Apu

Huumori yhdistää Pepi-koiraa, 12, ja Jarmo-omistajaa: "Nykyään minä väistän lattialle, jos se haluaa sohvalle"

Huumori yhdistää Pepi-koiraa, 12, ja Jarmo-omistajaa: "Nykyään minä väistän lattialle, jos se haluaa sohvalle"
Espanjanvesikoira Pepi on ollut keravalaisen Jarmo Sainion rakas ystävä jo 12 vuoden ajan. Kuten parhaissa suhteissa aina, heidänkin suhteessaan tärkeää on aina ollut huumori.
Julkaistu: 28.6.2022

Vanhan keravalaisen rintamamiestalon isäntä Jarmo Sainio on tullut vierasta vastaan kuistille, mutta oven takaa kuuluu haukku. Haukunta lakkaa, kun astumme sisään ja espanjanvesikoira Pepi pääsee tervehtimään vierasta tulijaa.

− Tässä on Janne. Ei meidän tuttu Janne, vaan toimittaja Janne, joka tuli tekemään meistä juttua, Jarmo ”Jape” Sainio selittää koiralleen.

Pepi on aina pitänyt palloleikeistä, mutta ehdoton ykkösharrastus on puutyöt. – Lenkeiltä kertyy pihaan pitkiä keppejä pienen juhannuskokon verran vuosittain. Monesti ohikulkijat ihastelevat, miten näppärää on että koira tuo takkapuut mukanaan.

Istumme keittiön pöytään kahvikuppien ääreen. Pepi viipyy hetken jalkojeni juuressa rapsuteltavana, mutta vetäytyy sitten toiseen huoneeseen lepäilemään.

− Nuorempana se olisi ollut koko ajan tässä kaipaamassa rapsutuksia, koko ajan geimeissä mukana. Mutta ei se enää jaksa, se on kuitenkin vanha ukko jo.

Vanha ukko, espanjanvesikoira Pepi, täytti 7. huhtikuuta 12 vuotta. Pepin syntymäpäivä tulisi vieraalle selväksi kertomattakin, sillä siitä muistuttaa keittiön seinällä oleva taulu. Muutkin huoneet ovat täynnä Pepin kuvia. On vanhoja joulukortteja ja aikoinaan teetetty joulupostimerkkikin.

− Enemmän meillä on Pepistä valokuvia kuin kenestäkään muusta meidän perheessä, Sainio sanoo.

Kaikesta huomaa, että nyt ei puhuta pelkästä lemmikistä vaan rakkaasta perheenjäsenestä.

− Aina me ollaan sanottu Pepiä meidän omaksi iltatähdeksemme, vaikka moni on sitä ihmetellyt. Mä puhun Pepistä rakkaana poikanani. On mulla toinenkin poika, mutta se on jo aikuinen mies.

Koirat tulivat Sainion elämään jo varhain

Sainio on ollut koiraihminen pienestä pitäen. Varhaisin koiriin liittyvä muisto on isovanhempien Ano-nimisestä kromfohrländeristä, jota hän muistelee vetäneensä hännästä. Seurauksena oli, että kipeää jalkaansa potenut koira näykkäisi pikkupoikaa.

− Ihme kyllä minulle ei jäänyt siitä mitään pelkoa koiria kohtaan. Näykkäisy ei ollut paha, vaan samantapainen kuin mitä koiraemot toisinaan antavat pennuilleen.

Toinen varhaismuisto on isotädin perheen Lili-koirasta, joka oli jo koiravanhuksen ikään ehtinyt bokseri.

− Kun menimme heille kylään, en ole varma kumman näkemistä odotin enemmän, Hanna-tädin vai Lili-koiran, Sainio naurahtaa.

Ensimmäisen oman koiransa Sainio sai kahdeksanvuotiaana, kun isoäidin veli toi Keravan rintamamiestaloon jostain ilmaiseksi saamansa sekarotuisen koiranpennun. Töpöhäntäisen karhukoiran nimeen liittyy hauska sattuma.

− Isoäidin veli oli ollut hivenen maistissa ja kuullut koiran nimen hieman väärin. Sen nimi olisi ollut Nalle, mutta siitä tulikin Jallu.

Vaikka Jallu oli Jape Sainion koira ja hän vastasi sen lenkeistä ja hoidosta, nappasi koira isännäkseen samassa talossa asuneen Sainion isoisän. Rintamalla jalkansa pahoin palelluttanut ukki ei pystynyt koiran kanssa liikkumaan, mutta siitä huolimatta Jallu-koira piti aina ja kaikessa tämän puolia. Sainion ja Jallu-koiran yhteinen aika jäi lyhyeksi, sillä koira lopetettiin isoisän tahdosta jo kolmen vuoden iässä. Sainion mukaan isoisä aavisti oman lähtönsä olevan lähellä, eikä hän halunnut koiran jäävän itseään suremaan. Koiran kuolema oli 11-vuotiaalle Sainiolle luonnollisesti kova paikka, mutta katkeruutta hän ei siitä jäänyt tuntemaan.

− Ensin me juteltiin siitä. Sitten lääkäri tuli ja pisti tuossa kuistilla piikin. Kannoin koiran siitä pois ja hautasimme sen tuonne tontille.

Kuolema liittyy myös Sainion toisen oman koiran hankintaan. Vuonna 1994 hänen isänsä kuoli vain 52-vuotiaana yllättäen sairauskohtaukseen nukkuessaan. Sainio oli jo lähes kolmekymppinen, mutta hänen 17 vuotta nuorempi pikkuveljensä vasta 11-vuotias lapsi. Vähän isän kuoleman jälkeen Sainio hankki sekarotuisen Tahvo-koiran, josta olisi myös pikkuveljelle seuraa.

− Tunsin sen Tahvon emän, joka oli aivan järkyttävän fiksu. Pentu ei sitten ollutkaan ihan niin fiksu, mutta hyvä koira se oli. Broidin koira siitä lopulta tuli, ja he olivat pitkään yhdessä, aikuisiksi saakka.

Jape Sainio ja vaimonsa Sonja ovat vannoutuneita koiraihmisiä, mutta pitkään he elivät ilman omaa koiraa. Tilanteeseen vaikutti Sonjan allergia, mutta tämän veljen perheen espanjanvesikoira Zorra osoittautui sittemmin käänteentekeväksi.

− Se Zorra oli hirveän kiva koira. Siitä huomattiin, että näistä ei lähde karvaa. Siis meikäläisestä lähtee enemmän hiuksia, Sainio sanoo ja raapii kaljua päälakeaan.

"Ei siinä sen jälkeen ollut enää mitään miettimistä"

Kun oikea rotu oli löytynyt, alkoi perusteellinen harkinta oman koiran ottamisesta. Sainion perheessä se tapahtui nimenomaan aikuisten aloitteesta. Eivät teini-ikäisiksi ja aikuisiksi asti ehtineet lapsetkaan sitä vastustaneet, mutta Jape Sainio kertoo asettaneensa itse koiran hankinnan ottamisen ehdoksi sen, että hän hoitaa koiran ulkoiluttamiset ja mahdolliset harrastukset itse. Satoi tai paistoi.

Valinta oli selvä, kun Zorran kasvattajan hoteisiin oli pentueesta jäänyt yksi ainokainen Pepi. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

− Pepiä ei oltu huolittu, kun se oli rodun tyypilliseen käytökseen verrattuna ehkä liian rauhallinen. Meidät se otti heti omakseen, katsoi meitä hämmästyttävän paljon ihmisen katsetta muistuttavilla silmillään. Ei siinä sen jälkeen ollut enää mitään miettimistä.

Jape Sainion mukaan ihmisen ja koiran välisessä ystävyydessä tärkeintä on aito läsnäolo. – Sama juttu se on lastenkin kanssa.

Espanjanvesikoira on yleensä puuhakas rotu, joka vaatii viihtyäkseen paljon touhua. Jape Sainiokin oli varautunut harrastamaan koiransa kanssa esimerkiksi agilitya tai vähintäänkin pitkiä lenkkejä. Toisin kuitenkin kävi. Välillä Pepiltä loppui nuorempanakin tahti kesken leikkien niin, että Sainion piti kantaa lemmikkinsä kotiin koirapuistosta. Sydänvikaakin epäiltiin, mutta tutkimuksissa sellaista ei löydetty.

− Se on vaan jotenkin sellainen runoilijasielu.

Ehkä se myös selittää Sainion ja Pepin vanhaa yhteistä harrastusta. Sainio soittaa kitaraa, ja nuorempana Pepi innostui alakerran bändikämpällä mukaan laulamaan. Sainion swingbändin keikkajulistetta koristanut karvainen laulaja nautti myös jonkinlaista mainetta Keravan laulavana koirana.

Ja sitten, kuin parahiksi Pepi herää aamupäiväuniltaan ja kömpii työhuoneeseen, jossa Sainio soittaa Youtube-videolta Pepin lauluesitystä.

− Kuka siellä laulaa? Onko se Pepi? Noin, innostutko sä vielä vähän laulamaan? Sainio juttelee Pepille.

Muutaman säkeen verran Pepi laulaa mukana, mutta osoittaa sitten haukkumisellaan, että laulamisen aika on ohi. Sainio reagoi ystävänsä pyyntöön nopeasti, ja laittaa videon pois.

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Sainion on vaikea pukea sanoiksi hänen ja Pepin, ihmisen ja koiran välistä ystävyyttä. Tavallaan kyse onkin sanattomasta ystävyydestä. Katsotaan toista silmiin ja ymmärretään, mitä toinen haluaa.

− Nykyään kun mä soitan kitaraa, Pepi ei enää jaksa kuunnella sitä. Niinpä mä en enää mene samaan huoneeseen soittamaan.

Niin kuin ystävyydet yleensä, myös tämä ystävyys on muuttanut muotoaan vuosien kuluessa. Nuoruusvuosien riehakkaat palloleikit ovat väistyneet rauhallisemman yhteiselon tieltä. Kaikki lenkit tehdään Pepin ehdoilla ja sen toiveiden mukaan. Vanhan koiran lonkat ja jalat eivät enää kestä kipuamista rintamamiestalon toiseen kerrokseen, joten enää Pepi ei nuku Sainion ja tämän vaimon sängyssä.

− Pienenä se oli aina sängyssä. Kutiteltiin ja meillä oli aina ihan hirveän kivaa. Joka aamu meillä oli sellainen leikki, että Pepi varasti multa sukat, ja sitten mä jahtasin sitä täällä kuin Vaahteramäen Eemelin isä Eemeliä. Enää ei nukuta samassa sängyssä, mutta kyllä me edelleen tosi paljon halaillaan.

Vaikka sukkaleikit ovatkin jääneet, on huumori edelleen isossa osassa koiran ja isännän ystävyyssuhdetta. Ja vaikka yhteisiä sanoja ei olekaan, Jape ja Pepi käyvät paljon huumorin sävyttämiä keskusteluja.

− Meillä on esimerkiksi sellaista vitsiä, että mä en mukamas ymmärrä, että hän haluaa raksuja. Sitten kun hän oikein oikeasti sanoo sen minulle, niin sitten mä ymmärrän.

Suhteellisessa iässä mitattuna Pepi on jo tullut vähintään Sainion rinnalle. Ikä tuo mukanaan kunnioitusta, eikä Sainio enää juuri Pepiä käskytä. Jos Pepi ilmaisee haluavansa sohvalle, Sainio väistyy sen tieltä lattialle.

− Ihan kunnioituksesta annan sille tilaa. Ei se nuorempana niin mennyt.

Yhteisen ajan loppuminen on aina mielessä

Pepin vauhti hidastui entisestään kolme vuotta sitten, kun vasemman takajalan ristiside katkesi kesken palloleikin. Sitä seuranneesta leikkauksesta lähtien edessä häämöttävä yhteisen ajan loppuminen on ollut alati Sainion ja vaimonsa ajatuksissa. Espanjan vesikoirien keskimääräinen elinikä on 12 vuotta ja eliniänodote 10–14 vuotta. Toisaalta lohtua tuo sekin ajatus, että koiran kohdalla elämä on myös mahdollista lopettaa, jos se aiheuttaa liikaa kärsimystä.

− Koirilla on onnellista, että ne yleensä elävät lyhyemmän aikaa kuin ihminen. Näin vain ihminen jää suremaan koiraa.

Aika saa näyttää myös sen, jääkö Pepi Sainion pariskunnan viimeiseksi koiraksi. Jape Sainion intuitiivinen vastaus on ei, mutta tarkan harkinnan paikka se joka tapauksessa on. Tällä hetkellä Keravan talossa vilskettä pitää myös tapaamisemme aikana seuraan liittyvä keskikokoinen villakoira Muru.

Muru on Sainioiden lähihoitajana työskentelevän nuorimman tyttären koira, joka on vanhemmilla hoidossa hänen työvuorolistojensa mukaisesti.

− Tytär on jo vitsaillut pelkäävänsä, että me viemme tuon Murun siinä vaiheessa, kun Pepistä aika jättää. Se on kuitenkin varma, että toista Pepiä ei tule. Jokaisen koiran kanssa on täysin oma suhde, jokainen koira on täysin oma yksilönsä.

Espanjanvesikoira

  • Elinikä: 10–14 vuotta

  • Luonne: Älykäs ja energinen rotu. Parhaimmillaan harrastuksissa, tehtävissä ja erilaisten aktiviteettien parissa.

  • Huomionarvoista: Saattaa allergisoida monia rotuja vähemmän, koska turkista ei lähde karvaa ja siksi hilsettä irtoaa vähemmän. Allergiavapaita koirarotuja ei ole, mutta eräs allergiselle usein hyvin sopiva rotu on australianlabradoodle.

Kommentoi »