa kolmen ensimmäisen kentän ulkopuolelle.

Suomen nelosketjun keskelle Suomella vaikuttaisi olevan kaksi päävaihtoehtoa: Tom Leppä ja Heikki Ruohonen. Heistä etenkin Leppä profiloituu ennen kaikkea puolustavaksi sentteriksi, kun taas Ruohoselta voisi tarvittaessa löytyä hieman enemmän hyökkäyspelillistä kykyä. On myös mahdollista, että toinen heistä putoaa viimeisenä joukkueen ulkopuolelle harjoitusotteluiden jälkeen. Ottaen huomioon, että leiriryhmästä löytyy 15 hyökkääjää ja kahdeksan puolustajaa, on käytännössä varmaa, että pudotettava pelaaja on nimenomaan hyökkääjä.

Mitä tulee Suomen puolustukseen, kertoo paljon, että Niklas Nykyrin sivussa kisoista pitävä loukkaantuminen on oikeasti melko kova isku. Vaikka tasonnosto tälle kaudelle on ollut merkittävä, Nykyri ei kuitenkaan ole varsinainen huippulupaus ja jäi viime kesänä ilman NHL-varausta.

Yksi asia on varmaa: Suomi tulee tarvitsemaan urotekoja etenkin Emil Pieniniemeltä ja Aron Kiviharjulta. Hyvän alkukauden pelannut Pieniniemi löytyy tällä hetkellä OHL:n puolustajien pistepörssin viidenneltä sijalta, ja Kiviharju on petrannut vaisujen ensimmäisten kuukausien jälkeen. Kaiken järjen mukaan kaksikon pitäisi pelata jättiminuutteja erityisesti ratkaisevissa otteluissa.

Samalla on todettava se tosiasia, ettei heistä kumpikaan olisi ollut edes lähellä mahtua Kanadan tai Yhdysvaltojen kisajoukkueeseen. Ei ole liioittelua sanoa, että pelkästään Kanadalla jää kisakoneen ulkopuolelle yli 30 puolustajaa, jotka se todennäköisesti ottaisi mukaan ennen Pieniniemeä tai Kiviharjua.

Mitja Jokinen ja Daniel Nieminen, joista jälkimmäinen on ollut sivussa muutaman viikon loukkaantumisen vuoksi mutta joka valinnasta päätellen on pian pelikunnossa, tuovat kiekollista tulitukea Pieniniemen ja Kiviharjun taustalle. Hyvän panoksen Suomi tarvitsisi myös jo viime vuoden joukkueessa olleelta Kalle Kankaalta.

Puolustuksen suhteellisen heikkouden vuoksi Suomen menestyminen turnauksessa tulee hyvin todennäköisesti vaatimaan urotekoja maalivahtiosastolta. Vaikka Noa Vali torjui kahdessa ottelussa jo viime vuoden turnauksessa, tämän kauden näyttöjen perusteella näen Petteri Rimpisen melko selvänä ykkösvahtina ja Kim Saarisen yhtä selkeänä kakkosena.

Onnistunut turnaus nostaisi entisestään Rimpisen todennäköisyyksiä NHL-varauksen suhteen; viime kesänä Kiekko-Espoo-vahti jäi poimimatta pitkälti pienikokoisuutensa vuoksi.