Kun tulin 10-vuotiaana pakolaisena Suomeen, perheeni asui reilun vuoden verran Valkeakoskella. Sen jälkeen olen asunut 28 vuotta Vantaalla, muutaman neliökilometrin säteellä. Voi sanoa, että olen juurtunut hyvin Vantaalle. Tämä on minulle koti. Paikka, josta olen ponnistanut maailmalle. Vantaalaiset ovat myös hyväksyneet minut joukkoonsa ja äänestivät minut Vuoden vantaalaiseksi 2018.

Tässä kodissa olemme asuneet kohta viisi vuotta. Meillä on perheen oma ekosysteemi täällä. Kaksi siskoani, veljeni ja vanhempani asuvat kaikki lähellä. Jos ei pääse hakemaan lapsia tarhasta, joku perheenjäsen tulee heti apuun. Kauempana perheestä jäisi helpommin yksin.

Myyrmäestä on hyvät yhteydet junalla Helsinkiin. Kansainvälisissä tehtävissä on loistavaa, että myös lentokentälle pääsee 15 minuutissa. Minua lentokoneiden melu ei häiritse, päinvastoin. Koronan aikaan tuntui oudolta, kun koneita ei näkynyt eikä kuulunut taivaalla. 1990-luvun Valkeakoskella opin ensimmäisenä, että outo haju oli paperitehtaiden rahan haju. Vantaalla raha ei haise, se meluaa taivaalla.

Ennen Suomeen tuloa asuimme kolme vuotta pakolaisleirillä. Nopeasti pienet kaupunkilaispojatkin oppivat, miten teltta pystytetään aavikolle niin, että se kestää hiekkamyrskyn. Vaikeudet opettavat, antavat sisukkuutta, mutta myös kuluttavat valtavasti. Kaikkiin meistä seitsemästä sisaruksesta on jäänyt pakolaisuudesta pysyvä jälki, mutta olemme onnellisia, että selvisimme. Hyvin puhuttuna kriisi tai trauma toisaalta auttaa sopeutumaan muutoksiin. Yhtenä päivänä olet pakolainen, toisena päivänä rauhanneuvottelija ja kolmantena kansanedustaja, katsotaan mitä neljäs päivä tuo tullessaan.”

Poliittinen koti -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin.