Apu

Huonekasvit ilahduttavat värikkäillä kukinnoilla talven keskellä

Huonekasvit ilahduttavat värikkäillä kukinnoilla talven keskellä
Yhä useampi kasviharrastaja on menettänyt sydämensä kukkiville huonekasveille. Keskitalvella kukkaan puhkeava paavalinkukka tai amatsoninlilja on sykähdyttävä näky.

Mikä onkaan ilahduttavampaa kuin huomata maatiaisamarylliksen ja marraskuunkaktuksen availevan nuppujaan sydäntalven päivänä, kun kaikki valo tuntuu kadonneen maailmasta. Tai nähdä ludisian valkeat orkideakukinnot, jotka avautuvat aina yhtä varmasti vuoden lyhimpänä päivänä, parahiksi joulun alla.

Talvikaktukset kukkivat vuoden pimeimpään aikaan.

Vuodenvaihteen jälkeen reiluin harppauksin lisääntyvä valo tuo eloa kukkaikkunalle, kun gardenia ja kellosoilikki virittyvät kukkaan. Kevään kynnyksellä avautuvat posliinikukat, joiden vahamaiset, tuoksuvat kukinnot ihastuttavat koko kesäkauden.

Posliinikukka on ­keräilijöiden suosikki.

Kukkivat huonekasvit elävät todellista nousukautta. Trooppiset kaunottaret ja vanhat perinnekukat ovat löytäneet uuden yleisön nuorista harrastajista, joita kiinnostavat kasveihin liittyvät tarinat ja perimätieto sekä eri lajien kaukaiset kotiseudut Amazonin latvaosissa tai Itä-Afrikan sademetsissä.

Herkkä amatsoninlilja oli alkutalven ­suosittu leikkokukka jo 1900-luvun alussa.

Kiinanruususta ja kellosoilikista on tullut ­haluttuja keräilykasveja, sillä molemmista on tarjolla satoja lajikkeita. Nämä mummon­kukat olivat välillä unohduksissa, vaikka molempien tiedetään vakiinnuttaneen paikkansa suomalaiskodeissa jo 1900-luvun alussa.

Kellosoilikista on jalos­tettu risteyttämällä lukemattomia erisävyisiä, ­ilmeikkäitä lajikkeita.

Orkideoiden ja kaktusten kasvatus on oma taiteenlajinsa, josta moni on saanut itselleen elinikäisen harrastuksen. Sen myötä elämään tulee usein myös kokonainen samanhenkisten kasvi-intoilijoiden yhteisö, jonka jäsenet jakavat pistokkaita ja hoitovinkkejä keskenään ja valavat toisiinsa uskoa ongelman tullen.

Perhoskämmekkä voi kukkia ympäri vuoden.

Yhä useampi kartuttaa kokoelmaansa hankkimalla vanhoja kasvikantoja, joita löytyy äidin tai mummon ikkunalaudalta. Huonekasvien vanhat kannat ovatkin perintökasveja, joita nykykodeissa vaalitaan muiden ruukkukukkien rinnalla.

Pikku­ritarinkukka eli maatiais­amaryllis kulkee perintönä.

Vanhat huonekasvit ovat kestäviä ja helposti lisättäviä kasviaarteita. Juuri sitkeän luontonsa ansiosta ne ovat säilyneet vuosikymmeniä. Niille on ollut etua myös helposta lisättävyydestä, sillä jakopalat ja pistokkaat ovat siirtyneet kädestä käteen ja talosta taloon.

Huonekasveja voidaan lisätä mitä moninaisimmilla tavoilla. Tupsukki kasvattaa ruukkuun poikasia, joista saa helposti uusia kasveja. Osa lajeista on sivusipuleita muodostavia sipulikasveja, kuten kriinumi, amatsoninlilja, heinälilja sekä maatiaisamaryllis eli pikkuritarinkukka.

Tuoksuköynnöstä ja kiinanruusua on helppo lisätä versonpalasesta, ja kellosoilikki ja paavalinkukka lähtevät kasvuun pelkästä multaan upotetusta lehdestä tai sen puolikkaasta. Kehtolehti, apostolinmiekka ja pitsi-itulehti sen sijaan kasvattavat lehtiinsä poikasia. Niissä on juuretkin valmiina kuin odottamassa hetkeä, jolloin verso taipuu maahan ja poikanen pääsee ulottamaan juurensa multaan.

Kiinan­ruusu kaipaa sään­nöllisyyttä.

Kukinta on palkinto, jonka jokainen viherpeukalo toivoo saavuttavansa hoidokkiaan vaaliessaan. Monen kasvattajan mielestä se on myös suuri haaste, joka tuo mielenkiintoa harrastukseen. Kun nuput lopulta ilmestyvät, ne ovat aina yhtä suuren ihmetyksen aihe.

Soihtuköynnös ­saattaa kukkia parikin kertaa vuodessa.

Joillakuilla amatsoninlilja saattaa kasvaa vuodesta toiseen lehtevänä viherkasvina, toisilla kasvi kukkii säännöllisesti vähintään kerran vuodessa. Syytä heikkoon kukintaan voi etsiä perehtymällä hoidokkinsa kasviopillisiin kommervenkkeihin kirjallisuuden avulla tai haastattelemalla kokeneita harrastajia.

Usein syynä on talvilepo, jonka puute voi estää kukkaan virittymisen. Näin voi käydä esimerkiksi tohtorinkukalle, jota on vaikea saada kukkimaan tasalämpöisessä asuinhuoneessa. Jos se siirretään syksyllä viileään paikkaan, kukat voivat puhjeta jo helmi–maaliskuussa.

Harrastajan viherkasvikirjassa vuodelta 1963 hortonomi ja ylipuutarhuri Esko Puupponen toteaa, että talvilevosta ei voi antaa tarkkoja yleisohjeita:

”Koska ruukkukasvivalikoimamme on tavattoman laaja, siihen mahtuu sekä lajeja, jotka tarvitsevat täydellisen levon että sellaisia, joiden kehitys hidastuneena jatkuu tasaisesti yli talven ilman selvästi havaittavaa lepokautta. Monet menettävät lehtensä kokonaan talveksi, muutamille talvi on parhaan kasvun aikaa.”

Siirto kesäksi ulos parvekkeelle tai pihapatiolle auttaa kasveja virittymään kukkaan, joskus siihen riittää nosto ikkunalta toiselle. Syksyn tullen kastelu- ja lannoituskertoja harvennetaan valon vähentymisen tahdissa. Keväällä kasvun alkaessa kastelua lisätään ja lannoitus aloitetaan varovaisesti.

Hoitoniksit oppii tarkkailemalla

Parhaat hoitoniksit oppii tarkkailemalla omia hoidokkejaan päivittäin. Yhdelle saviruukku on omiaan, toinen kasvaa ja kukoistaa mustassa muoviruukussa, joka säilyttää kosteuden huokoista saviruukkua paremmin.

Kerran viikossa on hyvä kurkistaa lehtihankoihin ja lehtien alapinnalle, jotta kuivassa huoneilmassa viihtyvät vihannespunkit eivät pääse levittämään seittejään lehtien alapinnoille. Tuholaiset saa tehokkaimmin torjuttua, kun ongelmaan tartutaan ajoissa.

Säännöllinen lannoitus ja kastelu on joidenkin lajien uhkean kukinnan salaisuus. Muun muassa kiinanruusu tunnetaan kasvina, joka vaatii hoitajaltaan läsnäoloa ja paljon huomiota. Jos hoito on satunnaista, kasvin nuput saattavat karista harmittavasti juuri ennen avautumistaan.

Huonekasviharrastus luo siis säännöllisyyttä päivä- ja viikkorutiineihin. Ehkä trooppisten kasvien kotikokoelma myös rauhoittaa ja suitsii ihmismieltä kaihertavaa kaukokaipuuta.

Tähän johtopäätökseen myös puutarhakirjailija Rea Peltola päätyi kolumnissaan vuonna 2007: ”Kasvien parissa ihminen on poissa pahanteosta. Puutarhaharrastaja viihtyy yleensä hyvin kotona eikä sinkoile silkkaa levottomuuttaan paikasta toiseen. Kun perhe jättää väliin yhdenkin lentokoneella tehdyn etelänmatkan, se voi säästää jopa omakotitalon lämmityksen verran energiaa vuodessa.”

Julkaistu: 17.2.2019
Kommentoi »