Kale Puonti oli huumepoliisi, jonka elämä muuttui hetkessä: ”Se oli elämäni hirvein ja paras päivä”

Vakavailmeiset poliisit marssivat sisään luotiliiveihin pukeutuneina ja ladatut aseet vyöllä keikkuen.

Kalevi ”Kale” Puonti istui tietokoneen takana työpisteellään ja seurasi tapahtumia epäuskoisena. Hän tunnisti joukosta tuttuja kasvoja ja tajusi, että kyseessä oli keskusrikospoliisin yksikkö. KRP oli tullut rynnäköllä Helsingin huumepoliisin tiloihin tekemään kotietsintää päällikkö Jari Aarnion ja muutaman muun esimiehen huoneisiin.

– Olin järkyttynyt, Puonti toteaa päätään pyöritellen ja kaataa kuppeihin kahvia.

– Ei ollut hajuakaan siitä, mitä tapahtuu.

Olemme Puonnin kotona Riihimäellä. Kolmikerroksinen asunto on Riihimäen lasitehtaan vanha ruokala. Kodin pinnat hohtavat niin puhtaina, että niiltä heijastuva auringonvalo sokaisee.

– Kiitos Kirsin, Puonti viittaa puolisoonsa, joka on edellisenä päivänä puunannut kodin lattiasta kattoon.

Mies istuutuu pöydän ääreen ja päästää kuuluvan huokaisun. Case Aarnio vainoaa häntä edelleen, yli kymmenen vuotta krp:n tekemän rynnäkön jälkeen.

– Se oli yksi elämäni hirveimmistä päivistä. Tavallaan se oli myös yksi parhaista.

– Ilman Aarniota en olisi todennäköisesti kirjoittanut sivuakaan.

Puonti on 62-vuotias eläkeläinen, joka ei ole ollut päivääkään eläkkeellä.

– Ei tullut mieleenkään, että olisin vetäissyt jalkaan Reino-tossut ja jäänyt sohvan pohjalle tuijottamaan mustavalkoisia Suomi-filmejä.

Puonti eläköityi vuonna 2020. Virkamerkin palauttamisen jälkeen miehen kynästä on syntynyt kuusi Pasilan myrkky -dekkaria ja kaksi tietokirjaa. Eikä siinä vielä kaikki. Hän on tehnyt myös uraa Iltalehden tutkivan journalismin toimittajana, perustanut neljä rikosaiheista podcastia, juontanut Maikkarin Rikospaikka- tv-ohjelmaa ja tehnyt puhujakeikkoja ja vähän musiikkituottajan hommiakin.

– Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että viime aikoina on ollut vähän liikaa kaikkea. Huomaan sen siitä, että herään aamuyöllä neljältä miettimään deadlineja.

On kuitenkin vaikea hidastaa, kun kysyntää riittää.

Puonnista on tullut dekkaristiuransa tiimoilta pesunkestävä julkkis, joka tuntuu kääntävän etenkin naisten päät. Mies itse sanoo, että hän saa kulkea Riihimäen kaduilla aivan rauhassa.

– Yhteyttä ottavat lähinnä ex-rikolliset, jotka haluavat kirjoittaa true crime -kirjan.

Pasilan myrkky -dekkarit ovat olleet menestys. Kirjoja on kiitelty eritoten siitä, kuinka tarkasti niissä kuvataan poliisityötä. Siitä kirjoittaminen on ollut Puonnille verraten helppoa.

Taustalla on yli 30 vuoden ura Helsingin huumepoliisissa.

– Päässä on melkoinen tietopankki, josta ammentaa.

Puonti yhdistelee kirjassa oman työuransa kokemuksia muihin tosielämän tapauksiin, joista hän lukee esimerkiksi sanomalehdistä. Kirjoittaessaan Puonti jättää väliin tarkoituksella tyhjiä kohtia, jotka hän sitten täyttää myöhemmin ajankohtaisilla viittauksilla.

– Esimerkiksi uusimpaan kirjaan olen jo lisännyt tapauksen, jossa kansanedustaja heiluttelee pyssyä baarin edustalla.

Dekkareita ilmestyy yksi per vuosi. Jos Puonti kirjoittaisi joka päivä, valmistumiseen menisi maksimissaan neljä kuukautta. Hän kuitenkin haluaa pitää kirjoitustahdin leppoisana – muitakin hommia kun on.

– Tiedän ja hyväksyn sen, että suosio kestää jonkin aikaa. Tämä kaikki on ollut minulle pelkkää bonusta. En olisi ikimaailmassa uskonut eläkkeelle jäädessäni, että olisin tällaisessa tilanteessa nyt.

Kale Puonti asuu Kirsti-puolisonsa kanssa Riihimäen lasitehtaan idyllisessä vanhassa miljöössä.

Poliisiksi Puonti päätyi sattumalta. Poliisikouluun hän haki lähinnä siksi, että sai armeijasta vapautusta hakemuksen jättämistä varten. Oli yllätys, että koulun ovet avautuivat.

Valmistumisensa jälkeen Puonti palkattiin työllistämistuella Hollolan nimismiespiiriin.

– Glamour karisi nopeasti. Lähinnä pysäyteltiin rattijuoppoja ja etsittiin laittomia piisaminsyöttejä.

Hollolan jälkeen Puonti sai paikan Vantaan poliisista pikkurikoksia selvitelleestä ”hillo- ja mehuvarkausyksiköstä”.

Siellä mies päätyi tekemään yhteistyötä myös Helsingin huumepoliisin kanssa.

Huumepoliisit näyttivät Miami Vice -henkisissä vetimissään itsevarmoilta rocktähdiltä. He edustivat juuri sitä, mistä Puonti haaveili. Hän haki paikkaa Helsingin huumepoliisista, sai viran ja viihtyi yksikössä yli 30 vuotta.

– Mitään muuta pahaa sanottavaa ei ole, mutta viimeiset viisi vuotta olisin voinut jättää väliin.

Poliisiuran ohella Puonnilla on aina ollut toinen jalka musiikkimaailmassa. Ennen armeijaa hän kiersi pääkaupunkiseudun diskoja tiskijukkana.

Lukion jälkeen Puonti teki hetken töitä risteilylaivalla juontavana tiskijukkana ja harkitsi jäävänsä ravintola-alalle.

– Armeijassa aloin saada järkeä päähän. Tajusin, että epäsäännölliset työajat ja yötyö kävisivät lopulta raskaaksi.

Kolmekymppisenä Puonti kokosi kaveriporukkansa kanssa harrastebändin. Hän teki yhtyeen iskelmäkappaleet ja lauloi ne.

– Biisit olivat ihan hyviä, mutta kuulostivat minun laulaminani hirveiltä.

Myöhemmin Puonti ajautui sattumien kautta tekemään osa-aikaisia tiedottajan ja tuottajan hommia levy-yhtiöille.

Suurimpiin onnistumisiin kuului yhteistyö Marita Taavitsaisen kanssa. Puonnin tuottamaa albumia, jolla oli muun muassa hittikappale André, myytiin yli 70 000 kappaletta.

Myöhemmin Puonti perusti ystävänsä kanssa ohjelmatoimisto Magnum Liven. Niihin aikoihin hän mietti, jättäisikö kokonaan poliisin työt ja siirtyisi musiikkibisnekseen.

– Onneksi en hylännyt kuukausipalkkaa.

Nykyisin musiikki on enää harrastus. Hän omistaa pienen osuuden Magnum Livesta ja tuottaa silloin tällöin eri iskelmäartistien levyjä.

– Musiikki tulee aina olemaan tärkeä osa elämääni.

Pihakukkia kasteleva Puonti sanoo, että hän saa kulkea Riihimäen kaduilla aivan rauhassa. – Yhteyttä ottavat lähinnä ex-rikolliset, jotka haluavat kirjoittaa true crime -kirjan.

Ura huumepoliisissa vei Puontin mukanaan. Siitä tuli miehelle paljon enemmän kuin työ. Se määritteli pitkälti koko hänen identiteettiään. Puonti ymmärtää nyt, että alkoi jossain vaiheessa kuvitella olevansa yksikössään korvaamaton. Siksi työ meni kaiken edelle – jopa perheen.

– Kyllä siinä parisuhde kärsi, enkä todellakaan ollut kovin hyvä isä.

Pitkä parisuhde ex-vaimon kanssa päättyi eroon vuonna 2003. Pariskunnan kaksospojat olivat tuolloin 12-vuotiaita. Puonti myöntää katuvansa sitä, ettei ollut lastensa kanssa enemmän silloin, kun he olivat pieniä.

Avioero pakotti pysähtymään ja tarkastelemaan omia valintoja.

– Mietin, olisiko pitänyt tehdä jotain eri tavalla. Annoinko liikaa itsestäni työlle? Katsoinko liikaa omaan napaan?

Eron jälkeen Puonti vietti villejä sinkkuvuosia. Vuonna 2016 yökerhon tanssilattialla vastaan tuli kuitenkin energinen ja puhelias nainen, joka esitteli itsensä Kirsiksi.

– Rakastuin hänen luonteeseensa. Minä olen hidas hämäläinen ja Kirsi on täysi vastakohtani. Kun hänen dieselinsä lähtee aamulla käyntiin, moottori ei ihan hetkeen hyydy.

Kahden aikuisen ihmisen parisuhde on tuntunut hyvältä. Molempien lapset ovat jo omillaan.

Kirsi tekee intohimoisesti omaa työtään lukion erityisopettajana.

– Kummallakin on tilaa toteuttaa omia juttujaan. Se on upeaa.

Pariskunta on ostanut yhdessä Fuengirolasta loma-asunnon.

Ajatuksena oli ensin, että Puonti muuttaisi etelän lämpöön talviajaksi eläkkeelle jäätyään.

Kiivas työtahti on kuitenkin sotkenut suunnitelmia.

– Lennän Espanjaan suunnilleen viisi kertaa vuodessa. Kirjoitan siellä suurimman osan dekkareistani.

Puonti keräilee lasia. Tässä esillä Mariskooleja.

Puonnilla on kokemuksia, joista ammentaa kirjoihinsa. Alamaailma tuli 30 vuoden aikana erittäin tutuksi.

Puonnin pää kesti useimmiten hyvin, mutta jotkut tapaukset jäivät kaihertamaan. Erityisen surullisia olivat perheet, joissa huumeriippuvuus oli periytynyt sukupolvelta toiselle.

Mieleen on jäänyt myös rikosvyyhti, johon liittyi huumeiden lisäksi lapsiin kohdistuvaa erittäin raakaa väkivaltaa.

Videoita oli teratavuittain ja KRP:n tutkijoiden piti katsoa ne kaikki tutkintaa varten.

– Minun oli pakko jäävätä itseni siitä tapauksesta.

Pääosin Puonti piti työstään, erityisesti kuulustelemisesta. Hän kiinnostivat kohtaamiset ja keskustelut. Sitä, että kuulusteltava koki tulevansa kohdatuksi ihmisenä, ei pahantekijänä.

– Useimpien mielessä olivat maksamattomat sähkölaskut, hammaslääkärikäynnin väliin jääminen ja se, miten jälkikasvu pärjää. He eivät kaikki olleet pahoja ihmisiä.

Puonti pääsi todistamaan aitiopaikalta huumemaailman muuttumista kotikutoisesta puuhastelusta kansainväliseksi miljardibisnekseksi.

Uran alkuvaiheilla syyttäjät, tuomarit, epäillyt, poliisit ja lehtimiehet kokoontuivat oikeudenkäynnin jälkeen samaan kuppilaan. Kaikki olivat kuin yhtä suurta perhettä.

Huumekaupan kansainvälistyminen muutti työnkuvan kokonaan.

– Nykyisin aineiden alkulähteelle on lähes mahdotonta päästä, sillä eri organisaatiot hoitavat tuotantoa, kuljetusta ja jakelua.

Eläköityessään Puonti ei enää työskennellyt huumepoliisissa. Hän siirtyi kaksi vuotta ennen eläkeikää nettipetosyksikköön, jossa tutkittiin muun muassa romanssihuijauksia.

Syy yksikönvaihtoon oli Aarnio. Mitä isommaksi juttu paisui, sitä huonommaksi koko Helsingin huumepoliisin maine meni. Suuren yleisön silmissä kaikki huumepoliisit olivat mätiä.

Puontikin tunsi olevansa ajojahdin kohde, vaikka ei ollut ollut millään tavalla osallinen Aarnion rikoksiin.

– Olin niin turhautunut tilanteeseen, että pyysin päälliköiltä lupaa alkaa kirjoittaa blogia, jossa kuvaillaan huumepoliisin työn arkea. Ajattelin, että voisin puhdistaa mainettamme.

Puonti sai purettua ahdistustaan kirjoittamalla. Mitä suositummaksi Kaupungin varjoja -blogi nousi, sitä enemmän Puonti innostui touhusta.

– Silloin syntyi ajatus kirjoittaa dekkari.

Ilman Aarniota Puonti ei olisi siis todennäköisesti koskaan innostunut kirjoittamisesta.

– Enkä ainakaan kokonaista kirjaa. Sen takia yksi elämäni hirveimmistä päivistä oli myös paras.

Osan aikaa vuodesta Espanjan aurinkorannikolla asuva Puonti haluaa jatkaa kirjoittamista, mutta aurinkokin houkuttelee. – Olisi mukavaa päästä tepsuttelemaan espanjalaisille rantakaduille vähän pidemmäksi aikaa.

Kaikki Puonnin elämässä on nyt hyvin. Työt pitävät sopivasti kiireisenä. Lasten elämät ovat raiteillaan: toinen poika on väitöskirjaansa kirjoittava psykologi, toinen työskentelee lääkärinä. Kirsin poika on aktiivinen yrittäjä useammalla firmallaan. Onnea tuo myös parisuhde.

– Rinnallani on nyt ihminen, jonka kanssa on mukavaa vanheta.

Sohvanpohja ja Suomi-filmit saavat odottaa. Puonti aikoo jatkaa kirjoittamista niin pitkään kuin joku niitä jaksaa lukea. Pieni jarrutus tekisi kuitenkin hyvää.

– Olisi mukavaa päästä tepsuttelemaan espanjalaisille rantakaduille vähän pidemmäksi aikaa.

Mies myöntää, että ajan rajallisuus on tullut viime vuosina konkreettisesti vastaan. On pysäyttävää lukea ikätovereiden kuolinilmoituksia lehdestä joka viikko.

– Tässä iässä ei voi enää elää sitku, on elettävä nytku. Pitää tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa.