Tyypillisin virhe lahjan antamisessa on antaa lahjoja, joista itse pitää – Olen sortunut tähän monesti
Lahjan antaminen onnistuu joskus, ja joskus ei. Se on aina riski. Onnistunut lahja ilahduttaa, mutta lahjan antamisessa voi myös epäonnistua miljoonalla eri tavalla, kirjoittaa Anne Moilanen.
Kuulun niihin joulun viettäjiin, jotka arvostavat perinteitä. Tärkeintä on viettää joulu perheen kanssa, syödä hyvin, saunoa, ja myös vaihtaa lahjoja. Uskosta joulupukkiin olen sentään luopunut.
Olen kuitenkin tajunnut, että jouluun ja juhlapäiviin liittyviin odotuksiin on kylvetty mukaan pettymyksen siemenet. Ehkä kaiken kanssa voisi ottaa vähän rennommin.
Kuinka todennäköistä on, että joulupöydän ääressä petytään, jos siitä puuttuu jokin tietty ruoka, kuten sienisalaatti? Nykyään ajattelen, että joulupöydässä voi olla mitä tahansa parempaa syötävää. Vaikka sushia!
”Lahjan antaminen on lahjakkuuslaji, joka paljastaa, miten hyvin tunnemme ihmisen.”
Tarjoilujen ohella lahjahomma on toinen, joka voi mennä miljoonalla eri tavalla vikaan.
Lahjan antaminen on lahjakkuuslaji, joka paljastaa armotta, miten hyvin tunnemme toisen ihmisen, ja kuinka paljon olemme valmiit häneen panostamaan. Jos ei tiedä yhtään, mistä toinen pitää, niin mieluisan lahjan antaminen on miltei mahdotonta.
Jotkut ratkaisevat ongelman kysymällä, mitä haluaisit? Näin voi toki tehdä, mutta syöhän se väistämättä yllätystä, joka on olennainen osa lahjan saamista. Samalla tulee kätevästi määrittäneeksi myös rahallisen arvon lahjalle, jota odottaa, mikä on myöskin hieman ärsyttävää.
Voisiko lahjan antaja mieluummin itse päättää kaikki nämä asiat, ja ottaa riskin pettymyksestä? Se olisi parasta.
”Koko ikäni olen ihmetellyt, miksi miehet eivät osta naisilleen koruja.”
Lahja voi olla arvokas monella tavalla. Jos on varaa, lähes kaikki naiset pitävät esimerkiksi koruista. Ja nyt puhun aidoista kulta- ja jalokivikoruista, jotka eivät edes ole niin kalliita, kuin jotkut luulevat. Niitä voi myös saada edullisesti antiikkiliikkeistä.
Koko ikäni olen ihmetellyt, miksi miehet eivät osta naisilleen koruja. Sehän olisi äärimmäisen romanttista. Suomessa on paljon naisia, joiden ainoa aito koru on vihkisormus, jos sekään. Itä- ja eteläeurooppalaiset, venäläiset ja arabinaiset säälivät korujen ja kullan vähyyden takia suomalaisia naisia, ja syystä.
”Mökkinaapurini lahjoittivat ystävälleen mustatorvisienipaikan.”
Toinen tapa jolla lahja voi olla arvokas on ajallinen tai ajatuksellinen panos, joka siihen on laitettu. Itse neulottu, oikean kokoinen, sopivan sävyinen villapaita esimerkiksi on todella upea lahja.
Tunnen naisen, joka sai 60-vuotislahjaksi mieheltään saunan. Mies rakensi sen hänelle. Mykistävän mahtava lahja!
Hieno lahja voi olla myös täysin aineeton. Mökkinaapurini lahjoittivat ystävälleen mustatorvisienipaikan. Mustatorvisieni on laji, joka kasvaa joka vuosi samoilla paikoilla.
Mökkinaapurini yksinkertaisesti näyttivät ystävälleen, mistä sieniä löytyy, ja “testamenttasivat” paikan hänelle.
Niin arvokas lahja, ettei sitä saa edes rahalla.
”Poikaystävä lahjoitti minulle veitsenteroittimen, koska oli huomannut, että keittiöveitseni olivat tylsät.”
Lahjan antamisessa tyypillisin virhe on antaa lahjoja, joista itse pitää, ja joita lahjan saajan pitäisi muka sen takia arvostaa. Olen sortunut tähän monesti. Lahjoitin kerran poikaystävälleni pellavalakanat, koska tykkään itse nukkua niissä. Hän olisi varmaan toivonut jotain muuta!
Samainen poikaystävä oli kuitenkin yhtä lahjakas lahjan antamisessa kuin minäkin. Hän lahjoitti minulle veitsenteroittimen, koska oli huomannut, että keittiöveitseni olivat tylsät.
Käytännöllinen, tarpeellinen lahja! Mutta olisittepa nähneet naamani.
”Joulupukki tuli aina samaan aikaan, kun isä lähti pitelemään joulupukin poroja.”
Muistan ikuisesti, miten uskoni joulupukkiin romahti.
Olin vielä lapsi, mutta jo noin kouluikäinen. Vanhempani olivat onnistuneet huijaamaan minua niin, että uskoin edelleen joulupukkiin.
Usko oli säilynyt siitä huolimatta, että jostain syystä joulupukki tuli käymään aina samaan aikaan, kun isä lähti pitelemään joulupukin poroja.
Oli tosi tylsää, että isä ei nähnyt joulupukkia, mutta halusin tietenkin, että pukki tulisi. Jos isä ei olisi mennyt auttamaan, porot olisivat karanneet. Ymmärsin tehtävän tärkeyden.
Kunnes sitten kerran katsoin ikkunasta, kun isä lähti taas pitelemään joulupukin poroja. Jostain syystä isä meni ulkovarastoon. Hetken päästä ulkovarastosta astui ulos joulupukki. Sen pituinen se.
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa Tuulilasin parhaat palat suoraan sähköpostiisi.
